Lähikehityksen vyöhyke Kohti tutkivaa työtapaa -kurssilla

Artikkelimme (Kentz, Sintonen & Lipponen, 2017) teoreettisena viitekehyksenä oli sosiokulttuurinen näkökulma, jolla on vygotskylaiset juuret. Tässä blogitekstissä käytämme tätä näkökulmaa pohtimaan vertaisoppimistamme Kohti tutkivaa työtapaa -kurssilla. Haluamme tämän blogitekstin avulla tuoda esille jokaisen ryhmäläisen äänen. Jokainen on saanut kirjoittaa oman kappaleensa juuri sellaiseksi kuin haluaa, joten lukijalle teksti saattaa nyt toistaa itseään, mutta toivomme, että lukija saa tekstistämme oivalluksia ja oppii uutta. Olemme suorittaneet tutkivaa oppimista.

Lähikehityksen vyöhyke (engl. zone of proximal development) on L. S. Vygostkyn (1896-1934) luoma käsite. Se edustaa ihmisten muodostumassa olevia taitoja. Ulkopuolelta tuleva apu ja tuki luovat toiminnalle tuen, jonka varassa ihminen pystyy suorittamaan vaativampia tehtäviä kuin yksin olisi mahdollista. Tuen pitää olla oikea-aikaista ja riittävää. (Lonka, K. 2014. S. 74-75.)

Sosiokulttuurinen näkökulma oppimiseen tarkoittaa , että oppiminen tapahtuu kulttuurisessa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Sosiokulttuurinen näkökulma on vahvistunut viime vuosina. Esimerkiksi “yksilöllinen oppiminen” ei tarkoita sitä, että oppilas oppisi parhaiten opettajan kanssa kahdestaan ja vain hänen tarpeisiinsa pitäisi kiinnittää kaikki huomio. Päinvastoin, oppilaat paljon toisiltaan ja vaikuttavat toistensa toimintaan. Tähän tarvitaan itsesäätelyn taitoa. Oppimista edistää oppimisyhteisön toimiminen asiantuntijayhteisön tavoin. (Lonka, K. 2014. S. 72-74.)

“Isossa ryhmässä työskentelyn haasteeksi voi muodostua monet erilaiset työskentelytavat sekä persoonat. KoTT-kurssin ryhmässämme osallistujia on 12 henkeä, mikä on mielestäni liian suuri määrä ryhmän tasapainoista työskentelyä, ryhmätöitä, keskusteluja ja yhteisesti kirjoitettavia tekstejä ajatellen. Varsinkin ujompien tai hiljaisempien pohtijoiden voi olla vaikea saada ääntään kuuluviin. Kyse ei välttämättä ole siitä, etteikö hiljaisemmille annettaisi ollenkaan tilaa tai mahdollisuuksia, vaan ryhmän nopeampien ja reippaampien tuodessa keskusteluun jatkuvasti uutta sisältöä, voivat hitaammat jäädä pohdintoineen jalkoihin. Pienemmässä ryhmässä keskustelut ovat usein tiiviimpiä ja rauhallisempia, jolloin omien ajatusten tuominen on paitsi ryhmän kannalta tärkeämpää, myös helpompaa.”

Ryhmätyöskentely on ollut haastavaa KoTT-kurssilla, sillä nimikkotutkijaryhmät ovat olleet isoja hallita. 12 ihmistä samassa ryhmässä on auttamatta liikaa. Ryhmässä on erilaisia persoonia ja erilaisia motivaatioita kurssin suorittamisen ja oppimiseen. Osa on tutkijatyyppejä ja osa tekijätyyppejä. Ryhmissä on pitänyt keskustella, tuottaa tekstejä ja tehdä esitelmiä. Eri persoonat ja temperamenttierot pitäisi osata ottaa huomioon ryhmätöitä tehdessä ja tämä muuttuu sitä haastavammaksi mitä enemmän ryhmässä on ihmisiä. Samalla harjoittelemme työelämätaitoja. Lastentarhanopettajina me teemme työtä moniammatillisissa työyhteisöissä, joissa pitää osata ottaa huomioon erilaiset koulutustaustat, persoonallisuudet, osaamistaidot, kiinnostuksen kohteet ja ennen kaikkea lapset. Tämän KoTT-kurssin suoritusta voisi verratakin lapsiin: meillä on yhteinen tavoite eli lastenkasvatus eli hyvän arvosanan saaminen. Emme harjoittele työelämätaitoja pelkästään työelämäkursseilla ja työharjoitteluissa, vaan läpi yliopiston eri kursseilla ja pienryhmissä.

”Ryhmätyöskentelyssä yhteistyö ja -ymmärrys on tärkeää. Kaikille pitää antaa mahdollisuus kertoa mielipiteensä, mutta itse pitää olla myös aktiivinen ja kertoa mielipiteensä kun sitä kysytään. Ryhmätyöskentelyä helpottaa se, jos tuntee ryhmän jäsenet entuudestaan ja tietää millaisia persoonia he ovat. On tärkeää ottaa jokainen huomioon yksilönä, hiljaisia jäseniä yritetään saada osallistumaan ja äänekkäämpiä saada antamaan puheenvuoroja muillekin. Erilaiset persoonat vaikuttavat työskentelyn helpouteen/vaikeuteen, mutta sitäkin on hyvä harjoitella, koska tulevassa työelämässämme päiväkodeissa joutuu tekemään yhteistyötä. Myös sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat haastavia. Tämä on tärkeää myös opettaa lapsille, sillä päiväkodin aikuiset toimivat suorana esimerkkinä heille arjen työelämässään. Lapsilla on myös tapana matkia ja kopioida aikuisia, myös silloin kun luullaan etteivät lapset kuuntele. Toimiva työyhteisö on olennainen osa myös hyvinvointia.”

‘“Kurssin idea on mainio: Kohti tutkijuutta tutustumalla tutkimukseen ja samalla tehdä itse tutkimusta. Nykypäivänä vaadittu teknologian hyödyntäminen opetuksessa ei ole kuitenkaan saavuttanut vaadittua määrää digiloikkaa. Tämä ilmenee teknologisena häsläämisenä, joka on selkeästi heikentänyt opettajien mahdollisuuksia säädellä lähikehityksen ja vertaisoppimisen vyöhykkeitä.”

Artikkeliksemme valikoitui teksti, joka käsitteli kolmen tutkijan (Maj-Britt Kentz, Sara Sintonen ja Lasse Lipponen) yhdessä tekemää tutkimusta. Nimikkotutkijan kanssa keskustellessamme saimme tietää, miten kolme tutkijaa olivat käytännössä työskennelleet yhdessä. Esimerkiksi videoaineistoa tukevia haastatteluita oli tutkijoista tehnyt kaksi. Niin ikään kaksi tutkijaa olivat tehneet aineistosta alustavaa analyysiä, jonka kolmas tutkijoista oli tarkastanut.

Sintosen ym. työskentelytapa osoittaa mielestäni hyvin sen, miten tutkimusta voidaan tehdä ryhmänä. Kuten Sintosen kertoma osoittaa, ei ryhmätyöskentelyn tarvitse tarkoittaa sitä, että kaikki tekevät kaikkea. Yhteinen työmäärä voidaan jakaa vastuualueisiin, jolloin samaan aikaan voidaan aikaansaada useita asioita.

Kohti tutkivaa työtapaa -kurssin ryhmämme oli varsin suuri, 12 jäsentä. Esimerkiksi Pruuki (2008, s. 64) toteaa, toimivan pienryhmän käsittävän yleensä 4-7 jäsentä. Ryhmäämme voisikin luonnehtia jäsenmääränsä perusteella suurryhmäksi. Suurryhmässä aktiivisen keskustelun mahdollisuus saattaa vaarantua ja toiminnan keskiössä on kenties yksittäinen opiskelija tai opettaja (Pruuki, 2008, s. 64)

Katson kuitenkin, että suurikin ryhmä voi toimia tehokkaasti, mutta se edellyttää vastuualueiden selkeää jakamista. Parhaillaan tämän kurssin viitekehyksessä suuri ryhmä voisi mahdollistaa esimerkiksi useiden blogikirjoitusten tuottamisen ja aktiivisen muiden kirjoituksiin kommentointiin.

Ihanteellisessa ryhmässä olisi avoin ilmapiiri, jossa jokainen voisi tuoda omat ajatuksensa julki. Koska ryhmätyöskentelyssä on kyse yhteisistä päätöksistä, olisi jokaisen oltava tarvittaessa myös valmis joustamaan. Jotta tämä onnistuisi ja tekisi työskentelystä helppoa ja mielekästä, olisi ryhmän koon hyvä olla riittävän pieni, n. 4-8 henkilöä.

“Toimiva ryhmä on mielestäni sellainen, jossa jokainen saa halutessaan äänensä kuuluviin ja jossa kuitenkin voidaan tehdä yhteisiä kompromisseja. Lisäksi tulisi ottaa huomioon erilaiset persoonat ja antaa heille mahdollisuus osallistua omalla tavallaan työskentelyyn. Näin voitaisiin välttyä väärinymmärryksiltä ja erimielisyyksiltä. Tämä on tietysti haastavaa toteuttaa, etenkin ryhmäkoon ollessa liian suuri. Olemme huomanneet tämän KoTT-kurssilla, jossa ryhmissä on parhaimmillaan 12 jäsentä. Näin isossa ryhmässä toimivan ryhmän kriteerit eivät välttämättä täyty, sillä joukossa on monenlaisia persoonia ja esimerkiksi hiljaisemmat voivat jäädä äänekkäämpien varjoon eivätkä saa omia mielipiteitään esille.”

“Toimivassa ryhmässä kaikkia kuunnellaan ja kaikkien mielipiteet otetaan huomioon. Tärkeät päätökset tehdään yhdessä ja jokainen hoitaa oman osuutensa. Mielestäni hyvässä ryhmässä myös johtaminen jakautuu melko tasaisesti.”

“Toimivassa ryhmätyöskentelyssä jokainen ryhmän jäsen saa riittävästi puheenvuoroja ja kaikille annetaan mahdollisuus osallistua työskentelyyn. Toimiva ryhmä on avaintekijä onnistuneeseen lopputulokseen. Avoimeen ilmapiiriin auttaa, että ryhmän jäsenet tuntevat toisensa. Keskusteleminen on tärkeää, jotta kaikki ymmärtävät asiat samalla tavalla. Kun ryhmän koko lähenee 12 henkilöä, niin työskentely muuttuu haastavammaksi. Aktiivinen osallistuminen on helpompaa pienemmässä ryhmässä. Meidän tulevassa työssämme ryhmätyöskentely on yksi tärkeimmistä asioista ja sitä onkin hyödyllistä harjoitella. Aina ryhmän ei tulekaan olla asioista samaa mieltä ja täytyy tehdä kompromisseja. “

‘’Ryhmässä työskentely on aina haastavaa, sillä samassa ryhmässä on erilaisia persoonia ja kaikilla on erilainen tapa työskennellä ja tehdä asioita. Hyvää ryhmätyöskentelyä onkin tulla toimeen ryhmäläistensä kanssa ja pystyä työskentelemään ryhmässä, vaikka kaikkien työskentelytapoja ei arvostaisikaan. KOTT ryhmät ovat olleet suuria 10-12 opiskelijaa verrattuna muiden kurssien vastaaviin ryhmiin 3-6 opiskelijaa. Suuressa ryhmässä on hankalampi saada kaikkien ääni kuuluviin. Tietysti on hyvä, että opimme ryhmätyötaitoja sillä tulemme niitä tulevaisuudessakin tarvitsemaan, mutta ei päiväkodeissa samassa ryhmässä työskentele kuin maksimissaan seitsemän henkilöä samassa tiimissä/ryhmässä.’’

“Ryhmätyöskentely on tärkeää työelämässä ja sitä on hyvä harjoitella jo opiskeluvaiheessa. Tällaiset ryhmätehtävät, joita olemme KOTT ryhmissä tehneet on varmasti jakanut mielipiteitä. Ryhmätyöskentely on haastavaa kun ryhmissä on erilaisia persoonia ja kaikilla on erilaiset tavat toimia. On tärkeää että kaikki saavat äänensä kuuluviin ja voivat kertoa mielipiteensä.”

“Ryhmätyöskentelyssä on sekä hyvät että huonot puolensa. Parhaimmillaan ryhmässä toimiminen on tehokkaampaa kuin yksin toimiminen, sillä ryhmän eriävät mielipiteet auttavat kehittämään kriittistä suhtautumista asioihin. Olemme kuitenkin todenneet, että ongelmaksi varsinkin isossa ryhmässä tulee se, että ihmisillä on eriävät kiinnostuksen kohteet ja tavoitteet. Jotkut myös toimivat ryhmässä luonnostaan aktiivisemmin kuin toiset, jolloin hiljaisempien ihmisten mielipiteet saattavat jäädä huomiotta. Ryhmässä toimimisen taidot ovat tulevan työmme kannalta erittäin tärkeitä ja siksi ryhmätunnit ovat mielestäni opiskelussa yhtä tärkeitä kuin yksilötehtävät, ehkä jopa tärkeämpiä. Kukaan ei pysty oppimaan vuorovaikutustaitoja massaluennoilla istuen.”

-Ryhmä 8

LÄHTEET:

Lonka, K. (2014). Oivaltava oppiminen. Helsinki: Otava.

Pruuki, L. (2008). Ilo opettaa: tietoa, taitoja ja työkaluja. Helsinki: Edita.

KUVALÄHDE:

Pixabay

2 Replies to “Lähikehityksen vyöhyke Kohti tutkivaa työtapaa -kurssilla”

  1. Hei kasiryhmä!

    Ihan innostuin teidän kirjoituksestanne niin, että on pakko tulla kommentoimaan! 🙂 Tosi kiva teksti ja mahtava idea, että jokainen ryhmäläinen oli saanut kirjoittaa itse tuntemuksiaan tästä kurssista. Meidän ryhmä, kuten epäilemättä moni muukin, on paininut samojen kysymysten kanssa kuin te. Meidän ryhmässämme on 10 henkilöä ja myös meillä on ollut hankaluuksia esimerkiksi töiden jakamisessa sekä siinä, miten kaikki saataisiin osallistumaan. Aluksi ryhmätöissä tuntui menevän todella kauan aikaa ja yhtä PowerPoint-esitystä väsättiin tunteja. Alusta lähtien olemme kuitenkin aina jakaneet ryhmätyöt niin, että kukin työ jaetaan (laajuudestaan riippuen) kolmeen tai neljään osioon, joita sitten työstää aina kaksi tai kolme ihmistä. Pienemmissä ryhmissä on työskentely sujuvumpaa ja mielipiteitä on helpompi esittää ja niistä keskustella. Myös henkilökemioiden kannalta on hyvä, että aina ei tarvitse “hakata päätä seinään” ja tehdä jokaista ryhmätehtävää kaikkien kanssa vaan voi jakautua niiden kanssa tekemään, joiden kanssa työt sujuvat parhaiten. Kun työskennellään suht samoissa pienryhmissä, tullaan tutuiksi niiden ihmisten kanssa ja töidenkin teko nopeutuu. Onko tämä menemistä sieltä, missä aita on matalin..? Mm, ehkä. Toisaalta se on mielestäni myös viisasta ja helpottaa töiden organisointia. Jakautuessamme pienryhmiin näkemykseni mukaan jokainen saa yksilönä enemmän vaikutusvaltaa kuin, jos toimisimme 10 hengen ryhmässä; tällöin “nopeat söisivät hitaat” eli kuten tekin kuvailitte, nopeasti ideoivat ihmiset tallaisivat jalkoihinsa ne, jotka vasta kypsyttelevät ideoitaan.

    Erityisesti tykkäsin, kun vertasitte tätä kurssia tulevaan työelämään. Tottahan se on, emme me siellä voi valita, keiden kanssa työskentelemme! Toisten kanssa on vain tultava toimeen ja opittava arvostamaan heidän työtapojaan ja näkemyksiään – olivatpa ne sitten omistamme eroavia tai eivät. Jonkinlaiset yhteiset tavoitteet kuitenkin tulee mielestäni olla kaikilla työ- tai opiskeluyhteisössä selvillä, jotta toimintaa pystytään mielekkäästi ohjailemaan ja tekemään jonkinlainen kompromissi siitä, mitä tavoitellaan. Turhanpäiväisellä riitelyllä kun mitään ei saada aikaiseksi. Mielestäni onkin tärkeää, että esimerkiksi juuri näissä KoTT-ryhmissä keskustelemme reilusti ja avoimesti siitä, mitä kukin kurssilta haluaa. Vasta avoimen keskustelun jälkeen voidaan lähteä rakentamaan yhteistä näkemystä ja tavoitteita.

    Pahoittelen lähteiden puuttumista, tämä oli extempore-kommentointi ja tuli täysin sydämestä 🙂
    Kaikkea hyvää teille ja tsemppiä ryhmätyöskentelyyn!

    Noora/Ryhmä 4/Osalliset

  2. Heippa ryhmä 8!

    Otsikkonne lähikehityksen vyöhykkeestä houkutteli minut lukemaan blogipostauksenne. Olitte tuoneet kivasti esille ryhmänne jäsenten omia ja erilaisia näkemyksiä ryhmätyöskentelystä Kohti tutkivaa työtapaa -kurssilla. Olisin kuitenkin kaivannut, että olisitte enemmän sitoneet otsikon lähikehityksen vyöhykkeen pohdintoihinne. Olisi ollut myöskin mielenkiintoista lukea siitä, miten Vygotskin lähikehityksen vyöhyke liittyy tutkimuksenne aiheeseen.

    Jaan kanssanne ajatuksen ja kokemuksen siitä, että Kohti tutkivaa työtapaa -kurssin ryhmien iso koko hankaloittaa ryhmätöiden tekemistä. Kurssilla oli kuitenkin mahdollisuus jakaa tehtäviä pienempiin osiin ja ratkoa niitä pienemmissä ryhmissä, kuten Noora kommentissaan kertoikin meidän ryhmän tehneen. Olitte tuoneet esille myös, että samalla haastavankin ryhmän kanssa toimiminen on harjoitusta työelämää varten, jossa tulemme toimimaan erilaisissa työyhteisöissä erilaisten ihmisten kanssa. Toisille ryhmässä työskenteleminen on helpompaa, toiset kokevat sen haastavammaksi, mutta jokaisen meidän on tärkeä tulevaa työelämää varten oppia työskentelemään yhdessä hyvin erilaistenkin ihmisten kanssa. Mielestäni oli hienoa myös se, että tekstissänne oli otettu esille myös se, miten lapset ottavat mallia aikuisista myös aikuisten keskeisissä vuorovaikutustilanteissa.

    Mielenkiintoista tekstissänne oli myös erilaisten näkökulmien nouseminen esille: siinä missä kurssin idea jonkun mielestä oli mahtava, oli se ehkä jonkun muun mielestä haastava ja ehkä toimimatonkin. Tämä herättää ajatuksia siitä, miten lapsetkin suhtautuvat erilaisiin työskentelytapoihin eri tavalla ja kokevat päiväkodin toimintatavat eri tavoin riippuen muun muassa iästä, taustasta, temperamentista ja aiemmista kokemuksista.

    Otsikkonne ja aiheenne sai minut pohtimaan lähikehityksen vyöhykettä ryhmätyöskentelyssämme kurssilla ja ryhmätyöskentelyssä yleensä. Ryhmätyöskentelyssä voimme tukea toisiamme lähikehityksen vyöhykkeellä ja tarjota toisillemme avuksi erilaisia ”tikapuita” (Lonka, 2017). Esimerkiksi hyvä ilmapiiri ryhmätyöskentelyssä toimii ”sosioemotionaalisena tikapuuna” kun ryhmän jäsenet tukevat toisiaan ja kannustavat yrittämään vaikeiltakin tuntuvia asioita. Meidän ryhmässämme on erilaisia ihmisiä, joilla on erilaisia taustoja ja erilaisia kokemuksia, ja niitä hyödyntämällä voimme ryhmänä päästä pidemmälle kuin kukaan meistä yksinään. Millä tavoin ajattelette, että juuri lähikehityksen vyöhyke ilmeni teidän ryhmätyöskentelyssänne?

    Anna-Leena Julkunen (2004) kirjoittaa Pro Gradu –tutkielmassaan siitä, että lapset ovat sitoutuneempia silloin kun toiminta tapahtuu heidän osaamisensa ylätasolla, eli Vygotskin määrittelemällä lähikehityksen vyöhykkeellä. Lasten sitoutuminen toimintaan liittyy myös meidän tutkimuksemme aiheeseen lasten osallisuudesta varhaiskasvatuksessa. Julkusen (2004) tekstissä tulee esille myös lähikehityksen vyöhykkeeseen liittyvä kasvatuksellinen näkökulma hänen viitatessaan Vygotskin näkemykseen lapsen kehitystä tukevasta kasvatuksesta: ” kasvatus on hyödyllistä ainoastaan silloin, kun se kulkee kehityksen edellä”. Julkunen (2004) pohtii myös leikin ohjaamisen haastavuutta eri-ikäisten lasten ryhmässä niin, että leikki tapahtuisi samanaikaisesti kunkin lapsen lähikehityksen vyöhykkeellä. Nämä ovat asioita, joihin meidänkin tulee kiinnittää huomiota tulevassa työssämme lastentarhanopettajina.

    Tiia/Ryhmä 4/Osalliset

    Lähteet:

    Julkunen, A.-L. (2004). ”Kiitos, että herätitte meidät!” – lasten ja aikuisten sitoutuneisuuden kehittyminen leikissä. Pro Gradu –tutkielma. Viitattu: 17.11.2017. Saatavissa: https://www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat/lapset/Tutkimus/Julkunen_gradu.doc.

    Lonka, K. (2017). Oppimisen psykologia –luento. Helsingin yliopisto. 6.11.2017

Leave a Reply to Tiia K Tuominen Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *