Asioista tulee puhua niiden oikeilla nimillä

Luonnonilmiöitä tarkastellaan käsitteiden kautta. Pienillä lapsilla on luontainen halu tutkia ympäristöään, mitä voidaan hyödyntää varhaiskasvatuksessa elinympäristössämme tapahtuvien ilmiöiden oppimisessa. Ilmiöistä voidaan puhua luonnontieteellisillä käsitteillä jo varhaiskasvatuksessa, mikä helpottaa lapsien tietä koulumaailmassa ja erityisesti luonnontieteellisten oppiaineiden opiskelussa (Vartiainen, 2017).   

Käsitteillä ilmennetään ilmiöitä ja niillä on tarkka ja rajattu määritelmä. Käsitteiden käyttäminen perustuu eräänlaiseen sopimukseen siitä, missä konteksteissa niitä voidaan hyödyntää. (Ronkanen, Pehkonen, Lindblom-Ylänne & Paavilainen, 2011, s. 51–52.) Oikeilla käsitteillä puhumisen täytyy olla johdonmukaista, jotta lapset tietävät mistä milloinkin puhutaan. Käsitteillä itsessään on tarkka rajaus, joten kentällä henkilökunnan olisi hyvä keskustella arjessa käytettävien termien yhdenmukaisuudesta. Lisäksi varhaiskasvatuksessa olisi hyvä tehdä ero mielikuvituksen ja todellisuuden välille, vaikkakaan tieteellisen termistön ei tarvitse syrjäyttää esimerkiksi lasten kirjallisuutta, jossa luonnontieteellisille ilmiöille annetaan keksittyjä selityksiä, kuten sateenkaaret ovat keijujen maalaamia.  

Liiallisella tieteellisten termien käytöllä voi kuitenkin olla lapsia hämmentäviä vaikutuksia. Esimerkiksi Juuti (2014) kirjoittaa tutkimuksessaan, että pienillä lapsilla ei ole kokemuksia Maan planetaarisuudesta, jolloin asia voi olla heidän ymmärrykselleen liian abstrakti. Siksi termien käytön tulisi olla liitettynä lasten kokemusmaailmaan, jossa Maa esimerkiksi koetaan enemmän pintana tai maisemana kuin geoidina.  

Lastentarhan arjessa tulisi käyttää oikeita käsitteitä arkisista ilmiöistä: esimerkiksi sokeri ei sula vaan liukenee ja villasukka toimii eristeenä eikä lämmitä. Aina ei ole pakko lähteä erikseen tutkimaan ympäristöä tai tehdä luonnonilmiöiden oppimisesta erillistä opetustuokiota. Käsitteitä voi tuoda esille erilaisissa arkisissa tilanteissa, kuten esimerkiksi leikeissä, liikunnassa, lauluissa ja tarinoissa. Muuttuvassa, teknologistuvassa maailmassa lasten kosketus luonnonilmiöihin niiden todellisessa ympäristössä voi heiketä, mihin varhaiskasvatussuunnitelman ympäristökasvatuksessakin otetaan kantaa. Käsitteiden oppiminen tulisi tuoda osaksi luonnonilmiöiden havainnointia, tutkimista sekä luonnossa liikkumista, ja samalla lapsille kertyisi mahdollisimman paljon myönteisiä luontokokemuksia (Opetushallitus, 2016, s. 45). Tuokaamme siis luonnonilmiöihin liittyvä termistö osaksi jo pienten lasten arkea, jotta lapsille syntyisi niistä vaiheittain laajentuva ja syventyvä muistiketju, joka auttaa koko elämän jatkuvalla opintiellä!  

– Palloryhmä (Assi Finska, Sofia Hiltunen, Ilari Kekki & Anni Törhönen)

Lähteet 

Juuti, K. (2014). The Lifeworld Earth and a Modelled Earth. Science & Education 23(8), s. 1663-1680. 

Ronkanen S., Pehkonen L., Lindblom-Ylänne S. & Paavilainen E. (2011). Tutkimuksen voimasanat. Helsinki: WSOYpro Oy.  

Vartiainen, J. (2017). Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi I – Varhaispedagogiikka luentosarja. Jenni Vartiaisen luento. Helsingin yliopisto. 25.9.  

Varhaiskasvatussuunnitelma (2016), Opetushallitus. 

3 Replies to “Asioista tulee puhua niiden oikeilla nimillä”

  1. Moikka!

    Ryhmällämme heräsi kirjoitukseenne liittyen huomioita niin kirjoitusasuun kuin myös sen sisältöön ja ajankohtaisuuteen. Mielestämme kirjoittamanne blogipostaus on hyvin jäsennelty ja kirjallisuutta, sekä muita lähteitä esim. luentoja ja omia havaintojanne, on käytetty oivaltavasti.

    Postaustanne oli mielestämme ilo lukea sen ajankohtaisuuden, mielenkiintoisuuden ja hyvän argumentoinnin ansiosta. Olemme kanssanne samaa mieltä oikeiden termien käytöstä lasten kielellisen kehityksen ja oppimisen kannalta. Oikeiden nimien käyttö auttaa lapsia ymmärtämään ympäröivää maailmaa ja myös lasten oma vuorovaikutus saa uusia mahdollisuuksia.

    Keskustellessamme kirjoituksestanne huomioimme seuraavaa: on tärkeää, että lapsia ei aliarvioida, sillä lapset voivat yhtä hyvin oppia “aikuisille suunnattuja” termejä ja niiden käyttöä. Tästä aiheesta olisi mielestämme hyvä keskustella lisää ja toivomme, että huomionne ja lisäämämme pointit ilmentyisivät lasten kasvatuksellisessa viitekehyksessä.

    – Liikuntaryhmä (ryhmä 7)

  2. Blogitekstinne herätti kiinnostuksemme, sillä se sivuaa omaa aihettamme. Oma nimikkotutkimuksemme käsitteleekin juuri luonnontieteellisten ilmiöiden ja käsitteistön tuomista osaksi päiväkodin arkea. Toivoimmekin, että tekstinne olisi tuonut meille tuttuun aiheeseen uusia näkökulmia.

    Huomioitte hyvin lapsilähtöisyyden ja olitte selkeästi kiinnostuneet käsittelemästänne teemasta. Olemme samaa mieltä siitä, että lapsen oppimispotentiaalia olisi hyvä hyödyntää jo varhaisessa vaiheessa. Kaikki merkittävät kehitysvaiheethan tapahtuvat juurikin varhaiskasvatusiässä, jolloin lapsilla esiintyy herkkyyskausia, kuten Lipponen luennollaan totesi. Kannatamme myös ajatusta siitä, että lapsille tulisi jo varhaisessa vaiheessa puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Huomioitte hyvin käsitteiden käytön iän ja kehityksen ehdoilla. Olisiko termien yhteisestä käytöstä siis syytä ruveta puhumaan päiväkotikontekstissa?

    Kuten jo edellä totesimme, oikeiden termien käytöstä ei varmastikaan olisi mitään haittaa. Kuitenkin loppupäätelmänne siitä, että varhaiskasvatukseen tuotu luonnontieteiden opetus mahdollistaisi suoraan myöhemmän menestyksen, on ehkä liian toiveikas. Menestyminen saattaisi kyllä olla mahdollista, mutta tämänhetkisessä opetuksessa luonnontieteellisten käsitteiden jatkuvuus ei toteudu.

    Tekstinne oli asiallinen ja selkeästi muotoiltu. Lähteiden käyttö oli sujuvaa ja olitte selkeästi perehtyneet asiaan. Jäimme kuitenkin kaipaamaan lisää käytännön esimerkkejä ja syvällisempää pohdintaa. Esimerkiksi viittauksenne villasukkaan ja sen eristävyyteen olisi mielestämme soveltuva vasta vanhemmalle lapselle. Käyttämänne esimerkki jäi hiukan pintapuoliseksi ja sen avaaminen olisi ollut toivottavaa. Olisimme myös halunneet lapsilähtöisempien esimerkkien käyttöä havainnollistamaan mielipiteitänne. Olisiko lapselle ollut esimerkiksi helpompaa selittää oikeilla termeillä lumen sulamisesta?

    Tekstinne oli kokonaisuudessaan lyhyt ja ytimekäs. Valitsimmekin sen juuri aikaisemman kiinnostuksemme pohjalta. Kaiken kaikkiaan tekstinne aihe on ajankohtainen ja sivuaa pysyvää ongelmaa, johon varhaisella luonnontieteen opetuksella saattaa olla ratkaisu.

    Ryhmä 9, Vartiainen

  3. Heippa palloryhmä!

    Bloginne yhdisti mielenkiintoisella tavalla luonnontiedopetuksen teeman ja ryhmänne tutkimusaiheen. Jäin pohtimaa sitä, miten iskostuneita käsityksemme maailmasta ja sen ilmiöistä ovat ja miten se voi johtaa jopa tutkijatkin luomaan huomaamattaan johdattelevia tutkimuskysymyksiä. Tämä ilmeisesti olikin Kalle Juutin lähtökohta omalle tutkimukselleen The Lifeworld Earth and a Modelled Earth.

    Nostitte blogissanne esille käsitteiden merkityksen. Käsitteiden määrittämisen tärkeys onkin noussut esiin jo useissa yhteyksissä opintojen aikana. Esimerkiksi Kansanen (2004) käsittelee käsitteenmäärittelyn teemaa ihmistieteiden viitekehyksessä. Hänen mukaansa käsitteiden määrittely ei ole yksiselitteistä ja tutkijat saattavat käyttää samaa käsitettä eri merkityksissä. Käsitteitä on pohdittava, mutta välinpitämätöntä kielenkäyttöä ei voida sallia, vaikka käsitteiden yhtenäisyyttä ei voisi saavuttaa. Myöskin Dervin (2017) haastoi luennollaan pohtimaan mitä tarkoitamme sanoilla. Tärkeintä on tietää, mitä sanalla tarkoitetaan ja että muut ymmärtävät sen myös. Hänen mukaansa termit pitää keskustella auki. Ei tule käyttää tyhjiä sanoja, muuten voidaan päätyä puhumaan samoin termein, mutta eri asioista.

    Kirjoititte toisaalta myös, että liiallinen käsitteellistäminen voisi olla lapselle hämmentävää ja ilmiöt olisi selitettävä lapselle yhdistäen ne hänen kokemusmaailmaansa. Jäin miettimään, että maailmassa on paljon abstrakteja asioita joita kuitenkin käsittelemme lasten kanssa. Esimerkiksi aika. Eivät minuutit, tunnit tai ilmaisut kauan, pian ja huomenna merkitse pienelle lapselle mitään. Termien toistuva ja johdonmukainen käyttö arjessa kuitenkin luo niistä jonkinlaisia kokemuksia ja vähitellen kasvattaa käsitystä. Voisiko luonnontieteen termistöä käyttää laajemminkin yhtä johdonmukaisesti ja arkipäiväisesti? Ehkä siten niistä syntyisikin lapselle itsestäänselviä käsitteitä. Vartiainenkin totesi (2017) luennollaan, että voimme selittää kukan kapillaarisesti nesteyttävän itseään sen sijaan, että kertoisimme sen ”juovan” vettä. Ajatus hymyilyttää itseänikin, mutta toisaalta miksei?

    Luonnontieteen termit ovat usein heikosti hallussa ja monet termit eivät ole yleisiä jokapäiväisissä keskusteluissa. Aikuisten heikko termien hallinta ja ilmiöiden taustojen pohdinnan laimeus voi iskostaa lapsiin käsityksen luonnontiedeilmiöiden abstraktisuudesta, sekavuudesta ja selittämättömyydestä. Aikuiseksi kasvettuaan hän ei ehkä käytä käsitteitä tahallaan väärin, vaan siksi, että on itsekin kasvanut käsitteellisessä sekamelskassa. Vaatii oivallusta, viitseliäisyyttä ja rohkeuttakin olla käyttämättä sanastossaan kulttuurisesti ehkä hyväksyttyjä, mutta luonnontieteellisessä todellisuudessa virheellisiä ja harhaanjohtavia termejä. Puheen ja käsitteiden merkityksestä kirjoittavat myös Rastas, Huttunen & Löytty (2005) monikulttuurisuuden viitekehyksessä; tekstit ja arkipuhe voidaan tulkita yhteisöllisiksi käsityksiksi, joissa käsite saa merkityksensä ja mielensä. Minkä mielen siis annamme käsitteille ja ilmiöille?

    Pitäen mielessä mitä Elstola ja Puroila (2013) kirjoittavat identiteettien tuottamisesta vuorovaikutuksessa aihe vaikuttaa yhä laajemmalta. Käsitteillä on merkitystä myös luonnontieteellisen puheen ulkopuolella. Vastuu siitä miten mistäkin puhutaan on jokaisella kasvattajalla. Bloginne pohjalta itselleni heräsi mielenkiinto tarkkailla omaa puhettani ja, kuten totesitte, puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Kenties en seuraavalla kerralla annakkaan kukille juotavaa vaan vettä, jotta ne voivat nesteyttää itseään. 🙂

    Terveisin, Minna Saarela / osalliset: ryhmä 4

    Lähteet:

    Dervin, F. (2017). Luento. Helsingin yliopisto. 20.9.

    Estola, E. & Puroila, A-M. (2013). Kertomuksina rakentuva päiväkotilapsuus. Teoksessa K. Karila & L. Lipponen (toim.), Varhaiskasvatuksen pedagogiikka. Tampere: Vastapaino

    Kansanen, P. (2004). Opetuksen käsitemaailma, Juva: PS-kustannus

    Rastas, A., Huttunen, L. & Löytty, O. (2005). Suomalainen vieraskirja. Tampere: Vastapaino

    Vartiainen, J. (2017). Varhainen tiedekasvatus -luento. Helsingin yliopisto. 25.9.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *