Kasvatustieteen professori ja kasvatuspsykologian dosentti, Markku Niemivirta oli nimikkotutkijamme. Perehdyimme kurssin aikana ja ennen tutkijatenttiä tutkimukseen The influence of achievement goal orientations and task concreteness on situational interest (Tapola, Jaakkola & Niemivirta, 2014). Halusimme tutkijatentissä keskustella vielä muutamista teemoista, joita olimme jääneet miettimään kurssin aikana tutkimukseen tutustuessamme. Näistä muutamia esimerkkejä olivat aiheen haastavuus, valikoitunut tutkimusmenetelmä (simulaattori, parityöskentely, fysiikan oppiaine), tutkimustulokset sekä tutkimuksen käytännön hyöty koulumaailmassa. Tutkijatentti antoi erinomaisia vastauksia näihin kysymyksiin sekä pohtimisen aihetta kiinnostuksesta ilmiönä.

Lähdimme liikkeelle siitä, mikä tutkimusprosessissa oli ollut erityisen haastavaa tai yllättävää. Niemivirta toi esille, että ilmiön haastavuus nousi päällimmäisenä esille. Toisaalta juuri tämä haastavuus saa Niemivirran jatkuvasti kiinnostumaan aiheesta eikä vain tyytymään jo saatuihin tuloksiin. Niemivirta totesikin, että juuri tässä kohtaa ollaan ilmiön ytimessä. Usein tehdystä tutkimuksesta kumpuaa lisäkysymyksiä, joita lähdetään selvittämään uusien tutkimusten kautta. Kysyessämme, miksi tutkimusmenetelmäksi oli valikoitunut simulaattori osana fysiikan opiskelua, tuli ilmi, että tämä nousi koulun tarpeesta kehittää fysiikan opetusta, eli tämä ei ollut tutkijoiden valitsema kehys. Lisäksi olimme ihmetelleet ryhmässä, miksi simulaattori oli toteutettu parityöskentelynä, ja miten se on mahdollisesti vaikuttanut tuloksiin – meille selvisi, että tämäkin oli johtunut koulun omista käytännöistä, missä fysiikan tehtävät on usein toteutettu pareittain. Tutkijat olivat itsekin pohtineet parityöskentelyn vaikutusta tuloksiin, mutta kokivat parhaaksi toimia koulun normaalikäytäntöjen mukaan tässä tilanteessa.

Pohtiessamme tutkimuksen käytännön hyötyä koulumaailmassa, Niemivirta totesi, että ensinnäkin “oppilaat ovat hurjia olentoja säätämään omaa toimintaansa”. Käytännössä tulisi selvittää, mikä on sellainen kompensoiva tekijä, joka ylittää kiinnostuksen kynnyksen. Esimerkiksi, jos voidaan todeta, että tietynlaiset tilanteet aiheuttavat ahdistusta oppilaissa, opettajan tulisi välttää sen kaltaisia tilanteita. Keskustelimme lisäksi vapaa-ajan kiinnostuksen kohteiden vaikutuksesta koulussa ilmenevään kiinnostukseen, vaihtoehtoisista tutkimusmenetelmistä sekä aivokuvantamisesta kiinnostuksen ilmiön tutkimisessa. Yksi tärkeimpiä pointteja, mitä Niemivirta toi esille, oli ettei pidä koskaan antaa tutkimusmenetelmän ohjata tutkimusta vaan toisin päin. Eli täytyy olla selvillä, mitä haluaa tutkia, ja tämän pitäisi määrittää sen, miten aihetta lähdetään tutkimaan.

Viimeinen kysymyksemme liittyi ryhmämme lööppiin, eli onko tutkijan mielestä kiinnostus oppimisen kannalta turhake? Niemivirran vastaus oli hyvin selvä: Ei missään nimessä. Vaikka tutkimukset osoittaisivatkin toista, hän olisi silti eri mieltä asiasta. Niemivirran mukaan kyse on enemmän siitä, että kiinnostusta ei ymmärretä tarpeeksi sen kaikessa monimutkaisuudessaan. Kiinnostus siis vaikuttaa hänen mukaansa oppimiseen, mutta sitä on vaikea todistaa täysin todeksi puutteellisten mittareiden vuoksi.

Niemivirta lisäsi vielä tutkijantentin lopussa, että kiinnostuksella on valtavan suuri itseisarvo. Hän antaa vinkkinä: Kiinnostukaa asioista.

Varjoryhmän palaute oli positiivista ja saimme kehuja mielenkiintoisista kysymyksistä sekä onnistuneesta dialogista tutkijan kanssa. Heräsi myös ajatusta siitä, kuinka tutkijantentti olisi voinut olla yhteinen tilaisuus, koska nimikkotutkimuksestamme löytyi yhtymäkohtia varjoryhmän (Kympin tytöt) tutkimuksen kanssa. Tavoiteorientaatioprofiilit olivat molemmissa tutkimuksissa hyvin edustettuina.

Olimme myös itse tyytyväisiä saamiimme vastauksiin, sekä vuorovaikutukselliseen keskusteluun, mikä haastattelusta virisi. Jälkeenpäin ajateltuna, jos jotain olisimme tehneet toisin, olisimme etukäteen sopineet paremmin, kuka kysyy mitäkin, jotta olisimme edenneet enemmän suunnitelmamme mukaan. Kuitenkin tämä mahdollisti vapaamman keskustelun ja Niemivirran kommentteihin tarttumisen – tosin rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että osa vastauksista oli sen verran korkealentoisia, että maallikkona niistä oli vaikea jatkaa.

Tarkasteltaessa Kohti tutkivaa työtapaa -kurssia kokonaisuutena, päällimmäisenä jäi mieleen poikkitieteellisen ryhmätyöskentelyn mielekkyys. Oma ryhmämme koostui monen eri alan opiskelijoista, mikä mahdollisti monipuolisen keskustelun ja ajatustenvaihdon kurssin aikana. Kiitos ja kumarrus siis omalle ryhmällemme panostuksesta!

-Johanna & Silja/R5