Ajatuksia oppimistehtävistä

Ajattelimme avata mietteitämme, miten oppimistehtävät ovat auttaneet meitä pääsemään sisälle tutkimukseemme. Kun nimikkotutkimukset jaettiin kurssin alussa, aiheutti omamme hieman pakokauhua fysiikankaavioillaan ja englannin kielisillä termeillään. Oppimistehtävistä on kuitenkin ollut meille suuri hyöty, kun emme ole tienneet, kuinka lähteä avaamaan tutkimusta.

Ensimmäinen oppimistehtävä vei meidän ryhmäämme hieman harhaan, kun lööppi ei täysin vastannut tutkimustamme. Tehtävä oli kuitenkin hauska, ja opimme luomaan tutkimussuunnitelman.

Nimikkotutkijatapaamisessa meille selvisi, että tutkimussuunnitelmamme olikin kaukana varsinaisesta tutkimuksesta. Kaikki taisimme olla tästä hieman hämmentyneitä, kun olimme lähteneet niin eri polulle lööpin perusteella. Tapaamisessa saimme selville sen mitä pitikin, mutta emme oikein osanneet kysyä mitään tähdentäviä kysymyksiä, sillä oma tutkimussuunnitelmamme pyöri mielessä.

Tutkimuksen keskeisistä käsitteistä tehty posteri on ollut meille kaikista haastavin, mutta samalla hyödyllisin tehtävä. Ennen posterin tekemistä, jouduimme suomentamaan tutkimuksemme, mikä osoittautui yllättävän monimutkaiseksi tehtäväksi. Jokainen sai oman osansa suomennettavaksi, jonka jälkeen luimme tutkimuksen kokonaisuudessaan suomennettuna. Tästä huolimatta emme olleet täysin kartalla tutkimuksestamme, sillä esimerkiksi monet vaikeat käsitteet aiheuttivat meille päänvaivaa. Posteria tehdessämme tutkimus kuitenkin avautui meille yllättävän hyvin. Käsitteiden määrittely, ja niiden välisten yhteyksien miettiminen, auttoivat meitä muodostamaan yhtenäisen kokonaisuuden.

Neljäs aineistoon liittyvä oppimistehtävä oli meille helppo, koska tutkija kertoi tapaamisessa melko paljon aineistonkeruusta ja tutkimuksessa on selkeästi kerrottu käsitekartoista ja niiden ominaisuuksista. Tämän tehtävän tekeminen toimi meille lähinnä kertauksena, kun aiemmassa oppimistehtävässä tutkimuksen keskeisiin käsitteisiin kuuluivat käsitekartat.

Kaiken kaikkiaan meillä on ihan hyvät fiilikset tästä kurssista. Vähän jo jännitetään tulevaa tenttiä ja toivotaan, että viimeisellä luennolla saamme selvyyden siitä, mitä tutkijatentti pitää sisällään.

14908342_1228971347163661_5331585992490171852_n

  • Fysiikanopettajat

9 thoughts on “Ajatuksia oppimistehtävistä

  1. Mielestäni tutkijatapaaminen oli todella hyödyllinen niin tämän kurssin kuin muunkin opiskelun kannalta! Saimme tutkijaltamme Kristiina Brunilalta paljon tietoa tutkimuksen tekemisestä ja siihen kuuluvasta käsitteistöstä, joka on auttanut ainakin minua paljon. Minusta on hienoa, että meille mahdollistettiin tilaisuus jutella kasvokkain tutkijan kanssa – se avasi uusia näkökulmia yhteen, jos toiseenkin asiaan.

    • Tutkijatapaaminen oli kyllä todella hieno kokemus! Parasta oli minusta se, että tapaamisen myötä nimikkotutkija ei tuntunut enää niin yli-ihmiseltä: tutkimuksen takana olikin joku, jonka kanssa on mahdollista puhua samaa kieltä 🙂

  2. Hyvin summattu läpi tähän asti tehtyä ja oppimaanne! 🙂 Varmaan monessa ryhmässä samansuuntaisia ajatuksia, vaikka aiheet ja niiden haastellisuus vaihdellutkin ryhmittäin paljon.
    Haluaisinkin tiedustella, mitä tekisitte toisin, jos nyt voisitte palata kurssin alkuun? Eli onko jotain sellaista konkreettista jäänyt käteen, mikä auttaa teitä jatkossa kun lähdette perehtymään tutkimukseen tai alatte jopa tekemään omaa tutkimusta?

    -Taru /R5

    • Hyviä kysymyksiä, kiitos niistä!:) Omaa tutkimusta ajatellen tulee ensimmäiseksi mieleen tutkimuskysymyksen muotoilu, ja kuinka se jo pelkästään määrittää tutkimusta. Lisäksi tutkijatapaamisessa tutkijamme Maija sanoi, ettei esimerkiksi juuri fysiikan tutkimuksissa rajata tutkittavia asioita todella tarkkaan vaan asiat voi muuttua matkan varrella eikä minkään tarvitse olla kiveen hakattua. Eli ehkäpä sellaista tiettyä rentoutta, että on ihan okei, jos suunnitelma muuttuukin tutkimuksen aikana!
      Jatkoa ajatellen toivoisi enemmän rohkeutta tarttua ja paneutua vaativampiinkin tutkimukseen heti kättelyssä, kun eivät ne työpöydällä lojuessa käy yhtään helpommaksi..

  3. Tutkijatapaaminen oli kyllä kieltämättä avaava kokemus! Omasta mielestäni oli hiukan ikävää, että monilla lööppi veti harhaan; oli hankalaa keskittyä itse oikeaan tutkimukseen kun oma tutkimussuunnitelma pyöri aluksi päässä. Ja varsinkin jos oman ryhmän tutkimussuunnitelma poikkeasi varsinaisesta tutkimuksesta paljonkin, niinkuin esimerkiksi meidän ryhmällämme hiukan kävi.
    Ainut miinus puoli omasta mielestäni on ollut se, ettei kaikkien ryhmien tehtäviin ole päässyt kunnolla tutustumaan.. Onneksi on blogi, täältä saa aina hiukan lisä tietoa kaikkien ryhmien aiheista ja tekemisistä! (:
    Teidän aihe on mielestäni osoittautunut ehkäpä hankalammaksi mitä tällä kurssilla on.. Mutta hienosti olette selviytyneet! Tsemppiä vielä jatkoon! (:
    – Monica/Eriarvoiset

    • Meillä kävi kyllä aivan samalla tavalla, että oma tutkimussuunnitelma oli jotain aivan muuta kuin mitä nimikkotutkimus olikin! Mutta saa olla ylpeä ryhmästään, että sai keksittyä varsin luovan ratkaisun 🙂 Lisäksi aluksi meille oli ehkä vielä vähän epäselvää mitä tällä kurssilla tapahtuu, joten oma tutkimussuunnitelma oli vähän liikaakin mielessä!
      Kieltämättä harmi, ettei ole päässyt kuulemaan kaikkien esityksiä, mutta täältä blogista on hyvä urkkia mitä muut puuhaa ja nimeomaan, että mitä aiheita muilla ryhmillä on.
      Meillä on kyllä ollut haasteita kerrakseen päästä kaikkien niiden kaikkien kaavojen “yli” ja keskittyä siihen kasvatustieteelliseen puoleen. Mutta kiitos tsempeistä, sinne myös 🙂

  4. Haha, huikee meemi toimii aina! 😀
    Mutta niinhän se tuntuu useimmiten olevan: Alkuun iskee hirvee paniikki tehtävänannosta (kuten teillä tavattuanne nimikkotutkijan), mutta kun tehtävää lähtee purkamaan avautuu se pikku hiljaa. Onnea taas jatkoon! 🙂

    • Juuri näin! Kun malttaa rauhoittua ja selvittää kunnolla mitä täytyy tehdä, ei se tehtävä välttämättä olekaan niin vaikea kuin aluksi ajatteli. Kiitos samoin 🙂

Leave a Reply to Miili Suuronen / Tutkijat paljaana Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *