Author: Hanna M Mörsky

Nimikkotutkimuksemme aineistona on Jenni Vartiaisen kehittämistutkimus, jossa tutkittiin pienten lasten tutkimuksellisen luonnontieteiden opiskelun edistämistä tiedekerho-oppimisympäristössä. Tutkimus toteutettiin vuosina 2013-2014. Aineiston kerääminen suoritettiin leikillisissä tiedekerhoissa, jotka järjestettiin Helsingin Kumpulan tiedekampuksen LUMA-keskuksessa. Kerhokertoja oli yhteensä 20 ja lapsia tutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan 224. Lapset jaettiin iän mukaan 3-4-vuotiaiden ja 5-6-vuotiaiden ryhmiin, ja kerrallaan kerho koon suuruus oli kahdeksan lasta. Lopullisessa tutkimuksessa hyödynnettiin kuitenkin ainoastaan 5-6-vuotiaiden kerho tuokioista saatua dataa.  Tiedekerhoihin osallistuminen oli vapaaehtoista sekä maksullista, ja sen järjestäminen tapahtui vapaa-ajalla.

Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena, jossa data kerättiin lasten huoltajille suunnatun kyselyn ja narratiivien avulla. Kerättyä dataa analysoitiin teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Syitä datan keräämiseen huoltajilta oli kaksi. Ensiksikin 3-6-vuotiaat eivät välttämättä pyydettäessä pystyisi muistamaan seikkoja, jotka heitä tiedekerhossa askarruttivat. Lisäksi lapset tavallisesti kysyvät kysymyksiä silloin, kun tuntevat olonsa turvalliseksi. Näin ollen tutkimuksen kannalta oli kiinnostavaa, toivatko lapset tiedekerhossa käsiteltyjä asioita esille myös kotiympäristössä. Tutkimusaineisto koostui siis vanhemmille suunnatun kyselyn lisäksi Vartiaisen itse keräämästä aineistosta. Tutkija oli itse mukana tiedekerhoissa havainnoimassa tilannetta, ja keräsi samalla tutkimusdataa lasten puheen ja kerho tilanteessa kuvattujen videoiden avulla. Videomateriaalia kertyi yhteensä noin 500 lapsesta, mutta lopulliseen analyysiin siitä hyödynnettiin vain kolme prosenttia, eli muutaman lapsen verran.  

Videomateriaali litteroitiin eli saatettiin tekstimuotoon:

[Lapset tunnustelevat limaa sormillaan ja nauravat.] Ohjaaja: ”Miltäs se, miltä tuntuu, jos siellä yrittää liikuttaa sormee tosi nopeesti?” Essi: ”Ei, ei pääse liikkuu.” Ohjaaja: ”Ei pääse liikkumaan. Miltäs se tuntuu jos ei kerran pääse liikkumaan?” Joonas: ”No tämmöseltä, et jää sormet kii.” (video)

Lapsien kielellinen aines on yleensä lyhyttä ja ytimekästä. Tutkijan esittämillä lisäkysymyksillä saada tarkempaa tietoa lapsien havainnoista.

Tutkimuksen aineistolla on pyritty vastaamaan seuraavaan päätutkimuskysymykseen: millaiset ominaisuudet tulee olla aikaan ja paikkaan sitomattomassa tiedekerho-oppimisympäristössä, jonka tavoitteena on edistää lasten tutkimuksellista luonnontieteiden opiskelua ja tutkimisen taitojen harjoittelua? Tarkentavana alakysymyksenä on: Millaista pienten lasten tutkimuksellinen luonnontieteiden opiskelu on tiedekerho-oppimisympäristössä ja mitä tukea se vaatii?

Tutkimuksesta ja sen aineistosta nousee meidän mielestämme esille muutamia kysymyksiä.

Ensiksikin se, että huoltajat ilmoittivat lapsensa tutkimukseen, herättää kysymyksiä: voidaanko olettaa, että lasten vanhempien varallisuus ja lasten oma henkilökohtainen tai aiempi kiinnostus luonnontieteitä kohtaan olisivat vaikuttaneet tutkimuskohteeksi valikoitumiseen? Toiseksi, jos tämä pitää paikkaansa ja tutkimuksen tarkoituksena olisi kuitenkin kehittää universaali käytäntö, herää jatkokysymys siitä: miten otetaan huomioon sellaiset lapset, joilla omaa kiinnostusta ei ole tai perheen varallisuus on vähäisempi? Ovatko lisäksi tällaisella tutkimuksella saadut tulokset siis yleistettävissä, kun koko ikäluokkaa taustoista riippumatta ei päästä tutkimaan?

Havainnointi tutkimusmenetelmänä toimii hyvin tutkittaessa lasten oppimista, kuten nimikkotutkimuksemme aineistossa todetaankin. Sen sijaan kyselyiden ja haastatteluiden tekeminen ja toteuttaminen lasten kanssa on tutkimusmetodina huono, sillä lasten vastaukset ovat usein lyhyitä ja he pyrkivät vastaamaan miellyttäen kysyjää.

Vartiainen tuo selvästi puheessaan ilmi sen, kuinka luonnontieteiden sisällyttäminen varhaiskasvatukseen olisi melko helposti toteutettavissa. Koska arjen kokemukset ovat täynnä luonnontieteellisiä ilmiöitä, ei erilaisten luonnontieteellisten kokeiden tekeminen vaatisi sen erikoisempia järjestelyjä tai materiaaleja. Opettaja ei esimerkiksi tarvitse luonnontieteen alan koulutusta kyetäkseen havainnoimaan ja ihmettelemään luonnon ilmiöitä yhdessä lasten kanssa. Oppimisen tulisikin näin olla leikillistä ja lapsilähtöistä, aikuisen tarjotessa lähinnä mahdollisuuksia, käsitteistöä ja yhdessä pohtimisen iloa oppimistuokioihin.

 

Ryhmä 9