Katsomuskasvatus mediassa

Katsomuskasvatus ja uskonto ovat olleet viime aikoina paljon esillä mediassa. Huomasimme tämän heti Poulterin ja Kuusiston artikkelin saatuamme. Uskonnonopetus päiväkodeissa on aiheuttanut paljon eriäviä mielipiteitä. Keskustelua on käyty muun muassa siitä, saako päiväkodeissa puhua uskonnosta, ja jos saa, niin kuka ja miten. Uskonnon nostaminen ns. “kohu aiheeksi” juontaa ainakin osittain juurensa lisääntyneestä monikulttuurisuudesta Suomessa sekä ymmärryksestä erilaisia uskontoja kohtaan.  Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa on ryhdytty muokkaamaan perinteisiä toimintatapoja uskonnon opetuksen suhteen.

Mediassa on käyty keskustelua esimerkiksi siitä, pitäisikö kaikille järjestää yhteistä uskonnon opetusta, riippumatta jokaisen henkilökohtaisesta uskonnosta. Monissa kouluissa on tähän asti erotettu oppilaat uskontojen perusteella eri luokkiin uskonnon opetuksen ajaksi. Esimerkiksi Helsingin Sanomien artikkelissa (13.9.2017) pohdittiin sitä, että jos eri kirkkoihin kuuluvat tai kuulumattomat lapset jaetaan eri luokkiin, heidän ymmärryksensä toisia uskontoja kohtaan ei pääse kehittymään. Kuten Poulterkin meille sanoi tutkijatapaamisessa, eihän päiväkoti/koulu ole mikään suljettu laitos, joka pitää tietoa ulkopuolella. Sen sijaan sen pitäisi vaalia erilaisuutta ja auttaa lapsia ymmärtämään sitä. Maailma päiväkodin ja koulun ulkopuolella on kaikkea muuta kuin yksitoikkoista ja samanlaista.

Helsingin Sanomien uutisessa (13.9.2017) kerrotaan, etteivät vähemmistöuskontojen edustajat kannata uskonnonopetus ryhmien yhdistämistä. Sen sijaan he vetoavat Ruotsiin, jossa ei ole enää vuosiin opetettu uskontoja erillisinä aiheina. “Käytännössä uskontotiedosta on tullut yhteiskuntaopin luonteinen oppiaine, jonka taustalla on myös evankelisluterilainen eetos”, sanoo ortodoksien uskontopedagogiikan yliopistonlehtori Risto Aikonen Itä-Suomen yliopistosta. Mieleemme herää kysymys, mikseivät niin oppilaat kuin päiväkotilaisetkin, voisi istua yhteisellä uskonnon tunnilla, kun muualla Pohjoismaissa se on mahdollista. Tämä toki vaatisi ennakkoluulottomuutta ja avoimuutta, eritoten opettajalta. Lapset ovat luonnostaan hyväksyväisempiä ja oppisivat nopeasti uuden menetelmän.  Tämän lisäksi kiinnitimme huomiota siihen, ettei Suomessa edes elämänkatsomustieto ole vapaasti valittava aine, vaan lapsi opiskelee sitä uskontoa, johon hän kuuluu.

Helsingin sanomien uutisissa (12.9.2017) kerrotaan, että elämänkatsomuksen opetukseen osallistuvien lasten määrä on kasvanut tuhansilla viime vuosien aikana Helsingin peruskouluissa. Vuoteen 2016 mennessä peruskoulujen 37 000 oppilaasta joka viides osallistui elämänkatsomustiedon tunneille uskonnon tuntien sijaan. Elämänkatsomustietoa opiskelevien määrä ja suhteellinen osuus koko koulun oppilasmäärään vaihtelevat kouluittain. Artikkelin mukaan vähiten et-oppilaita suhteessa koko oppilasmäärään on Suutarila ala-asteella, Pakilan yläasteen koulussa ja Munkkiniemen ala-asteella. Kun taas eniten on Suomenlinnan ala-asteella, Kallion ala-asteella ja Arabian peruskoulussa. Perusopetuksen aluepäällikkö Taina Tervo selittää eroa eri alueiden kirkkoon kuuluvien määrän mukaan. Tervo ottaa esimerkiksi Arabian peruskoulun (37% et-oppilaita suhteessa koko oppilasmäärään), joka sijaitsee Paavalin seurakunnan alueella, jossa kirkkoon kuulumisen prosentti on ollut pitkään alhainen.

Et-opetusta on järjestetty Helsingin kouluissa eri tavoin riippuen et-oppilaiden määrästä eri luokka-asteilla sekä tilaresursseista. Joissain kouluissa jokaiselle luokka-asteelle on pystytty muodostamaan oma ryhmänsä. Kun taas esimerkiksi Malmin peruskoulussa et-ryhmiä on muodostettu useiden eri luokka-asteiden oppilaista. Et-opettaja Eeva Manner-Lipasti tuo esiin artikkelissa mietintönsä siitä, mikä ryhmässämmekin tuli puheeksi, eli mitkä aiheet sitten sopisivat esimerkiksi 3. ja 6. luokan oppilaiden yhdessä käytävään keskusteluun. Artikkelissa oppilaat ovat kiinnostuneita keskustelemaan ajankohtaisista aiheista, mutta voiko kaikkia aiheita käydä samalla tavalla läpi 9-vuotiaan kanssa kuin 12-vuotiaan?

Voimme nähdä että, uskonnonopetuksen vaihtuminen katsomuskasvatukseksi on yksi varhaiskasvatuksen keskeisistä haasteista. Se on luonut vaikeuksia kasvattajien parissa muun muassa siitä, kuinka käytännössä tulisi toimia. Asiaa käsiteltiin Ylen uutisessa (15.9.2017), jossa puhuttiin ruokarukouksen poistumisesta päiväkodeista. Uutinen synnytti monenlaisia mielipiteitä, sillä aihe on hyvin tunnelatautunut. Käytännössä uskontokasvatuksen poistuminen tarkoittaa sitä, että varhaiskasvatuksessa ei enää harjoiteta uskontoa missään muodossa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö eri katsomuksista, mukaan lukien uskonnottomuudesta, saisi puhua enää ollenkaan. Uutisessa korostetaankin varhaiskasvatuksen tavoitteita, joihin kuuluu lasten yksilöllisen kasvun tukeminen sekä identiteetin löytäminen. Tähän kuuluu osanaan myös se, ettei erilaisia vaihtoehtoja tulisi sulkea lapsilta pois, vaan katsomuksista olisi hyvä keskustella yhdessä lasten kanssa.Niin lapset oppisivat tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja ennakkoluulottomuus vähenisi.  Myös Poulter puhui katsomuskasvatuksen tärkeydestä. Hänen mukaansa katsomuksia ei tulisi täysin kieltää päiväkodeista, vaan asioista voisi puhua vapaasti ja oppia keskustelujen kautta.

 

Lähteet:

Poranen, K. (2017). Ruokarukous vaihtui loruun tänä syksynä – päiväkodeista katosi uskontokasvatus. Yle Uutiset. Lainattu 12.11.2017. Saatavilla: https://yle.fi/uutiset/3-9826733

Valtavaara, M. (2017). Professori: Uskonnonopetus estää meitä ymmärtämästä muita uskontoryhmiä – ”Malli, jossa lapset jaetaan eri luokkiin uskonnon perusteella, ei ole tätä päivää”. Helsingin Sanomat. Lainattu 12.11.2017. Saatavilla: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005365153.html

Varmavuori, M. (2017). Uskonnonopetus jakaa Helsingin kahtia: et-luokat pullistelevat Kalliossa, Arabiassa ja Käpylässä – toisin kuin Paloheinässä, Lauttasaaressa ja Munkkiniemessä. Helsingin Sanomat. Lainattu 12.11.2017. Saatavilla: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005363606.html

Vihavainen, S., Valtavaara, M. (2017). Kaikille lapsille yhteinen uskonnon­opetus saa vähemmistö­uskonnot kavahtamaan – Islamin asian­tuntija: ”Luulen, että paine islamilaisen koulun perustamiselle kasvaisi”. Helsingin Sanomat. Lainattu 12.11.2017. Saatavilla: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005366442.html

Kuvalähde:

Helsingin Sanomat (13.9.2017). Saatavilla: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005365153.html

 

Ryhmä 5 / Poulter

Uskonto ja katsomuskasvatus varhaiskasvatuksessa

Oppimistehtävä 4, nimikkotutkimuksen aineisto.

Tutkimuksemme on muodoltaan teoreettinen tutkimus, joka ei sisällä kenttätutkimusta eikä muutakaan tutkimusta. Teoreettinen tutkimus perustuu tutkimuskohteeseen perehtymiseen ajatusrakennelmien kautta. Teoreettisessa tutkimuksessa ei havainnoida tutkimuskohteita välittömästi, vaan kohteesta pyritään hahmottamaan käsitteellisiä malleja, selityksiä ja rakenteita aiemman tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Tutkimuksessa ei ole siis konkreettisia aineistohankinnan instrumenttaja.

Aineistona Poulter&Kuusisto ovat käyttäneet tutkimuksensa pohjana kirjoittajien erilaisissa työryhmissä tekemää tutkimusta, erityisesti Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ja Helsingin yliopiston yhteistyössä toteuttaman Monikulttuuriset lapset ja aikuiset päiväkodeissa (MUCCA) -tutkimushankkeen tuloksia. Mitä nämä tulokset ovat, ei ilmene tekstistä. Ryhmämme jäi miettimään, miksi näitä tuloksia ei tuoda artikkeliin laajemmin? Kyseisellä aineistolla pyritään luomaan keskustelua uskontokasvatuksesta varhaiskasvatuksessa, ja aiheen arkaluontoisuudesta päiväkodeissa ja yhteiskunnassa.

Vaikka kyseessä olikin teoreettinen tutkimus, oli artikkeli silmiä avaava ja toi konkreettisia vastauksia käytännön kysymyksiin ja toimintamalleja uskontokasvatukseen päiväkotiarjessa. Tutkijatapaaminen avasi tekstiä ja tuki käsitystämme aiheen monimutkaisuudesta ja ajankohtaisuudesta.

Katsomuskasvatus: Jasmin Rautio, Annika Tiainen, Laura Saikkonen, Sanni Seppälä, Roosa Karttunen, Jonna Etelämäki, Riikka Takala, Emmi Tuokka, Flavia Di Nola-Vatanen, Aletta Palosaari