Muistan sen hetken toissa keväänä, kun päätin hieman väkipakolla täyttää graduseminaarin ilmoittautumislomakkeen. Tuolloin graduni aihe oli vielä hämärän peitossa, mutta onneksi minulla oli koko tuleva kesä aikaa miettiä asiaa. Graduseminaari koitti, ja saavuin helteiden ja kesätyön jäljiltä paikalle käytännössä saman epämääräisen aiherykelmän kanssa. Seminaarihuone oli kuitenkin täynnä todella kivoja ja neuvokkaita sosiologeja ja graduani lähti ohjaamaan kannustava ja avulias ohjaajani.
Tutkin gradussani tyypin 1 diabetetesta sairastavien omahoidon sosiaalisia ulottuvuuksia toimijuuden modaliteettien avulla. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jota varten haastattelin kymmentä diabeetikkoa. Teoriasidonnainen analyysini sivuaa Jyrki Jyrkämän toimijuuden modaliteettiajattelua. Kiinnostuin jo kandivaiheessa terveyssosiologian ja tieteen ja teknologiantutkimuksen tutkimusaloista. Kirjoitin kanditutkielmani sairauden ja potilaan roolin käsityksistä, joten graduaiheeni kehittyi hiljalleen kanditutkielmani perusteella.
Sairastamisen sosiaalinen ulottuvuus on mielestäni diabeteksen kohdalla erityisen mielenkiintoinen, koska sairauden tärkeä hoito tapahtuu pitkälti terveyskeskuksen ulkopuolella ja samalla ihminen voi elää monessa mielessä täysipainoista elämää. Työskentelin lukion jälkeen muutaman vuoden apteekissa ja uskon tämän vaikuttaneen myös aihevalintaan.
Tuntuu siltä, että jokaisella opiskelijalla on mielikuva gradusta ja sen tekoprosessista. Muistan ennen graduseminaaria tutustuneeni (kylläkin mahtavaan) Graduttaa-blogiin, jonka perusteella päättelin ikuisesti kestävän kirjoitusprosessin olevan lähinnä enemmän tai vähemmän memeihin taipuva epäonnistumisten sarja.
Todellisuudessa oma kirjoitusprosessini on sisältänyt sekä onnenpuuskia että stressinyyhkytystä. Monen opintojen loppuvaiheessa olevan tavoin ajauduin viime syksynä kokopäivätyö-gradu -limboon, jolloin oma gradumotivaatio oli koetuksella. Näin jälkiviisaasti voisin sanoa, ettei analyysiosiota tai muuta haastavampaa vaihetta kannata ajoittaa tällaiseen elämäntilanteeseen. Graduprosessi on työläs, siihen kannattaa varata työnteon vievä aika.
Sen sijaan nautin kovasti haastatteluvaiheesta. Oli jännittävää ja palkitsevaa lähteä toteuttamaan omaa tutkimussuunnitelmaa kirjaston ulkopuolelle ja saada haastateltavilta kiitosta aiheen valinnasta. Lisäksi gradun loppuvaiheessa on hienoa huomata, kuinka pitkään levällään olevat gradun palaset loksahtelevat kuin loksahtelevatkin kohdalleen.
Tällä hetkellä graduseminaari on takana ja graduni on lähes valmis. Tulevaisuuden graduntekijöille sanoisin, että kannattaa varata aikaa sekä gradun kirjoitusprosessille että vapaammalle ideoiden pyörittämiselle. Oivalluksista ja ongelmista kannattaa myös keskustella muiden kanssa: graduprosessin ei tarvitse olla hiljaista puurtamista. Jos tuntuu, ettei gradulle jää aikaa, järjestä sitä. Vietin itse pätkän Lammin tutkimusasemalla, jolloin graduni eteni loikkauksin ja oli mukavaa keskittyä kerrankin yhteen asiaan.
Kaiken kaikkiaan graduhan on oikeastaan mahtava juttu. Siinä pääsee hyödyntämään kaikkea sitä luennoilta ja tedareista mukaan tarttunutta tietoa ja vielä työskentelemään itseään kiinnostavan aiheen parissa. Gradua ei kuitenkaan nostaa liian korkealle jalustalle, kyseessä on loppujen lopuksi yhdestä korkeakoulututkinnon osasta, opinnäytetyöstä.
Kuva: Jenni Tuhkanen
