Projektin suojatti – markkinoiden uhri

Heippa, ja tervetuloa “Tutkijat paljaana” -ryhmän blogivastuuviikolle!    

Ajattelimme, että voisi olla hyvä kerrata nimikkotutkimuksemme, koska joillekin se on varmaan vielä jäänyt hieman epäselväksi.

Kristiina Brunila oli kiinnostunut koulutuksesta vankiloissa ja koska aiheesta on saatavilla vain vähän tietoa, pakkasi hän vankilarepun ja lähti itse paikan päälle havainnoimaan. Vankilassa hän huomasi koulutuksen olevan vain lyhytaikaisia, eri rahoittajien mahdollistamia projekteja, joiden hyödyllisyydestä vankilanuorelle voidaan olla montaa mieltä. Brunila tutki myös aiempien, syrjäytymisvaarassa oleville nuorille suunnattujen projektien tutkimusraportteja. Hän havaitsi, etteivät aiemmat projektit eivätkä vankilassa järjestettävät projektit johtaneet tutkintoon. Niissä myös liikkuu paljon rahaa ja toteuttajien tarpeita huomioidaan usein enemmän kuin kohderyhmien.

Brunilan tutkimia projekteja ohjaa myös terapisoituminen, jossa yksilön ongelmat ja kehittämistarve nähdään yksilölähtöisinä, eikä esimerkiksi yhteiskunnan rakenteista johtuvina. Tällöin nuoren ongelmat määritellään yksilöllisiksi heikkouksiksi tai puutteiksi, mikä johtaa myös patologisoinnin lisääntymiseen. Ongelmat ja poikkeavuudet määritellään yhä helpommin sairauksiksi. Esimerkiksi ADHD:n lisääntynyt diagnosointi kertoo terapisoitumisesta yhteiskunnallisena ilmiönä. Tämä yhteiskunnan terapisoituminen pakottaa jatkuvaan itsensä tarkkailuun ja kehittämiseen, mikä palvelee talouden ja markkinoiden tavoitteita, kun ihmiset pyrkivät kehittämään ja muokkaamaan itseään erilaisten projektien avulla.

Brunilan silmään osui myös vankilanuoriin kohdistuva vallankäyttö, joka esimerkiksi ilmeni tutkimukseen kuuluvassa haastattelutilanteessa, jossa oli paikalla haastateltava nuori, projektityöntekijä ja usein myös vanginvartija. Tämä asetelma toi haastattelutilanteessa esille vankilassa vallitsevia valtasuhteita, kun esimerkiksi haastattelujen lomassa nuori ennen vastaustaan vilkaisi ohjaajaan ikään kuin varmistaakseen vastauksensa hyväksyttävyyden.

Esimerkkinä projektimuotoisesta toiminnasta mieleemme nousi viimeaikainen tosi-tv -sarja Sukulan suojatit. Ohjelmassa tv-kokki Jyrki Sukula yrittää auttaa elämän kolhimia nuoria integroitumaan takaisin yhteiskuntaan tarjoamalla heille ravintola-alan peruskoulutuksen ja auttamalla heitä löytämään työpaikan. Nuorilla on taustalla erilaisia ongelmia, kuten vaikea lapsuus, masennus tai koulun keskeyttäminen. Ohjelman projekti eroaa vankilanuorille toteutetuista projekteista siten, että siinä pyritään tarjoamaan nuorille tutkintoon johtava koulutus ja työpaikka. Ohjelmassa on kuitenkin löydettävissä samoja piirteitä kuin vankiloissa tapahtuneissa projekteissa, joissa usein jokin ulkoinen tekijä ohjaa toimintaa sen sijaan, että todellinen päätavoite olisi esimerkiksi nuorille positiivisen muutoksen aikaansaaminen ja yhteiskuntaan uudelleen integroituminen. Tällaisia tekijöitä voivat usein esimerkiksi olla raha tai hyvän viihteen tuottaminen.

Sukulan ohjelmaan voisi liittää myös terapisoitumisen, koska ohjelman aikana kaikki nuoret eivät omaksuneet yhteiskunnan terapisoitumiseen liittyvää “oikeanlaista mielentilaa”. Siinä omien ongelmien käsittely ja itsensä kehittäminen perustuu tunnetyöskentelyyn ja yksilökeskeisten ratkaisuvaihtoehtojen löytämiseen. “Oikeaan mielentilaan” voi pyrkiä esimerkiksi pohtimalla “Mitä minun pitäisi kehittää asenteessani ja toiminnassani, jotta pärjäisin paremmin?” Se, että moni nuorista keskeytti Sukulan projektin, voidaan nähdä projektin epäonnistumisena tai terapisoitumisen näkökulmasta epäonnistumisena nuorten “oikean mielentilan” tavoittamisessa.

Voisi olla vielä hyvä mainita, että emme itse ole katsoneet kyseistä ohjelmaa, mutta olemme lukeneet artikkeleita aiheesta. Emme siis esitä väitteitämme täysin faktoina :). Muistakaa siis kriittisyys lukemaanne kohtaan. Onko jollakin teistä, joka on mahdollisesti katsonut ohjelmaa, jotakin mielipidettä aiheeseen liittyen?

Mitä mieltä olette erilaisista nuorten tukemiseen tarkoitetuista projekteista? Oletteko te koskaan osallistuneet tällaisiin työpajoihin tai projekteihin?

17 thoughts on “Projektin suojatti – markkinoiden uhri

  1. Muutaman jakson verran Sukulan suojatit jaksoa katsoneena, näen saman ongelman kuin mitä artikkeleissa on kirjoitettu ja mitä itsekkin kirjoititte. Mielestäni ohjelmassa kerrotaan liian paljon asioita valmiiksi nuorille, ei anneta mahdollisuutta oivaltaa itse. Toki kyseisessä ohjelmassa on paljon hyvää, mutta tosiaan kehitettävääkin löytyy.

    Ja mitä lopun kysymyksiin tulee, itse koen tärkeäksi nuorille suunnatut projektit. Sillä ne oikeasti voivat auttaa niitä nuoria jotka ovat esimerkiksi syrjäytymis vaarassa. Mutta uskon ja koen, että yleisesti ottaen projekteja tulisi kehittää entistä enemmän siihen suuntaan missä annetaan nuorille vapautta oivaltaa. Toki tiettyjen rajojen ja ohjeiden puitteissa.

    Itse en ole ollut tällaisissa mukana, mutta tuttava piirissä muutamat ovat olleet. Mitä heidän kokemuksiaannolen kuunnellut ovat he olleet kanssani samaa mieltä.

    -Suvi/ryhmä 5

    • Kiitos kommentista Suvi!:)

      Kyllä, osa projekteista on varmasti onnistuneita, mutta suurimpana ongelmana Brunila näki projektien lyhytaikaisuuden. Muutokset eivät välttämättä tapahdu lyhyessä ajassa, ja nuorten ohjaaminen projekteihin on hankalaa, kun vastaavaa projektia ei välttämättä koskaan järjestetä uudestaan.

      Mitä tulee itse oivaltamiseen, Brunila koki projekteissa juurikin ongelmalliseksi sen, että ohjeistus ja määräykset tulivat ylhäältä päin ja nuorien ajattelua ohjattiin tiettyyn suuntaan eli itsenäinen työskentely oli melko rajoitettua.

  2. Mielestäni syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukeminen on ensiarvoisen tärkeää. Optimi tilanteessa edellämainitut toimet eivät olisi pelkästään projekti luontoisia, vaan nuorille tarjottaisiin toimintaa jatkuvasti. Syrjäytymisuhan alla olevien nuorten olisi tärkeää saada mielekästä tekemistä arkeensa. Ymmärrän että taloudellisten resurssien sanelemana projektit ovat käytännössä se keino jolla tällaista toimintaa järjestetään, mutta toiminta olisi kyettävä integroimaan mahdollisimman hyvin nuoren jokapäiväiseen elämään. Jos toiminta on liian irrallista arjesta, voi projektin loppumisen myötä nuori kokea hylkäämisen tunteita.

    Itsekkään en ole Sukulan suojatit -ohjelmaa katsonut, mutta mielestäni kyseinen ohjelma on malli esimerkki siitä kuinka lyhyen ajanjakson “projektilla” ensin muutetaan nuorten arki täysin ja jonka jälkeen nuoret enemmän tai vähemmän palaavat omaan normaaliin arkeensa. Koska tuotantoyhtiö on sarjan päättänyt esittää, valistunut arvaukseni on, että osa nuorista kokee kyllä näennäisen “pelastumisen” murheen alhosta. Pitkä-aikaiset (positiiviset) vaikutukset nuorten elämään on mielestäni silti vähintäänkin kyseenalaisia.

    -Riku/Mystiset asiantuntijat (Hiljainen tieto)

    • Moi! Kiitos kommentistasi. 🙂
      Olet oikeassa, että nuoria tulee tukea ja niin kuin mainitsitkin projektit ovat yleensä lyhytaikaisia ja niissä ei ole siten pysyviä vaikutuksia nuorten arkeen. Lisäksi projektit ei ole kuitenkaan Brunilan sanojen mukaan vähentäneet työttömyyttä. Lähinnä ne ovat ehkä helppo ratkaisu päättäjille toimia asian suhteen ja tuoda tunteen siitä, että nuorille on ainakin yritetty tarjota aktiviteettia ja mahdollisuuksia parempaan tulevaisuuteen.
      Tuosta näennäisen “pelastumisen” kokemuksesta, mistä kerroit kommentissasi tuli mieleen Brunilan tutkimus, jossa hän näki eettiseksi ongelmaksi sen, että hän puhuu nuorten puolesta ja saa sitä kautta huomiota ja kunniaa. Sukula juuri tällä Brunilan pelkäämällä tavalla sen sijaan asetetaan ohjelmassa pelastajan rooliin, mikä on ehkä eettisesti arveluttavaa. Iina/Tutkijat paljaana

  3. Itse en ole katsonut Sukulan ohjelmaa, mutta henkilökohtaisesti en näe sen kaltaisten projektien olevan kauaskantoisesti kovinkaan hyviä. Mitä Rikukin tuossa edellä mainitsi, niin lyhyen ajanjakson projekteilla juurikin on se haittapuoli, että loppupeleissä palataan entiseen elämään ja vanhoihin tapoihin. Ja se, että kyseessä on ohjelma formaatti, niin vaikuttaa varmasti nuorten asenteisiin. Motiivit eivät siis välttämättä ole oikeat ohjelmaan osallistuvilla nuorilla.

    Muuten pidän erilaisia projekteja todella hyvänä asiana, mutta lyhyen aikojen projektit voivat olla haasteellisia juurikin lopputuloksen vuoksi; saavutetaanko niillä pysyviä tuloksia? Tuki ja apu pitäisi siis jollakin tapaa saada sellaiseksi, että se olisi sitä tarvitsevilla nuorilla koko ajan saatavilla, kun kokevat että sitä tarvitsevat. Mielenkiintoista onkin pohtia, minkälaista toimintaa/projekteja tälläinen voisi olla.

    – Monica/Eriarvoiset

    • Hei Monica!:)
      Olet oikeassa Sukulan projektin lyhytaikaisuuden ja kauaskantamattomien vaikutusten ongelmasta. Nuorilla saattaa tosiaan olla myös kaikilla omat motiivinsa osallistua, haasteeksi muodostuukin kuinka valita projektiin osallistuvat nuoret. Lähtökohtaisesti projektien sijaan paras vaihtoehto voisi olla hyvinvointivaltion pysyvät nuorille tarkoitetut tukipalvelut. Ongelmaksi muodostuukin resurssien puute.

  4. Itsekään en ole Sukulan ohjelmaa katsonut, tai päässyt tutustumaan erilaisiin nuorille suunnattuihin ohjelmiin, mutta sen toedon varassa mitä minulla on, pidän niitä hyvin tärkeinä. Projekteja suunnitellassa pitäisi mielestäni pitää mielessä myös projektin jälkeisen ajan suunnittelu, Sukulan ohjelmassa juuri yhtenä ongelmana ilmeisesti on ollut sen lyhytkestoisuus ja tavoite viihteellisyyteen.

    Haluaisin vielä kiittää tästä postauksesta, sillä teidän työhönne ryhmämme ei valitettavasti ole päässyt juurikaan tutustumaan. Hauskaa loppu blogiviikkoa! 🙂

    Dani//Aivojumppaajat

    • Heippa Dani! Hyvä että blogipostauksestamme oli hyötyä, epäilimmekin ettei se ollut kaikille vielä ihan selkeä. Projektit olivat ongelmallisia meidän tutkimuksessa nimenomaan niiden lyhytkestoisuuden takia, mutta varmasti pitkälle kehitetyt projektit voisivat tuoda parempia tuloksia. Hyvä parannus olisi tuo ehdottamasi projektin jälkeisen ajan suunnittelu ja seuranta, jotka voisivat vahvistaa projektin vaikutusta.

  5. Kiva että kertasitte nimikkotutkimustanne, alkoi itselle ainakin aueta paremmin! Erilaisten projektien tarjoamisessa on mielestäni hyvää se, että niiden avulla syrjäytymisvaarassa olevat nuoret saavat rytmiä ja rakennetta elämäänsä ja parhaimmassa tapauksessa löytävät itselle mielenkiintoisen ja tärkeän aiheen tai harrastuksen. Ongelmana esimerkiksi Sukulan suojatit -ohjelmassa saattaa olla se, ettei aitoa kiinnostusta ruoanlaittoon löydy ja siitä johtuva motivaation puute aiheuttaa ongelmia. En ole tosin ohjelmaa seurannut joten vaikea sanoa varmasti. Jos nuorten ongelmat piilevät syvemmällä, (esimerkiksi masennus/ahdistus etc) niin tuki tulisi aloittaa sieltä eikä ensimmäisenä yrittää tarjota mahdollisuutta tutkintoon tai ammattiin.

    – Anna Delis/Mystiset asiantuntijat

    • Hei Anna! Projekteilla yritettiin luoda (ainakin niin kauan kuin se kesti) nuorille rytmiä arkipäivään asettamalla tarkat aloitusajat ja tauoillekaan ei saanut mennä ihan miten halusi. Projektit sen sijaan olivat ihan mitä vain oli mahdollista saada, eikä vankien toiveita juuri kuultu. Ja jos sattui löytymään jotain mukavaa tekemistä niin se saattoi loppua heti muutaman kuukauden kuluttua. Olen samaa mieltä kanssasi, että Sukulan suojatit -ohjelman pitäisi ottaa enemmän huomioon yksilön toiveet ja tarpeet.

  6. Kiitos todella mielenkiintoisesta blogipostauksesta ja hienosta keskustelusta, joka on kommenttien pohjalta syntynyt! Ryhmämme tutustui teidän ryhmänne tutkimukseen kontaktissa pari viikkoa sitten ja koin suorastaan jonkinlaisen ahaa-elämyksen teidän esitellessänne tutkimustanne. Erityisesti Brunilan kehittämä (?) projektistumisen käsite oli minusta oivallinen ja valitettavan osuva yhteiskunnassamme.

    Minusta olisi mielenkiintoista tietää, mitä rahoittajia Brunilan tutkimuksen aikana vankilassa pyörineiden projektien takana oli. Selvisikö tämä tutkimuksesta? Ehkä sitä ei saanutkaan tutkimusartikkelissa mainita, koska rahoittajat voisivat joutua huonoon valoon. On hyvä, että tällaisia hankkeita ja projekteja rahoitetaan nuorille, mutta niin kuin postauksestanne ja yllä olevista kommenteista käy ilmi, projekteista usein puuttuu jatkuvuus. Eikä jatkuvuuden puute ole ongelma ainoastaan syrjäytyville nuorille suunnatussa koulutustoiminnassa, vaan myös esimerkiksi terveyden edistämisessä. Verenpainepotilas voi osallistua elintapaohjausryhmään pariksi kuukaudeksi, parhaimmillan jopa vuodeksi, mutta sen jälkeen hänet “jätetään oman onnensa nojaan”.

    Projektistuminen ja sen takana piilevä lyhytnäköisyys on mielestäni laaja ongelma yhteiskunnassamme. Osasyynä siihen on varmasti resurssien (rahan) puute siellä, missä sitä tarvittaisiin. Toisaalta näkisin osasyynä jatkuvuuden puuttumiseen sen, että jatkuvuutta ja pitkäkestoista toimintaa ei koeta yhtä kiinnostavaksi kuin lyhyen tähtäimen projekteja, koska tuloksia halutaan mahdollisimman pian! Kukapa jaksaisi katsoa tosi-TV-ohjelmaa, jossa seurataan syrjäytymisvaarassa olevia nuoria vuosia kestävän koulutuksen ja tuen parissa?

    • Hauska kuulla, että tutkimus on innostanut muitakin kuin vain meitä. Tärkeästä, joskin vähän tutkitusta asiasta kyllä kyse. Kristiina Brunila on tosiaan itse joutunut kehittämään tutkimustansa varten termin “projektitapaistuminen”.

      Rahoituksesta otimme selville haastatellessamme Brunilaa. Rahoitus tuli Helsingin Yliopiston post-doc -rahoituksena ja Brunila itse mietti, että kenties erikoinen tutkimus auttoi häntä saamaan tämän rahoituksen.

      Projekteilla on varmasti oma paikkansa ja hyötynsä virikkeinä ja apuna masennukseen ja ehkä joissain harvossa tapauksissa elämästä kiinni saamiseenkin, mutta juuri jatkuuuden puuttuminen on juuri se pahin ongelma. Yhden projektin jälkeen tulee vain se toinen ja kierre voi alkaa. Tai sitten jää tyhjän päälle. Todella hyvä esimerkki tuo verenpainepotilaan elintapaohjausryhmä!

      Projektitapaistuminen on tosiaan hyvin paljon linkittynyt rahaan, markkinalisoitumiseen ja tuloskeskeisyyteen. Vaikka rahaa olisikin, niin sitä ei osata käyttää pitkällä tähtäimellä oikein. Projektit ovat helppo tapa poliittisille päättäjille ottaa syrjäytyneet ihmiset huomioon.

      • Vielä pieni korjaus rahoitusasiaan: eli Brunilan vankiloihin sijoittuvan tutkimuksen rahoitti Helsingin yliopisto, mutta itse projekteja HY ei ole rahoittanut. 😀

    • Moikka!Meistäkin tämä tutkimus on ollut todella mieltä avartava ja tarjonnut ahaa-elämyksiä. 🙂 Brunilan käsittelemät projektit ovat julkisrahotteisia, ja yksi suurista rahoittajista on ainakin EU. Yksityiseltä sektorilta ja liike-elämästä tutuilla projekteilla on siis yhä enemmän alettu korvata perinteisesti hyvinvointivaltion tarjoamia palveluja, kuten koulutusta.

  7. Tosi mielenkiintoinen tämä teidän tutkimus! Kiva kun avasitte lisää tänne blogin puolelle, harmi ettei jokaisen ryhmän esityksiä pääse luennoilla kuulemaan.

    Olen itse seurannut Sukulan suojatteja, ja kallistun samoille linjoille aikaisempien kommentoijien kanssa – onhan tässäkin projektissa puolensa ja muutama nuori löytää sen oman juttunsa ja intohimonsa, mutta kovin kauaskantoiset eivät vaikutukset olleet suurimmalle osalle nuorista (ilmeisesti puolet jättivät kesken). Monilla osallistujalla oli rankka tausta, masennusta ja syvempiä ongelmia, joita viihteellinen tv-formaatti ei ole “korjaamaan”.

    Toki syrjäytyneelle nuorelle jo rytmin löytäminen arkeen voi olla suuri apu, mutta ilman tarpeellista tukea kovin vaikea ylläpitää. Tämä Sukulan projektikin oli niin lyhytaikainen ja
    radikaali muutos, joka ei varmasti monellakaan osallistujalla pureutunut niihin todellisiin ongelmien syihin, mistä voisi johtua palaaminen ns. vanhoihin tapoihin. Ohjelmaa katsoessa tuntui, että monella nuorella olisi oikeasti halu tehdä muutos elämässään, mutta ei oikeita “eväitä” siihen. Tämän takia nämä projektit saattavat johtaa (taas) epäonnistumisen kokemukseen positiivisen muutoksen ja integroitumisen sijaan.
    Uskon kyllä, että projekteilla voi olla myös myönteinen vaikutus, mutta yksilön tarpeet tulisi huomioida paremmin sekä ammattilaisen tuen ja avun olla saatavilla myös projektin jälkeen, jotta saataisiin pysyvämpiä vaikutuksia.

    Emma/Kympin tytöt

    • Moi! Itse en ole Sukulan suojatteja katsonut, mutta olisi kiinnostava tietää, miten tässä ohjelmassa pureuduttaisiin “todellisiin” ongelmien syihin – voisin kuvitella, että ongelmia tarkasteltaisiin yksilölähtöisinä ja että juuri yksilöllä on vastuu ongelmiensa ratkomisesta. Siis juuri samalla tavoin kuin Brunilan tutkimissa projekteissa. Brunila kritisoi tätä projektien taustalla vallitsevaa ajattelutapaa, sillä ongelmien paikantamisella yksilöön ei ole nähty olevan konkreettisia vaikutuksia esim. nuorisotyöttömyyden vähenemisessä. On siis liian yksinkertaistavaa etsiä ratkaisuja laajoihin yhteiskunnallisiin ongelmiin vain yksilön toiminnasta.

  8. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä vertaus tähän Sukulan ohjelmaan! Pidempiaikaisten projektien vaikuttavuuteen liittyen mieleeni muistui Helsingin Sanomien tekemä haastattelu Ville Turkasta (HS 11.8.2016), joka nuorisotyöntekijänä oli nähyt, miten nuorten ongelmat voivat kasaantua vuosien varrella. Hän halusi tarjota pitkäaikaista tukea syrjäytymisvaarassa oleville nuorille ja perusti Ice Hearts –nimisen jääkiekkoseuran, johon nuori voi kuulua useita vuosia. Tällaisessa toiminnassa nuori voi saada Turkasta ja muista valmentajista pysyviä aikuissuhteita elämäänsä, mikä on mielestäni ensiarvoisen tärkeää ja korjaavaa.

    Anna H/Mystiset asiantuntijat

Leave a Reply to Anna O M Delis Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *