Miksi universalismi?

Kurssi on edennyt jo pitkälle, joten koimme, että tässä vaiheessa olisi hyvä esitellä tutkimuksemme hieman syvemmin ja avata enemmän tutkijahaastattelussa esiin tulleita aiheita ja omia ajatuksiamme. Artikkelinamme meillä on Janne Varjon ja Mira Kalalahden Koulumarkkinoiden valjastajat – kunta ja kouluvalinnan yhteiskunnallinen hinta. Tutkijoilla ei ollut selkeää tutkimuskysymystä ja analyysitapakin muuttui tutkimuksen edetessä. Tarkoituksena kuitenkin oli lähestyä kouluvalintaa tarkastellen, löytyisikö siitä hyviäkin puolia; Suomessa yleinen puhetapa kun on, että kouluvalinnalla on vain huonoja seurauksia.

Tutkijat valitsivat tutkimustavakseen laadullisen tutkimuksen, sillä ei ole keksitty tarpeeksi spesifejä mittareita, joilla mitata kouluvalintaa ja eriarvoisuutta. Aineisto kerättiin haastattelemalla kolmea lautamiestä ja kuutta virkamiestä kolmesta Suomen kunnasta, joissa tapahtuu kouluvalintaa. Oli mielenkiintoista kuulla, kuinka hankalaa haastateltavia oli tavoittaa, ja että jotkut haastateltavat ohjasivat tutkijoita aluksi vain lukemaan aiheesta haluttomina vastaamaan henkilökohtaisesti kysymyksiin. Eräs haastateltavista suostui haastatteluun vasta, kun hänelle selvennettiin, että vastaaminen tapahtui anonyymina. Voidaankin pohtia, miksi haastateltavien oli vaikea puhua omalla äänellään, vaikka haastateltavan ja kunnan anonymiteetti oli taattu. He pyrkivätkin lähinnä vastamaan kunnan virallisen kannan mukaisesti, joten kuntien virkamiesten vastaukset olivat hyvin samansuuntaisia.

Tutkijat lähtivät analysoimaan aineistoa modaliteettien kautta, joka oli heille uusi ja siksi mielenkiintoinen menetelmä. Modaliteettejä oli neljä: tahtominen, täytyminen, osaaminen ja kykeneminen. Analyysissa eriteltiin haastateltavien puheessa ilmeneviä modaliteettejä koskien kunnissa esiintyvää kouluvalintaa ja sen vaikutuksia. Voimakkaimmin korostui tahtomisen modaliteetti: kunnat tahtovat universalismin periaatteen mukaisesti huolehtia koulujärjestelmän tasaisesta laadusta ja välttää koulujen eriytymistä ja selektivismiä.

Kansainvälisellä tasolla tarkasteltuna näin vahvaan universalistiseen koulutuspolitiikkaan on suhtauduttu kummaksuen. Esimerkiksi Ruotsissa on paljon yleisempää ajatella kouluja yrityksinä, jotka ansaitsevat rahaa: on hyväksyttävämpää ostaa peruskoulutusta valitsemalla lapselle yksityinen, listauksissa menestynyt koulu. Suomessa tällainen puhe puuttuu lähes kokonaan. Yhdysvaltalaiset toimittajat taas olivat järkyttyneitä luettuaan Varjon ja Kalalahden artikkelin; heistä Suomi vaikuttaa ahdistavalta sosialistiselta valtiolta, jossa kunnat hallitsevat koulutusmarkkinoita ja yksilöltä puuttuu vapaus tehdä koulutukseen liittyviä valintoja. Myös Koreassa on ihmetelty, eivätkö suomalaiset vanhemmat halua lapsilleen mahdollisimman hyvää tulevaisuutta. Herää ajatus siitä, miten itsestäänselvyys universaali koulutusmalli meille suomalaisille on. Miksi haluamme kaikille tasaveroisen koulutuksen, vaikka hyvätuloisilla vanhemmilla voisi olla mahdollisuus saada lapsensa kilpailutettuun ja parhaaseen kouluun? Onko egalitarismi juurtunut niin syvälle suomalaiseen arvoperustaan, että näemme mahdottomana siirtymisen uusliberalistisempaan koulutuspolitiikkaan naapurivaltiomme ja monien muiden maiden tapaan? Toisaalta vahva universalistinen ajattelu ja sen tuottama menestys voivat olla juuri ne syyt, miksi Suomen koulutuspolitiikka kiinnostaa maailmanlaajuisesti.

 

-Eriarvoiset