Helsingin Sanomat nosti 13.11.2017 esiin ajankohtaisen aiheen, katsomuskasvatuksen varhaiskasvatuksessa. Artikkelissa todetaan, että tällä hetkellä joissain kunnissa Opetushallituksen katsomuskasvatusta koskeva päivitetty linjaus on tulkittu niin, että yhteistyö päiväkotien ja kirkon välillä on lopetettu kokonaan. Toisaalta Vantaalla seurakunnat pyrkivät aktiiviseen yhteistyöhön päiväkotien kanssa, ja sen sisältöä on uudistettu. Uudet teemat liittyvät elämäntaitoon ja etiikkaan, jotka ovat yhteisiä kaikille riippumatta katsomuksesta. Vantaan seurakuntien kasvatusasiainsihteeri Iris Sotamaa toteaa ”–kirkon tehtävä ei ole enää mennä päiväkotiin evankelioimaan, se voi tarjota laadukasta ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaista sisältöä” (Helsingin Sanomat, 2017). Mielestämme on hienoa, että kirkko on valmis muokkaamaan omaa toimintaansa yhteiskunnan muuttuvien tarpeiden mukaisesti. Tämä onkin edellytys kirkon ja varhaiskasvatuksen yhteistyön jatkumiselle. Uusi katsomuskasvatus vaatii muutoshalua molemmin puolin.
Uuden varhaiskasvatussuunnitelman perusteella päiväkotien katsomuskasvatusta on päivitetty niin, että kaikki uskonnot ovat uskonnottomuuden ohella tasa-arvoisen tutustumisen kohteena. Varhaiskasvatussuunnitelmassa nousee esiin lapsen oman ajattelun tukeminen, tietämys eri uskonnoista, kulttuureista ja uskonnottomuudesta sekä kulttuurisen ja katsomuksellisen identiteetin kehittymisen tukeminen. (Vasu, 2016) Myös lapsen oikeudet vaativat jokaiselle lapselle taattavan ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauden. Toisaalta yleissopimus lastenoikeuksista antaa myös vanhemmille oikeuden sekä velvollisuuden antaa ohjausta uskonnonvapauden käyttämisessä. (Lasten oikeudet, 1989)
Arjessa tulee joka tapauksessa vastaan tilanteita, joissa pohditaan etiikkaan ja moraaliin liittyviä asioita, kuten syntymää, kuolemaa sekä muita kaikille yhteisiä kysymyksiä. Mielestämme tämä pohjaa empatia- ja myötätuntotaitojen kehittymiseen. Varhaiskasvatuksella on iso rooli näiden taitojen tunnistamisessa ja kehittämisessä. Myötätunto on tekoja, kuten auttamista, lohduttamista, mukaan pyytämistä, jakamista ja suojelemista (Lipponen, 2017).
Pohdimme, että haasteeksi saattaa muotoutua, se miten henkilökunta pystyy perustelemaan uuden katsomuskasvatuksen vanhemmille. Toteutettava sisältö tulee pystyä perustelemaan koko joukolle vanhempia, jotka edustavat kirjavaa uskontojen ja uskonnottomuuden joukkoa. Esimerkiksi Helsingissä hieman yli 50% asukkaista kuuluu enää luterilaiseen kirkkoon, ja helsinkiläisellä päiväkotikentällä on alueita, joissa enemmistö lapsista on islaminuskoisista perheistä (Helsingin Sanomat, 2017). Ristipaine eri näkemysten ja odotusten välissä on valtava. Oulussa muutos on herättänyt vastarintaa, esimerkiksi äiti ja pappi Mirjami Dutton pelkää, että uskonnon opetus jää pelkästään perheiden vastuulle. (Helsingin Sanomat, 2017) Mielestämme huoli ei ole aivan aiheeton. Mikäli uskonnoista ei voida puhua varhaiskasvatuksessa, niin mikä sitten on oikea paikka? Vai onko uskonnoista edes tarvetta puhua tarkemmin kuin etiikan ja moraalin, eli uskonnoille yhteisten asioiden, kannalta ennen peruskoulua?
Ryhmä 10
Lähteet:
Lipponen, L. Varhaispedagogiikan luento 9.10.2017
Pölkki, M. & Valtavaara, M. (2017) Päiväkodit sulkevat oviaan kirkolta uusien linjausten myötä – Vantaalla järjestetään opetusta, jossa Jeesuksen ja Allahin on mahduttava samaan lauseeseen, Helsingin Sanomat. Viitattu 16.11.2017. Saatavissa: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005446797.html
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Opetushallituksen verkkosivut. Viitattu 16.11.2017. Saatavissa: http://www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf
YK:n yleissopimus lasten oikeuksista. Viitattu 22.11.2017. Saatavissa: https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/
Hei ryhmä 10!
Luin mielenkiintoni herättäneen blogitekstinne “Kirkon ja päiväkotien yhteistyölle loppu?”. Kirjoituksen aihe on ajatuksia herättävä ja käyttämänne aineisto onkin todella ajankohtainen.
Käyttämässänne aineistossa sanotaan kirjoituksenne perusteella, että Vantaan seurakuntien ja päiväkotien yhteistyötä on uudistettu, ja uudet teemat liittyvät elämäntaitoon ja etiikkaan. Mielestäni on myös hienoa että kirkko ja seurakunnat ovat valmiita muokkaamaan toimintaansa, jottei yhteistyö kokonaan loppuisi. Siltikin ajatus herää siitä, miksi etiikkaoppi vahvasti liitetään aina uskontoon, oli kyseessä mikä tahansa uskonto?
Peruskoulussa uskontoa opetetaan erikseen eri uskonnon yhdyskuntiin kuuluville. ”Opetuksen järjestäjä on velvollinen järjestämään sen Suomessa rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan mukaista uskonnon opetusta, johon oppilaiden enemmistö kuuluu. Tähän opetukseen voivat osallistua huoltajan pyynnöstä myös muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvat tai niihin kuulumattomat oppilaat.” (Opetushallitus, 2016). Onkin mielenkiintoista pohtia, miksi uskonto pitäisi opettaa omina oppiaineina? Jos katsomuskasvatus päiväkodeissa toteutetaan niin, että kaikki uskonnot ovat uskonnottomuuden ohella tasa-arvoisen tutustumisen kohteena, tarvitseeko koulussa uskonnonopetus olla eriytettyä?
Lähteet:
Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen sekä uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen esi- ja perusopetuksessa. Opetushallitus. Viitattu 26.11.2017. Saatavissa:
http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koulutuksen_jarjestamiseen/perusopetuksen_jarjestaminen/uskonnon_ja_elamankatsomustiedon_opetus
Opetushallituksen päivitetty linjaus on todella herättänyt paljon keskustelua. Siitä onkin syntynyt monenlaisia tulkintoja, kuten esimerkiksi tämä, ettei seurakunnilla olisi enää sijaa päiväkodin toiminnassa.
Ymmärtääksemme uskontokasvatus päiväkodissa on aikaisemminkin koettu haastavaksi osa-alueeksi, etenkin monikulttuurisissa päiväkodeissa. Monissa ryhmissä lasten uskontotaustat näyttäytyvät pitkälti rajoitteiden kautta, kuten esimerkiksi kuka ei saa syödä sianlihaa tai tulla joulukirkkoon. Pidämme uudesta suunnasta, koska se on neutraalimpi ja yrittää löytää kompromissia. Toivottavasti uudistus veisi uskontokasvatusta suuntaan, jossa näkyisi avoimuus erilaisia uskontoja kohtaan sekä myös mahdollisuus käydä avointa keskustelua uskonnoista ja niihin liittyvistä traditioista.
Pidämme myös haasteena, kuinka henkilökunta pystyy perustella katsomuskasvatuksen uutta suuntaa vanhemmille. Perheitä on monenlaisia ja he tuovat mukanaan omat ennakkoluulonsa ja asenteensa. Pohdimme, että haasteena uudistuksessa voi olla yhtälailla myös varhaiskasvattajien omat asenteet ja ennakkoluulot. Suomessa keskustelu uskonnoista ja niiden asemasta on usein ollut haastavaa ja värittynyttä. Monet saattavat pelätä, ettei uskonnoista voi puhua riippumattomasti eivätkä siksi toivoisi lapsensa päiväkodissa puhuttavan asiasta.
Oma kokemukseni monikulttuurisesta lapsuudesta oli:
1.Yksi vanhemmista teki todella selkeäksi, jopa haukkumisen tavalla, että uskonto on roskapuhetta. Se sävy, jolla tätä mielipidettä puhuttiin oli todella huoletonta, niin pidin sen totuutena. Syynä on varmaan se, että he kasvoivat 60-luvun Kiinan maaseudulla ja olivat nähneet ihmiskunnan pimeämpiä puolia.
2. Silloin kuin käytiin kirkossa, kun olin pieni, se tuntui vähän tylsältä, mutta nyt kun katson taaksepäin olen vaalinut sitä kokemusta.
Luulisin, että minun vanhemmat olisivat olleet positiivisia näistä uudistuksista. Näin toivoisimme myös muiden vanhempien suhtautuvan asiaan. Uudistuksen tavoitehan on tutustua kaikkiin uskontoihin tasavertaisesti ja sisällön tulisi olla kaikille sopivaa, joten uudistus palvelisi onnistuessaan kaikkia lapsia ja perheitä.
Esititte tekstinne lopussa kysymyksen: onko uskonnoista edes tarvetta puhua tarkemmin kuin etiikan ja moraalin, eli uskonnoille yhteisten asioiden, kannalta ennen peruskoulua?
Mielestämme on, sillä eri lasten taustat nousevat myös esiin päiväkodin arjessa. Monissa kulttuureissa ja perheissä uskonnolla on merkittävä rooli elämässä, siksi me emme voi varhaiskasvatuksessa täysin pois sulkea osaa, jonkun lapsen kokemusmaailmasta. Uskonto on arka asia, joka on iso osa ihmisen identiteettiä.
Uskonnoista saa ja kannattaakin puhua, mutta faktojen ja tarinoiden ero tulee tehdä selväksi. Moraalisuus perustuu meidän biologiaan ja se on fakta. Moraalisuuden sitominen uskontoihin ja tarinoihin on hyvä esimerkki siitä milloin ero pitäisi tehdä selväksi.
Ajattelemme, että varhaiskasvatuksella on paljon potentiaalia lisätä ymmärrystä kulttuureista ja uskonnoista, sillä Suomessa eri uskontokuntiin kuuluvat ja kuulumattomat käyvät samoja päiväkoteja ja kouluja. Meillä on myös vastuu, ettei uskonnot jää lasten mielissä vain kummallisiksi joukoiksi rajoituksia ja perinteitä, joiden syitä on vaikea ymmärtämään.
Ei ole hyvä, että lapset kasvavat yksittäisessä kulttuurissa. Se tekee kaikille lapsille hyvää, jos päiväkodissa on mahdollisimman monta eri kulttuuria. Toisten kulttuurien ymmärtämiseen tarvitaan myös ymmärtämystä uskonnoista, ennen kaikkea kunnioitusta uskontoja kohtaan.
Ryhmä 2, Wenlei ja Mira