Tutkija Mälkin kanssa avoimina

Me aivojumppaajat tapasimme eilen oman nimikkotutkijamme Kaisu Mälkin. Keskustelu oli niin vauhdikasta, että jouduimme lopettamaan melkeinpä kesken kun keskusteluun varatut kaksi tuntia oli tullut täyteen.

Asia, joka kenties yllätti ryhmämme jäsenet toiseksi eniten, oli se kuinka suoraan, avoimesti ja rehellisesti me asioista keskustelimme (mikä yllätti eniten selviää myöhemmin). Ensimmäisen vuoden fuksille oli helpottavaa ja armollista huomata, että eivät ne tutkijatkaan kaikkea tiedä, hekin ovat ihmisiä omine epävarmuuksineen ja heikkouksineen. Mälkki kertoi avoimesti omista epävarmuuksistaan tutkimuksen kirjoittamisen prosessin aikana. Esimerkiksi jo se, että hän uskaltautui kutsumaan tutkimuksensa tulosta TEORIAKSI vaati rohkeutta. Teorioitahan yleensä kehittävät harmaahiuksiset emeritus-professorit eivätkä nuoret naistutkijat…

Mälkki ei myöskään hävennyt kertoa, että tutkijatyyppinä hän on parhaimmillaan tutkimustyössä ja että hänen kehittämänsä teoriansa tunnetuksi tekeminen laajalle yleisölle ja toisaalta eteenpäin vieminen käytäntöön ei ole juurikaan edennyt. Jopa kunnollinen nimi hänen teorialleen on jäänyt antamatta.

Kaikista yllättävintä ja odottamattominta olikin se, että juuri meidän aivojumppaajien joukosta sattuu löytymään markkinoinnin, tuotteistamisen ja kaupallistamisen asiantuntijoita. Siis juuri sitä osaamista, jota Mälkki kovasti kaipaa, jotta hänen upea teoriansa saadaan vietyä käytäntöön ja tietenkin mahdollisimman laajaan käyttöön. Emme toki tiedä kuinka paljon lopulta voimme Mälkkiä tuotteistamisen haasteen kanssa auttaa mutta ainakin siemen on nyt kylvetty. Ehkäpä me voimme ainakin pohtia näitä markkinoinnillisia(kin) näkökulmia kurssin edetessä. Ja kukapa sitä tietää, mihin loistavasti alkanut yhteistyömme vielä johtaakaan…

Aivojumppaaja Liisa

11 thoughts on “Tutkija Mälkin kanssa avoimina

  1. Onpa hauskaa, että teillä oli noin avoin ja antoisa tutkijatapaaminen! Mekin tapasimme eilen nimikkotutkijamme Kristiina Brunilan, ja keskusteltavaa kyllä riitti pariksi tunniksi. Kristiina korosti meille, kuinka virkistäviä tällaiset tapaamiset opiskelijoiden kanssa ovat ja kannusti tutustumaan tutkijoihin. Helposti me opiskelijat miellämme tutkijat jonkinlaisiksi yli-ihmisiksi, joiden seurassa voi puhua vain tieteellisistä teemoista. Juuri siksi tällaiset tutkijatapaamiset ovat tärkeitä, jotta opiskelijat huomaisivat, että tutkijatkin ovat vain ihmisiä – ja usein vieläpä hyviä tyyppejä.

    Tosi hienoa, jos teille tämän tapaamisen myötä kehkeytyy jonkinlaista yhteistyötä Mälkin kanssa! Vielä jäi kiinnostamaan, mistä hänen teoriassaan on kyse. Voisitteko avata teoriaa hieman? (Pahoittelut, jos olette sen jo aiemmin tehneet ja olen sen missannut. :))

  2. Heh, katsotaan kuinka hyvin osaan Mälkin teorian tiivistää 🙂

    Mälkin tutkimus koostuu tiivistetysti siitä, että hän yhdistää Mezirovin uudistavan oppimisen teorian (jonka mukaan uudistavaan oppimiseen tarvitaan reflektiota, eli oman merkitysperspektiivin kyseenalaistamista) ja Damasion tunteita käsittelevän neuro-biologisen tutkimuksen (jonka mukaan ihminen biologisena olentona pyrkii automaattisesti välttämään ikäviä asioita kuten oman merkitysperspektiivin kyseenalaistamista) ja päätyy tällä tavoin selittämään miksi reflektio on niin vaikeaa. Mälkki siis yhdistää kaksi erilaista teoriaa kuvaamaan reflektion luonnetta ja havainnollistamaan reflektion esteitä ja edellytyksiä.

    Käytäntöön vietynä asian voisi ajatella vaikka näin: Jos ihmiset oppisivat paremmin a) tunnistamaan omat “reuniksensa” eli ne epämukavat ja inhottavat reunatuntemuksensa, joita ihmiset luonnollisista/biologistista syistä tuppaavat välttelemään ja lakaisemaan maton alle, b) sietämään näitä epämukavia reunatuntemuksia ja c) suhtautumaan omiin reunatuntemuksiinsa uteliaalla ja kiinnostuneella asenteella niin d) ihmiset voisivat parhaassa tapauksessa laajentaa omaa ajatteluaan oppia ajattelemaan asioita useammista näkökulmista.

    Kaupallisesti kiinnostavan tuotteen tästä tekisi se, jos joku osaisi “paketoida” tämän teorian pohjalta jonkinlaisen työkalun tai työkalupakin, jolla me tavalliset ihmiset oppisimme tunnistamaan ja sietämään reuniksia, analysoimaan reuniksiamme rationaalisesti ja tekemään tästä kaikesta meitä ihmisinä kasvattavia johtopäätöksiä tai oppeja.

    Ajattelepas vaikka maahanmuuttokeskustelua, ja sitä mitä tapahtuisi jos pahimmatkin rasistit kykenisivät rationaalisesti pohtimaan syitä maahanmuuttokriittisyyteensä, miksi he kokevat olonsa niin uhatuksi, mitä he oikeastaan pelkäävät jne. Meidän tiimissä me nähtiin jo, kuinka Malkin teorian avulla kaikki sodat saadaan loppumaan ja maailmaan vihdoin rauha 🙂

    • Ihan mahtavia ajatuksia! Tutkimusaiheenne liittyy läheisesti meidän Yliopisto-opettajien väitteeseen “Koulutus ei tee yliopisto-opettajasta pedagogia!”. Tutkijamme Anne Nevgi on pohtinut opettajan identiteetin kehittymistä ja päätynyt siihen, että juuri reflektiotaitoihin pitäisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Seuraan mielenkiinnolla ryhmätyönne edistymistä 🙂

    • Kiitos selityksestä, osasit selittää oikein hyvin! 🙂 Kuulostaa tosiaan mielenkiintoiselta myös näin sosiaalipsykologian opiskelijan näkökulmasta. Sitten tarvittaisiin vielä keinoja motivoida ihmisiä tällaiseen tuntemusten kyseenalaistamiseen, mikä voikin olla aika suuri haaste. Varmasti mitä nuorempana tällaista reflektointia aletaan harjoittaa, sitä helpommin se juurtuu omaan ajatteluun ja myös helpottuu ajan myötä.

    • Stanfordissa tutkijana toimiva Emma Seppalä toi esille mielenkiintoisella luennollaan Porthaniassa syyskuun loppupuolella mm. seuraavanlaisen esimerkin: Jos paras ystävämme, lapsemme ym. kohtaa vastoinkäymisiä, me lohdutamme ja kannustamme häntä, mutta kun itse mokaamme, kohtelemme itse itseämme ankarasti ja tuomiten. Miksi? Miksi emme kohtele myös itseämme kuin parasta ystäväämme – kannustaen ja lohduttaen? Voisiko tässä piillä jotain itsereflektion vaikeuteen liittyvää? Joskus vaikuttaa siltä, että pieniltä lapsilta reflektiokin sujuu aivan leikiten, mutta taito katoaa pikku hiljaa. Eikö lapsen sisäinen puhe yhtenä puheenkehityksen vaiheena ole myös eräänlaista reflektiota?

      Aikuinen sanoittaa lapselle tunteita ja tekemisiä. Mielestäni tuomitseva suhtautuminen ja vahingolliset toimintamallit voivat kiinnittyä meihin tai entisestään voimistua ja vahvistua jo hyvin varhain. On vaikeampi oppia pois vanhaa ja toimimatonta kuin lähteä reflektoinnin oppimisessakin ‘puhtaalta pöydältä’. Varhaiskasvatus ja sinne laajalti juurrutettu uusin tutkimustieto auttaisi varmaan monessa. Olisiko Mälkin mielestä tärkeämpää pyrkiä vaikuttamaan pienen lapsen itsereflektoimisen kehittymiseen ja ajattelun taitoihin vai antaa toivon pilkahduksia meille hänen ympärillään oleville aikuisille?

      Teidän aiheenne linkittyy mielestäni kaikkiin teemoihimme; eriarvoistumiseen, virheiden tunnustamiseen, hyvään pedagogiikkaan ja ja ja – hyvänen aika; miten ihmeessä voi edes valita vain sen yhden ja ainoan kiinnostavan osa-alueen kasvatustieteiden kentältä?

      • Voi miten hyviä ja ajatuksia herättäviä kommentteja teiltä kaikilta on tullutkaan, iso kiitos!

        Jäin esimerkiksi miettimään tuota Sirpan kommenttia siitä, kuinka luontevasti lapset osaavat reflektoida ja kuinka tuo sama taito jostain syystä ajan mittaan hälvenee. Minä olen havainnut aivan samaa! Olen myös kuullut useammaltakin vanhemmalta, naisilta lähinnä, kuinka he tietoisesti varovat soimaamasta itseään lastensa kuullen. He siis ymmärtävät, että itsensä haukkuminen ei ole hyvä juttu, ja haluavat suojella lapsiaan itsekritiikiltä, mutta silti he edelleen jatkavat kuitenkin itsensä mollaamista. Olisi kiinnostavaa tutkia tarkemmin näitä ilmiöitä, mistä tällainen johtuu ja ennen kaikkea, olisiko toimintatapojamme mahdollista muuttaa paremmaksi.

        Mitä tulee Mälkin teoriaan, niin hän on ensisijaisesti luonut teoriansa aikuisopiskelijoita ajatellen. Mälkki kuitenkin kertoi, että hänen mielestään teoriaa voisi soveltaa myös lapsiin ja nuoriin. Mälkin teoriaan suuresti vaikuttanut Mezirov sen sijaan oli sitä mieltä, että lapset eivät kykene vähäisestä elämänkokemuksestaan johtuen reflektoimaan tarpeeksi rakentavasti. Mezirovin uudistavan oppimisen teoria olikin puhtaasti aikuisille suunnattu teoria.

    • Iso-Pahkalan aikuiskasvatuksen luennoilla kuulimme reflektiosta ja transformatiivisesta teoriasta. Se linkittyi itselläni myös aivojen rakenteeseen ja toimintaan. Meillä on kerrokselliset aivot: matelijan aivot, jotka hälyttävät ja valpastuttavat meidät automaattisesti uuden edessä sekä kehittyneemmät aivot, jotka käsittelevät tietoa analyyttisemmin. Toisaalta mieleeni tuli muutama vuosi sitten puhututtanut Daniel Kahnemanin kirja Thinking, fast and slow. Peruslähtökohtana krjassa on ajatteluamme ohjaavat kaksi järjestelmää, nopea, intuitiivinen ja emotionaalinen sekä hitaampi, harkitsevampi ja loogisempi. Onkohan heillä jotain linkkiä Mezirovin, Damasion tai Mälkkiin ajatteluun?

  3. Komppaan Tuulia yllä! Ryhmäänne on tosi mielenkiintoista seurata, koska reflektion merkitys on niin suuri oman nimikkotutkijamme tutkimuksessa. Jos asiaa pohditte enemmänkin, olisi kiva kuulla, kuinka, ja minkälaisiin tarkoituksiin sitä markkinoisitte!! Minkälaisia olivat esim. Mälkin ajatukset teoriansa “myymisestä” ja mihin tarkoitukseen hän sitä kauppaisi?

    • Mälkin ajatukset teorian käytäntöön viemisestä ja käytännön hyödyntämisestä ovat tässä vaiheessa vielä melko alkutekijöissään, mutta hän näkee potentiaalia esimerkiksi yritysmaailmassa ja henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Se miten meidän tiimimme lähtisi tätä oman ajattelun työkalua markkinoimaan hahmottunee kurssin edetessä. Stay tuned 🙂

  4. Mukava kuulla, että teidän tapaamisenne on mennyt niin hyvin! Meidänkin tapaaminen oli todella rento eikä tutkijaamme Maija Nousiaista tarvinnut jännittää ollenkaan. Oli lisäksi hienoa nähdä, kuinka intohimoisesti hän suhtautui työhönsä – meillä kyllä meni päät pyörälle Maijan kertoessa fysiikan käsitekartoista. Hän myös onneksi sanoi, ettei tyhmiä kysymyksiä ole olemassa, mikä oli varsin lohduttavaa tutkimuksemme sivutessa fysiikkaa.
    Meidän ryhmässämme taitaa esiintyä aika paljon “reuniksia” eli täytyy kuunnella korvat tarkkana teidän ryhmänne esiintymisiä!

  5. Niin, tuosta jännittämisestä. Itse olen aina ollut kova jännittämään ja jännitystä lisää äärimmilleen se, että kohtaa ansioituneen alansa asiantuntijan – kuten meidän ryhmämme oman nimikkotutkijan Heta Tuominen-Soinin: tutkijatapaamisemme oli jännityksestäkin huolimatta mielenkiintoinen ja antoisa, mutta samalla lämminhenkinen tilaisuus. Tuominen-Soini on tehnyt pitkään jatkunutta ja edelleen jatkuvaa seurantatutkimusta opiskelumotivaation ja hyvinvoinnin yhteyksistä sekä kehityksestä 9-luokkalaisilla ja lukiolaisilla; vanhimmat tutkimukseen osallistuneet ovat kohta 30-vuotiaita!

Leave a Reply to Liisa E Arponen Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *