Kohti tutkivaa työtapaa LTO

Tutkimuksessaan Jaana Kärnä-Behm oli käyttänyt aineistomuotonaan luonnollisia aineistoja.

Luonnolliset aineistot ovat Ronkaisen ja muiden mukaan niitä aineistoja, jotka ovat jo olemassa tutkimuksesta riippumatta, esimerkiksi erilaiset dokumentit, arkistot, mediakirjoitukset ja sanomalehdet (Tutkimuksen voimasanat, 2011, s. 108.)

Kärnä-Behmin tutkimuksen aineistona olivat suurimpien suomalaisten päivälehtien (Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Savon Sanomat, Aamulehti ja Kaleva) käsityötä käsittelevät artikkelit. Aineiston keruu tapahtui keväällä 1999, sekä syksyllä 2001. Kärnä-Behmin aineisto muodostui saatavilla olevista käsityöartikkeleista, sekä niihin liittyvistä kuvista, joita oli yhteensä 136 kpl. Kriteerinä artikkeleissa Kärnä-Behm käytti käsityö -sanan käyttöä, sekä kuvia, jotka ilmensivät käsitöitä. Jaana Kärnä-Behm suoritti aineiston keruun henkilökohtaisesti ja käytti siihen kolme kuukautta molempina jaksoina. Tutkimuksen voimasanoissa Ronkainen ym. puhuvat aineiston riittävyydestä. Heidän teoksessaan mainitaan Jorma Kalelan (2002) toteavan, että aineiston määrä on riittävä, kun tutkija pystyy vastaamaan tutkimuskysymykseensä. (2011, s.116.) Ronkainen ym. Esittävät teoksessaan myös toisen näkökulman aineiston riittävyyteen. Heidän mukaansa Bertaux (1981) on todennut, että aineiston keruun voi lopettaa silloin, kun uusi aineisto ei tuo enää mitään uutta, vaan teemat alkavat toistua. (2011, s.166). Tämän perusteella Kärnä-Behmin aineisto on varsin riittävä, sillä samat teemat alkoivat toistua kirjoituksissa.

Hän analysoi käsityön representaatiota päivälehdissä käsityön tekijyyden, artefaktoiden ja kulttuurisena ilmiönä olemisen lähtökohdista seuraavien tutkimuskysymysten avulla:

-Mitkä ovat käsityöstä kirjoittamisen kontekstit ja käytännöt?

-Mitkä puhetavat ja diskurssit määrittävät käsityötä ilmaisuna, artefaktina, toimijuutena tai tekijyytenä sekä kulttuurisena ilmiönä?

-Millaisia jännitteitä ja millaista julkilausuttua tai implisiittistä käsityön representaatioon sisältyy? (Kärnä-Behm, 2005, s.5.)

Kärnä-Behm valitsi tutkimusmenetelmäkseen kriittisen diskurssianalyysin ja hyödynsi aineiston tarkastelussa kriittistä sisällönanalyysiä.

Tutkimuksen pääotsikko Käsityö kulttuurisena kategoriana merkitsee käsityön artefaktien sekä käsityöhön sisälletyn tekijyyden ja toimijuuden tarkastelua sellaisena ajatus-ja tietorakenteena, joka on tulosta median tavasta puhua ja esittää käsityö (Kärnä-Behm, 2005, s.2.)

Hän oli valinnut tutkimukseen näkökulman, jossa käsityön representaatiota tarkastellaan ilmiön esittämisen kontekstien ja käytänteiden analysoinnin lisäksi diskursiivisesti rakentuvana ilmiönä. Diskursiivisuus viittaa hänen työssään käsitteen käsityö käyttöön ja kulttuuriseen ymmärrykseen, mutta ei ole kuitenkaan sama asia kuin käsityö- käsitteen sisällönanalyyttinen tai käsiteanalyyttinen tutkimus (Kärnä-Behm, 2005, s.3.)

Varsinaista tutkimusongelmaa ei ollut, mutta lähtökohtaisesti Kärnä-Behm halusi selvittää, kuinka käsityö tuodaan esille mediassa. Tutkijatapaamisessa hän nosti esille esimerkiksi käsityön ja taiteen välille muodostuneen eron sekä käsityön sukupuolittuneen kulttuurin.

Ryhmämme mielestä tutkija oli rajannut aiheen onnistuneesti ja päässyt käsiksi tutkittavaan ilmiöön. Kärnä-Behm keräsi aineistonsa valtakunnan kattavalla tasolla, kuitenkin asettamalla tiettyjä kriteerejä artikkeleilleen. Kärnä-Behm puhui mediatutkimuksesta, väitöskirjassaan hän toteaa kuinka mediakulttuurin tutkimuksessa tutkijan käsitys viestimistä ja viestinnän luonteesta vaikuttaa tutkimuksessa valittuun näkökulmaan (Kärnä-Behm, 2005, s.33.) Pohdimme olisiko aihetta voinut lähestyä laaja-alaisemminkin muiden medioiden kautta.

Tutkijatapaamisessa kysyimmekin mitä Kärnä-Behm tekisi mahdollisessa jatkotutkimuksessa ja hän sanoi ottavansa aineiston keruuseen television mukaan. Tämä vaikutti ryhmämme mielestä hyvältä idealta, sillä silloin tavoitettaisiin isommalle ryhmälle kohdistuvat representaatiot. Pohdimme myös olisiko mahdollista ottaa mukaan myös internet ja esimerkiksi käsityö -aiheisia blogeja.

Tutkimuksen aineistona Kärnä-Behm käytti ainoastaan keräämiään artikkeleita. Alla olevat kuvat ovat esimerkkejä hänen hyödyntämistään julkaisuista.

(Julkaistu Helsingin Sanomissa 3.3.1999)

(Julkaistu Helsingin Sanomissa 15.10.2001)

Lähde:

Ronkainen, S., Pehkonen, L., Paavilainen, E., & Lindblom-Ylänne, S. (2011). Tutkimuksen voimasanat. WSOYpro.

Olemme perehtyneet osaan suuremmasta tutkimushankkeesta, joka kulkee nimellä Orientaatioprojekti. Kyseisestä projektista löytyy tietoa Jyrki Reunamon blogista. Olemme ryhmämme kanssa tutustuneet pääasiassa artikkeliin Liikkuminen varhaiskasvatuspäivän osana, joka on syntynyt osana Orientaatioprojektia.

Tutkimuksessa tapahtunutta havainnointia on tehty pitkällä aikavälillä. Tälläkin hetkellä kerätään aineistoa ja joka arkipäivä saadaan noin 600 havaintoa. Käsittelemämme artikkelin aineistonkeruu sijoittui vuoden 2015 tammi- ja toukokuun välille. Havainnointia suoritettiin 165 päiväkodissa, 13 kunnassa. Havainnoitavia lapsia oli yhteensä 2889 ja havainnointikertoja 60454. Jokaisessa päiväkotiryhmässä havainnointia suoritettiin seitsemänä arkipäivänä neljä tuntia kerrallaan (kello 8-16 välillä).

Tutkimusta varten koulutettiin 200 observoijaa, jotka kirjasivat omat havaintonsa valmiille lomakepohjalle tutkittavasta lapsesta viiden minuutin välein. Jokaisella observoijalla on seurattavanaan viisi lasta, joista kaikista he kirjaavat lomakkeelle tiedot erikseen. Lomake on sähköinen ja sitä täytetään tabletilla tai älypuhelimella. Observoijalla on kuitenkin käytettävissään myös paperinen hätävaralomake siltä varalta, että verkkoyhteys ei toimi. Ohessa esimerkkikuva osasta lomaketta.

Ronkainen, Pehkonen, Lindblom-Ylänne & Paavilainen (2011, s. 115) esitettävät, että aineiston keräämistä varten on syytä suunnitella havainnointilomake, mikä tekee havainnoimisesta systemaattista. Kyseisessä tutkimuksessa oli käytössä erittäin kattava lomake, jonka avulla saatiin yksityiskohtainen ja laaja aineisto.

Tutkimuksen aineisto on syötetty tableau-ohjelmaan, joka muodostaa tiedoista valmiita, eri tietojen mukaan jäsenneltyjä taulukoita. Taulukosta käyvät ilmi muun muassa toiminnan aika, kuormittavuuden määrä ja liikkumisen muoto. Taulukkoa voi tarkastella eri näkökulmista riippuen siitä, mitä halutaan saada selville. Toiveena olisi saada taulukko tulevaisuudessa yleiseen käyttöön. Tällä hetkellä vain tutkimuksessa mukana olevat kunnat voivat tarkastella sitä.

Tutkimuksessa on tavoitteena selvittää mahdollisimman pätevästi, mitä lasten arjessa varhaiskasvatuksessa tapahtuu. Sen jälkeen tämä tieto jaetaan varhaiskasvattajille, jotka kehittävät toimintaansa tämän tiedon pohjalta. Tämän jälkeen voidaan katsoa, miten kehittämistoiminta on onnistunut.

Käsittelemässämme artikkelissa Liikkuminen varhaiskasvatuspäivän osana aineistolla on pyritty selvittämään lasten liikkumisen määrää ja eroja sekä yksilö- että ryhmätasolla. Ongelmana on, että erot lasten liikkumisen välillä ovat huomattavia. Osa lapsista liikkuu hyvin paljon, osa ei taas lähes ollenkaan. Myös päiväkotien välillä on suuria eroja. Olisikin tärkeää saada selville ketkä lapsista eivät liiku, jotta päiväkotien liikuntatottumuksia osattaisiin kehittää kaikki lapset huomioon ottaviksi.

Tutkimuksen aineisto on todella laaja, mikä lisää tulosten luotettavuutta ja yleistettävyyttä. Luotettavuutta lisää myös observoijat, joilla on samansuuntaiset lähtökohdat tehdä havaintoja. Observoijat ovat käyneet läpi tarkan koulutuksen. Heillä on ollut ensin yhden päivän koulutus, jonka jälkeen kaksi kuukautta harjoittelua. Harjoittelun jälkeen on vielä pidetty toinen koko päivän koulutus. Näiden koulutusten jälkeen observointitaidot päivitetään puolivuosittain järjestettävillä päivän koulutuksilla.

Tällaisessa havainniointitutkimuksessa on aina riskinä se, että observoijan läsnäolo vaikuttaa vääristävästi kohteen toimintaan. Emme kuitenkaan usko, että tässä tutkimuksessa näin on käynyt, sillä henkilökunnalla ei ole mitään syytä muutta toimintaansa tarkkailijan takia. Tutkimustilanne ei luultavasti ohjaa päiväkodin toimintaa normaalista poikkeavaksi, sillä observoija on päiväkodissa tarkkailemassa kaikkea toimintaa, ei ainoastaan liikunnallisia tuokioita. Myöskään lapset eivät ole tietoisia siitä, mitä havainnoija on päiväkodissa tarkalleen tekemässä. Lapset eivät tiedä kuka on havainnoitava lapsi tai mitä havainnoija käytännössä havainnoi.

Aineiston laajuus herättää kysymyksen siitä, ehditäänkö kaikkea tätä aineistoa tulkita ja käyttää hyödyksi. Myös tutkimuksen rahoitus on aiheuttanut kysymyksiä. Saimme selville, että kunnat ovat pitkälti rahoittaneet oman osuutensa. Rahoitustapoja on kuitenkin vuosien varrella ollut monia erilaisia. Tällä hetkellä tutkimus saa myös varhaiskasvatuksen valtionavustusta. Pian on taas aika hakea lisärahoitusta.

-Liikuntaryhmä

Lähteet

Reunamo, J. & Kyhälä, A-L. (2016). Liikkuminen varhaiskasvatuspäivän osana. Teoksessa A. Sääkslahti (toim.) Tieteelliset perusteet varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksille. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:22, s. 54-58.

Ronkainen S., Pehkonen L., Lindblom-Ylänne S. & Paavilainen E. (2011). Tutkimuksen voimasanat. Helsinki: WSOYpro Oy.

Nimikkotutkimuksemme aineistona on Jenni Vartiaisen kehittämistutkimus, jossa tutkittiin pienten lasten tutkimuksellisen luonnontieteiden opiskelun edistämistä tiedekerho-oppimisympäristössä. Tutkimus toteutettiin vuosina 2013-2014. Aineiston kerääminen suoritettiin leikillisissä tiedekerhoissa, jotka järjestettiin Helsingin Kumpulan tiedekampuksen LUMA-keskuksessa. Kerhokertoja oli yhteensä 20 ja lapsia tutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan 224. Lapset jaettiin iän mukaan 3-4-vuotiaiden ja 5-6-vuotiaiden ryhmiin, ja kerrallaan kerho koon suuruus oli kahdeksan lasta. Lopullisessa tutkimuksessa hyödynnettiin kuitenkin ainoastaan 5-6-vuotiaiden kerho tuokioista saatua dataa.  Tiedekerhoihin osallistuminen oli vapaaehtoista sekä maksullista, ja sen järjestäminen tapahtui vapaa-ajalla.

Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena, jossa data kerättiin lasten huoltajille suunnatun kyselyn ja narratiivien avulla. Kerättyä dataa analysoitiin teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Syitä datan keräämiseen huoltajilta oli kaksi. Ensiksikin 3-6-vuotiaat eivät välttämättä pyydettäessä pystyisi muistamaan seikkoja, jotka heitä tiedekerhossa askarruttivat. Lisäksi lapset tavallisesti kysyvät kysymyksiä silloin, kun tuntevat olonsa turvalliseksi. Näin ollen tutkimuksen kannalta oli kiinnostavaa, toivatko lapset tiedekerhossa käsiteltyjä asioita esille myös kotiympäristössä. Tutkimusaineisto koostui siis vanhemmille suunnatun kyselyn lisäksi Vartiaisen itse keräämästä aineistosta. Tutkija oli itse mukana tiedekerhoissa havainnoimassa tilannetta, ja keräsi samalla tutkimusdataa lasten puheen ja kerho tilanteessa kuvattujen videoiden avulla. Videomateriaalia kertyi yhteensä noin 500 lapsesta, mutta lopulliseen analyysiin siitä hyödynnettiin vain kolme prosenttia, eli muutaman lapsen verran.  

Videomateriaali litteroitiin eli saatettiin tekstimuotoon:

[Lapset tunnustelevat limaa sormillaan ja nauravat.] Ohjaaja: ”Miltäs se, miltä tuntuu, jos siellä yrittää liikuttaa sormee tosi nopeesti?” Essi: ”Ei, ei pääse liikkuu.” Ohjaaja: ”Ei pääse liikkumaan. Miltäs se tuntuu jos ei kerran pääse liikkumaan?” Joonas: ”No tämmöseltä, et jää sormet kii.” (video)

Lapsien kielellinen aines on yleensä lyhyttä ja ytimekästä. Tutkijan esittämillä lisäkysymyksillä saada tarkempaa tietoa lapsien havainnoista.

Tutkimuksen aineistolla on pyritty vastaamaan seuraavaan päätutkimuskysymykseen: millaiset ominaisuudet tulee olla aikaan ja paikkaan sitomattomassa tiedekerho-oppimisympäristössä, jonka tavoitteena on edistää lasten tutkimuksellista luonnontieteiden opiskelua ja tutkimisen taitojen harjoittelua? Tarkentavana alakysymyksenä on: Millaista pienten lasten tutkimuksellinen luonnontieteiden opiskelu on tiedekerho-oppimisympäristössä ja mitä tukea se vaatii?

Tutkimuksesta ja sen aineistosta nousee meidän mielestämme esille muutamia kysymyksiä.

Ensiksikin se, että huoltajat ilmoittivat lapsensa tutkimukseen, herättää kysymyksiä: voidaanko olettaa, että lasten vanhempien varallisuus ja lasten oma henkilökohtainen tai aiempi kiinnostus luonnontieteitä kohtaan olisivat vaikuttaneet tutkimuskohteeksi valikoitumiseen? Toiseksi, jos tämä pitää paikkaansa ja tutkimuksen tarkoituksena olisi kuitenkin kehittää universaali käytäntö, herää jatkokysymys siitä: miten otetaan huomioon sellaiset lapset, joilla omaa kiinnostusta ei ole tai perheen varallisuus on vähäisempi? Ovatko lisäksi tällaisella tutkimuksella saadut tulokset siis yleistettävissä, kun koko ikäluokkaa taustoista riippumatta ei päästä tutkimaan?

Havainnointi tutkimusmenetelmänä toimii hyvin tutkittaessa lasten oppimista, kuten nimikkotutkimuksemme aineistossa todetaankin. Sen sijaan kyselyiden ja haastatteluiden tekeminen ja toteuttaminen lasten kanssa on tutkimusmetodina huono, sillä lasten vastaukset ovat usein lyhyitä ja he pyrkivät vastaamaan miellyttäen kysyjää.

Vartiainen tuo selvästi puheessaan ilmi sen, kuinka luonnontieteiden sisällyttäminen varhaiskasvatukseen olisi melko helposti toteutettavissa. Koska arjen kokemukset ovat täynnä luonnontieteellisiä ilmiöitä, ei erilaisten luonnontieteellisten kokeiden tekeminen vaatisi sen erikoisempia järjestelyjä tai materiaaleja. Opettaja ei esimerkiksi tarvitse luonnontieteen alan koulutusta kyetäkseen havainnoimaan ja ihmettelemään luonnon ilmiöitä yhdessä lasten kanssa. Oppimisen tulisikin näin olla leikillistä ja lapsilähtöistä, aikuisen tarjotessa lähinnä mahdollisuuksia, käsitteistöä ja yhdessä pohtimisen iloa oppimistuokioihin.

 

Ryhmä 9

Nimikkotutkijamme Telle Hailikarin tutkimuksessa selvitettiin, mitkä tekijät vaikuttavat yliopiston opiskelumenestykseen. Tutkimusaineisto on hankittu Helsingin yliopiston humanistisen ja oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoista. Tutkittavia oli yhteensä 38 (suurin osa iältään 20-25-vuotiaita), joista 14 oikeustieteellisestä ja 24 humanistisesta tiedekunnasta (historia, englanti ja suomi). Tutkimukseen valittiin vain nopeasti eteneviä, joilla oli vähintään 65 opintopistettä suoritettuna ensimmäisen opintovuoden päätyttyä.

Aineisto kerättiin soittamalla nopeasti eteneville opiskelijoille, joista 73% osallistui tutkimuksen varsinaiseen haastatteluun. Tutkimusaineiston keräsivät Sari Lindblom-Ylänne, Anne Haarala-Muhonen, Liisa Postareff ja Telle Hailikari.

Vastauksia käsiteltiin neljä kertaa neljästä eri näkökulmasta:

1. Sisäinen motivaatio, kiinnostus opiskeluun, korkea minäpystyvyys
2. Itseohjautuvuus
3. Syväsuuntautunut oppimisstrategia
4. Kognitiivis-attribuutionaaliset strategiat (Strategioita, kuinka oppilas suhtautuu haasteisiin ja asioihin jotka voivat vaikuttaa hänen minäpystyvyyden kokemuksiin)

Jokainen tutkija käsitteli aineistoa itsenäisesti ja muutti ylempänä mainitut teoriat dataan. Lopuksi tutkijat vertailivat analyysituloksiaan nähdäkseen, kuinka hyvin valitut teoreettiset mallit sopivat yhteen datan kanssa. Datan perusteella opiskelijat luokiteltiin kahteen kategoriaan: vaivattomasti sekä vaivalloisesti nopeasti eteneviin opiskelijoihiin. Tutkijat olivat yksimielisiä luokitellessaan oppilaita kahteen profiiliin. Näiden profiilien tutkiminen oli keskeinen asia opiskelumenestyksen tutkimisessa psykologisesta näkökulmasta.

Tutkimuksessa tutkitaan nopeiden opiskelijoiden etenemistä, jotta saataisiin tietoa niistä tekijöistä, jotka edesauttavat ja mahdollisesti myös nopeuttavat opiskelua. Samat tutkijat ovat aiemmin tehneet tutkimusta hitaasti etenevistä opiskelijoista ja hyödyntäneet sen tuloksia varsinkin humanistisessa tiedekunnassa opiskelijoiden tukemisessa. Seuraava askel on tutkia yksilöllisemmin, millaisesta tuesta kukakin hyötyy.

Aineiston keräämisen tavat sopivat mielestämme hyvin tämän tyyppiseen tutkimukseen. Epäilimme aluksi, onko 38 haastateltavaa tarpeeksi, mutta Hailikari vakuutti meidät, että se on riittävä määrä. Hailikari uskoo, että vaikka tutkittavia olisi enemmän, tulos ei juurikaan muuttuisi. Hailikari myös totesi, että 38:ssa haastattelussa oli paljon aineistoa, mitä käydä läpi.

Tutkimuksen haastatteluissa haettiin opiskelijoiden spontaaneja ja henkilökohtaisia kokemuksia yliopisto-opiskelusta. Kysymykset eivät ohjaaneet oppilaita tarkastelemaan ensimmäistä opiskeluvuottaan erityisesti edistymisen ja menestyksen näkökulmasta.