Mianna Meskus, akatemiatutkija, dosentti
Sosiologian pääsykoekirjani vuodelta 1994 alkaa tällä lauseella: ”Sosiologiatutkii yhteiskuntaa ja ihmisiä yhteisöjen jäseninä” (Allardt 1988). Sosiologian tulevaisuus on kirkas ja kunniakas, sillä tämä tutkimuskohteemme ja sen myötä mahdollisuutemme vaikuttaa maailmaan ei ole kadonnut minnekään. Tulevaisuudessa(kaan) yhteiskunta ei ole staattinen kohde, vaan alati liikkeessä. Siinä riittää selvitettävää ja tilaa on erilaisille – vastakkaisillekin – näkökulmille ja selitysmalleille. Tulevaisuuden(kin) maailma on yhteisöiden kansoittama. Niiden tehtäviä, koostumusta, asemaa ja vaikutusvaltaa tutkitaan kiihkeästi. Samoin selvitetään kriittisesti, mitä yhteisöiden jäsenyys edellyttää ja tuottaa. Kun tulevaisuuden moniarvoinen (kyllä!) yhteiskunta kamppailee totuuksista, sosiologia seuraa, jäsentää, arvioi ja osallistuu. Tulevaisuutta odotellessa voi kehittää ja harjoituttaa sosiologista mielikuvitustaan juuri nyt.
Ilkka Arminen, sosiologian professori, oppiaineen vastaava
Viime aikoina ihmisten luottamus mediaan on laskenut jyrkästi. Tämä kertoo siitä, että ihmisillä ei ole kykyä tulkita medioiden kautta syntyvää kuvaa maailmasta siten, että he kokisivat maailmantapahtumien vastaavan heille mediasta syntyneitä odotuksia. Tässä on tilaus sosiologialle.
Ei silti ole selvää, että sosiologia tietomuotona tulee säilymään. Ajattelujärjestelmien piirteet ja nimet ovat vaihtelevia. Sosiaalisia maailmoja koskevalle tiedolle on kuitenkin kysyntää niin kauan kun ihmiset tai ihmisapinoiden heimoon kuuluvat ylläpitävät sosiaalisesti organisoituneita suhteita. Voi olla, että sosiologia – sosiaalista organisoitumista koskevana tietomuotona – säilyy pidempään kuin ihmiskunta.
Sosiaalista organisoitumista koskeviin kysymyksiin voidaan vastata määrällisesti, kertomalla menneeseen perustuvia ennakointeja tapahtumien tulevasta esiintyvyydestä. Niitä voidaan tarkastella myös laadullisesti ja arvioida sitä, miksi ”se sanoi siitä silloin niin”. Sosiaalista organisoitumista koskeva tietomuoto tarjoaa periaatteessa mahdollisuuden toimia toisin eli oppia siitä mitä on tehty aiemmin. Menneisyydestä oppiminen edellyttää kykyä tulkita tapahtumien virtaa. Erityinen haaste on se, että tieteelliset tulkintahorisontit eivät ole läpinäkyviä ja siksi ihmiset eivät kykene arviomaan eivätkä luottamaan tieteeseen. Tämän takia voi näyttää siltä, ettei etenkään ihmistieteisiin enää uskota. Tämä legitimaatiokriisi on kuitenkin osa sitä tilausta, joka perustelee sosiologian olemassaoloa.
Haastattelu: Oskari Lappalainen
Kuvat: Mianna Meskus ja Ilkka Arminen
