Aivojumppaajat mukavuusalueellaan – Minervassa!

Hyvää alkanutta Aivojumppaajien viikkoa!

Kävimme viime perjantaina (vai mikä päivä se oli) parantamassa Minervan aivokapasiteettia ryhmämme kesken. Nivosimme ajatuksiamme yhteen yhtä jäsentä lukuunottamatta koko ryhmän voimin. Tarvitsimme kipeästi viimeistelyä ryhmämme esitystä varten, koska pelikellossa ei enää kovin paljoa ollut aikaa.

Saimme tehtävänannon jälkeen jo suunniteltua hieman posterimme muotoa. Maestro Henrikin lyijyisen terän ja ryhmämme vision ansiosta työ oli tapaamisessamme jo viimeistä silausta vaille valmiina. Pohdimme mahdollisia vaihtoehtoja, miltä oma mahtava esityksemme loppujen lopuksi näyttäisi. Puntaroimme eri mahdollisuuksia ja väittelimme lähes reunatuntemuksille asti, miten toteutamme tämän. Meillä on kyllä hyvä yhteishenki ryhmässä, joten pieni nokkapokka ei heikennä ryhmämme toimivuutta. No, tulimmepa sitten johonkin ratkaisuun lopulta. Sillä ei kuitenkaan ollut kovin paljoa merkitystä, koska visionäärimme Dani Da Vinci lopulta ratkaisisi, mikä on se toimiva tapa esittää tämä meidän taidoillamme. Saimme kuitenkin annettua oivat työkalut Danille! Nyt viimeisteltyä tulosta katsellessa ei voi olla kuin ylpeä ryhmämme työskentelystä. Esityksestä en voi kuitenkaan paljastaa tässä vaiheessa vielä mitään. Huomenna Minervassa mahdollisuus tulla katsomaan!

Olemme ryhmämme kanssa tulleet siihen tulokseen, että Kaisu Mälkin tutkimus on aika hyvin meidän hallussamme. Käsitteistö ja tutkimusmenetelmät on selvillä ja odotamme innolla tulevia tehtäviä ja haasteita. Sen verran voimme kertoa tässä vaiheessa, että Mälkki tulee olemaan suurissa ongelmissa kanssamme tutkijatentissä.

4 thoughts on “Aivojumppaajat mukavuusalueellaan – Minervassa!

  1. Ompa mukava lukea noin positiivisella hengellä kirjoitettua postausta! 🙂 Odotan innolla kuulla lisää esityksestänne!

    Kympin tytöt

    • On kyllä mahtavaa lukea tällaista tekstiä, jossa tuotte selkeästi esiin itsevarmuutenne omaa työtä ja osaamista kohtaan! Hienoa, että työskentely tuntuu sujuvan 🙂

  2. Ihanaa, kuinka koette jo nyt olevanne valmiita tutkijatenttiin! Meitä kympin tyttöjä tutkijatentti lähinnä jännittää ja mietityttää, että mitä oikein voisimme kysyä. Ymmärrämme kyllä tutkimuksemme, mutta kaikki tuntuu olevan niin aukotonta, joten emme tunnu keksivän mitään “tiukkoja” kysymyksiä. Toisaalta emme vielä ole kuulleet tutkijatentistä sen enempään, eli emme voi tietää onko tarkoitus nimenomaan keksiä vaikeita kysymyksiä vai kysellä ja tentata yleisesti esim. tutkijan työstä. Onko muilla samoja tuntemuksia?

    Vilma/Kympin tytöt

  3. Hieman kyllä harmittaa, että meidän ryhmämme ei päässyt näkemään tätä esitystä! Aihe on todella mielenkiintoinen ja esityskin on varmasti ollut huikea!

    Meidän ryhmällämme on myös jo hyvä ymmärrys Auli Toomin tutkimuksesta, mutta tutkijatenttiin valmistautuminen on vielä alkutekijöissä. Toivottavasti tutkijatentin tavoitteet kirkastuvat seuraavalla luennolla, jotta valmistautuminen pääsee kunnolla vauhtiin.

    Anniina/Mystiset asiantuntijat

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *