Ajankohtaista

Kompleksin kuukausitiedote 07/2017

Tämä on Kompleksi ry:n kuukausitiedote 07/2017.

 

TIEDOTE SISÄLTÄÄ

1 Ajankohtaista-osion

 

 

 

 

 

 

 

 

 

AJANKOHTAISTA

 

Psykologian opetustilat on nimetty. Kokeellisen psykologian laboratoriot numeroidaan 1, 2 ja 3, ja muut tilat ovat EEG-laboratorio, logopedian terapiahuoneet 1 ja 2 sekä tarkkailuhuone. Lisäksi yksilötutkimushuone on nyt napakasti tutkimushuone, ja opetusmateriaalivarasto Weschlerin komero

 

Kompleksin syyskokouksessa valittiin hallitus ja toimihenkilöt vuodelle 2018. Hallituksen toimintaa lähtevät luotsaamaan puheenjohtaja Hanna Laakso ja varapuheenjohtaja Milka Nurminen. Onnea vielä kaikille valituille tulevaan toimikauteen! Syyskokouksessa päätettiin lisäksi virallisesti erota Conduksesta, ja sovittiin, että Kompleksin kannattajajäseneksi voi liittyä vuodeksi kerrallaan 25 euron suuruisella jäsenmaksulla.

 

SPOL on valinnut opiskelijaedustajat Psykologiliittoon. Psylin hallituksen opiskelijaedustajaksi valittiin Sarlotta Ahonen ja varaedustajaksi Taru Smolander. Psylin liittovaltuuston opiskelijaedustajaksi taas valittiin Tero Pulkkinen ja varasijoille Jaakko Sahimaa ja Nora Miettunen. Tapahtumien saralla SPOL järjesti Gradukonferenssin ja SPOL-sitsit Joensuussa 2.12. Pysy myös kuulolla tammikuun loppuun (27.1.) sijoittuvasta SPOL-seminaarista: tapahtumasivu julkaistaan vielä tämän vuoden puolella!”

 

Psykologiaa -sivusto on julkaistu. Sivuston tarkoitus on levittää tieteellistä psykologista tietoa helposti ymmärrettävässä muodossa. Psykologiaa-sivuston sisällön tuottaa psykologian alan ammattilaisista ja opiskelijoista koostuva laaja asiantuntijaverkosto. Jos mielessäsi on kiinnostava aihe, josta haluaisit itse kirjoittaa, ota yhteys ylläpitäjiin.

https://psykologiaa.com/

https://www.facebook.com/groups/452973885069676/

 

Edunvalvonnan kuulumiset löydät täältä!

 

Vuoden viimeinen Kompleksi-lehti ilmestyy ensi viikolla. Nappaa itsenäisyys-teemalla toteutettu lehti mukaan joululoman lukemiseksi!


 

Suuret kiitokset kuluneesta vuodesta hallituksen puolesta koko Kompleksille! Niin ammatilliset kuin viihteellisetkin tapahtumat vetävät väkeä, edunvalvonnalle tulee tärkeää palautetta ja lehti kerää kehuja. Ja kuukausitiedotetta luetaan (no se oli läppä). Kiitos kaikille, jotka ovat olleet osana toimintaa, niin järjestämisen kuin osallistumisenkin osalta. Tässä yhteisössä osataan!

Hyvää joulua koko jengille!

Kompleksin kuukausitiedote 06/2017

Tämä on Kompleksi ry:n kuukausitiedote 06/2017

TIEDOTE SISÄLTÄÄ

1 Ajankohtaista-osion

2 Marraskuun tapahtumakalenterin

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1 AJANKOHTAISTA

 

Kuulumisia Meilahdesta. Medicumin johtoryhmän kokouksessa kävi ilmi, että yliopistotasolla on taas tulossa leikkauksia, jotka tulevat näkymään opinnoissa. Hallinnollisia muutoksia on tulossa esimerkiksi laboratoriopalveluihin. Myös pari tiloihin liittyvää asiaa on noussut esille. ATK-luokan ohi kulkee omaisia kappeliin, ja jatkossa vahtimestari saattaa omaiset kappeliin asti, etteivät he jäisi ATK-luokan eteen odottamaan. Toinen asia on vielä hieman pimentoon jäänyt opiskelijahyvinvoinnin tila, jossa käy muutaman kerran viikossa esimerkiksi urakonsultti, opinto-ohjaaja, pappi ja opintopsykologeja. Tästä tiedotetaan myöhemmin lisää.

Kahvinkulutus Mocsussa on ollut paljon suurempaa kuin oli kuviteltu. HLKS:n jäsenet haluavat myös ostaa kahvia, joten omakustannekahvi järjestetään näillä näkymin tulevaisuudessa yhteistyössä HLKS:n kanssa.

 

Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja tapasivat HUS:n hallituksen puheenjohtajan ja tutkimusjohtajan. Tapaaminen oli lämminhenkinen, ja psykologian koulutusohjelman yhteistyö HUS:n kanssa tulee tiivistymään. Tapaamisessa esitettiin mm. ajatus HUS:n psykologiharjoittelupaikkojen lisäämisestä jo lähitulevaisuudessa.

 

Kompleksi on mukana hyväntekeväisyystoiminnassa. Osana vastuullisuustoimintaansa Kompleksi lahjoittaa vuosittain valitsemalleen hyväntekeväisyyskohteelle pienen summan rahaa. Tänä vuonna päätettiin lahjoittaa 150 e Punaisen ristin katastrofirahastoon. Kompleksin lokakuun kokouksessa nousi myös esille pohdintaa siitä, pitäisikö lahjoitusperinne korvata esimerkiksi hyväntekeväisyystapahtumalla. Osallistu pohdintaan ja ehdota uusia tapoja toteuttaa hyväntekeväisyystoimintaa!

 

Ilmoittautuminen SPOL:n Gradukonferenssiin aukeaa tiistaina 7.11! Tapahtuma on vasta 2.12, mutta ilmoittautuminen on jo lähellä. Linkki aukeaa klo 12:00, ja on auki perjantaihin 10.11 klo 16:00 saakka. Kyseessä on matalan kynnyksen konferenssitapahtuma niin lähes valmistuneille, kuin fukseille ja muillekin psykologian opiskelijoille.

 

Marraskuu on täynnä tapahtumia. Ekskutiimi järjestää huikeat kahdeksan ekskursiota, joten tässä kuussa on mahdollisuus tutustua erittäin monipuolisesti tulevaisuudennäkymiin. Ilmottaudu marraskuun ekskuille täältä. Näiden päälle on luvassa vielä työelämäilta, jonka aikana kuullaan psykologin työstä Puolustusvoimissa, ja marraskuun kruunaa muiden bileiden ohella konnareiden ja psykojen yhdessä järjestämät 80s MEGAbileet! Uusi ylioppilastalo, konnareiden bilebändi, hyvät juomat ja nostalgia on yhdistelmä, jota ei tarvitse sen kummemmin perustella.

 

Opintovastaaville voi tuttuun tapaan jättää terveisiä ja kysymyksiä Opintovastaavien palautelomakkeen kautta. Myös kompleksin hallitukselle voi antaa ympäri vuoden palautetta Hallituksen palautelomakkeella, jonne voi jättää niin kiitosta kuin kritiikkiäkin, sekä ehdotuksia tulevasta toiminnasta, kuten uusista tapahtumista. Terveiset voi jättää anonyymisti tai yhteystietojen kera.

 

 

 2 TAPAHTUMAT     

 

4.11. SPOLskis Jyväskylä

6.11. Rush klo 18, Pitäjänmäen Rush. Kompleksin liikuntavastaavien kanssa trampoliinipuistoon. Liput 8 e+ 3 e sukat.

7.11. Viini ja valitus klo 18:30,  Gustavus Rex https://www.facebook.com/events/1929853050675192

8.11. Rajatilabileet klo 20 alkaen. Liput 8 e (sisältää haalarimerkin) https://www.facebook.com/events/116640715751457/

9.11. Työelämäilta yhteistyössä Hepsyn ja Upsyn kanssa. Tapahtumassa kuullaan psykologin työstä puolustusvoimissa. Lisätietoa luvassa pian.

9. – 10.11. Psykologimessut Helsingin Paasitorni. Kahden päivän messut, jonka teemoihin lukeutuu kliininen työ aikuisten ja lasten parissa, mutta myös HR ja työterveys. Opiskelijalipun hinta 70 e. http://www.hogrefe.fi/psykologimessut/

13.11. Disney-ilta, vol. 2 klo 18, Gustavus Rex. https://www.facebook.com/events/1558544014192179/

14.11. Kähmintä ja halko

15.11. Eksku Syömishäiriökeskukseen

17.11. Stadin Lääkiksen toogat Espoon Otaniemessä Täffällä. Tapahtuma on loppuunmyyty, mutta peruutuspaikkojen metsästys toimii. https://www.facebook.com/events/1445047202198893/

21.11. Eksku Rinnekoti-säätiöön klo 13. Psykologi Anna Vuorivirta kertoo kehitysvamma-alasta

22.11. Eksku Lastenlinnan autismipäiväkeskukseen klo 14.30. Lasten autismipäiväkeskuksessa arvioidaan ja seurataan alle 16-vuotiaita lapsia ja nuoria, joilla on diagnosoitu autismikirjon häiriö.

22.11.Syyskokous

23.11. Esku psykoterapiakeskus Vastaamoon klo 16. Vastaamon kehitysjohtaja Ulrika Segercrantz kertoo Suomen suurimman psykoterapiakeskuksen toiminnasta

23.11.HYY:n vuosijuhlat klo 16:30 alkaen. Liput 89 e. https://www.facebook.com/events/135251200534988/

24.11 80s MEGAbileet klo 21. Tapahtuma on ilmainen! https://www.facebook.com/events/151354348804825/

28.11. Joulukortti-paja Lisätietoa tulossa myöhemmin

29.11. Eksku Fazerille Lisätietoa tulossa myöhemmin

30.11. Eksku MPS:lle Lisätietoa tulossa myöhemmin

 

Laita palautetta tiedotteesta osoitteeseen henri.wahlstedt@helsinki.fi

Kompleksin kuukausitiedote 05/2017

Tämä on Kompleksin kuukausitiedote 05/2017 // This is the monthly newsletter of Kompleksi. Brief summary in english included.

TIEDOTE SISÄLTÄÄ

1 Ajankohtaista-osion

2 Lokakuun tapahtumakalenterin

 

1 AJANKOHTAISTA

 

Asiaa keskeisistä tiloista Meilahdessa. Opetustilat ovat valmiit, mutta tutkijoiden tilat eivät. Osa opetushenkilökunnasta on lisäksi vuoden ajan kahdessa eri paikassa, sillä F-osa valmistuu vasta myöhemmin. Aulatila valmistuu myös aikaisintaan vuoden päästä, mutta Terkko ja Mocoma aukeavat 2.10. Kaikilla on oikeus hakea Mocomaan pääsyä varten fleximit, ja psykologian opiskelijoita kannustetaan käyttämään kyseistä hengailu- ja opiskelutilaa.

Huomioithan, että Mocsussa tarjolla oleva Perfetto-kahvi on LKS:n jäsenille. Kompleksin tavarat tuodaan Mocsuun viikonloppuna, ja 9.10 alkaen Mocsussa pyörii Kahvihuoneelta tuttu omakustanteinen kahvijärjestelmä. Lisätietoa tulossa pian!

Mikäli suunnistus tuottaa vielä vaikeuksia, Kompleksin nettisivuilta löytyy kätevä Kampuskartta

 

Edunvalvonta on tuttuun tapaan aktiivinen tiedekuntamuuton ja tutkintouudistuksien keskellä. Lisää tietoa uusista tiloista ja ajankohtaisista tilaisuuksista löydät liitteestä Ajankohtaista edunvalvonnassa.

 

Kompleksin hallitus toteutti loppukeväästä jäsenkyselyn. Suurin osa kyselyyn vastanneista oli tyytyväisiä Kompleksin toimintaan: ilmapiiri ja tapahtumat saivat positiivista palautetta, ja vastaajat kokivat, että toimintaan on helppo osallistua. Tapahtumien kehittämisen osalta mainittiin, että tulisi luoda uusia ja isompia tapahtumakonsepteja, lisää työelämään liittyviä tapahtumia, sekä tapahtumia akateemisesti vanhemmille opiskelijoille. Lisäksi ympäristöystävällisyys koettiin tärkeäksi.

Tiedotus tavoitti vastaajat parhaiten Facebookin ja sähköpostin kautta, ja suurin osa luki kuukausitiedotteen ainakin joskus. Edunvalvontaan liittyvää tiedottamista toivottiin lisää, mutta suurin osa tiesi, keneen ottaa yhteyttä edunvalvontaan liittyen. Muun toiminnan ohella Kompleksi-lehti sai paljon kehuja, ja enemmistö vastasi lukevansa sitä. Kyselyn yhteydessä tuli myös ilmi, että suurin osa vastaajista ei toivo Kompleksin jäävän Conduksen jäseneksi, mutta yhteistyön toivottiin jatkuvan.

 

Kompleksi-lehti ilmestyy lokakuussa kolmannella kokonaisella viikolla. Lehden voi lukea myös Kompleksin nettisivuilta, jos paperiversio ei nappaa!

 

Loppuun muistutuksena, että Kompleksin haalarimerkkejä voi nyt tilata myös netistä. Tällä hetkellä myynnissä on kahdeksan merkkiä. Mukana on sekä vanhoja klassikoita, että uusia tulokkaita.

 

 

2 TAPAHTUMAT     

 

2.10 Rush klo 12, Rush Helsinki –tramboliinipuistossa. Liput 12 e (+ 3 e sukat, mikäli et omista)

4.10 Limeksen appro. Lippuja voi yrittää metsästää Facebookin kautta. https://www.facebook.com/events/347928298878506/

5.10 Fuksisitsit

7.10 Yhteislähtö Kipinäteatteriin (Lisätietoa kulttuurivastaavilta)

10.10 Lentopalloa Töölön kisahallilla. Ei maksa mitään!

10.10 Hallituksen kokous

16.10 Balettitunti (Lisätietoja luvassa liikuntavastaavilta)

17.10 Pubivisa (Lisätietoa kulttuurivastaavilta)

20.10 Kulttuuripsykiatria-eksku klo 13, Kulttuuripsykiatrian poliklinikka

24.10 Embodied Mind –seminaarin ensimmäinen seminaaripäivä klo 9 alkaen, Biomedicum 3.

27.10 Hogrefe-eksku klo 11-12

27. – 28.10 Fuksimökki klo 15 eteenpäin, Niemennokantie 25, Järvenpää. Kustantaa osallistujille n. 5 e. https://www.facebook.com/events/355647038200629/

28.10 Psykologit yrittäjinä klo 12 eteenpäin, MOW. Liput opiskelijalle 30 e. https://www.facebook.com/events/258848124609118/

30.10 Perheneuvola-eksku Klo 12-13.30. Lisätietoa luvassa!

 


 

NEWS

 

Check out the new premises at Meilahti! Our library, Terkko will open at Monday 2.10. Mocoma, place for studying and hanging out will also be open then. To get in, you need an access key. Instructions for ordering the key will be available soon. There are small kitchen, coffee, sofas and computers for studying in Mocoma, so you should definitely take advantage of it.


UPCOMING EVENTS

 

4.10 Limeksen appro. Traditional pub crawl in the center of Helsinki. Try to look for for tickets on Facebook! https://www.facebook.com/events/347928298878506/

10.10 Volleyball with Kompleksi Töölön kisahalli. The event is free of charge!

16.10 Balley lesson with Kompleksi

17.10 Pub quiz

27. – 28.10 The Freshmen cottage 3 pm., Niemennokantie 25, Järvenpää. Costs 5 euros. We spend a night at Järvenpää and enjoy a sauna, campfire and good company. https://www.facebook.com/events/355647038200629/