About Deleted User

Special user account.

Arvio tutkijatentistä 25.11.2016

Emme Rikun kanssa valitettavasti päässeet paikalle itse tutkijatenttiin, mutta pääsimme katsomaan videoidun tentin myöhemmin. Videota katsoessa toivoimme kyllä, että olisimme olleet paikalla! Tenttiin kulminoitui hienosti koko syksyn mittainen ryhmätyömme Auli Toomin tutkimuksen parissa. Tutkijatenttiä suunniteltiin huolella useissa tapaamisissa ennen itse tenttiä. Osallistuimme Rikun kanssa tenttisuunnitelman tekemiseen ja arvioimmekin tenttiä suhteessa suunnitelmaan ja koko ryhmämme odotuksiin.

Tutkijatenttisuunnitelmassamme olimme jakaneet kysymykset kolmeen kohtaan: aineisto, teoreettinen malli sekä tulokset ja jatko. Tentissä ryhmämme noudattikin mielestämme hyvin suunnitelmaa, alussa ehkä jopa liiankin orjallisesti kommentoimatta sen kummemmin Toomin vastauksia. Kolmen ensimmäisen kysymyksen jälkeen ryhmämme kuitenkin selvästi rentoutui ja tutkijatentti muuttui keskustelevampaan suuntaan. Lisäkysymyksiä esitettiin ja viitattiin Toomin aikaisempiin kommentteihin.

Ryhmämme esittämissä kysymyksissä näkyi kurssin aikana kertynyt asiantuntijuus. Ryhmän kysymykset eivät mahdollistaneet kyllä tai ei vastauksia, mikä näkyi tutkijan vastausten seikkaperäisyytenä. Ajoittain vastaukset hivenen rönsyilivät, mutta vastauksista osattiin kuitenkin poimia oleellinen informaatio ja jopa esittää sen pohjalta tarkentavia kysymyksiä. Kysymys teoreettisen mallin yleistettävyydestä oli tutkijan mieleen ja Toomin vastaus laadullisen tutkimuksen tulosten yleistämisen rajallisuudesta oli selkeä. Toom kertoi hänen kehittämänsä mallin olevan sekä tarpeellinen että yleisesti käytetty. Edellä mainitussa kohdassa olisi ryhmä voinut kysyä esimerkkiä mallin käytöstä. Toisaalta tutkijamme vastasi realistisesti kysymykseen toteamalla, etteivät tutkijat tiedä, miten heidän tutkimuksiaan käytännössä hyödynnetään, paitsi siltä osin, kuin niihin viitataan muissa tieteellisissä tutkimuksissa.

Suunnitelmamme keskeinen kysymys oli, miksi juuri didaktinen kolmio valikoitui tutkimuksen teoreettiseksi näkökulmaksi. Toom perusteli didaktisen kolmion käyttöä monella tapaa: didaktinen kolmio sisältää opetuksen peruselementit ja se pohjaa teoreettisesti ja käsitteellisesti vahvaan saksalaiseen traditioon. Ryhmä olisi voinut tässä vaiheessa pyytää tarkennusta, onko saksalainen traditio jotenkin hyväksyttävämpää kuin angloamerikkalainen, varsinkin kun Toom mainitsi, että saksalaisen tradition oppeja on empiirisesti sovellettu hyvin vähän.

Ryhmämme kysymys muiden teoreettisten mallien mahdollisesta käytöstä teki tilaa jatkokysymyksille, joita ei kuitenkaan esitetty, kenties ajan puutteen takia. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla, miten Toomin kehittämät vaihtoehtoiset teoreettiset mallit olisivat vaikuttaneet tutkimuskysymykseen ja lopulliseen malliin hiljaisesta pedagogisesta tietämisestä.

Tutkijamme mielestä mielenkiintoinen kysymys oli: ”Miten didaktinen kolmio rajoitti tutkimustulosten tulkintaa?”. Vastaus tuki ryhmämme aikaisempia pohdintoja, siitä että didaktinen kolmio suuntaa tutkijan katseen käytäntöön ja opettajan toimintaan opetustilanteessa. Toom totesi tentissä, että didaktinen kolmio rajoitti aineiston tulkintaa itse asiassa todella paljon, mutta teoreettisten mallien ja näkökulmien tarkoituskin toki on rajata laajaa aineistoa ja fokusoida sen tulkintaa.

Tutkijatenttiä analysoidessamme tuskailimme Aliisan kanssa kilpaa, kuinka mielenkiintoista olisi ollut olla läsnä ”livenä” tapahtumassa. Meistä oli hieman yllättävää Toomin toteamus, ettei persoona vaikuta pedagogiseen hiljaiseen tietoon. Juuri persoonan vaikutusta olimme ryhmän kanssa melko paljon pohtineet, koska Toomin tutkimusartikkelissa siitä ei juuri puhuttu. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla konkreettisia esimerkkejä siitä, missä kaikessa Toomin luomia hiljaisen tiedon malleja on käytetty, vaikka Toom totesikin, ettei tutkija välttämättä juurikaan tiedä siitä, miten hänen tutkimustaan käytännössä hyödynnetään. Toom kuitenkin mainitsi, että hiljaisen pedagogisen tietämisen mallista oli tullut hyvää palautetta. Ryhmä olisi voinut tarttua tähän ja kysyä, millaista palautetta ja mistä.

Nostaisimme vielä esille Toomin puheen opettajankoulutuksesta ja eritoten autenttisten tilanteiden käyttämisestä osana opetusta. Määritelmänsä mukaan hiljaista tietoa on vaikea tunnistaa, saati sitten opettaa ja näin ollen oikeiden opetustilanteiden käyttö luokanopettajien koulutuksessa on hyvä hiljaisen tiedon kartuttamisen keino, johon ryhmämmekin päätyi pohdinnoissaan. Olimme mieltäneet hiljaisen tiedon pääosin positiiviseksi ja sivuuttaneet negatiivisen tai haitallisen hiljaisen tiedon. Tutkijamme kuitenkin esitti hyvän huomion siitä, ettei kaikkea hiljaista tietoa kannatakaan jakaa, sillä hiljainen tieto voi olla myös vahingollisia näkemyksiä ja asenteita. Vastavalmistuneiden opettajien heittäminen suoraan suden suuhun voisi parhaimmillaan mahdollistaa tällaisen haitallisen hiljaisen tiedon muokkaamisen ja koulun vanhojen toimintamallien haastamisen ja kehittämisen. Ehkä opettajankoulutuksessa voisi rohkaista valmistuvia opettajia haastamaan koulujen vanhat ja mahdollisesti toimimattomat toimintatavat.

Kaiken kaikkiaan tutkijatentti oli videoitunakin hyvä oppimiskokemus, vaikka toki parasta olisi ollut olla paikan päällä. Tutkijatentti sujui mielestämme suunnitelmamme mukaisesti, pysyi kohtuullisesti aikataulussa ja tiukka aikataulu huomioon ottaen kaikki olennaiset kysymykset ja vastaukset ehdittiin esittää. Tutkija vastasi rauhallisesti ja yksityiskohtaisesti kaikkiin kysymyksiin. Hän myös jakoi vielä lisätietoa aiheeseen liittyen ja antoi jopa vinkkejä oman tutkielman tekoa varten. Tutkija toi tentin lopussa esille todella hyvän huomion tutkimuksen objektiivisuudesta/subjektiivisuudesta liittyen näkökulman valintaan: tutkimus ei ikinä ole täysin objektiivista! Tutkija joutuu aina tekemään subjektiivisiin käsityksiin perustuvia valintoja esimerkiksi näkökulman/menetelmien suhteen. Tutkijatkin ovat kuitenkin vain ihmisiä.

Tutkijatentin alussa oli aistittavissa hieman jännitystä, mutta ryhmämme selkeästi rentoutui jo muutaman ensimmäisen kysymyksen jälkeen. Ryhmämme toimi melko tarkkaan ennalta suunniteltujen, tasapuolisten roolien mukaisesti ja esitti suunnitellut kysymykset suunnitellussa järjestyksessä. Opponenteilta olisimme toivoneet hieman enemmän kritiikkiä, mutta emme toisaalta itsekään keksi ryhmämme tentistä paljoa kritisoitavaa. Opponentit olivat ilmeisen tyytyväisiä tenttiin ja hyvin kiinnostuneita aiheesta. Videon perusteella voimme kyllä yhtyä opponenttien palautteeseen: tentissä keskusteltiin rauhallisesti ja maltillisesti, palattiin keskustelussa aiemmin ilmi tulleisiin asioihin ja tuotiin myös ajankohtainen HS:n mielipidekirjoitus esille ansioituneesti. Hyvä me!

Helpottuneet, mutta haikeat fiilikset

Tutkijatentin jälkeinen tunnelma ryhmässämme oli täynnä helpotusta, mutta ennen kaikkea ylpeyttä! Toimimme yhtenäisesti, itsevarmasti, kriittisesti ja johdonmukaisesti tutkijaamme Anne Nevgiä kunnioittaen. Tätä porukkaa tulee ikävä!

Huomasimme, että vielä tutkijatentin aikanakin opimme paljon uutta. Toisaalta itseluottamus kasvoi, kun tajusimme, kuinka hyvin loppujen lopuksi jo osasimme asian. Olimme onnistuneet hyvin muutaman vaikeamman termin suomennoksessa ja esille ottamamme tutkimuksen heikkoudet tai tarkennusta vaativat seikat olivat myös Nevgin mielestä hyviä pointteja. Etukäteen suunnittelemamme kysymykset, jotka halusimme tentissä esittää, olivat yllätykseksemme ohi jo kahdessakymmenessä minuutissa. Onneksi muutama ryhmäläisemme sai kaivettua mielensä sopukoista aikaisemmin yhdessä pohdittuja kysymyksiä (pisteet sinne, tiedätte kyllä kenelle :D).

Varjoryhmätoiminnan aikana ymmärsimme, kuinka paljon yhtäläisyyksiä meillä oli fysiikan opettajien tutkimuksen kanssa (esimerkiksi samankaltaiset kysymykset omalle tutkijalle). Saimme varjoryhmältä hyvää palautetta kysymyksistämme ja erityisesti niiden jaottelusta teemoihin. Pääotsikkomme olivat Tutkimuksen voimasanat- kirjasta poimitut: perusteet (tutkimuksen lähtökohtien arviointi), luotettavuus (toistettavuus, validiteetti/reliabiliteetti) ja merkittävyys (tulosten yleistettävyys, hyöty käytännössä). Puheenjohtaja alusti jokaista kysymystä kertomalla esimerkiksi “Seuraava kysymys liittyy aineiston hankintaan.” ja antamalla sen jälkeen puheenvuoron kysyjälle. Tämä helpotti myös meitä itseämme hahmottamaan tentin edistymistä ja pitämään kiinni punaisesta langasta.

Tentin ja varjoryhmän toiminnan jälkeen meille jäi vielä hetki aikaa jutella Nevgin kanssa. Keskustelimme jo tentin aikana esille nousseista kysymyksistä mm. opettajien koulutukseen liittyen. Nevgi pohti erityisesti sitä, mihin hänen tutkimustaan voitaisiin soveltaa ja kuinka opettajien koulutusta parantaa. Esiin nousi ideoita muun muassa opetusharjoittelun lisäämisestä, vertaismentoroinnista ja yhteisöllisestä opettamisesta.

Jos opettamisesta tehtäisiin yhteisöllistä, se voisi tapahtua esimerkiksi pareittain. Näin tapahtuvassa opetuksessa opettajaparien välille voisi syntyä vahva luottamussuhde ja rakentavan kritiikin antaminen ja vastaanottaminen olisi luonteva osa vuorovaikutusta. Pari pystyisi tarkastelemaan toisen opettamista objektiivisesti ja kertomaan, mitä kannattaisi tehdä toisin. Yhdessä olisi helppo työskennellä, kun päämäärät ja tavoitteet opetuksessa olisivat samat. Lisäksi omat opetustaidot kehittyisivät nopeammin, kun omaa tekemistä voisi peilata toiseen ja samalla oppia uutta. Yhdessä työskennellessä olisi käytettävissä myös laajempi tieto- ja kokemusvarasto (hiljainen tieto) sekä enemmän näkökulmia ja mielipiteitä asioihin. Toisaalta yhteisöllinen opettaminen vaatii paljon. Opettajalla tulee olla hyvät ihmissuhdetaidot ja kyky ottaa rakentava kritiikki vastaan, motivaatiota kehittyä ja mennä epämukavuusalueille. Toisen ihmisen kritiikki saattaa osua liian lähelle “minää”, ja sen takia kaikki eivät ole valmiita kehittymään ja altistumaan reunatuntemuksille. Vaarana olisi myös henkilökemioiden kohtaamattomuus.

Kun kurssi alkoi, tuntui, että kesä ei lopu koskaan, marraskuun ankeat illat ja tutkijatentti odottavat vasta kaukana tulevaisuudessa. Mutta tässä sitä nyt ollaan, melkein kolme kuukautta myöhemmin. Mitä siis kurssin aikana opimme, mitä jäi mieleen?

Rakentava kritiikki: Vaikka teimme paljon oppimistehtäviä ja luimme Tutkimuksen voimasanat -kirjaa, kurssin aikana ei kuitenkaan päässyt kehittymään selkeää monipuolista käsitystä tieteellisen tutkimuksen tekemisestä. Pääasiassa keskityimme vain oman ryhmämme aiheeseen. Jos posterit ja muut muiden ryhmien esitykset tutkimuksestaan oli tarkoitettu opettamaan monipuolisesti eri tutkimusmetodeja, se ei välttämättä toiminut.

Ruusut: Nevgin mielenkiintoinen tutkimus tuli koluttua ahkerasti läpi muutamaan otteeseen, joten osaisimme arvioida sitä unissammekin. Ryhmätyöskentelyn ja Google Driven ansiosta opimme antamaan omia tekstejämme ja idealuonnoksiamme muiden nähtäväksi sekä ennen kaikkea sietämään keskeneräisyyttä. Myös luottamus kurssikavereihin kasvoi, kun tajusimme, että kurssin tehtäviä ei voi eikä kannata tehdä yksin.

Viimeiseksi, mutta ei vähäisimmäksi, opimme tuntemaan toisemme! Kun alkujännitys ryhmässämme purkautui, huumori pääsi irti ja meistä muotoutui hyvin yhteen toimiva tiimi. Ryhmässämme oli tasavertainen, kannustava, rento ja arvostava ilmapiiri. Omia ideoita oli helppo esittää, kun jokaista kuunneltiin. Kaikki panostivat kurssiin parhaansa mukaan – vapaamatkustajia ei onneksemme ollut. Ehdoton plussa oli ryhmämme heterogeenisyys, sillä ryhmämme koostui eri-ikäisistä monen eri tiedekunnan oppilaista. Ryhmästä sai myös vertaistukea, kun jokin kurssiin liittyvä asia ahdisti tai turhautti. Oli helpottavaa huomata, miten samanlaisia fiiliksiä kaikilla oli. Opiskelun ei kuulukaan olla yhtä flowta – motivaatio saa olla välillä hukassa. Parasta oli taas löytää into tekemiseen – yhdessä.

Kiitos siis vielä kerran ihanat yliopisto-opettajat: Emma, Hanna, Kasimira, Sipuliina, Arto, Jemina, Virve, Tuuli ja Jasmin!

Kiinnostukaa!

 

Kasvatustieteen professori ja kasvatuspsykologian dosentti, Markku Niemivirta oli nimikkotutkijamme. Perehdyimme kurssin aikana ja ennen tutkijatenttiä tutkimukseen The influence of achievement goal orientations and task concreteness on situational interest (Tapola, Jaakkola & Niemivirta, 2014). Halusimme tutkijatentissä keskustella vielä muutamista teemoista, joita olimme jääneet miettimään kurssin aikana tutkimukseen tutustuessamme. Näistä muutamia esimerkkejä olivat aiheen haastavuus, valikoitunut tutkimusmenetelmä (simulaattori, parityöskentely, fysiikan oppiaine), tutkimustulokset sekä tutkimuksen käytännön hyöty koulumaailmassa. Tutkijatentti antoi erinomaisia vastauksia näihin kysymyksiin sekä pohtimisen aihetta kiinnostuksesta ilmiönä.

Lähdimme liikkeelle siitä, mikä tutkimusprosessissa oli ollut erityisen haastavaa tai yllättävää. Niemivirta toi esille, että ilmiön haastavuus nousi päällimmäisenä esille. Toisaalta juuri tämä haastavuus saa Niemivirran jatkuvasti kiinnostumaan aiheesta eikä vain tyytymään jo saatuihin tuloksiin. Niemivirta totesikin, että juuri tässä kohtaa ollaan ilmiön ytimessä. Usein tehdystä tutkimuksesta kumpuaa lisäkysymyksiä, joita lähdetään selvittämään uusien tutkimusten kautta. Kysyessämme, miksi tutkimusmenetelmäksi oli valikoitunut simulaattori osana fysiikan opiskelua, tuli ilmi, että tämä nousi koulun tarpeesta kehittää fysiikan opetusta, eli tämä ei ollut tutkijoiden valitsema kehys. Lisäksi olimme ihmetelleet ryhmässä, miksi simulaattori oli toteutettu parityöskentelynä, ja miten se on mahdollisesti vaikuttanut tuloksiin – meille selvisi, että tämäkin oli johtunut koulun omista käytännöistä, missä fysiikan tehtävät on usein toteutettu pareittain. Tutkijat olivat itsekin pohtineet parityöskentelyn vaikutusta tuloksiin, mutta kokivat parhaaksi toimia koulun normaalikäytäntöjen mukaan tässä tilanteessa.

Pohtiessamme tutkimuksen käytännön hyötyä koulumaailmassa, Niemivirta totesi, että ensinnäkin “oppilaat ovat hurjia olentoja säätämään omaa toimintaansa”. Käytännössä tulisi selvittää, mikä on sellainen kompensoiva tekijä, joka ylittää kiinnostuksen kynnyksen. Esimerkiksi, jos voidaan todeta, että tietynlaiset tilanteet aiheuttavat ahdistusta oppilaissa, opettajan tulisi välttää sen kaltaisia tilanteita. Keskustelimme lisäksi vapaa-ajan kiinnostuksen kohteiden vaikutuksesta koulussa ilmenevään kiinnostukseen, vaihtoehtoisista tutkimusmenetelmistä sekä aivokuvantamisesta kiinnostuksen ilmiön tutkimisessa. Yksi tärkeimpiä pointteja, mitä Niemivirta toi esille, oli ettei pidä koskaan antaa tutkimusmenetelmän ohjata tutkimusta vaan toisin päin. Eli täytyy olla selvillä, mitä haluaa tutkia, ja tämän pitäisi määrittää sen, miten aihetta lähdetään tutkimaan.

Viimeinen kysymyksemme liittyi ryhmämme lööppiin, eli onko tutkijan mielestä kiinnostus oppimisen kannalta turhake? Niemivirran vastaus oli hyvin selvä: Ei missään nimessä. Vaikka tutkimukset osoittaisivatkin toista, hän olisi silti eri mieltä asiasta. Niemivirran mukaan kyse on enemmän siitä, että kiinnostusta ei ymmärretä tarpeeksi sen kaikessa monimutkaisuudessaan. Kiinnostus siis vaikuttaa hänen mukaansa oppimiseen, mutta sitä on vaikea todistaa täysin todeksi puutteellisten mittareiden vuoksi.

Niemivirta lisäsi vielä tutkijantentin lopussa, että kiinnostuksella on valtavan suuri itseisarvo. Hän antaa vinkkinä: Kiinnostukaa asioista.

Varjoryhmän palaute oli positiivista ja saimme kehuja mielenkiintoisista kysymyksistä sekä onnistuneesta dialogista tutkijan kanssa. Heräsi myös ajatusta siitä, kuinka tutkijantentti olisi voinut olla yhteinen tilaisuus, koska nimikkotutkimuksestamme löytyi yhtymäkohtia varjoryhmän (Kympin tytöt) tutkimuksen kanssa. Tavoiteorientaatioprofiilit olivat molemmissa tutkimuksissa hyvin edustettuina.

Olimme myös itse tyytyväisiä saamiimme vastauksiin, sekä vuorovaikutukselliseen keskusteluun, mikä haastattelusta virisi. Jälkeenpäin ajateltuna, jos jotain olisimme tehneet toisin, olisimme etukäteen sopineet paremmin, kuka kysyy mitäkin, jotta olisimme edenneet enemmän suunnitelmamme mukaan. Kuitenkin tämä mahdollisti vapaamman keskustelun ja Niemivirran kommentteihin tarttumisen – tosin rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että osa vastauksista oli sen verran korkealentoisia, että maallikkona niistä oli vaikea jatkaa.

Tarkasteltaessa Kohti tutkivaa työtapaa -kurssia kokonaisuutena, päällimmäisenä jäi mieleen poikkitieteellisen ryhmätyöskentelyn mielekkyys. Oma ryhmämme koostui monen eri alan opiskelijoista, mikä mahdollisti monipuolisen keskustelun ja ajatustenvaihdon kurssin aikana. Kiitos ja kumarrus siis omalle ryhmällemme panostuksesta!

-Johanna & Silja/R5

Jännitys purkautuu

Syksyn urakka on nyt ohi! Aikamoinen fiilis saattaa loppuun näin pitkä projekti yhdessä. Perjantaiaamu tuntui todella hitaalta ennen tenttiä ja meidän porukka oli aika hiljainen ja mietteliäs ennen koetusta. Iloksemme tutkijatentti ei ollutkaan niin pelottava kuin mitä olimme ajatelleet ja vielä ennen tenttiä hermoilleet. Tenttihän sujui erinommaisesti alun haparoinnin jälkeen ja pääsimme hyvään vauhtiin kysymyksien kanssa. Tentti eteni suunnitelmamme mukaan, joka oli laadittu suhteellisen tarkkaan, koska halusimme saada vastaukset kaikkiin meitä askarruttaviin asioihin. Hetan kanssa on aina ollut helppoa jutella asiasta kuin asiasta, joten hänen kohtaaminen sinänsä ei pelottanut. Ehkä lähinnä jännitti tilaisuuden virallisuus ja arvostelu ja se, että meitä tarkkaillaan.

Yllätykseksemme Heta vastasikin melko napakasti kysymyksiimme, joten meille jäi vielä aikaa lisäkysymyksille mikä lisäsi keskustelullisuutta tenttiin. Lopussa emme melkein malttanutkaan lopettaa, koska meille heräsi vielä lisää pohdittavaa ihan viimehetkillä vielä. Meidän saamamme artikkeli oli niin samaistutavissa, että se aiheutti jopa haasteita pitää omat kokemukset erillään faktoista. Sen peilaaminen omaan koulu-uraan oli todella luontevaa ja tuntui, että mehän niitä kympin tyttöjä olemme olleet.

Mielenkiintoista oli kuulla siitä, miten tutkimuksen alkuvaiheessa sitä ei oikeastaan noteerattu kansainvälisillä markkinoilla, vaan pikemminkin kyseenalaistettiin uudet termit ja huomautukset. Nykyään suomalaisiin viitataan jo Helsinki5nä, vaikka alussa näiden viiden ryhmän oikeellisuudesta ja muutenkin ryhmiin jaotteluista oltiin epäileväisiä. Heta ja Markku joutuivatkin paljon taistelemaan sitoutumattomien ryhmän huomioimisesta.

Kysymyksien laatiminen oli toisaalta helppoa meille, mutta toisaalta haastavaakin, koska olimme olleet Hetaan aktiivisesti yhteydessä tutkimukseen liittyen syksyn mittaan. Halusimme kuitenkin, että tentissä kysymme sellaisia asioita mistä emme ole kysyneet aikaisemmin. Tästä mainitsimmekin mikä Hetaa vähän huvituttikin. Hän näki plussana kysymystaktiikkamme, koska me halusimme oppimisorientoituneiden tavoin lisätietoa tutkimuksesta emmekä vain tuijottaneet siihen, miten tentti päällisin puolin olisi näyttänyt hyvältä  Meitä ehdottomasti helpotti se, että meidän tenttivuoro oli toisena, jolloin saimme nähdä jo yhden suorituksen ennen omaa. Se varmasti rauhoitti ryhmäämme kun näimme ettei se niin kamalaa ja pelottavaa olekaan. Oli mielenkiintoista myös nähdä miten erilailla toinen ryhmä (Kiinnostus ryhmä 5) oli valmistautunut ja suunnitellut oman tenttinsä. Heidän lähestymistapansa oli hyvin erilainen, mutta yhtälailla hyvä. Meillä onnistui hyvin se, että kaikki saivat äänensä kuuluviin ja kysyttyä jotain.

Meidän ryhmä toimi hyvin yhteen ja kaikilla oli ajatuksia artikkelista ja siihen liittyvistä asioista. Ryhmähenki pysyi koko syksyn korkealla ja meillä oli tosi avoin ilmapiiri kaikenlaisille ajatuksille, niin irrelevanteille kuin relevateillekin. Monesti tapaamisisissa ajatukset ja puhumiset usein lähtivätkin ihan muille raiteille, mutta se oli ihan kivaakin! Tustustuttiin samalla toisiimmekin siinä sivussa.

Opimme todella paljon ryhmätyöskentelystä isossa ryhmässä kurssin aikana. Harva meistä oli tehnyt näin isossa ryhmässä tehtäviä aikaisemmin nimittäin. Ajoittain se tuntuikin aika vaikealta sumplia kaikkia tehtäviä tasapuolisesti ja aikataulujen yhteensaattamisessakin oli omat virityksensä, mutta yleisesti näin jälkikäteen pohdittuna fiilis on hyvä kokonaisuudesta.

Syksy kului uskomattoman nopeasti! Kurssin alussa mietimme, että siihenhän on ikuisuus kun tentti on, mutta nyt se onkin jo ohi ja jäljellä on muutama hassu viikko jouluun. Mieletöntä!

Kympin tytöt höllää nyt!

Hiljainen pedagoginen tietäminen: nykyajan haasteet opettajan työssä ja koulutuksessa

Pohdimme viimeisessä blogikirjoituksessamme ensin hieman perjantaista tutkijatenttiä. Ryhmämme koki tutkijatentin onnistuneeksi tilaisuudeksi ja hyväksi oppimiskokemukseksi. Ennen omaa tenttiämme saimme ilon seurata Aivojumppaajien tenttiä heidän mielenkiintoisesta aiheestaan. Oma keskustelumme hiljaisesta pedagogisesta tietämisestä tutkijamme Auli Toomin kanssa sujui mielestämme hyvin ja suunnitelman mukaisesti. Joistakin aiheista olisimme voineet tehdä enemmänkin jatkokysymyksiä, mutta aika käytettiin loppuun joka tapauksessa. Huomasimme, että puoli tuntia on lyhyt aika keskustella syvällisesti tieteellisestä tutkimuksesta, varsinkin itse tutkijan kanssa.

Tentin aikana nousi esiin kiinnostavia ja ajankohtaisia asioita. Viime aikoina on käyty paljon keskustelua opettajan työstä, heidän kohtaamistaan moninaisista käytännön haasteista sekä siitä, miten nykyinen teoriapainotteinen opettajankoulutus ei valmista kohtaamaan käytännön työn haasteita. Opiskelujen teoriapainotteisuuden ja käytännön opetustyön välisestä kuilusta kirjoitti viime torstaina Helsingin Sanomien mielipidepalstalla nimimerkki vastavalmistunut opettaja (HS 24.11.2016, http://www.hs.fi/mielipide/a1479875520805). Vastavalmistunut opettaja koki, etteivät aineenopettajan opinnot valmistaneet häntä  käytännön opettajan työhön, vaan varustivat hänen päänsä “turhalla teoriatiedolla”. Mistä opettajaopiskelijan kuuluisi saada eväitä käytännön työelämään, jos ei opinnoista?  Monet kommentoijat totesivat, että eivätpä muutkaan (yliopisto)koulutukset valmista käytännön työhön. Mitä mieltä olette tästä?

Tutkijamme Auli Toom on määritellyt opettajan hiljaisen pedagogisen tietämisen taitavana ja tarkoituksenmukaisena toimintana luokkahuoneessa ja pätevyytenä turvata opetustilanteen jatkuvuus yllätyksistä huolimatta. Hänen tutkimuksensa pohjalta on kehitetty opettajan hiljaisen pedagogisen tietämisen malli. Tutkijatentissä saimme kuulla, että malli on saanut hyvän vastaanoton ja sitä on kokeiltu myös opettajankoulutuksessa. Olisiko tässä yksi tärkeä mahdollisuus kehittää opettajien parempaa valmistautumista käytännön opetustyön haasteisiin?

Hiljaisen pedagogisen tietämisen kehittämisessä tarvitaan niin teoriaa kuin opetusharjoitteluakin. Oleellista on lisäksi se, että omaa toimintaa reflektoidaan ja kuullaan jo kokeneempien pohdintoja opetustyöstään. Vaikuttaa siltä, että suomalaisessa opettajankoulutuksessa ei ole tarpeeksi “aitoa” opetusharjoittelua ja kokemusten jakamista kokeneemmilta opettajilta keltanokille. Suomessa voitaisiin ottaa mallia maista, joissa aloittelevat opettajat toimivat jonkin aikaa työparina kokeneemman opettajan kanssa. Tällöin vasta-aloittaneesta opettajasta ei tuntuisi kuin hänen olisi uimataidottomana heitetty kylmään veteen, niin kuin nimimerkki vastavalmistunut opettaja kirjoitti (HS 24.11.2016).

Tutkijatentissä keskustelimme myös hiljaisen pedagogisen tietämisen kannalta tärkeistä vuorovaikutustaidoista oppilaiden kanssa ja siitä, miten hyvin niitä voidaan oppia. Tutkijamme suhtautuu asiaan ihailtavan positiivisesti ja on vakuuttunut, että kaikkea voidaan oppia ja kehittää. Opettajankoulutuksessa niin opintojen kuin jo työelämänkin aikana olisikin tärkeää tarjota kehitysmahdollisuuksia myös oppilaan kohtaamiseen.

Hiljainen tieto on äärettömän mielenkiintoinen aihe. Tähän mennessä pohdintamme on keskittynyt siihen, kuinka hiljainen tieto saataisiin jaettua esimerkiksi työyhteisössä kaikkien työntekijöiden hyväksi. Ihmisten mielissä piileskelee kuitenkin myös hiljaista tietoa, jota ei kannata siirtää, kuten vahingollisia asenteita. Viime aikoina esillä ollut mansplaining havainnollistaa hiljaisia ja harmillisia asenteita. Asenteita on vaikeaa muuttaa, etenkin jos ne ovat tiedostamattomia. Kuka auttaisi “piilo-asennevammaista” asenteen tiedostamisessa ja kriittisessä arvioinnissa?

Syksymme hiljaisen tiedon parissa on ollut tajuntaa laajentava kokemus. Ryhmämme on jakanut monia inspiroivia keskusteluja ja oppimisen hetkiä niin kuin myös yhteistä ymmyrkäisyyttä haastavan aiheen parissa. Koimme ryhmätyöskentelyn antoisaksi, vaikka ensimmäisen oppimistehtävän parissa olikin haasteita päästä keskustelussa “samalle viivalle” aiheestamme. Mutta ehkä juuri alun haasteiden takia ryhmämme toimi niin hyvin ja tehokkaasti muiden oppimistehtävien parissa. Haluamme kiittää Auli Toomia yhteistyöstä ja siitä, että olemme saaneet tutustua hänen mielenkiintoiseen tutkimustyöhönsä!

 

Mystiset asiantuntijat

 

Ajatuksia tutkijatentistä ja oppimisestamme

Se oli sitten siinä! Se todellakin oli siinä! Meidän tutkijatentti oli ja meni, mutta mitä meille jäi tästä kaikesta käteen? Mitä opimme tämän syksyn ja P5 kurssin aikana? Olemme kulkeneet pitkän matkan, jonka kruunasi tutkijatentti, jossa pääsimme testaamaan oppiamme taitoja oikeiden tutkijoiden kanssa.

Päällimmäisenä näin tutkijatentin jälkeen on huojentunut ja helpottunut olo. Saimme kurssin päätökseen kunnialla eikä mitään jäänyt ”hampaan koloon”. Osa meistä jännitti kovastikin tenttiä ja torstai iltana ryhmämme WhatsApp -keskustelu täyttyikin viesteistä, joissa jaettiin vielä viimeisiä ohjeita ja koetettiin lievittää jännitystä. Osasipa joku vielä vitsailla tulevan koetuksen kustannuksella. Perjantai aamuna kokoonnuimme ennen yhdeksää vielä hiomaan suunnitelmamme valmiiksi tutkijatenttiä varten. Kello 9.15 sotasuunnitelmamme oli hiottu terävimpään iskuun ja olimme valmiita kohtaamaan kurssin suurimman haasteen.

Tutkijatentissä pistimme omat tutkijamme, Jannen ja Miran, todelliseen testiin. Esitimme napakoita kysymyksiä kattavasti koko tutkimuksesta alkaen tutkimuskysymyksen asettelusta aina saatujen tulosten hyödyntämiseen käytännössä. Välillä tutkijoista huomasi, että heidän piti ihan tosissaan miettiä vastausta ja he myös kehuivat muutamaa kysymystä erittäin hyväksi. Varjoryhmämme, Tutkijat paljaan, kiitteli meitä hyvistä kysymyksistä ja tutkijoiden haastamisesta. Kritiikkiä saimme varjoryhmäläisiltä alustuksen puutteesta, sillä ymmärrettävästi heidän oli aluksi vaikea seurata haastattelua ja ymmärtää kysymystemme yhteyttä/merkitsevyyttä. He olisivat toivoneet myös enemmän jatkokysymyksiä tutkijoiden vastauksiin. Mielestämme tutkijat kuitenkin vastasivat esittämiimme kysymyksiin hyvin ja tällöin jatkokysymyksille ei ollut niin suurta tarvetta. Saimme selvitettyä tutkijatentin aikana vielä useita meitä vaivanneita asioita, esimerkiksi saimme tarkennuksen tutkimuksen teoreettisesta näkökulmasta. Meistä oli myös todella mielenkiintoista perehtyä varjoryhmämme tutkimukseen ja kuunnella heidän tutkijatentti.

Tutkijatentti meni loppujen lopuksi hyvin ja nyt jokaisella meistä on helpottunut olo. Jännitys ennen tenttiä osoittautui hyvin pian tentin alettua turhaksi. Puheenjohtajamme Jenna veti tilaisuuden hienosti alusta loppuun ja pysyimme erinomaisesti aikataulussa. Pieni jännitys oli kuitenkin hyväksi, sillä se nosti suoritustasoa ja todisti, että otimme tilanteen tosissamme. Nyt jäämme mielenkiinnolla odottelemaan tentin tulosta ja palautetta.

Tämä syksy ja P5 -kurssi on ollut antoisa: ensimmäisellä luennon hieman varautuneesta ilmapiiristä olemme siirtyneet keskinäiseen luottamukseen, jossa jokaisella on ollut tärkeä rooli. Olemme yhdessä pohtineet ja etsineet vastauksia harjoitustehtäviin ja tukeneet toisiamme tarvittaessa. Viimeisimpänä yhteistyön ponnistuksena eilinen tutkijatentti. Kurssin aikana olemme päässeet sukeltamaan tutkimusten ja tutkijoiden maailmaan: olemme tutustuneet omaan nimikko tutkimukseemme, pohtineet tutkimuksenteon eri vaiheita ja miettineet välillä kriittisestikin kasvatustieteellisen tutkimuksen luotettavuutta ja sen tarpeellisuutta. Suurin osa oppimisesta on ollut kuitenkin huomaamatonta ja tiedostamatonta. Yhdessä olemme selvittäneet välillä vaikeiltakin tuntuvien käsitteiden merkitystä, kuten selektivismin, universalismin ja eriarvoisuuden käsitteitä. Samalla olemme oppineet jakamaan tehtäviä ryhmän kesken ja toimimaan tehokkaana tiiminä. Ensimmäisellä luennolla Leilan sanoma ”ryhmästänne tulee teille vielä kullan arvoinen” pitää näin kurssin lopussa täysin paikkansa. Omalla tavallaan tulee haikea olo, kun oman ryhmän toiminta loppuu.

Mitä olisimme tehneet kurssin aikana toisin? Siinä on pohdittavaa itse kullekin. Olisimme ehkä toivoneet, että blogi-viikkomme olisi ollut myöhemmin, jolloin se olisi ollut meidän kannalta antoisampi ja opettavaisempi. Olemme kuitenkin tyytyväisiä omaan suoritukseemme. Opimme kurssin aikana erityisesti kriittisyyttä ja sen ettei tutkijatkaan ole aina kaikesta varmoja. Mielenkiintoista oli perehtyä myös kvalitatiivisen tutkimuksen maailmaan, sillä lukiosta suurimmalle osalle oli tutumpaa kvantitatiivinen tutkimus.

Ja kaikille nimikko tutkimuksestamme kiinnostuneille tiedoksi: Kalalahden ja Varjon artikkeli kouluvalinnasta julkaistaan Yhteiskuntapolitiikka lehdessä 16.12.2016.

-Eriarvoiset

Rakas päiväkirjani

Ote vankilanuoren päiväkirjasta

Aamu nelkytseittemän. Väsyttää, Jartsa kuorsas taas koko yön. Tänäänki me lähetään huovuttamaan. Meillä on meneillään sellanen kurssi, jossa pitää keskustella ryhmissä ja samalla tökkiä neulalla villaa. Mulla ja muilla jätkillä on kuulemma vääränlainen asenne ja sen täytyy muuttua jos me halutaan ikinä pärjätä ku päästään täältä pois. On kuitenki ihan jees, että meillä on tällaisia projekteja, koska täällä neljän seinän sisällä käy aika muuten pitkäks. Mut voitais me tehdä ehkä jotain järkevämpääki ku huovuttaa, Pekalla ja Jarilla on kuitenkin amis vielä kesken. Mä haluaisin vaan enemmän urheilua.

Viime viikolla meillä oli jotain yrittäjäjuttuja. Mulla on ollu jo pienestä pitäen haaveena tulla palomieheks, mutta en kyllä tiedä miten sen nyt käy, ku jouduin pari kuukautta sitten tänne. En kyllä ymmärrä miks meille kerrottiin siitä yrittäjyydestäkään, koska kukaan ei kuitenkaan usko et me pystytään semmoseen kun päästään pois vankilasta. Eilen Marjukka hermostu, koska mä en pystynyt taaskaan keskittymään siihen huovuttamiseen. Mun on vaan niin vaikea olla paikallaan. Marjukka sano mulle, että mulla on selvästi joku ongelma ja mun pitäis mennä johonki testeihin. Mussa on varmaan sit jotain vikana. Marjukka pitää mua tyhmänä.

Niin me taas valutaan pöytien ääreen epämuodostuneiden huopamöykkyjen pariin. Marjukka kattoo mua pahasti, kun tökin neulalla möykkyäni liian vauhdikkaasti. Heittelen Pekkaa huovanpalasilla ja ne tarttuu sen huppariin. Edestä katsotaan mua vihasesti, niin mä lopetan. Marjukka uhkaili, että jos mä jatkan sääntöjen rikkomista, mä en saa osallistua projekteihin muiden jätkien kaa. Mä kyl tajuun, että Marjukka haluu vaa mun parasta ja et mä pääsisin mun elämässä eteenpäin. Normaali elämä tuntuu kaukaselta.

Ote projektityöntekijän päiväkirjasta

Poitsut oli tänäänkin levottomia, ei huovuttaminen onnistunut yhtään. No, tämäkin projekti loppuu ensi viikolla, niin eivät ne kai jaksa yrittää. Kyllä näissä pojissa näkyy kaikista ongelmista huolimatta potentiaalia, mutta nää kurssit nyt on vähän mitä on. Minua kyllä niin harmittaa, että ei saatu sitä opinto-ohjaajaa tänne suunnittelemaan nuorten kanssa heidän tulevaisuuttaan vankilatuomion jälkeen. Resurssit loppuivat kuulemma taas kesken. Kyllä sitä rahaa varmaan löytyisi, mutta ketään ei kiinnosta, mitä täällä vankilassa puuhataan. Pelkkää loputonta byrokratiaa.

Se Antti halusi kai palomieheksi, mutta saas nähdä. Mitä semmoseen pitäisi sanoa kun tällainen jää kuitenkin vain haaveeksi. Poikien pitäisi kyllä oppia ensin normaalia ja kunnollista elämää, ennen kun voi haaveilla tommosista. Näillä pojilla on kyllä ollut koulussa jo hankalaa, ja semmosta näkyvämpää impulsiivisuutta ja sähläämistä. Kouluja on jätetty paljon kesken ja monella onkin täällä diagnosoitu ADHD:ta, masennusta, oppimisvaikeuksia… kirjo on laaja.

Tunneryhmissä pojat vastailivat parhaansa mukaan kysymyksiin, mutta eivät ne oikein ole tajunneet vielä sen ideaa. Piti ohjailla usein aiheeseen, ja toivottua ajattelutapaa ei esiintynyt niiden puheessa. Olisi tärkeää saada pojat tajuamaan oman käyttäytymisensä lähde ja kuinka käytöstä voitaisiin ohjailla parempaan suuntaan.

Mitäs tämän päivän raporttiin pitäisi kirjoittaa. En haluaisi taas kirjoittaa poikien huonosta käytöksestä ja keskittymisvaikeuksista. Rahoittajat haluaisivat kuulla suuria muutoksia ja diagnoosien lieventymistä, jotta voisivat nähdä itsensä sankareina.

(Brunilan tutkimusraportin pohjalta tehty dramatisoitu tarina vankiloiden nuorille suunnatuista projekteista)

Kokemuksia kentältä

Käsiteltyämme kurssin aikana paljon kiinnostukseen liittyvää kasvatustieteellistä tutkimusta, alkoi meitä luontaisesti kiinnostaa, miten tutkimuksen kohteena oleva ilmiö ilmenee kentällä. Ikään kuin jatkona aikaisemmalle oppilaiden haastattelulle haastattelimme vuorostaan peruskoulussa työskentelevää erityisopettajaa ja Steinerkoulun luokanopettajaa siitä, miten oppilaan kiinnostus ilmenee heidän työssään ja miten se voidaan ottaa opetuksessa huomioon.

 

Mikä merkitys kiinnostuksella opettajan arkikokemuksen mukaan on oppimistuloksiin?

Erityisopettaja: Kiinnostuksella on merkitys ylipäätään oppimiseen. Jos oppilas on luontaisesti kiinnostunut opetettavasta aiheesta, tapahtuu oppiminen vaivattomammin. Tällöin oppilas on motivoitunut ja työskentelee mielellään aidosti oppimisen halusta eikä pakosta. Kiinnostus myös syventää oppilaan oppimista. Kiinnostuksella on siis iso merkitys, mutta ei yksin takaa hyviä numeroita. Menestyksen eteen on oltava valmis tekemään myös töitä.

Luokanopettaja: Kiinnostuksen merkitys on oppimisen kannalta suuri. Oppiminen on helpompaa, kun oppilas on aidosti kiinnostunut opetettavasta aiheesta. Halu saada tietää lisää asiasta motivoi oppilasta myös hankalampien oppimistehtävien kohdalla ja tekee ponnisteluista mielekkäämpiä.

 

Miten oppilaan kiinnostus opetettavaan aiheeseen yleensä ilmenee?

Erityisopettaja: Kiinnostuneen oppilaan on helpompi tarttua ja keskittyä asiaan, ja hän työskentelee keskittyneemmin ja innostuneemmin. Kiinnostus vaikuttaa myös tunnilla osallistumiseen.

Luokanopettaja: Opetettavasta aiheesta kiinnostunut oppilas ottaa yleensä kokonaisvaltaisesti osaa oppitunteihin.

 

Miten kiinnostus tai sen puute näkyy opiskelijan koulumenestyksen lisäksi muuten? Vai näkyykö? Mihin kaikkeen vähäinen kiinnostus opetettavaa aihetta tai ylipäänsä koulua kohtaan vaikuttaa?

Erityisopettaja: Kiinnostus näkyy työskentelyssä ja millä mielellä oppilas käy koulua. Kiinnostunut on tietenkin positiivisemmalla mielellä koulussa, kuin oppilas jota ei kiinnosta koulunkäynti pätkääkään. Kiinnostuminen vaikuttaa positiivisesti jaksamiseen ja siihen, millä tunnetilalla koulua käydään. Toisaalta jos kiinnostus ei näykkään arvosanoissa, ei oppilas jaksakaan kiinnostua. Kiinnostus on myös suoraan verrannollinen siihen, mitä oppilas tekee vapaa-ajalla. Kiinnostuksen puute taas ilmenee eri tavoin eri oppilaiden kohdalla. Kiinnostuksen puute ei välttämättä näy esimerkiksi suoritusorientoituneiden kohdalla mitenkään. Minun oppilailla, joilla oppiminen ei ole itsestäänselvyys, voi kiinnostuksen puute romahduttaa koko homman. Kiinnostus voi vaikuttaa reaaliaineissa erityisesti luetun ymmärtämiseen. Tiivistettynä kiinnostus vaikuttaa motivaatioon, keskittymiseen, tarkkaavaisuuteen ja työskentelyyn.

Luokanopettaja: Kiinnostus koulunkäyntiä ja opetettavia asioita kohtaan vaikuttaa kokonaisvaltaisesti oppilaan motivaatioon, koulussa viihtyvyyteen ja opiskelun mielekkyyteen.

 

Pyrkiikö opettaja tietoisesti saamaan oppilaan kiinnostumaan opetettavasta aiheesta ja jos niin, miten?

Erityisopettaja: Itse ainakin pyrin herättämään kiinnostusta. Teen onneksi melko yksilöllisesti töitä oppilaiden kanssa, jotta voin hakea kiinnostusta mukaan opetukseen ja oppimiseen. Työni on lähtökohtaisesti sellainen, etten mieti ryhmän kautta vaan yksilön kautta. Jos esimerkiksi pitää opetella kirjottamista, niin kirjoitetaan edes jostain mikä motivoi ja kiinnostaa oppilasta. Pienten oppilaiden kanssa valitaan vaikkapa sanoja, jotka liittyvät johonkin oppilaan harrastukseen tai oppilas saa itse valita mitä kirjoittaa. Jos prosenttilasku tuntuu turhalta, yritetään löytää teinityttöjen kanssa H&M-kuvastoa ja kuvitellaan että on alennusmyynti. Siis yritetään niveltää oppilaan omiin kiinnostuksen aiheisiin koulun ulkopuolella. Kiinnostusta lisäävät myös onnistumisen tunteet, vaikka se klisee onkin. Joskus on asioita, joita ei saada veivaamaan liittymään johonkin mikä kiinnostaa. Jos nyt vaikka maantieto ei kerta kaikkiaan kiinnosta, on sitä hyvin vaikea tuoda lähemmäksi oppilasta. Yritämmekin toteuttaa maantiedon opetusta nyt projektityönä ja näin saada tunneista elävämpiä. Lähdetään mielikuvitusmatkalle, joka yhdistetään äidinkieleen kun oppilaat kirjoittavat matkoiltaan kirjeitä. Tämä oppilaan osallisuus onkin uuden opetussuunnitelman henki. Opettaja valitsee työtapoja, jotka voisivat tehdä hommasta kiinnostavan ja kokemuksellisemman.

Luokanopettaja: Kyllä pyrkii. Itse pyrin tunneilla kertomaan asioista kiinnostavista näkökulmista. On myös tärkeää tuoda esille useampia näkökulmia aiheeseen liittyen. Näin pyrin herättämään oppilaan omaa ajattelua ja sitä kautta myös todellista kiinnostusta aihetta kohtaan. Ristiriitaisuuksien ja monien eri sävyjen näkeminen maailmassa haastaa oppilaan ajattelemaan itse. Oppilaiden tunteminen ja kaikkien huomioiminen on tärkeää. Jokaisen on saatava tuoda esiin omia ajatuksiaan ja näkemyksiään sekä myös opittava kuuntelemaan.

 

 Mikä voi olla esteenä kiinnostuksen syntymiselle?

Erityisopettaja: Esteenä voivat olla esimerkiksi olemassa olevat oppimisvaikeudet. Jos kielet tuntuvat vaikeilta, ei englanti todennäköisesti innosta yhtään. Kiinnostusta latistaa myös se, jos oppilaalle valkenee, ettei hän opikaan samalla tavalla kuin muut. Arvosanoilla kilpailu ja muihin itsensä vertailu lannistaa. Negatiivinen kuva itsestään oppijana estää kiinnostuksen. Aikaisemmat onnistumiset ja epäonnistumiset vaikuttavat kiinnostukseen vahvasti.

Luokanopettaja: Haluan erityisesti painottaa erästä tärkeäksi kokemaani asiaa: Oppilas voi kokea olevansa huono, eikä siksi edes halua yrittää. On hyvin tärkeää opettaa oppilaat tekemään virheitä. Mokailun ja virheiden tekemisen hyväksyvän ilmapiirin luominen voi olla haastavaa, mutta se on mielestäni opetuksen ydintä. Jos pieneltä lapselta vaaditaan, että hän osaa kaiken, eihän hän voi mitään oppia.

 

 Miten oppilaan ennakkoasenteisiin voi vaikuttaa? (Esim. jos halutaan muuttaa oppilaan negatiivinen suhtautuminen jotain opetettavaa ainetta kohtaan)

Erityisopettaja: Negatiivinen asenne on aina syntynyt jostain. Jos ymmärtää mistä se on syntynyt, siihen voi vaikuttaa. Lähtisin itse selvittämään sen, miksi oppilas kokee aineen hankalana. Sitten voidaan miettiä, mitä voitaisiin tehdä. Opetusta voi räätälöidä esim yksilöllisen oppimisen menetelmällä siten, että oppilas saa opiskella omaan tahtiin. Oppimista räätälöidään ja eriytetään niin, että oppilas myös onnistuu. Eräs poika oli vahvasti sitä mieltä, ettei osannut englannista mitään eikä tule oppimaan. Tein töitä pojan kanssa joka viikko useamman vuoden ajan. Englanninopettajan kanssa räätälöimme hänelle sopivia kokeita. Hän alkoi saamaan täysiäkin pisteitä näistä kokeista ja asenne alkoi muuttumaan.

Luokanopettaja: Katso edellinen vastaus. Virheiden hyväksyminen. Oppilaan tekemisistä löydetään jotain sellaista, joka nähdään positiivisena. Luodaan kannustava ilmapiiri, jossa huomioidaan kaikissa oppilaissa heidän omat vahvat kykynsä. Kilpailua ei arvosteta. Opettajan auktoriteetin on löydyttävä muualta kuin oppilaiden ”kilpailuttamisesta”.

 

Mikä herättää oppilaan mielenkiinnon?

Erityisopettaja: Oppilas voi luontaisesti kokea jonkin kiinnostavaksi tai koulussa voi olla hauska työtapa joka herättää mielenkiinnon. Onnistumisen tunteet herättävät myös mielenkiinnon.

 Luokanopettaja: Ks. vastaus kysymykseen ” Pyrkiikö opettaja tietoisesti saamaan oppilaan kiinnostumaan opetettavasta aiheesta ja jos niin, miten?

 

 Eroaako hyvin menestyvän mutta koulua ”suorittavan” oppilaan toiminta jollain näkyvällä tavalla aidosti aiheesta ja oppimisesta kiinnostuneen oppilaan toiminnasta?

Erityisopettaja: Itselläni on vähemmän oppilaita, jotka suorittavat koulua hyvillä arvosanoilla. Sellaiset oppilaathan eivät päädy erityisopettajan opetettavaksi. Teen kuitenkin jonkun verran töitä myös ihan luokissa, kun pidämme luokanopettajan kanssa yhdessä tuntia, mutta keskityn siellä enemmän oppilaisiin, jotka tarvitsevat apua. Oppilaan työskentelyyn luokassa vaikuttaa niin paljon muutkin asiat kuin kiinnostus, kuten oppilaan temperamentti. Onko oppilas hiljainen ja vetäytyvä vai aktiivinen ja osallistuva. Voisi äkkiseltään ajatella, että aktiivista kiinnostaa enemmän, mutta ei sitä voi varmasti sanoa. Käyttäytymiseen vaikuttavat niin monet muutkin tekijät kuin kiinnostus tai suoritusorientaatio. Näkyvin tapa on ehkäpä se, kun oppilas kertoo innostuneena koulun ulkopuolella saadusta tiedostaan kuten vaikkapa ympäristötiedon tunnilla jostain näkemästään luontodokumentista.

Luokanopettaja: Vaikea tehtävä. Itse oivaltaminen ja oman ajattelun herääminen saattavat kertoa myös aidosta kiinnostuksesta.

 

Vaikka arkikokemuksen perusteella kiinnostus vaikuttaisi olevan oppimisen kannalta merkittävä tekijä, sen merkityksestä ei juuri olla saatu näyttöä tieteellisessä tutkimuksessa. Kuten nimikkotutkijamme, Markku Niemivirta, haastattelussamme mainitsikin, tulee erityisesti ihmistieteiden tutkimustuloksia julkistaessa olla hyvin nöyrä. Absoluuttisia totuuksia on hankala, ellei mahdotonkin todistaa. Yksittäisen tutkimuksen on vaikea ottaa huomioon kaikkia mahdollisia tekijöitä ihmisen käyttäytymiseen. Kiinnostusta on vaikea eritellä tutkimuksen raameissa määrittäväksi tekijäksi koulumenestykseen. Haastatteluissa selvisi, että yksin kiinnostusta on hankala erottaa yksittäisenä tekijänä oppilaan käyttäytymisessä tai oppimisessa myös kentällä. Vaikuttavia tekijöitä kun on oikeassa elämässä valtava määrä (esimerkiksi perhe, kaverisuhteet, oppimishäiriöt). On vaikea erottaa, onko koulumenestyksen takana aito kiinnostus vai jokin muu ulkoinen kannuste. Eikös tämä monimutkaisuus juuri teekin ihmisen käyttäytymisestä mielenkiintoisen tutkimuskohteen!

Löytyikö sinun motivaatiosi oppimiseen puhtaasta kiinnostuksesta vai jostain muusta? Vaikuttiko opettajan panostus kiinnostukseesi aihetta kohtaan?

 

-Ryhmä 5, “Kiinnostus on oppimisen kannalta turhake”

Oppilaiden suusta

Halusimme tehdä tällä kertaa hieman erilaisen blogipostauksen. Haastattelimmetutkimuksemme aiheesta innostuneena kahta peruskouluikäistä oppilasta. Haastattelussa selvitimme oppilaille mieluisia ja epämieluisia kouluaineita. Yritimme siinä lyhyessä ajassa mitä haastateltavat jaksoivat (lahjuksien innoittamana) keskittyä, saada selville mikä mieluisesta aineesta tekee mieluisan, ja mikä taas vaikuttaa siihen, että jotkut oppiaineet eivät ole mieluisia tai niin kiinnostavia. Yritimme myös saada selville, oliko oppilaan vapaa-ajan harrastuksilla yhteyttä etenkin mieluisiin oppiaineisiin.

 

Haastattelu 1, poika 12v, 6.luokka

Mitkä ovat lempiaineesi koulussa?

  • Matikka ja liikunta

Miksi?

  • Matikka on kivaa ja liikunta on kivaa kanssa

Teetkö jotain siihen liittyvää vapaa-ajallasi?

  • Kyllä teen, harrastan jalkapalloa ja lasken kotona koska se liittyy aina johonkin juttuun ja siitä on hyötyä, pelaan matikkapelejä ja silleen.

Minkälainen on tyypillinen opptunti lempiaineessasi?

  • Pelataan futista tai juostaan. Matikassa opetellaan uusia asioita, en osaa sanoa kun tehään niin paljon kaikkee uutta.

Mikä oli numerosi viime todistuksessa näissä oppiaineissa?

  • Liikunta 9, matikka 9

Onko sinulla koulussa aineita, joista et pidä?

  • Äidinkieli

Miksi?

  • En osaa sitä yhtään, se on tyhmää en tykkää siit yhtään.

Teetkö jotain siihen liittyvää vapaa-ajallasi?

  • En tosiaan tee.

Minkälainen on tyypillinen opptunti inhokkiaineessasi?

  • Kaikkee jotain outoo kirjottamisjuttuu, jotain oikeinkirjottamisjuttuu, kaikkee tyhmää.

Mikä oli numerosi viime todistuksessa näissä/tässä oppiaineissa?

  • 7

Mikä vaikuttaa siihen että opetus ei ole kiinnostavaa?

  • En osaa sanoa mitä siel pitäis tehä et olis kiinnostavaa, tunneilla ei oo mitään tekemistä, on aina samanalaista ******. En ylipäänsä oo ikinä tykänny lauseitten kirjottamisesta tai jostain tollasesta.

 

Haastattelu 2, tyttö 13, 8.luokka

Mitkä ovat lempiaineesi koulussa?

  • varmaa köksä

Miksi?

  • no en mä tiiä se on vapaata ja tykkään siitä

Teetkö jotain siihen liittyvää vapaa-ajallasi?

  • no ruokaa, tykkään tehä sitä ja leipoa

Minkälainen on tyypillinen opptunti lempiaineessasi?

  • no opiskellaa jotai siihen liittyvii asioita ja tehään ruokaa

Mikä oli numerosi viime todistuksessa näissä oppiaineissa?

  • 9

Onko sinulla koulussa aineita, joista et pidä?

  • no varmaa joku fysiikka

Miksi?

  • no se on vaikeeta, vaikeinta on laskut ja tunneilla on niin tylsää koska ei kiinnosta

Teetkö jotain siihen liittyvää vapaa-ajallasi?

  • hahahah hyi en

Minkälainen on tyypillinen opptunti inhokkiaineessasi?

  • no en tiiä ollaan vaan ja opetellaan jotain typerii kaavoja, harvoin ees tehään mitää kokeita koska Sami (nimi muutettu) sytytti sen hatun tuleen ja ei saada enää tehä kokeita

Mikä oli numerosi viime todistuksessa näissä/tässä oppiaineissa?

  • seiska

Mikä vaikuttaa siihen että opetus ei ole kiinnostavaa?

  • en tiä, mikään ei saa siitä kiinnostavaa

 

Haastattelun tulokset olivat niiden sen suuntaisia kuin odotimmekin. Haastateltavien tuloksista voidaan päätellä, että harrastukset ja kiinnostuksen kohteet vaikuttavat kouluaineen kiinnostavuuteen. Toisaalta, olisi voinut vielä tarkentaa haastateltavilta, ovatko he vasta kouluaineista kiinnostumisen myötä aloittaneet tekemään siihen liittyviä asioita vapaa-ajalla.

Myös opettajalla voidaan päätellä olevan jokin merkitys oppilaan motivaatioon, sillä molemmat haastattelijat antoivat ymmärtää, että epämieluisten aineiden tunnit ovat olleet melko yksipuolisia, kun taas uudessa opetussuunnitelmassa nimenomaan korostetaan ilmiölähtöisyyttä ja oppiainerajat ylittäviä kokonaisuuksia.

bored

Tästä heräsikin liuta jatkokysymyksiä, joista muutamaan haluiaisimme kuulla teidän vastauksianne:

Miten aiemmin tiettyä ainetta kohtaan syntyneisiin kielteisiin mielikuviiin pystytään vaikuttamaan ja herättämään kiinnostus kyseistä ainetta kohtaan? Vai onko tässä vaiheessa peli jo menetetty?

Mikä teillä itsellänne vaikutti/ vaikuttaa siihen, että tietyt aineet eivät vain kiinnosta?

 

Tavoiteorientaatioprofiilit ja niiden yhteys tilannekohtaiseen motivaatioon ja fysiikan päättelytehtävässä suoriutumiseen

Avainsanat: tavoiteorientaatio, tietokonesimulaatio, kiinnostus, motivaatio

Tutkimuksen (The Influence of Achievement Goal Orientations and Task Concreteness on Situational Interest, Tapola, Jaakkola & Niemivirta 2013) tutkimuskysymyksenä oli tavoiteprofiilin ja tehtävän ominaisuuksien vaikutus tilannekohtaiseen kiinnostukseen. Tutkimukseen osallistui 140 peruskoulun opiskelijaa (10-12 vuotiaita) lounaissuomalaisesta peruskoulusta. Opiskelijoista 69 oli tyttöjä ja 71 poikia. Varsinaiseen simulaatioon osallistui 136 opiskelijaa. Aineisto kerättiin 2012 Turussa toimivien tutkijoiden toimesta. Simulaatio on tässä yhteydessä todellisuutta jäljittelevä oppimisympäristö. Simulaatio on v. 2003 kehitetty tietokoneohjelma ja sitä on käytetty aikaisemmissa tutkimuksissa.

Tutkimuksen aineisto koostuu simulaatiosta, ennen simulaatiota kerätystä kyselystä, jossa kartoitettiin oppilaiden tavoiteorientaatioprofiileja sekä kiinnostusta fysiikkaa kohtaan. Simulaatiotilanteessa oppilaat jaettiin satunnaisesti kahteen 68 oppilaan ryhmään, joista toinen ryhmä sai konkreettisen tehtävän ja toinen vähemmän konkreettisen tehtävän. Simulaatio tehtiin pareittain ja itse simulaatio kesti kaksi tuntia. Ennen simulaatiota oppilaat tekivät kokeen, jossa mitattiin heidän aikaisempaa osaamista kuuden tehtävän kautta. Simulaation aikana oppilaiden kiinnostusta mitattiin kolmeen otteeseen arviointiasteikolla 1-7 (7 point-likert scale). Vuorokauden päästä simulaatiosta oppilaat uusivat ennen simulaation tehdyn kokeen, jossa mitattiin oppimista.

Simulaatio oli Electricity Exploration Tool (2003), jossa oppilaat pystyivät hiirtä liikuttamalla rakentamaan virtapiirejä vetämällä hiirellä johtoja, lamppuja ja määrittämällä vastuksia. Konkreettisessa tehtävässä (concrete) oppilas sai välittömän palautteen tehtävän tuloksesta lamppujen kirkkaudesta, kun taas vähemmän konkreettisessa (concreteness fading) tehtävän alussa näkyivät lamput, mutta tämän jälkeen niiden tilalla näkyivät pelkästään vastuksia esittävät luvut.

Kehut:

Tutkimuksessa oli myönteistä sen luotettavuus: Tilannekohtaista kiinnostusta on mitattu kolme kertaa tilanteen aikana sekä aineistonkeruumenetelmät ovat monipuoliset.  Kiinnostus itsessään on vaikeasti tutkittava ilmiö. Siitä huolimatta tutkimuksessa on huomioitu aiheen haastavuus järjestelmällisellä kartoittamisella ja rajaaminen on toteutettu selkeästi. Simulaatio yhtenä aineistonkeruutapana sopii tämän tutkimuksen viitekehykseen. Lisäksi tutkimukseen osallistuneiden määrä vaikuttaa riittävältä.

Kritiikki:

Kritiikkiä tutkimuksesta herää, siitä miksi tutkimukseen on valittu juuri fysiikka ja sähkötyö spesifinä aiheena. Myöskin pohdimme, minkä takia työ tehtiin parityönä, mutta arvioitiin yksilöllisesti. Miten arvioinnissa käy, jos parina on eri tavalla tavoiteorientoitunut pari? Kaipaisimme tarkempaa taustatietoa siitä, miksi tutkimusasetelmaksi valittiin juuri tämä.

 

-Ryhmä 5, “Kiinnostus on oppimisen kannalta turhake”

 

Lähteet:

Tapola, A., Jaakkola, T., & Niemivirta, M. (2014). The influence of achievement goal orientations and task concreteness on situational interest.