Astuimme uuteen ja uljaaseen maailmaan 1990-luvun alussa kun kylmä sota loppui. Uusi aikakausi myytiin meille vapauden ja demokratian aikana ja historian loppuna. Todellisuudessa siirryimme kuitenkin uuteen epäjärjestyksen aikaan, jota leimaavat etninen ja uskonnollinen radikalisoituminen loputtomat paikalliset konfliktit ja loputon heikommassa asemassa olevien riisto. Aiempi kaksinapainen maailmanjärjestys tuntui ennakoitavammalta ja selkeämmältä kuin nykyinen moninapainen yhden supervallan ja monien paikallisten suurvaltojen järjestelmä. Kuitenkin kylmän sodan loppuminen avasi tulevaisuuden aivan uudella tavalla. 1950-luvulla alkanut maailmanlaajuisen ydinsodan uhka väistyi ainakin tunteiden tasolla, jolloin tulevaisuudesta tuli edes mahdollinen. Samalla suuret idealistis-utopistiset tulevaisuuskuvat saivat kuoliniskun. Neuvostoliiton romahdus murskasi unelmat valtiososialismin tulevaisuudesta, kun taas Putinin ensimmäinen presidenttikausi ja Kiinan nousu talouden suurvallaksi murskasivat unelmat länsimaisen liberaalin demokratian leviämisestä.
Utooppisten tulevaisuuskuvien romahtaminen on selvästi vaikuttanut siihen, miten käsitteellistämme tulevaisuuden. 1900-luvun alussa tulevaisuuden nähtiin olevan yksiselitteisesti silloista nykyhetkeä parempi. Ihmiskunnan tuli vapautua puutteesta ja työstä tieteen ja teknologian kehityksen myötä. Optimistinen käsitys tulevaisuudesta mahdollisti myös laajamittaisten projektien käynnistämisen. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat hyvä esimerkki tällaisista projekteista. Hyvinvointivaltioprojektin päämääränä on aktualisoida visio paremmasta tulevaisuudesta. Kehitysuskon ja suurten utopioiden hiipumisen myötä myös käsitys tulevaisuudesta muuttui. Tulevaisuuspuheeseen yhdistyy nykyisin niukkuutta korostava talouspuhe. Nykykeskustelussa valoisa ja tavoittelunarvoinen tulevaisuus on sellainen, jossa talous kasvaa. Tähän ihanaan utopiaan pääsee vain noudattamalla vaihtoehdottomuuden kuripolitiikkaa ja toivomalla kansainvälisten sijoittajien palkitsevan oikeaoppisuudesta talouskasvua tuottavilla investoinneilla.
Samanaikaisesti tulevaisuuskäsityksen supistumisen kanssa teknologinen kehitys on kuitenkin avannut käsittämättömiä mahdollisuuksia. Lähes kaikki maailman tieto on potentiaalisesti kenen hyvänsä saatavilla, ihmistenvälisen kommunikaation ja yhteisymmärryksen luomisen mahdollisuudet ovat paremmat kuin koskaan ja kolmiulotteinen tulostus saattaa mullistaa koko nykyisen tuotantojärjestelmän. Talouskasvun odottelun ja jatkuvan kriisipuheen sijasta olisi parempi keskittyä oikeasti merkitykselliseen tulevaisuuden rakentamiseen. Maailma on tällä hetkellä surkeassa tilassa, mutta on otettava huomioon, että se on ollut vähintään yhtä surkeassa tilassa koko ihmiskunnan historian ajan. Teknologian kehitys ei ole lunastanut lupauksiaan, mutta se on silti mullistanut jokapäiväisen elämämme. Ikuinen talouskasvu on utopioista kaikkein epärealistisin, se sijasta tarvitsisimme uusia näkökulmia tulevaisuuteen, jossa ihmisarvo, ihmisten välinen kunnioitus, solidaarisuus ja tasa-arvo voivat kukoistaa. Se, ettei johonkin päämäärään ole mahdollista päästä, ei tarkoita sitä, etteikö siihen tulisi pyrkiä.
Tuomas Hallamaa
