Kokemuksia opettajista

Kuten varmaankin moni teistä on kuullut, yksi syy, joka sai meidät tarttumaan lööppiotsikkoon ”Pelkkä koulutus ei riitä tekemään yliopiston opettajasta pedagogia” on ryhmäläistemme huonot kokemukset opettajista elämän varrelta. Tässä niistä muutama:

”Lastentarhanopettajaopistossa didaktiikan opettajani oli eräs nykyään arvostettu varhaiskasvatuksen asiantuntija ja kirjailija. Tunnit olivat loputtoman pitkäveteisiä enkä koko kolmen vuoden aikana oppinut, mitä on didaktiikka.”

”Opiskellessani automaatiotekniikkaa ammattikorkeakoulussa sähkötekniikan kurssien ensimmäisellä opetuskerralla opettaja kertoi, että Googlettamalla ”TKK”, ja ”kurssin nimi” löytyisi kurssille opetusmateriaalit. Materiaali oli yleensä luentokalvosarja, mutta opettaja ei niitä kuitenkaan luennoinut. Tavallisesti oppitunnin alussa opettaja jakoi tehtävämonisteet sekä ilmoitti hakevansa kahvia. Yleensä kahvin haku kesti tunnin ja tehtävien läpikäynti alkoi lausahduksella: “Ettekö te nyt j******** osaa mitään? Nämähän ovat helppoja.”

”Mulla oli suuret odotukset opetuksen tasosta, kun aloitin Helsingin yliopistossa syksyllä 2013. Heti ensimmäisenä kurssina oli Kotieläinten anatomia, jota piti hieman vanhoillinen (ehkä jo eläkkeelle kuuluva) herra. Luentomateriaali koostui muovikalvoista, jotka kiersivät kurssilaisten keskuudessa ja joita kopioitiin epätoivoisesti. Kalvot olivat hyvin sekavia, osittain kirjoituskoneella ja osittain käsin kirjoitettuja, suomen- sekä ruotsinkielisiä. Luentojen aikana opettaja antoi lukuisia ‘tenttitärppejä’ osoittamalla eri lauseenpätkiä eri kalvoista. Niitä sitten kopioitiin taas paniikissa. Opettaja oli kuitenkin todella ystävällinen ja huumorintajuinen. Sekavista luennoistaan huolimatta hän jäi mieleeni hyvänä tyyppinä. Kokemuksen ansiosta arvostan suuresti muilla kursseilla käytössä olevaa Moodlea ja sinne valmiiksi ladattuja luentomateriaaleja 🙂 Joskus asiat modernisoituvat ainoastaan uusien sukupolvien myötä.”

”Yläasteella historiaa luokallemme opetti (Kalkkunaksi oppilaiden keskuudessa nimetty) keski-ikäinen, lähes kalju, mulkosilmäinen mies. Opettajan opetusmetodeihin kuului pelolla hallitseminen, alistaminen (hän käytti vähintään 15 minuuttia jokaisesta tunnistaan siitä puhumiseen, kuinka olemme vielä täysin kehittymättömiä rääpäleitä, joten mitään sanomisiamme tai mielipiteitämme ei voida ottaa todesta), sekä oppilaille ärjyminen naama punaisena niin, että tunnin jälkeen olimme open syljestä märkiä. Erityisen traumaattisia kokemuksia oli open “magic finger”- läksyjenkuulusteluhetket, kun nimenhuudon jälkeen hän otti esiin läksypistevihkonsa, maagisen sormensa ja aloitti kuulustelun. Kuulustelun aikana kaikkien tuli istua tuoleillaan hiljaa ja hievahtamatta. Kalkkuna sylkäisi taikasormeensa ja pyöritteli sitä nimilistalla edestakaisin, kunnes tökkäsi sormensa epäonnisen oppilaan nimen kohdalle. Oppilaan tuli vastata kysymykseen sanatarkasti, kuten kirjassa asia oli mainittu. Vähääkään epäröivistä sanoista vastauksessa tuli heti palautetta opelta, ja vastaus tuli aloittaa alusta. Muistan taikasormi-hetkistä vain luokassa vallinneen pelon ja jännityksen tunteen, historiasta sen sijaan ei jäänyt mieleeni MITÄÄN.”

“Lukiossa pitkän matematiikan 12. kurssilla oli omintakeinen opettaja. Tunti alkoi poikkeuksetta ‘Ievan polkalla’, aluksi oppilaiden hirvitykseksi ja myöhemmin riemuksi. Kerran polkka meinasi kuitenkin jäädä kuuntelematta ja oppilaat lähes kauhistuivat. Onneksi opettaja tajusi hetken päästä erheensä ja korjasi tilanteen. Vaikka polkka ja sen mahdolliset eri käyttökohteet tulivat kurssin aikana hyvinkin tutuiksi, ei matematiikan opetuksesta oikein irronnut mitään. Sattuipa niinkin että opettaja ei onnistunut ratkaisemaan omaa esimerkkiään ja totesi, että äh, laskekaa itse. Opettajan sympaattisesta olemuksesta huolimatta päätin lopulta jättää kurssin kesken ja käyttää aikani jotenkin hyödyllisemmin.”

”Ala-asteelta mieleen jäi erityisesti yksi (sittemmin jo alaa vaihtanut) opettaja, joka saattoi suuttua yhtäkkiä ties mistä pikkuasiasta. Kerran tilanne eteni pulpettien paiskomiseen asti, koska emme kuulemma vaihtaneet istumajärjestystä tarpeeksi nopeasti. Samalla tyypillä oli myös suosikkioppilaita, mikä tuskin jäi keneltäkään huomaamatta. Varsinaisesta opetuksesta en muista juuri muuta kuin yhden äidinkielen tunnin. Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että verbin “kylpeä” yksikön toisen persoonan imperfektimuoto ei ole opettajan ehdottama “kylpeit”. Onneksi suurin osa myöhemmin kohtaamistani opettajista on ollut ammattitaitoisia ja kannustavia.”

Keskustelimme ryhmämme tutkijatapaamisessa huonoista sekä hyvistä opettajista ja pohdimme, mitä kuuluu ”hyvän opettajan” ominaisuuksiin ja piirteisiin. Nimikkotutkijamme Anne Nevgin mukaan tärkeimpiä ovat opettajan kommunikaatio- ja yhteistyötaidot, ja pystyimme ryhmän kanssa yhtymään tähän mielipiteeseen.
Mikä on sinun mielestäsi tärkein piirre, joka yhdistää hyviä opettajia?
Minkälaisia kokemuksia sinulla on huonoista opettajista?

Jos intoa vielä riittää, katso alla oleva video 🙂

t.Yliopisto-opettajat