”Tutkija varoittaa mystifioinnista: Asiantuntijoiden hiljaisesta tiedosta voi kyllä puhua ääneenkin”

Tässäpä meidän lööppimme, jota lähdimme innokkaana analysoimaan ensimmäisessä ryhmätapaamisessamme. Ensimmäisenä yhdeksän pääaineopiskelijan ja yhden sivuaineopiskelijan sekalainen sakki lähti puimaan sitä, mitä hiljaisella tiedolla tarkoitetaan. Tästä kehkeytyikin mielenkiintoinen keskustelu, sillä ryhmämme käsitykset hiljaisesta tiedosta olivat jokseenkin heterogeenisiä. Selvää oli, että hiljainen tieto on ihmisen henkilökohtaista tietoa, jota ei ole minnekään dokumentoitu. Hiljaisen tiedon täsmällisempi määrittely tuottikin sitten enemmän päänvaivaa. Voiko ihminen tiedostaa hiljaisen tiedon olemassaolon ja ehkä salata sen tahallisesti? Vai onko hiljainen tieto sellaista tietotaitoa, jota henkilö itse ei edes tiedosta omaavansa? Vai onko hiljainen tieto kenties kirjoittamattomia sääntöjä, jotka kaikki tietävät dokumentoimattakin? Keskustelu oli vilkasta, paikoitellen jopa kiihkeää. Ideoitakin oli paljon, mutta ne tuntuivat sinkoilevan sinne tänne ilman minkäänlaista päämäärää. Pikkuhiljaa aloimme kehitellä tutkimussuunnitelmaa, jossa tutkisimme yksityisellä sektorilla toimivia konsultointialan yrityksiä ja niissä työskentelevien asiantuntijoiden hiljaista tietoa. Tutkisimme sitä, miten hiljaisen tiedon jakaminen tai pimittäminen vaikuttaa asiantuntijaorganisaatiossa työntekijöiden työmotivaatioon ja työhyvinvointiin sekä yrityksen tuottavuuteen. Tämän ajatuksen ympärille lähdimme kehittelemään tehtävänannon mukaista tutkimustapaa.

Viikon aikana ryhmämme jäsenet tutkivat itsenäisesti aiheeseemme liittyvää tutkimustietoa. Kun palasimme ryhmätilaan seuraavan kerran, olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että ensimmäinen suunnitelmamme ei ehkä ollutkaan kovin hyvä. Heitetään se siis roskakoriin ja aloitetaan alusta. Jipii! Jälleen ideat alkoivat sinkoilla sinne tänne eikä mikään niistä oikein lähtenyt lentoon. Vai lähtikö sittenkin? Stay tuned!