Hyvää alkanutta Aivojumppaajien viikkoa!

Kävimme viime perjantaina (vai mikä päivä se oli) parantamassa Minervan aivokapasiteettia ryhmämme kesken. Nivosimme ajatuksiamme yhteen yhtä jäsentä lukuunottamatta koko ryhmän voimin. Tarvitsimme kipeästi viimeistelyä ryhmämme esitystä varten, koska pelikellossa ei enää kovin paljoa ollut aikaa.

Saimme tehtävänannon jälkeen jo suunniteltua hieman posterimme muotoa. Maestro Henrikin lyijyisen terän ja ryhmämme vision ansiosta työ oli tapaamisessamme jo viimeistä silausta vaille valmiina. Pohdimme mahdollisia vaihtoehtoja, miltä oma mahtava esityksemme loppujen lopuksi näyttäisi. Puntaroimme eri mahdollisuuksia ja väittelimme lähes reunatuntemuksille asti, miten toteutamme tämän. Meillä on kyllä hyvä yhteishenki ryhmässä, joten pieni nokkapokka ei heikennä ryhmämme toimivuutta. No, tulimmepa sitten johonkin ratkaisuun lopulta. Sillä ei kuitenkaan ollut kovin paljoa merkitystä, koska visionäärimme Dani Da Vinci lopulta ratkaisisi, mikä on se toimiva tapa esittää tämä meidän taidoillamme. Saimme kuitenkin annettua oivat työkalut Danille! Nyt viimeisteltyä tulosta katsellessa ei voi olla kuin ylpeä ryhmämme työskentelystä. Esityksestä en voi kuitenkaan paljastaa tässä vaiheessa vielä mitään. Huomenna Minervassa mahdollisuus tulla katsomaan!

Olemme ryhmämme kanssa tulleet siihen tulokseen, että Kaisu Mälkin tutkimus on aika hyvin meidän hallussamme. Käsitteistö ja tutkimusmenetelmät on selvillä ja odotamme innolla tulevia tehtäviä ja haasteita. Sen verran voimme kertoa tässä vaiheessa, että Mälkki tulee olemaan suurissa ongelmissa kanssamme tutkijatentissä.

Viime viikolla saimme uuden oppimistehtävän, joka tuntui alkuun ehkä hiukan epäselvältä ja vaikealtakin. Mikä ihme se meidän tutkimuksemme näkökulma on ja mitä nämä kaikki vaikeat käsitteet oikein tarkoittavat? Vaikeus varmasti johtui siitä, että emme olleet vielä päässeet ihan täysin jyvälle nimikkotutkijamme tekstistä, jota löytyy siis yli kaksikymmentä sivua englanninkielellä. Tutkijatapaamisesta oli kyllä paljon hyötyä, mutta tutkimuksen ymmärtäminen vaatii kyllä tutkimustekstin ymmärtämisen ihan näin suomen kielellä. Fysiikka ja englanninkielen taito eivät vain taida olla ryhmämme vahvuuksia, mutta eiköhän me tästä haasteesta selvitä vielä hymyssä suin.

Ryhmämme on saanut runsaasti kysymyksiä tutkimuksestamme teiltä muilta ryhmiltä. Meillä ryhmän keskuudessakin tuntuu näitä kysymyksiä riittävän liiaksikin. Helpotimme tehtäväämme jakamalla tekstin osiin ryhmämme kesken, jotta jokainen sai omat suomennettavat osuutensa. Parin sivun suomennos ei tuntunut suurelta hommalta, mutta jouduimme kyllä kaikki aikamoisen urakan eteen. Hiki otsalla ollaan koluttu google kääntäjät, sanakirjat ja ties mitkä sivut läpi, sekä väännelty sanoja eri muotoihin ja järjestyksiin, jotta lauseissa olisi mitään järkeä. Suomennokset saatiin kyllä kaikki aikaseksi ja seuraavaksi sitten yritetään vain ymmärtää. Luultavasti tarvitsemme vielä tutkijamme apua osataksemme vastata mietityttäviin kysymyksiin ja onneksemme hän lupasikin tutkijatapaamisellamme, että hänelle saa lähettää sähköpostia ja soittaakin tarvittaessa.

Lukuisiin kysymyksiin vastaten ja tutkimustamme hiukan teille avaten, tutkimuksemme kertoo siis fysiikan opettajaksi opiskelevien yhtenevästä oppimisesta käsitekarttoja tulkiten. Tutkimuksen tavoitteena oli vastata kysymyksiin siitä, että kuinka tärkeät yhteydet käsitteiden välillä voidaan esittää käsitekartoilla kokeilujen ja mallien avulla, sekä kuinka tällaisia käsitekarttoja voidaan analysoida paljastamaan eroja käsitteellisen koherenssin tasolla? Tutkimus halusi arvioida yhtenäisyyttä opiskelijoiden tietämyksessä ja ymmärtämisessä. Käsitekartoista tulkittiin käsitteiden välisiä yhteyksiä ja riippuvuuksia. Tutkimusta on analysoitu episteemisen analyysin neljällä kriteerillä, joita ovat ontologia, faktat, metodologia ja pätevä perustelu, sekä rakenteellisella tarkastelulla. Tulokset olivat hajanaisia edistyneemmilläkin opiskelijoilla.

Voi olla myös mahdollista, että jos itse nimikkotutkijamme Maija Nousiainen sattuisi lukemaan blogiamme, olisi hän kauhusta kalpeana, kuinka olemme tulkinneet hänen tutkimuksensa täysin väärin. Toivottavasti kuitenkin olemme oikeilla raiteilla.

Perjantaina 30.9. kiirehdimme aamutuimaan kirpeässä syyssäässä KUPOLIn tiloihin Siltavuorenpenkereelle tapaamiseen nimikkotutkijoidemme kanssa. Muista ryhmistä poiketen meillä oli kaksi tutkijaa, Janne Varjo sekä Mira Kalalahti. Suurimmalle osalle Janne Varjo onkin tullut tutuksi P2-kurssin luennoitsijana. Mira Kalalahti ei sen sijaan ole kasvatustieteilijä, vaan väitellyt tohtoriksi sosiologiasta.

Alussa olimme hieman jännittyneitä, sillä emme tienneet mitä odottaa tapaamiselta. Monet meistä uskoivat, että tapaisimme nimikkotutkijamme vasta tutkijatentissä, joten tämä tapaaminen tuli hieman puun takaa. Alkujännityksen jälkeen huomasimme, ettei syytä hermoiluun ollut, sillä tutkijamme suhtautuivat meihin ja kysymyksiimme mielenkiinnolla, ja täydensivät asioita, joita emme olisi ehkä huomanneetkaan kysyä.

Jo alussa huomasimme, ettei meille annettu lööppi niinkään kuvannut samaa asiaa kuin tutkijamme olivat tutkineet. He myönsivätkin, että se oli tullut kirjoitettua hieman aiheen vierestä. Keskustelun myötä tuli kuitenkin ilmi, että heidän aiemmat tutkimuksensa liittyivät juurikin perheisiin ja heidän tekemiin kouluvalintoihin ja sen vaikutuksiin, niin kuin mekin olimme tutkimusta suunnitelleet. Nämä aiemmat tutkimukset olivatkin innoittajina tähän kyseiseen tutkimukseen. Eroina huomasimme  myös “eriarvoisuus”-käsitteen tulkinnan ja pohdinnan. Ryhmässämme käytimme paljon aikaa sen määrittelyyn, mutta oikeassa tutkimuksessa termi oli paljon pienemmässä roolissa.

Tutkimuksessa haastateltiin kolmen kunnan virkamiehiä ja lautakunnan jäseniä. Haastattelussa kysyttiin mm. Kouluvalinnan vaikutuksista, seurauksista ja niiden ennakoinnista kunnissa, sekä miten asiaa käsitellään ja hallinnoidaan.  Järkytykseksemme kuulimme, että lautakunnan jäsenet eivät oikeastaan osanneet sanoa juurikaan kouluvalintaan liittyviä vaikutuksia tai niihin liittyvää toimintaa tai sitä mitä asioille pitäisi tehdä. Päättäjinä heillä tulisi mielestämme olla konkreettista tietoa ja näkemystä kouluvalinnan seurauksista, jotta toimivia päätöksiä syntyisi.

Kokonaisuudessaan saimme mielestämme kysyttyä oleellisia kysymyksiä koskien tutkimusta. Pintapuolisesti uskomme ymmärtävämme nyt ainakin syvemmin tutkijoidemme näkemyksiä, josta on helpompi jatkaa eteenpäin. Ekstrana oli mielenkiintoista huomata, kuinka meidän tekemä tutkimussuunnitelmamme erosi nimikkotutkijoidemme tutkimuksesta.

– Eriarvoiset

Ryhmämme saapui torstai-aamuiseen tutkijatapaamiseen edellisen päivän seikkailujen uuvuttamana. Olimme pitkien ryhmän sisäisten neuvottelujen jälkeen päätyneet siihen lopputulokseen, että Fuksiseikkailua seuraava päivä on tapaamisen kannalta pikemminkin uhka kuin mahdollisuus, mutta toteutettavissa, mikäli se on ainut nimikkotutkijamme Heta Tuominen-Soinin aikatauluihin sopiva päivämäärä.

Ja kuinkas kävikään!

Suuremmat voimat selkeästi rankaisivat meitä edellisen illan hauskanpidosta, sillä haastattelua varten varaamamme tila oli saanut osakseen odottamattoman suuren suosion ja joutunut tuplabuukkauksen kohteeksi. Siirsimmekin suosiolla kokoonpanomme Athenaan sohvaryhmän huomaan.

Heta kertoi meille paljon uutta tietoa ja taustaa FinEdu-hankkeesta, jonka tavoiteorientaatiota mittaavaa osa-aluetta hän oli lähemmin tarkastellut sekä hänen tehtävistään hankkeeseen liittyen. Meillä oli myös vihdoin mahdollisuus esittää aineistoa lukiessa esiin nousseet kysymykset. Päätimme nauhoittaa haastattelun, jotta Hetan vastaukset tallentuisivat ilman omien näkökulmien luomaa vääristymää. Tämä myös mahdollisti sen, että jokainen saisi keskittyä kysymysten esittämiseen ja uusien pohtimiseen sekä omien ajatusten jalostamiseen vastausten kirjoittamisen sijaan. Myöhemmin hankkeen tiimoilta heräävien kysymysten varalta saimme luvan häiritä häntä jatkossakin sähköposteilla.

Tässä muutama esimerkki haastattelun aikana esitetyistä kysymyksistä:

“Miten sinä valitsit tutkimusaiheesi?”
“Mitä sinun mielestäsi pitää ensimmäisenä ottaa huomioon, kun lähtee tekemään tutkimussuunnitelmaa?”
“Miten tutkimuksessa on otettu huomioon ns. “trollivastaukset”?”
“Otitteko tutkimuksessa huomioon sen, että opiskelijat saattavat määritellä koulumenestyksen eri tavalla?”
“Miksi juuri hanke suoritettiin juuri Kuopiossa?”
“Onko hanke synnyttänyt jatkotutkimuksia?”

Haastattelun päätteeksi Heta antoi meille paljon lisämateriaalia tutkimukseen liittyen, muun muassa “kevyeksi iltalukemiseksi” hänen väitöskirjansa sekä sähköpostiin useita hyödyllisiä dokumentteja, kuten FinEdu-hankkeen kyselylomakkeen sekä artikkeleita ja linkkejä. Uuden materiaalin sekä tapaamisen antaman tiedon myötä saimme paremman otteen tutkimuksestamme, mikä auttoi huomattavasti seuraavan oppimistehtävän tekemisessä.

Tapaamisen päätteeksi meille muodostui paljon aiempaa selkeämpi kuva tutkijan työstä. Heta korosti aiemman teorian ja oman tutkimuskentän tuntemuksen tärkeyttä. Ensimmäisen artikkelin julkaisua edelsi kolme vuotta taustatyöskentelyä ja tiedon keräämistä. Tutkimustyö vaikuttaakin vaativan tekijöiltään huomattavaa sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä, sillä jo pelkästään tähän yksittäiseen hankkeeseen on tähän mennessä laitettu yli kymmenen vuoden työpanos. Mielenkiinnon säilyminen kannalta onkin hyödyllistä, että tutkimuksen aihe on jollain tavalla osa tutkijan omia intressejä, kunhan muistaa olla objektiivinen saatavan aineiston ja sen tulkitsemisen suhteen.

– Kympin tytöt

Luennolla kävimme läpi ryhmien tutkijatapaamisia. Kommenttien perusteella tapaamiset olivat sujuneet hyvin ja osallistuneet olivat kokeneet ne mielenkiintoisiksi. Tapaaminen auttoi saamaan kosketuspintaa tutkimukseen meidän ja muidenkin ryhmien mielestä. Omaa tutkijatapaamistamme tulemme pohtimaan lisää erillisessä blogikirjoituksessa!

Me aivojumppaajat tapasimme eilen oman nimikkotutkijamme Kaisu Mälkin. Keskustelu oli niin vauhdikasta, että jouduimme lopettamaan melkeinpä kesken kun keskusteluun varatut kaksi tuntia oli tullut täyteen.

Asia, joka kenties yllätti ryhmämme jäsenet toiseksi eniten, oli se kuinka suoraan, avoimesti ja rehellisesti me asioista keskustelimme (mikä yllätti eniten selviää myöhemmin). Ensimmäisen vuoden fuksille oli helpottavaa ja armollista huomata, että eivät ne tutkijatkaan kaikkea tiedä, hekin ovat ihmisiä omine epävarmuuksineen ja heikkouksineen. Mälkki kertoi avoimesti omista epävarmuuksistaan tutkimuksen kirjoittamisen prosessin aikana. Esimerkiksi jo se, että hän uskaltautui kutsumaan tutkimuksensa tulosta TEORIAKSI vaati rohkeutta. Teorioitahan yleensä kehittävät harmaahiuksiset emeritus-professorit eivätkä nuoret naistutkijat…

Mälkki ei myöskään hävennyt kertoa, että tutkijatyyppinä hän on parhaimmillaan tutkimustyössä ja että hänen kehittämänsä teoriansa tunnetuksi tekeminen laajalle yleisölle ja toisaalta eteenpäin vieminen käytäntöön ei ole juurikaan edennyt. Jopa kunnollinen nimi hänen teorialleen on jäänyt antamatta.

Kaikista yllättävintä ja odottamattominta olikin se, että juuri meidän aivojumppaajien joukosta sattuu löytymään markkinoinnin, tuotteistamisen ja kaupallistamisen asiantuntijoita. Siis juuri sitä osaamista, jota Mälkki kovasti kaipaa, jotta hänen upea teoriansa saadaan vietyä käytäntöön ja tietenkin mahdollisimman laajaan käyttöön. Emme toki tiedä kuinka paljon lopulta voimme Mälkkiä tuotteistamisen haasteen kanssa auttaa mutta ainakin siemen on nyt kylvetty. Ehkäpä me voimme ainakin pohtia näitä markkinoinnillisia(kin) näkökulmia kurssin edetessä. Ja kukapa sitä tietää, mihin loistavasti alkanut yhteistyömme vielä johtaakaan…

Aivojumppaaja Liisa

Toisella tapaamisella meille paljastettiin nimikkotutkijamme ja meidän ryhmämme tutkija on Maija Nousiainen. Pääsimme tutustumaan tutkijaan orientoivien tekstien avulla. Ryhmämme oli hiukan kauhun vallassa yli 20 sivua pitkän englanninkielisen fysiikkaan liittyvän tekstin ja pelottavien kaavioiden vuoksi. Saimme kuitenkin laadittua kysymyksiä tutkijatapaamista varten, sekä sovittua tapaamisen tutkijan kanssa.

Viime perjantaina suuntasimme sitten Kumpulaa kohden ja tapasimme tutkijamme Nousiaisen. Fysiikan laitos näytti huomattavasti erilaiselta, kuin meidän tilamme täällä Siltavuorenpenkereellä. Ehkä pieni jännitys oli päällä, mutta se hupeni Maijan saapuessa hakemaan meidät aulasta.

Tapaaminen sujui hyvin rennoissa tunnelmissa ja tutkijaamme oli ilo kuunnella, sekä hänelle oli helppo esittää kysymyksiä. Tutkimus ei juurikaan liittynyt meidän saamaamme lööppiin “Fysiikan opettajat eivät osaa fysiikkaa”, vaan se kertoi enemmänkin fysiikanopettajaopiskelijoiden oppimisesta käsitekarttojen avulla. Omaa tutkimussuunnitelmaamme tehdessämme mietimme kovasti sitä, miten saamme tutkimuksen rajattua tarpeeksi hyvin, mutta tutkijaa kuunnellessa totesimme, että rajausta on turha miettiä. Tutkimus aukesi kyllä paljon paremmin ja pääsimme ainakin joten kuten perille tutkimukseen pääpiirteiltään. Koko meidän ryhmällämme oli pää pyörällä kaikista fysiikkaan liittyvistä asioista, eikä meistä harmillisesti löydy yhtäkään fysiikan taitajaa. Aiheena tämä on meille hyvin vaikea, mutta meidän on vain paneuduttava kahta kauheammin saamaamme tekstiin ja sen sisältöön.