Katsomuskasvatus ja moninaisuus

Johdanto

Blogikirjoituksemme käsittelee Saila Poulterin, Silja Lamminmäki-Vartian, ja Arniika Kuusiston Helsingin Sanomissa (23.10.2017) julkaistua artikkelia Katsomuskasvatus kuuluu päiväkodissa kaikille. Artikkeli valoittaa varhaiskasvatuksen normiasiakirjojen ja käytännön välistä kuilua. Poulter ym. käsittelee katsomuskasvatuksen käytännön ongelmia ja esittää muutosehdotuksia katsomuskasvatuksen toteuttamiseen.

Ryhmämme pohja-aineistona on Arniika Kuusiston artikkeli Monikulttuurinen työyhteisö suomalaisen varhaiskasvatuksen kentällä. Artikkeli on julkaistu Kasvatus-lehdessä (2/2014) ja se on osa suurempaa Helsingin kaupungin sosiaaliviraston rahoittamaa Mucca-hanketta, joka käsittelee erilaisuutta ja kulttuurista moninaisuutta eri ikäisten lasten näkökulmista. Tutkimuksen keskeiset aiheet liikkuvat kulttuurisen moninaisuuden lisäksi myös katsomuksellisessa diversiteetissä sekä lasten ja nuorten ajatuksissa erilaisuuden kohtaamisesta.  Kuusisto käsittelee artikkelissaan monikulttuurisia työyhteisöjä varhaiskasvatuksessa keskittyen erityisesti kielellisiin, kulttuurisiin ja katsomukselliin näkökulmiin päiväkodin henkilöstön puheessa moninaisuudesta. Kuusiston mukaan monikulttuurisen työyhteisön erityishaasteet päiväkotikontekstissa liittyvät yhteisen kielen puuttumiseen ja katsomuksellisiin kysymyksiin. Lapsiryhmän erilaiset katsomukset koettiin usein toimintakulttuuria rajoittavina.

Lisäksi blogikirjoituksemme tukena käytämme Tutkimuksen voimasanat- teosta (Ronkainen, S., Pehkonen, L., Lindblom-Ylänne, S., Paavilainen, E., 2011).

 

Artikkelin keskeinen sisältö

Kuusisto on kirjoittanut Saila Poulterin ja Silja Lamminmäki-Vartian kanssa artikkelin “Katsomuskasvatus kuuluu päiväkodissa kaikille” (HS, 23.10.2017), jossa pohditaan syvemmin erityisesti katsomuksiin liittyvää moninaisuutta päiväkodeissa ja sen toteutumista käytännössä. Artikkelista käy ilmi esimerkiksi se, että kun varhaiskasvatussuunnitelmassa on siirrytty käyttämään käsitettä katsomuskasvatus, se on kentällä usein tulkittu väärin. Tämä tuo uuden, mielenkiintoisen näkökulman tutkija-artikkeliin, johon olemme kurssin aikana perehtyneet.

Sekä Kuusiston MUCCA-hankkeeseen liittyvässä artikkelissa että hänen Poulterin ja Lamminmäki-Vartian kanssa kirjoittamassaan artikkelissa ilmenee samanlainen sekulaarisuuden aspekti. Kuusiston haastattelemat päiväkotihenkilökunnan jäsenet tuovat ilmi ristiriitaisuuden tunteen siinä, etteivät he olleet varmoja, miten omaa luterilaista uskontoa oli soveliasta tuoda esille, tai kuinka paljon uskontoja voisi käsitellä lasten kanssa. Myös Helsingin Sanomissa ilmestyneessä artikellissa viitataan tähän suuntaan: päiväkodeissa tulkitaan katsomuskasvatusta niin, ettei siihen välttämättä ymmärretä sisällyttää erilaisia uskontoja. Yleensä joko korostetaan luterilaista uskontoa tai vältellään kaikkia uskontoja.

Valtakunnallisten normiasiakirjojen, esimerkiksi varhaiskasvatussuunnitelman, mukaan lapsilla on oikeus saada uskontoa ja katsomuksia koskevaa kasvatusta, ja tätä oikeutta pyritään turvaamaan. Oikeus uskontoja ja katsomuksia kokevaan kasvatukseen ei kuitenkaan välttämättä toteudu, varsinkaan niin monipuolisena kuin sen tulisi, jos varhaiskasvattajat sivuuttavat uskonnot kokonaan tai pitävät uskonnonopetuksen yksipuolisena ja luterilaisuuspainotteisena.

Pohdintaa ja päätelmiä

Marja Alastalon (2005) mukaan väitöskirjoissa yleistetään aineistoa helposti koko Suomea koskevaksi, vaikka se olisi kerätty hyvinkin paikallisesti (viitattu lähteessä Ronkainen ym., 2011, s. 150). Tällainen yleistys koetaan ongelmalliseksi, mikä osaltaan problematisoi myös Kuusisto ym.:n tutkimuksen otannan, joka ei ollut täysin satunnaista. Tämän lisäksi tutkimukseen osallistuneet päiväkodit sijaitsivat kaikki pääkaupunkiseudulla. Tästä huolimatta koimme merkitykselliseksi sen, että kyseisissä pääkaupunkiseudun päiväkodeissa ilmeni vuonna 2010 samansuuntaisia ajatuksia ja kokemuksia uskontokasvatukseen liittyen kuin mitä Poulter ym. tuovat esille artikkelissaan vuonna 2017.

Artikkeli herätti ajatuksiamme juhlien viettämisestä päiväkodissa. Ryhmässämme oli kokemusta päiväkodin moninaisuuden monipuolisesta huomioinnista. Esimerkiksi itsenäisyyspäivän vietossa eräässä päiväkodissa laulettiin pelkän Maamme-laulun lisäksi myös muiden osallisten kulttuurien kansallislauluja. Mielestämme on arvokasta, että lapset saavat tutustua muihin kulttuureihin ja samalla heidän käsityksensä moninaisuudesta laajenee ja muuttuu arkipäiväisemmäksi kuin aiemmin. Laadukkaassa monikulttuurisessa kasvatuksessa tärkeää on sensitiivisyys, kunnioitus ja avoimuus sekä lapsen mahdollisuus tuoda omaa kulttuuriaan esiin.

Artikkelia lukiessamme jäimme pohtimaan indoktrinaation mahdollista vaaraa. Poulter ym. mukaan useissa päiväkodeissa katsomuskasvatusta lähestytään hyvin yksipuolisesti, esim. puhuen vain luterilaisesta perinteestä. Yksipuolisuus jättää kulttuurisen ja uskomuksellisen moninaisuuden pimentoon eikä anna lapselle mahdollisuutta ymmärtää maailmaa kokonaisvaltaisesti. Miten opettaja voi puhua yksipuolisesti indoktrinoimatta? Jos lapsi tietää vain yhden katsomuksen perusteet, häneltä viedään mahdollisuus oman kriittisen ajattelunsa kehittämiseen. Kriittistä ajattelua pidetään demokratian ihanteena, joten sen oppiminen tulisi ulottua myös varhaiskasvatukseen.

Lisäksi pohdimme, vältelläänkö katsomuskasvatusta konfliktien pelossa. Sen sijaan, että konfliktit nähtäisiin uhkana, ne voivat luoda yhtenäisyyttä ja mahdollistaa ainutlaatuisia oppimiskokemuksia. Peloton ja avoin vuorovaikutus on katsomuskasvatuksen edellytys.

 

Lähteet:

  • Kuusisto, A. (2010). Kulttuurinen, kielellinen ja katsomuksellinen monimuotoisuus päiväkodissa: haasteita ja mahdollisuuksia. http://docplayer.fi/9039861-Kulttuurinen-kielellinen-ja-katsomuksellinen-monimuotoisuus-paivakodissa-haasteitaja-mahdollisuuksia-arniika-kuusisto.html. (Luettu 27.10.2017).
  • Kuusisto, A. https://blogs.helsinki.fi/varhaiskasvatuksen-tutkimus/tutkimushankkeet/monikulttuuriset-lapset-ja-aikuiset-paivakodeissa-mucca/. (Luettu 27.10.2017).
  • Poulter, S., Lamminmäki-Vartia S., Kuusisto, A. (2017.) Katsomuskasvatus kuuluu päiväkodissa kaikille (HS, 23.10.2017): https://www.hs.fi/paivanlehti/23102017/art-2000005418869.html. (Luettu 27.10.2017).
  • Ronkainen, S., Pehkonen, L., Lindblom-Ylänne, S. ja Paavilainen, E. Tutkimuksen voimasanat. (2011). WSOYpro.

Kuvalähteet:

  • http://docplayer.fi/110465-Jasenyyksien-neuvotteleminen-lasten-ja-nuorten-arkikonteksteissa.html.
  • https://peda.net/porvoo-borg%C3%A5/vtis/mm/monikulttuurisuus.

Tekijät: Ryhmä 10 Moninaiset

 

11 Replies to “Katsomuskasvatus ja moninaisuus”

  1. Kirjoituksenne avasi analyyttisesti ja selkeästi ajankohtaista ja ajatuksia kirvoittavaa aihetta. Toitte hyvin ilmi käytännön haasteen, joka kentällä kohdataan; kuinka katsomuksia on mahdollista, tai yleensäkin sallittua käsitellä?

    Varhaiskasvatussuunnitelmassa (Opetushallitus, 2016) katsomuskasvatukseen ohjeistetaan hyvin yleisellä tasolla. Ohjeistus viittaa toteutukseen seuraavasti: ”yhteisen tutustumisen kohteena ovat lapsiryhmässä läsnä olevat uskonnot ja muut katsomukset” (Opetushallitus, 2016, s. 43). Tuntuu kuitenkin siltä, että ohjeistuksen, ja mainitsemanne kentällä näkyvän toteutuksen välillä on epävarmuuden kuilu. Mikäli lapsiryhmän kokemukset koetaan rikkauden sijaan toimintakulttuuria rajoittavina, mikä kaikki kokemuksen takana piilee?

    Voisi ajatella, että tehokas tiedottaminen ja aktiivinen keskustelu perheiden kanssa ja henkilökunnan toimijuuden vahvistaminen madaltaisivat kynnystä suhtautua katsomuskasvatukseen rikkautena, ei vain uhkana. Käytännössä kuitenkin esimerkiksi ruokarukouksen vaihtuminen arkisempaan loruun voidaan kokea menetyksenä, eikä mahdollisuutena (Poranen 2017). Päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelmalla onkin tässä mielestämme merkittävä asema: sillä luodaan perusta toiminnalle ja ilmapiirille. Vaikka toisissa päiväkodeissa siirtymä kasvatuskasvatukseen nähdäänkin surullisena (Poranen 2017), se voidaan nähdä myös positiivisena ja yleissivistävänä (Solkikujan toimintayksikön varhaiskasvatussuunnitelma, 2015, s.18, 26). Lipponen (2017) puhuu osallisuudesta, ja ryhmässä olevien katsomusten huomiointi luultavasti lisää lapsen osallisuuden kokemusta yksilön ja yhteisön tasolla.

    Mainitsemanne esimerkki itsenäisyysjuhlista oli erinomainen, ja vastaavaa käytäntöä olisi ilahduttavaa nähdä kentällä muissakin yhteyksissä. Tiedättekö, oliko kertomassanne tapauksessa kyse monikulttuurisesta lapsiryhmästä? Tuolloin on tietenkin luontevaa laulaa myös esim.heidän toisen kotimaansa kansallislaulua, mutta voisiko saman toteuttaa, vaikkei ryhmän lapsilla olisikaan yhteyttä muualle maailmaan? Varhaiskasvatussuunnitelmassa (2016, s.43) mainitaan lapsiryhmässä edustettuina olevat katsomukset, mutta mikäli lapsiryhmän katsomuskanta on kovin homogeeninen, olisi varmasti silti mahdollista käsitellä vaikkapa erilaisia tapoja juhlia syntymäpäiviä.

    Pohdintaa herättäviä kysymyksiä; mikäli lapsiryhmä koostuu pelkästään evankelisluterilaisista lapsista, onko perheiden suostumuksella mahdollista käsitellä myös muiden uskontojen ja kulttuurien juhlia? Onko mahdollista esim. kertoa Intiassa juhlitusta värien juhlasta, Holista, ja yhdistää teemapäivä vaikkapa värien tarkasteluun?

    Outi K. / Ryhmä 1

    Lipponen, L. (2017) Lasten osallisuudesta ja toimijuudesta. Luentomateriaali. PED0031, varhaispedagogiikka.

    Opetushallitus. (2016) Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Viitattu 29.10.2017. http://www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf

    Poranen, K. (2017) Ruokarukous vaihtui loruun tänä syksynä – päiväkodeista katosi uskontokasvatus. Viitattu 29.10.2017. https://yle.fi/uutiset/3-9826733

    Solkikujan toimintayksikön varhaiskasvatussuunnitelma. (2015) Viitattu 29.10.2017. https://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/119556_Solkikujan_ja_simpukan_Vasu_14092015.pdf

    1. Kiitos kattavasta kommentistasi! Vastauksena kysymykseen itsenäisyyspäiväjuhlista, esimerkissämme oli kyse monikulttuurisesta lapsiryhmästä. Mielestämme saman tyyppistä muihin maihin tutustumista voisi toteuttaa myös vaikka lapsiryhmässä ei esiintyisikään huomattavaa monikulttuurisuutta. Aiheet olisi mielestämme hyvä valita ajankohtaisista, lapsia koskettavista asioista sekä antaa myös lapsille mahdollisuus tuoda esiin omia kysymyksiään.

  2. Katsomuskasvatuksen opetus on minusta todella mielenkiintoinen aihe. Vaikka en itse kuulu kirkkoon, koen että uskonnoista puhuminen ja uskonnollisten tapojen harjoittaminen päiväkodeissa on tärkeää yleissivistyksen ja toisten arvostamisen lähtökohdista. Koen itse niin, että uskonto on ollut perinteisesti suomalaisille hyvin tärkeä aihe ja nykyiset lastentarhanopettajat ovat ehkä sen verran vanhempaa sukupolvea, että luterilaisuuden korostaminen tulee itsestään eikä kokonaiskuvaa ymmärretä antaa. Olisi myös kiinnostavaa tietää miten varhaiskasvatussuunnitelman linjaama uudenlainen katsomuskasvatus koetaan vaikkapa Joensuussa tai Pohjois-Suomessa, jos jo Helsingin päiväkodeissa katsomuskasvatuksen ymmärtämisessä on vaikeuksia. Helsinkiä kuitenkin pidetään Suomessa kaupunkina, johon uudet ajatukset ja tavat ensin virtaavat.

    Ilse Sahlberg/ Ryhmä 3

    1. Kiitos kommentistani! Pohtimaasi kysymykseen olisi meidänkin mielestämme mielenkiintoista saada vastaus. Katsomuskasvatuksen toteutus saattaa erota paljonkin eri puolella Suomea.

  3. Moikka!

    Teillä on kyllä todella ajankohtainen aihe! Uskonto ja katsomuskasvatus puhuttaa sekä varhaiskasvattajia että opettajia ala -ja ylä asteella. Mainitsitte tekstissä, että jos uskonto/katsomuskasvatusta päiväkodeissa on se on usein luterilaisuutta korostavaa. Olen itse huomannut tämän saman. Entisessä työpaikassani meillä oli isojen (kristillisten) juhlapyhien alla yhteistyötä paikallisen seurakunnan kanssa, joulukirkkoja, pääsiäsvaellus, kevätkirkko jne. mutta muiden uskontojen juhlia ei juurikaan tuotu esille. Tämä oli sinänsä todella outoa kun päiväkodin lapstäista iso osa kuului johonkin muuhun uskontokuntaan kuin kristinuskoon. Jotta tasa-arvoinen katsomuskasvatus voisi toteutua pitäisi mielestäni huomioida myös muiden kuin kristinuskon juhlapyhät/muut tapahtumat. Huomioimmehan me lapsien kotikielet ja jos lapsi on muuttanut tänne toisesta maasta lapsen entisen kotimaan. Uskonto/katsomuskasvatus koetaan ehkä senkin takia hankalaksi, että henkilökunta päiväkodeissa saattaa kokea ettei tiedä muiden uskontojen/katsomusten juhlapyhistä tarpeeksi paljon, jotta niistä voisi puhua lasten kanssa. Tässä olisi tietysti oiva tilaisuus ottaa lapset mukaan kertomaan omien uskontojensa/katsomustensa juhlista/muista tapahtumista. //Palloryhmä

    1. Kiitos kommentistasi! Mahtavaa, että sinulla on omakohtaista kokemusta asiasta. On tärkeää huomioida kulttuurisen moninaisuuden lisäksi eri uskonnot.

  4. Hei!
    Teidän ryhmälle on osunut todella mielenkiintoinen artikkeli! Tuntuu ettei tältä aiheelta voi välttyä enää kukaan.
    Minussa tämä herätti heti paljon ajatuksia ja mietteitä. Erityisesti Maamme-laulu esimerkki särähti korvaan. Miksei eri maiden kansallislauluja voitaisi kuunnella muissakin kuin monikulttuurisissa päiväkodeissa? Juuri kulttuurisesti homogeenisissä päiväkodeissa olisi suotavaa tutkailla ja opiskella muita kulttuureita, kun se ei päivittäisessä vuorovaikutuksessa ole läsnä. Olitte tuoneet tämän ongelman selkeästi esille ja pohdintanne olivat mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä.
    Samaten jäi mietityttämään lastentarhanopettajille sysättävä vastuu. Tuntuu ettei ole olemassa yhtäläistä ajatusmallia, siitä miten pienten lasten katsomuskasvatus tulisi toteuttaa. Toteutus jää yksinomaan opettajien harteilla, joiden kädet ovat aiheeseen liittyen aika sidotut. Miksei voitaisi sopia valtakunnallisesti yhtäläisiä raameja? Globalisaatio ja valtioiden “rajattomuus” ulottaa monikulttuurisuuden kaikkeen, näin ollen myös päiväkoteihin. Jos kaikille vain opetettaisiin ihan kaikkea tasapuolisesti, mitään pois jättämättä. Tottakai jossain määrin on suotavaa korostaa omaa taustaansa ja oppia siitä jopa vielä enemmän.

    1. Hei, kiitos kommentista!

      Aiheemme on tosiaan melko ajankohtainen ja tärkeä. Tekstissä esittämämme Maamme-laulu -esimerkki oli vain yksi tapa toteuttaa muihin kulttuureihin tutustumista, ja ehdottomasti juurikin kulttuurisesti homogeenisissa päiväkodeissa tulisi tutustua muihin kulttuureihin, vaikkapa juuri kansallislaulujen kanssa. Toisaalta koemme, että muihin kulttuureihin tutustuminen on aiheellista myös monikulttuurisissa päiväkodeissa ja kouluissa, sillä vaikka muista kulttuureista tulevia ihmisiä on tuolloin ympärillä, eivät lapset välttämättä silti tiedä paljoa siitä, mitä muista taustoista tulevien lasten kulttuureihin sisältyy.

      Olemme kanssasi yhtä mieltä siitä, että opettajille tulisi antaa tarkemmat ohjeet siitä, miten katsomuskasvatus tulisi toteuttaa, mutta ikävä kyllä nykyiset ohjeet tuntuvat olevan niin ympäripyöreitä, että ne saatetaan tulkita enemmän tai vähemmän väärin. Koemme, että katsomuskasvatus on kaikesta huolimatta kasvattajan vastuulla, mutta olisi hienoa, jos siihen saisi enemmän tukea ja ohjeistusta.

      Katja & Kirsi / Ryhmä 10/Moninaiset

  5. Hei!
    Teidän ryhmälle on osunut todella mielenkiintoinen artikkeli! Tuntuu ettei tältä aiheelta voi välttyä enää kukaan.
    Minussa tämä herätti heti paljon ajatuksia ja mietteitä. Erityisesti Maamme-laulu esimerkki särähti korvaan. Miksei eri maiden kansallislauluja voitaisi kuunnella muissakin kuin monikulttuurisissa päiväkodeissa? Juuri kulttuurisesti homogeenisissä päiväkodeissa olisi suotavaa tutkailla ja opiskella muita kulttuureita, kun se ei päivittäisessä vuorovaikutuksessa ole läsnä. Olitte tuoneet tämän ongelman selkeästi esille ja pohdintanne olivat mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä.
    Samaten jäi mietityttämään lastentarhanopettajille sysättävä vastuu. Tuntuu ettei ole olemassa yhtäläistä ajatusmallia, siitä miten pienten lasten katsomuskasvatus tulisi toteuttaa. Toteutus jää yksinomaan opettajien harteilla, joiden kädet ovat aiheeseen liittyen aika sidotut. Miksei voitaisi sopia valtakunnallisesti yhtäläisiä raameja? Globalisaatio ja valtioiden “rajattomuus” ulottaa monikulttuurisuuden kaikkeen, näin ollen myös päiväkoteihin. Jos kaikille vain opetettaisiin ihan kaikkea tasapuolisesti, mitään pois jättämättä. Tottakai jossain määrin on suotavaa korostaa omaa taustaansa ja oppia siitä jopa vielä enemmän.

  6. Moikka!

    Kuten aiemmissa kommenteissa on jo todettu, teillä on todella ajankohtainen ja mielenkiintoinen aihe.
    Mainitsitte tekstissänne, että varhaiskasvattajat saattavat pitää uskontojen käsittelyä yksipuolisena ja luterilaisuutta korostavana. Suomessa luterilaisella kristillisyydellä on ollut erityisasema ja se on osaltaan luonut suomalaisen juhlaperinteen, johon kuuluvat muun muassa jouluviettotavat sekä suvivirsi kevätjuhlissa (Ahonen, 2009, s. 173-174). Tämä saattaakin olla syynä siihen, miksi kouluissa ja päiväkodeissa luterilaisuus on muita uskontoja enemmän esillä sekä siihen, miksi muut uskonnot niin sanotusti jätetään luterilaisuuden varjoon.

    Olen kanssanne samaa mieltä siitä, että on arvokasta tutustuttaa lapsia muihin kulttuureihin ja näin avartaa heidän käsityksiään eri kulttuureista. Etenkin tutustuminen päiväkotiryhmän lapsien kulttuureihin olisi kannattavaa, koska tällöin lapset saisivat tietää vertaistensa kulttuurisista tavoista. He saattaisivat ymmärtää paremmin esimerkiksi sen, miksi toinen lapsi viettää eid-juhlaa ja peittää hiuksensa huivilla. Tämä toimisi myös toiseen suuntaan: muiden kulttuurien edustajat saisivat tietää suomalaisesta kulttuurista ja tavoista, erityisesti jos lapsi on pieni eikä ole vielä saanut kosketusta muuhun kuin omaan kulttuuriin.

    Katsomuskasvatuksen kannalta on mielestäni tärkeää, että jokainen lapsi kohdataan yksilönä ja että hänen uskontonsa/kulttuurinsa otetaan huomioon ryhmää rikastavana tekijänä.

    Jenna/Osalliset

    Lähteet:
    Ahonen, R. (2009). Yksi vai monta totuutta? Teoksessa Komulainen J. & Vähäkangas M. (toim.), Luterilaisen Suomen loppu (s. 165-175). Porvoo: Edita.

Leave a Reply

Your email address will not be published.