Tag: aineisto

4. Oppimistehtävä-ryhmä 10-Arniika Kuusisto 

Monikulttuurinen työyhteisö suomalaisen varhaiskasvatuksen kentällä 

Tutkimuksemme aineisto oli kerätty vuoden aikavälillä lokakuusta 2008 syyskuuhun 2009. Aineiston analyysi tuli päätökseen helmikuussa 2010. Tutkimushanke kesti siis kokonaisuudessaan puolitoista vuotta (2008-2010). Tutkimamme artikkeli on julkaistu Kasvatus-lehdessä vasta vuonna 2014. Arniika Kuusisto aloitti aineiston keruun lähettämällä tietokirjeen Helsingin kaupungin sosiaaliviraston tutkimushankkeesta koko pääkaupunkiseudun päiväkodeille. Vastanneiden joukosta valikoitui neljä työyhteisöä, joissa kaikissa 40% lapsista olivat monikulttuurisista perheistä ja jokaisessa työyhteisössä oli useampia henkilöitä monikulttuurisesta taustasta Helsingin kaupungin sosiaaliviraston määritelmän mukaan. Lisäksi jokaisessa valitussa päiväkodissa järjestettiin myös suomen kielen opetusta lapsille, joiden äidinkieli oli muu kuin suomi.  

Kuusisto lähetti valikoiduille neljälle päiväkodille kyselylomakkeen, joiden pohjalta syntyivät haastattelukysymykset jokaista ryhmää varten. Haastattelut toteutettiin kyseisissä päiväkodeissa ja niihin osallistui koko päiväkodin työyhteisö, keittiön työntekijöistä päiväkodin johtajaan. Tarkkaa osallistujien tai käytyjen keskusteluiden määrää meillä ei ole tiedossa. Kuusisto piti myös yksilöhaastatteluja niille, jotka eivät päässeet osallistumaan ryhmähaastattelutilanteisiin. Lisäksi hän havainnoi lapsia sekä haastatteli heidän vanhempiaan.  

Aineistonkeruun jälkeen Kuusisto analysoi ryhmä- ja yksilöhaastatteluja litteroitujen nauhoitteiden perusteella.  Tutkija keräsi ja teki analyysin yksin, mutta kirjoitti artikkelin apunaan kanssakirjoittajat Arto Kallioniemi ja Mia Matilainen. Työryhmään kuului myös esim. graafinen suunnittelija. 

Tutkimuksen aineisto koostuu siis ryhmähaastattelunauhoista ja niiden litteroiduista versioista sekä kyselylomakkeista. Aineisto pyrkii vastaamaan kysymykseen siitä, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia kulttuurinen, kielellinen ja katsomuksellinen monimuotoisuus tuo päiväkodin arkeen. Tutkimushankkeen avulla Helsingin kaupungin sosiaalivirasto halusi myös kehittää ja parantaa monikulttuurista tietämystä sekä työyhteisöjen arjen käytäntöjä. Haastatteluillaan Kuusisto pyrki selvittämään niitä kielellisiä, kulttuurisia ja katsomuksellisia näkökulmia, joita päiväkotien työyhteisö liittää moninaisuuteen arjen käytännöissä. Hän halusi myös havainnoida sitä, minkälaisilla tavoilla työyhteisö sanoittaa käsityksiään sekä onko sensitiivisyyttä työyhteisön kesken tarpeen kehittää. 

Aineistonhankinnan instrumentteina Kuusisto käytti kyselylomakkeita ja haastattelurunkoja joissain määrin. Ryhmä- ja yksilöhaastattelut olivat hänen mukaansa hyvin avoimia tilanteita, joissa tutkija laittoi keskustelun liikkeelle jollain konkreettisilla kysymyksillä kuten esim. ”mitä päiväkodin monikulttuurisuus tuo arkeen” tai ”mitä monikulttuurisuus päiväkodin arjessa tarkoittaa”. Instrumentteina käytetiin myös nauhoituksia ja niiden litteroituja versioita. 

Kuusiston tutkimus käytti monimenetelmällistä tapaa, joka tuottaa monipuolista aineistoa. Tutkija pääsi ryhmäkeskusteluiden avulla käsiksi tutkittujen päiväkotien käsityksiin sekä toimintatapoihin. Haastattelut vastasivat myös monilta osin tutkittujen päiväkotien omaa halua kehittää työyhteisöä. Tutkimukseen liittyy kuitenkin tietynlainen eettinen ongelma, joka aiheutuu mahdollisista valta-asemista työntekijöiden vuorovaikutuksessa. Voidaankin kysyä, pystyvätkö esim. monikulttuurisesta taustasta olevat työntekijät ilmaisemaan mielipiteensä tarpeeksi vapaasti tämän tyyppisessä ryhmäkeskustelussa. Lisäksi ilmiöön kuuluvia käsitteitä ei oltu määritelty tutkimuksessa kovin selkeästi, mikä jättää varaa ratkaisevillekin väärinymmärryksille ja hyvin yksilöllisille tulkinnoille käsitteiden merkityksestä.  

Tutkimuksen perustietoja

Jonna Kangas on tutkinut lasten osallisuutta varhaiskasvatuksessa gradun ja väitöskirjan merkeissä vuosina 2010 ja 2016. Kankaan tutkimus perustuu Varhaiskasvatuksen kehittämiskeskuksen VKK-Metron kehittämishankkeeseen, jonka on rahoittanut Sosiaali- ja terveysministeriö. Tutkimukseen osallistui 350 pääkaupunkiseudun päiväkodista 1114 kasvattajatiimiä. Tiimit koostuivat 3721 kasvattajasta, jotka työskentelivät melkein 20000 lapsen kanssa.  

Pro gradu -tutkielman tutkimuskysymyksiä oli neljä: 

1. Millaisia lapsen osallisuuden muotoja pääkaupunkiseudun päiväkotiryhmissä esiintyy osallisuuden tasomallin viitekehyksessä? 
2. Miten päivähoidon toimintakulttuuri ja osallisuuden tasomalli limittyvät päiväkotien toimintatavoissa?
3. Millaisia lapsen osallisuuden tukemisen muotoja näyttäytyy osana varhaiskasvattajan ammatillisuutta?
4. Millaiset päivähoidon toimintakulttuuriin liittyvät tekijät eivät suoranaisesti liity osallisuuden tasomalliin? 

Aineisto on kerätty vuonna 2010 sähköisellä kyselylomakkeella. Kyselylomake koostui 60 kysymyksestä, joista 6 oli avoimia kysymyksiä ja loput strukturoituja. Kyselylomake oli jaettu vielä kahteen osaan, joista ensimmäisen otsikkona oli Lapsen toiminta ja osallisuus ja toisen Aikuinen osallisuuden mahdollistajana. Strukturoiduissa kysymyksissä vastausvaihtoehdot olivat asteikolla 1-5, jossa 1 tarkoitti aina ja 5 ei koskaan.  

Esimerkkejä kyselylomakkeesta:  

• Kuvailkaa tilanne, jossa ryhmänne lapsen osallisuus selvästi ilmenee. Miten osallisuus on nähtävissä lapsessa? (Avoin kysymys) 
• Lapsilla on mahdollisuus leikkiä toisen ryhmän lasten kanssa (Strukturoitu kysymys, vastaus asteikolla 1-5).  

Miten tutkimus onnistui tutkitun ilmiön kuvaamisessa?

Tutkimuksessa on kysytty päiväkotien henkilökunnan näkemyksiä lasten osallisuudesta. Kuitenkin osallisuus on lapsen subjektiivinen kokemus, jota ei voi saada selville kyselemällä vain aikuisilta. Lapsilta kysyminen on vaikeaa ja erityisesti pienten lasten kokemuksen selvittäminen on haasteellista. Tämän takia on ymmärrettävää, että tutkimuksessa on selvitetty päiväkotien henkilökunnan näkemyksiä. Kuitenkaan saadun aineiston ei voida ajatella kertovan välttämättä lasten osallisuuden kokemuksista. Tutkimuksen kysymykset selvittävät esimerkiksi lasten osallistumista, joka ei kuitenkaan ole sama asia kuin osallisuus. Aikuisen näkemys lapsen osallisuudesta on aina aikuisen näkökulma asiaan. 

Kankaan tutkimuksen kohdejoukkona olivat pääkaupunkiseudun päiväkodit. Tutkimuksessa ei siis ole otettu huomioon muiden alueiden päiväkoteja Suomessa tai päiväkoteja muissa maissa. Vaikka tutkimus pääkaupunkiseudulla on todella kattava, voi lasten osallisuuden ilmenemisessä päiväkodeissa olla eroja eri alueiden välillä. Olisi kiinnostavaa tietää, ilmeneekö Suomessa alueellisia eroja lasten osallisuudessa eri päiväkodeissa. Kyselylomake on ainoa realistisesti toteutettavissa oleva menetelmä, kun haluaa tutkia aihetta tai ilmiötä laajemmin. Tilastolliset analyysimenetelmät edellyttävät suurehkoa tapausten lukumäärää ja kyseisessä osallisuuden tutkimuksessa on saatu laaja aineisto.  

Ryhmä 4/Osalliset 

Jenny Kiljander, Eeva Tiainen, Noora Rajahonka, Hilmalotta Pähti, Jenna Sivula, Iina Pulli, Tiia Tuominen, Minna Saarela, Sara Yrjölä ja Piia Koivumäki 

Tutkimuksessaan Jaana Kärnä-Behm oli käyttänyt aineistomuotonaan luonnollisia aineistoja.

Luonnolliset aineistot ovat Ronkaisen ja muiden mukaan niitä aineistoja, jotka ovat jo olemassa tutkimuksesta riippumatta, esimerkiksi erilaiset dokumentit, arkistot, mediakirjoitukset ja sanomalehdet (Tutkimuksen voimasanat, 2011, s. 108.)

Kärnä-Behmin tutkimuksen aineistona olivat suurimpien suomalaisten päivälehtien (Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Savon Sanomat, Aamulehti ja Kaleva) käsityötä käsittelevät artikkelit. Aineiston keruu tapahtui keväällä 1999, sekä syksyllä 2001. Kärnä-Behmin aineisto muodostui saatavilla olevista käsityöartikkeleista, sekä niihin liittyvistä kuvista, joita oli yhteensä 136 kpl. Kriteerinä artikkeleissa Kärnä-Behm käytti käsityö -sanan käyttöä, sekä kuvia, jotka ilmensivät käsitöitä. Jaana Kärnä-Behm suoritti aineiston keruun henkilökohtaisesti ja käytti siihen kolme kuukautta molempina jaksoina. Tutkimuksen voimasanoissa Ronkainen ym. puhuvat aineiston riittävyydestä. Heidän teoksessaan mainitaan Jorma Kalelan (2002) toteavan, että aineiston määrä on riittävä, kun tutkija pystyy vastaamaan tutkimuskysymykseensä. (2011, s.116.) Ronkainen ym. Esittävät teoksessaan myös toisen näkökulman aineiston riittävyyteen. Heidän mukaansa Bertaux (1981) on todennut, että aineiston keruun voi lopettaa silloin, kun uusi aineisto ei tuo enää mitään uutta, vaan teemat alkavat toistua. (2011, s.166). Tämän perusteella Kärnä-Behmin aineisto on varsin riittävä, sillä samat teemat alkoivat toistua kirjoituksissa.

Hän analysoi käsityön representaatiota päivälehdissä käsityön tekijyyden, artefaktoiden ja kulttuurisena ilmiönä olemisen lähtökohdista seuraavien tutkimuskysymysten avulla:

-Mitkä ovat käsityöstä kirjoittamisen kontekstit ja käytännöt?

-Mitkä puhetavat ja diskurssit määrittävät käsityötä ilmaisuna, artefaktina, toimijuutena tai tekijyytenä sekä kulttuurisena ilmiönä?

-Millaisia jännitteitä ja millaista julkilausuttua tai implisiittistä käsityön representaatioon sisältyy? (Kärnä-Behm, 2005, s.5.)

Kärnä-Behm valitsi tutkimusmenetelmäkseen kriittisen diskurssianalyysin ja hyödynsi aineiston tarkastelussa kriittistä sisällönanalyysiä.

Tutkimuksen pääotsikko Käsityö kulttuurisena kategoriana merkitsee käsityön artefaktien sekä käsityöhön sisälletyn tekijyyden ja toimijuuden tarkastelua sellaisena ajatus-ja tietorakenteena, joka on tulosta median tavasta puhua ja esittää käsityö (Kärnä-Behm, 2005, s.2.)

Hän oli valinnut tutkimukseen näkökulman, jossa käsityön representaatiota tarkastellaan ilmiön esittämisen kontekstien ja käytänteiden analysoinnin lisäksi diskursiivisesti rakentuvana ilmiönä. Diskursiivisuus viittaa hänen työssään käsitteen käsityö käyttöön ja kulttuuriseen ymmärrykseen, mutta ei ole kuitenkaan sama asia kuin käsityö- käsitteen sisällönanalyyttinen tai käsiteanalyyttinen tutkimus (Kärnä-Behm, 2005, s.3.)

Varsinaista tutkimusongelmaa ei ollut, mutta lähtökohtaisesti Kärnä-Behm halusi selvittää, kuinka käsityö tuodaan esille mediassa. Tutkijatapaamisessa hän nosti esille esimerkiksi käsityön ja taiteen välille muodostuneen eron sekä käsityön sukupuolittuneen kulttuurin.

Ryhmämme mielestä tutkija oli rajannut aiheen onnistuneesti ja päässyt käsiksi tutkittavaan ilmiöön. Kärnä-Behm keräsi aineistonsa valtakunnan kattavalla tasolla, kuitenkin asettamalla tiettyjä kriteerejä artikkeleilleen. Kärnä-Behm puhui mediatutkimuksesta, väitöskirjassaan hän toteaa kuinka mediakulttuurin tutkimuksessa tutkijan käsitys viestimistä ja viestinnän luonteesta vaikuttaa tutkimuksessa valittuun näkökulmaan (Kärnä-Behm, 2005, s.33.) Pohdimme olisiko aihetta voinut lähestyä laaja-alaisemminkin muiden medioiden kautta.

Tutkijatapaamisessa kysyimmekin mitä Kärnä-Behm tekisi mahdollisessa jatkotutkimuksessa ja hän sanoi ottavansa aineiston keruuseen television mukaan. Tämä vaikutti ryhmämme mielestä hyvältä idealta, sillä silloin tavoitettaisiin isommalle ryhmälle kohdistuvat representaatiot. Pohdimme myös olisiko mahdollista ottaa mukaan myös internet ja esimerkiksi käsityö -aiheisia blogeja.

Tutkimuksen aineistona Kärnä-Behm käytti ainoastaan keräämiään artikkeleita. Alla olevat kuvat ovat esimerkkejä hänen hyödyntämistään julkaisuista.

(Julkaistu Helsingin Sanomissa 3.3.1999)

(Julkaistu Helsingin Sanomissa 15.10.2001)

Lähde:

Ronkainen, S., Pehkonen, L., Paavilainen, E., & Lindblom-Ylänne, S. (2011). Tutkimuksen voimasanat. WSOYpro.

Olemme perehtyneet osaan suuremmasta tutkimushankkeesta, joka kulkee nimellä Orientaatioprojekti. Kyseisestä projektista löytyy tietoa Jyrki Reunamon blogista. Olemme ryhmämme kanssa tutustuneet pääasiassa artikkeliin Liikkuminen varhaiskasvatuspäivän osana, joka on syntynyt osana Orientaatioprojektia.

Tutkimuksessa tapahtunutta havainnointia on tehty pitkällä aikavälillä. Tälläkin hetkellä kerätään aineistoa ja joka arkipäivä saadaan noin 600 havaintoa. Käsittelemämme artikkelin aineistonkeruu sijoittui vuoden 2015 tammi- ja toukokuun välille. Havainnointia suoritettiin 165 päiväkodissa, 13 kunnassa. Havainnoitavia lapsia oli yhteensä 2889 ja havainnointikertoja 60454. Jokaisessa päiväkotiryhmässä havainnointia suoritettiin seitsemänä arkipäivänä neljä tuntia kerrallaan (kello 8-16 välillä).

Tutkimusta varten koulutettiin 200 observoijaa, jotka kirjasivat omat havaintonsa valmiille lomakepohjalle tutkittavasta lapsesta viiden minuutin välein. Jokaisella observoijalla on seurattavanaan viisi lasta, joista kaikista he kirjaavat lomakkeelle tiedot erikseen. Lomake on sähköinen ja sitä täytetään tabletilla tai älypuhelimella. Observoijalla on kuitenkin käytettävissään myös paperinen hätävaralomake siltä varalta, että verkkoyhteys ei toimi. Ohessa esimerkkikuva osasta lomaketta.

Ronkainen, Pehkonen, Lindblom-Ylänne & Paavilainen (2011, s. 115) esitettävät, että aineiston keräämistä varten on syytä suunnitella havainnointilomake, mikä tekee havainnoimisesta systemaattista. Kyseisessä tutkimuksessa oli käytössä erittäin kattava lomake, jonka avulla saatiin yksityiskohtainen ja laaja aineisto.

Tutkimuksen aineisto on syötetty tableau-ohjelmaan, joka muodostaa tiedoista valmiita, eri tietojen mukaan jäsenneltyjä taulukoita. Taulukosta käyvät ilmi muun muassa toiminnan aika, kuormittavuuden määrä ja liikkumisen muoto. Taulukkoa voi tarkastella eri näkökulmista riippuen siitä, mitä halutaan saada selville. Toiveena olisi saada taulukko tulevaisuudessa yleiseen käyttöön. Tällä hetkellä vain tutkimuksessa mukana olevat kunnat voivat tarkastella sitä.

Tutkimuksessa on tavoitteena selvittää mahdollisimman pätevästi, mitä lasten arjessa varhaiskasvatuksessa tapahtuu. Sen jälkeen tämä tieto jaetaan varhaiskasvattajille, jotka kehittävät toimintaansa tämän tiedon pohjalta. Tämän jälkeen voidaan katsoa, miten kehittämistoiminta on onnistunut.

Käsittelemässämme artikkelissa Liikkuminen varhaiskasvatuspäivän osana aineistolla on pyritty selvittämään lasten liikkumisen määrää ja eroja sekä yksilö- että ryhmätasolla. Ongelmana on, että erot lasten liikkumisen välillä ovat huomattavia. Osa lapsista liikkuu hyvin paljon, osa ei taas lähes ollenkaan. Myös päiväkotien välillä on suuria eroja. Olisikin tärkeää saada selville ketkä lapsista eivät liiku, jotta päiväkotien liikuntatottumuksia osattaisiin kehittää kaikki lapset huomioon ottaviksi.

Tutkimuksen aineisto on todella laaja, mikä lisää tulosten luotettavuutta ja yleistettävyyttä. Luotettavuutta lisää myös observoijat, joilla on samansuuntaiset lähtökohdat tehdä havaintoja. Observoijat ovat käyneet läpi tarkan koulutuksen. Heillä on ollut ensin yhden päivän koulutus, jonka jälkeen kaksi kuukautta harjoittelua. Harjoittelun jälkeen on vielä pidetty toinen koko päivän koulutus. Näiden koulutusten jälkeen observointitaidot päivitetään puolivuosittain järjestettävillä päivän koulutuksilla.

Tällaisessa havainniointitutkimuksessa on aina riskinä se, että observoijan läsnäolo vaikuttaa vääristävästi kohteen toimintaan. Emme kuitenkaan usko, että tässä tutkimuksessa näin on käynyt, sillä henkilökunnalla ei ole mitään syytä muutta toimintaansa tarkkailijan takia. Tutkimustilanne ei luultavasti ohjaa päiväkodin toimintaa normaalista poikkeavaksi, sillä observoija on päiväkodissa tarkkailemassa kaikkea toimintaa, ei ainoastaan liikunnallisia tuokioita. Myöskään lapset eivät ole tietoisia siitä, mitä havainnoija on päiväkodissa tarkalleen tekemässä. Lapset eivät tiedä kuka on havainnoitava lapsi tai mitä havainnoija käytännössä havainnoi.

Aineiston laajuus herättää kysymyksen siitä, ehditäänkö kaikkea tätä aineistoa tulkita ja käyttää hyödyksi. Myös tutkimuksen rahoitus on aiheuttanut kysymyksiä. Saimme selville, että kunnat ovat pitkälti rahoittaneet oman osuutensa. Rahoitustapoja on kuitenkin vuosien varrella ollut monia erilaisia. Tällä hetkellä tutkimus saa myös varhaiskasvatuksen valtionavustusta. Pian on taas aika hakea lisärahoitusta.

-Liikuntaryhmä

Lähteet

Reunamo, J. & Kyhälä, A-L. (2016). Liikkuminen varhaiskasvatuspäivän osana. Teoksessa A. Sääkslahti (toim.) Tieteelliset perusteet varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksille. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:22, s. 54-58.

Ronkainen S., Pehkonen L., Lindblom-Ylänne S. & Paavilainen E. (2011). Tutkimuksen voimasanat. Helsinki: WSOYpro Oy.

Nimikkotutkimuksemme aineistona on Jenni Vartiaisen kehittämistutkimus, jossa tutkittiin pienten lasten tutkimuksellisen luonnontieteiden opiskelun edistämistä tiedekerho-oppimisympäristössä. Tutkimus toteutettiin vuosina 2013-2014. Aineiston kerääminen suoritettiin leikillisissä tiedekerhoissa, jotka järjestettiin Helsingin Kumpulan tiedekampuksen LUMA-keskuksessa. Kerhokertoja oli yhteensä 20 ja lapsia tutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan 224. Lapset jaettiin iän mukaan 3-4-vuotiaiden ja 5-6-vuotiaiden ryhmiin, ja kerrallaan kerho koon suuruus oli kahdeksan lasta. Lopullisessa tutkimuksessa hyödynnettiin kuitenkin ainoastaan 5-6-vuotiaiden kerho tuokioista saatua dataa.  Tiedekerhoihin osallistuminen oli vapaaehtoista sekä maksullista, ja sen järjestäminen tapahtui vapaa-ajalla.

Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena, jossa data kerättiin lasten huoltajille suunnatun kyselyn ja narratiivien avulla. Kerättyä dataa analysoitiin teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Syitä datan keräämiseen huoltajilta oli kaksi. Ensiksikin 3-6-vuotiaat eivät välttämättä pyydettäessä pystyisi muistamaan seikkoja, jotka heitä tiedekerhossa askarruttivat. Lisäksi lapset tavallisesti kysyvät kysymyksiä silloin, kun tuntevat olonsa turvalliseksi. Näin ollen tutkimuksen kannalta oli kiinnostavaa, toivatko lapset tiedekerhossa käsiteltyjä asioita esille myös kotiympäristössä. Tutkimusaineisto koostui siis vanhemmille suunnatun kyselyn lisäksi Vartiaisen itse keräämästä aineistosta. Tutkija oli itse mukana tiedekerhoissa havainnoimassa tilannetta, ja keräsi samalla tutkimusdataa lasten puheen ja kerho tilanteessa kuvattujen videoiden avulla. Videomateriaalia kertyi yhteensä noin 500 lapsesta, mutta lopulliseen analyysiin siitä hyödynnettiin vain kolme prosenttia, eli muutaman lapsen verran.  

Videomateriaali litteroitiin eli saatettiin tekstimuotoon:

[Lapset tunnustelevat limaa sormillaan ja nauravat.] Ohjaaja: ”Miltäs se, miltä tuntuu, jos siellä yrittää liikuttaa sormee tosi nopeesti?” Essi: ”Ei, ei pääse liikkuu.” Ohjaaja: ”Ei pääse liikkumaan. Miltäs se tuntuu jos ei kerran pääse liikkumaan?” Joonas: ”No tämmöseltä, et jää sormet kii.” (video)

Lapsien kielellinen aines on yleensä lyhyttä ja ytimekästä. Tutkijan esittämillä lisäkysymyksillä saada tarkempaa tietoa lapsien havainnoista.

Tutkimuksen aineistolla on pyritty vastaamaan seuraavaan päätutkimuskysymykseen: millaiset ominaisuudet tulee olla aikaan ja paikkaan sitomattomassa tiedekerho-oppimisympäristössä, jonka tavoitteena on edistää lasten tutkimuksellista luonnontieteiden opiskelua ja tutkimisen taitojen harjoittelua? Tarkentavana alakysymyksenä on: Millaista pienten lasten tutkimuksellinen luonnontieteiden opiskelu on tiedekerho-oppimisympäristössä ja mitä tukea se vaatii?

Tutkimuksesta ja sen aineistosta nousee meidän mielestämme esille muutamia kysymyksiä.

Ensiksikin se, että huoltajat ilmoittivat lapsensa tutkimukseen, herättää kysymyksiä: voidaanko olettaa, että lasten vanhempien varallisuus ja lasten oma henkilökohtainen tai aiempi kiinnostus luonnontieteitä kohtaan olisivat vaikuttaneet tutkimuskohteeksi valikoitumiseen? Toiseksi, jos tämä pitää paikkaansa ja tutkimuksen tarkoituksena olisi kuitenkin kehittää universaali käytäntö, herää jatkokysymys siitä: miten otetaan huomioon sellaiset lapset, joilla omaa kiinnostusta ei ole tai perheen varallisuus on vähäisempi? Ovatko lisäksi tällaisella tutkimuksella saadut tulokset siis yleistettävissä, kun koko ikäluokkaa taustoista riippumatta ei päästä tutkimaan?

Havainnointi tutkimusmenetelmänä toimii hyvin tutkittaessa lasten oppimista, kuten nimikkotutkimuksemme aineistossa todetaankin. Sen sijaan kyselyiden ja haastatteluiden tekeminen ja toteuttaminen lasten kanssa on tutkimusmetodina huono, sillä lasten vastaukset ovat usein lyhyitä ja he pyrkivät vastaamaan miellyttäen kysyjää.

Vartiainen tuo selvästi puheessaan ilmi sen, kuinka luonnontieteiden sisällyttäminen varhaiskasvatukseen olisi melko helposti toteutettavissa. Koska arjen kokemukset ovat täynnä luonnontieteellisiä ilmiöitä, ei erilaisten luonnontieteellisten kokeiden tekeminen vaatisi sen erikoisempia järjestelyjä tai materiaaleja. Opettaja ei esimerkiksi tarvitse luonnontieteen alan koulutusta kyetäkseen havainnoimaan ja ihmettelemään luonnon ilmiöitä yhdessä lasten kanssa. Oppimisen tulisikin näin olla leikillistä ja lapsilähtöistä, aikuisen tarjotessa lähinnä mahdollisuuksia, käsitteistöä ja yhdessä pohtimisen iloa oppimistuokioihin.

 

Ryhmä 9

Nimikkotutkijamme Telle Hailikarin tutkimuksessa selvitettiin, mitkä tekijät vaikuttavat yliopiston opiskelumenestykseen. Tutkimusaineisto on hankittu Helsingin yliopiston humanistisen ja oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoista. Tutkittavia oli yhteensä 38 (suurin osa iältään 20-25-vuotiaita), joista 14 oikeustieteellisestä ja 24 humanistisesta tiedekunnasta (historia, englanti ja suomi). Tutkimukseen valittiin vain nopeasti eteneviä, joilla oli vähintään 65 opintopistettä suoritettuna ensimmäisen opintovuoden päätyttyä.

Aineisto kerättiin soittamalla nopeasti eteneville opiskelijoille, joista 73% osallistui tutkimuksen varsinaiseen haastatteluun. Tutkimusaineiston keräsivät Sari Lindblom-Ylänne, Anne Haarala-Muhonen, Liisa Postareff ja Telle Hailikari.

Vastauksia käsiteltiin neljä kertaa neljästä eri näkökulmasta:

1. Sisäinen motivaatio, kiinnostus opiskeluun, korkea minäpystyvyys
2. Itseohjautuvuus
3. Syväsuuntautunut oppimisstrategia
4. Kognitiivis-attribuutionaaliset strategiat (Strategioita, kuinka oppilas suhtautuu haasteisiin ja asioihin jotka voivat vaikuttaa hänen minäpystyvyyden kokemuksiin)

Jokainen tutkija käsitteli aineistoa itsenäisesti ja muutti ylempänä mainitut teoriat dataan. Lopuksi tutkijat vertailivat analyysituloksiaan nähdäkseen, kuinka hyvin valitut teoreettiset mallit sopivat yhteen datan kanssa. Datan perusteella opiskelijat luokiteltiin kahteen kategoriaan: vaivattomasti sekä vaivalloisesti nopeasti eteneviin opiskelijoihiin. Tutkijat olivat yksimielisiä luokitellessaan oppilaita kahteen profiiliin. Näiden profiilien tutkiminen oli keskeinen asia opiskelumenestyksen tutkimisessa psykologisesta näkökulmasta.

Tutkimuksessa tutkitaan nopeiden opiskelijoiden etenemistä, jotta saataisiin tietoa niistä tekijöistä, jotka edesauttavat ja mahdollisesti myös nopeuttavat opiskelua. Samat tutkijat ovat aiemmin tehneet tutkimusta hitaasti etenevistä opiskelijoista ja hyödyntäneet sen tuloksia varsinkin humanistisessa tiedekunnassa opiskelijoiden tukemisessa. Seuraava askel on tutkia yksilöllisemmin, millaisesta tuesta kukakin hyötyy.

Aineiston keräämisen tavat sopivat mielestämme hyvin tämän tyyppiseen tutkimukseen. Epäilimme aluksi, onko 38 haastateltavaa tarpeeksi, mutta Hailikari vakuutti meidät, että se on riittävä määrä. Hailikari uskoo, että vaikka tutkittavia olisi enemmän, tulos ei juurikaan muuttuisi. Hailikari myös totesi, että 38:ssa haastattelussa oli paljon aineistoa, mitä käydä läpi.

Tutkimuksen haastatteluissa haettiin opiskelijoiden spontaaneja ja henkilökohtaisia kokemuksia yliopisto-opiskelusta. Kysymykset eivät ohjaaneet oppilaita tarkastelemaan ensimmäistä opiskeluvuottaan erityisesti edistymisen ja menestyksen näkökulmasta.

Käsittelemämme tutkimus on Elina Fonsénin väitöskirja ”Pedagoginen johtajuus varhaiskasvatuksessa”, joka oli osa ”Verkostoista voimaa pedagogiseen johtamiseen – laatua ja työhyvinvointia varhaiskasvatukseen” -hanketta. Kehittämishanke toteutettiin Tampereen Yliopiston kasvatustieteiden yksikössä vuosina 2010-2012. Fonsén toimi myös kehittämishankkeen projektikoordinaattorina ja kouluttajana, mutta pyrki samalla objektiiviseen väitöstutkimukseen.

Pohdimme, miten Fonsén onnistui pyrkimyksessään toteuttaa kahta keskenään erilaista roolia; toimimaan hankkeessa koordinaattorina, sekä objektiivisena väitöstutkijana. Usein hankkeiden tavoitteena on saada positiivisia tutkimustuloksia tutkittavasta aiheesta. Tutkimuksen kysymyksenasettelut ovat mielestämme kuitenkin neutraaleja, eikä niihin sisälly vahvoja oletuksia tutkittavasta ilmiöstä.

Tutkimuskysymykset jakautuivat kolmeen pääkysymykseen; miten päivähoidon pedagogiikan vastuuhenkilöt kuvailevat varhaiskasvatuksen pedagogista johtajuutta, miten pedagoginen johtajuus toteutuu varhaiskasvatusyksiköissä ja millaisia haasteita pedagogisessa johtajuudessa on. Mielestämme tutkimuskysymykset ovat kattavia ja hyvin kiteytettyjä.

Aineisto koostui 134 varhaiskasvatusyksikössä toimineesta 105 pedagogisen johtajuuden vastuuhenkilöstä, jotka työskentelivät seitsemässä  suomalaisessa kunnassa. Tutkimukseen osallistuneet työskentelivät lastentarhanopettajina, päiväkodin johtajina, päivähoidon ohjaajina, aluejohtajina, kiertävinä erityislastentarhanopettajina, suunnittelijoina ja varhaiskasvatuksen johtajina.                      Tutkimusaineisto on hyvin laaja. Oletamme tämän olleen mahdollista tutkimushankkeeseen osallistumisen myötä.

Tutkimuksen aineisto koostui pääosin sähköisesti toteutetuista kyselyistä, pedagogisen johtajuuden päiväkirjoista, muutamasta täydentävästä haastattelusta sekä kehittämistehtävistä. Alkukyselyissä ohjeistettiin vastaamaan vapaamuotoisesti neljään pedagogista johtajuutta koskevaan kysymykseen, esimerkiksi ”miten pedagoginen johtajuus toteutuu yksikössäsi?”. Päiväkirjoissa toivottiin omakohtaisia kokemuksia siitä mikä pedagogisessa johtajuudessa mietityttää, mitä on sen toteutumiseksi tehnyt, millaisia oppimiskokemuksia ja oivalluksia on syntynyt, sekä mitä muutoksia ja uusia toimintatapoja on vienyt käytäntöön.
Päiväkirjat aineistona antoivat mielestämme tilaa tutkimushenkilöiden omalle äänelle ja rajasivat pois haastattelutilanteessa mahdollisesti ilmenevät sosiaaliset paineet ja valtahierarkiat.

Aineistosta

Juutin (2013) artikkelin “The Lifeworld Earth and a Modelled Earth” aineistona on Vosniadoun ja Brewerin (1992) tutkimuksessa kerätty haastatteluaineisto ja heidän tekemänsä tutkimus. Haastattelumateriaali koostui yhdysvaltalaisten alakouluikäisten lasten haastatteluista. Vosniadoun ja Brewerin artikkeli on erittäin tunnettu tutkimus, jota on siteerattu yli 1000 kertaa. Lisäksi artikkeli on erittäin hyvin kirjoitettu ja yleisesti hyväksytty. Juuti itse oli törmännyt artikkeliin tehdessään Pro gradu -tutkielmaansa, ja häntä häiritsi huomattavasti tutkimusasetelma ja haastattelumenetelmät. Hän päätti uudelleenanalysoida haastattelutuloksia fenomenologisen eli kokemuksellisen filosofian näkökulmasta. Juuti on omaan artikkeliinsa poiminut Vosniadoun ja Brewerin haastattelututkimuksesta muutamia otteita.

Tutkimusongelmasta

Juuti haluaa osoittaa, että aikaisemman tutkimuksen haastattelut ovat johdattelevia. Vosniadou ja Brewer eivät esimerkiksi antaneet tilaa lapsen omalle kokemukselle vaan asettelivat kysymykset olettaen, että lapset vastaavat tutkijoiden alkuperäisen hypoteesin mukaisesti.

Juutin mielestä ei ole myöskään olennaista opettaa lapselle, että Maa on pyöreä, vaan antaa lapsen itse kokea maailma sellaisena kuin se on. Hän pyrkii tutkimuksellaan tuomaan esille sen, että lapsen kokemusmaailman kautta voidaan opettaa tiedettä. Lasten tiedekasvatuksen ei kuulu lähteä liikkeelle abstrakteista käsitteistä vaan enneminkin tulisi keskittyä käytännöllisiin asioihin. Esimerkiksi vedestä puhuttaessa ei tarvitse mainita sen koostuvan atomeista ja molekyyleistä, vaan keskittyä ennemminkin siihen, miten ja miksi vesi jäätyy.

Ilmiöistä tulisi puhua myös oikeilla termeillä. Esimerkiksi pukemistilanteessa lasta ei tulisi kehottaa laittamaan päälle lämmintä villasukkaa, koska villasukka itsessään ei lämmitä, vaan toimii eristeenä.

Aineistonhankinnan instrumentit

Juuti uudelleen analysoi Vosniadou & Brewerin tutkimuksen aineistoa, jossa hän luokittelee haastattelun aineiston käsityksiin maasta elämismaailman ja mallinnetun maan näkökulmista. Esimerkkejä lasten käsityksistä maasta ovat: Pallomalli, Lasten keinotekoiset mallit Maasta, Levymalli, Neliömalli ja Kahden Maan malli (Maa planeettana ja Maa, jonka päällä ollaan).

Kriittinen pohdinta

Juutin hyödyntämällä aineistolla on erinomaisesti ja täsmällisesti tutkittu ilmiötä. Juutin todistusvoima on ilmiömäinen, hän vakuuttaa lukijansa täydellisesti, jolloin jatkokysymyksiä ei juurikaan nouse.

Toisaalta Juutin tutkimus herättää kysymyksen siitä, voidaanko empiiristä ja teoreettista ulottuvuutta täysin erottaa toisistaan. Jos puhutaan ainoastaan empiriasta ja lähdetään pääasiallisesti kokemuksen kautta liikkeelle, voi tulos olla kaoottinen. Jos taas empiria liitetään teoriaan, voivat tutkimustulokset olla parempia, jolloin tutkittavasta asiasta saadaan laajempi kuva.