Sosiaalitieteiden koulutusohjelma – tieteenalojen uusi liitto?
Teksti: Mika Sallantaus
Sosiaalitieteiden oppiaineiden opintovastaavat järjestivät 6.4. yhteistyössä “Sosiaalitieteiden iltaman” teemalla sosiaalitieteilijän tulevaisuus. Kutsuimme paikalle oppiaineiden edustajia ja opiskelijoita keskustelemaan uudesta koulutusohjelmasta ja oppiaineiden asemasta siinä. Uudistus on aiheuttanut paljon huolta ja epätietoisuutta samaan aikaan käynnissä olevien hallinnon reformien ja koulutusleikkausten kanssa.
Uudessa kandiohjelmassa sosiologia, sosiaalipsykologia, sosiaalityö ja yhteiskuntapolitiikka yhdistyvät yhdeksi hakukohteeksi. Jokaisesta oppiaineesta saapui edustaja kertomaan ajatuksiaan. Panelisteina olivat Lena Näre (sosiologia), Jukka Lipponen (sosiaalipsykologia), Aino Kääriäinen (sosiaalityö) ja Arho Toikka (yhteiskuntapolitiikka).
Ensimmäiseksi panelisteja pyydettiin kertomaan omasta oppiaineestaan.
“Mulle tulee mieleen Allardt ykkösenä”, vastaa sosiologian apulaisprofessori Lena Näre. Sosiologia on yleinen ja erityinen yhteiskuntatiede. Sosiologia yhtäältä tutkii yhteiskunnan mahdollisuutta, yhteiskunnallisia rakenteita, sekä hyvin laajasti instituutioita ja organisaatiota. Toisaalta sillä on paljon erityisaloja, joiden johdosta sosiologia tulee muiden tieteenalojen alueelle. Sosiologialla on yhteinen kieli ja kaanon. Helsingin yliopistolla erityistä on väestötieteen opetus osana sosiologiaa.
Kysyttäessä oman tieteenalan keskeisimpiä käsitteitä Näre nostaa lapun, johon hän on kirjoittanut sanan “yhteiskunta”.
“Sosiologia tutkii yhteiskunnallisia ilmiöitä, prosesseja ja instituutiota. Yhteistä näille on yhteiskunnan toiminta ja mahdollisuus” -Näre pohtii.
Panelisteilta kysyttiin kolmea ajankohtaista kysymystä, joihin saatuja vastauksia olen tiivistänyt ja muotoillut uudelleen pääkohdat säilyttäen. Vastaukset kokonaisuudessaan voi kuunnella paneelikeskustelun tallenteesta.
Mitä tarkoittaa sosiaalitieteet ja minkälaiseksi tulevaisuuden sosiaalitieteilijän identiteetti muodostuu?
Toikan mukaan tuleva sosiaalitieteiden koulutusohjelma Helsingin yliopistolla tulee olemaan tiedettä, jossa tarkastellaan vuorovaikutusta sääntöjen, eli instituutioiden määrittelemässä pelissä. Se peli on yhteiskunta.
Kääriäisen mielestä sosiaalitieteille on taas valtava tilaus lähitulevaisuudessa. Sosiaalitieteilijöiden keskeinen tehtävänä on tuottaa yhdessä merkityksellistä tietoa ihmisten arkisesta toiminnasta yhteiskunnassa.
“Minun ajattelussa valtio on yhtä hyvä sen kansalaiset, ja tällä hetkellä meidän kaikki kansalaiset eivät voi hyvin.” -Kääriäinen toteaa. Siksi sosiaalitieteilijöillä on velvoittava tehtävä rakentaa kattavaa ymmärrystä ja tietoa yhteiskunnasta. Tähän ei yksittäinen oppiaine pysty.
Näre lähestyy asiaa käännöksen kautta. Käsite sosiaali aukeaa arkiajattelussa moneen suuntaan, mutta siitä jää puuttumaan linkki yhteiskuntaan. Englanninkielisessä muodossa (social sciences) sosiaali viittaa nimenomaan yhteiskunnalliseen, joka nyt jää puuttumaan.
Sosiaalitietelijän identiteetti ei voi olla vaan brändi, vaan sen täytyy pohjautua historiaan. Sen tulisikin pohjautua tieteenaloihin. Tieteenalojen traditiot ovat yhteinen kieli, jonka pohjalle identiteetti voidaan luoda.
Googlettamalla “bachelor of social sciences” löytyy Lipposen mukaan jopa hotelli- ja ravintola-alan koulutusta. Määrittelemällä ohjelman nimi ja sisältö neljää nykyistä oppiainetta kuvaavaksi voidaan erottautua muista saman nimisistä koulutusohjelmista.
Lipponen muistuttaa nimen olevan vielä muutettavissa. “Nimikilpailu pystyyn“
Nykyisten oppiaineiden suhde uuteen sosiaalitieteiden (kandi-)ohjelmaan?
Nären mielestä oppiaineilla on paljon yhteistä. Vielä on varhaista miettiä yksittäisten oppiaineiden annettavaa koulutusohjelmalle. Tärkeää on miettiä opetuksen järjestämistä yhteistyössä eri aloilla, kuten menetelmäopinnoissa. Käytännön järjestämisen kautta löydetään se mikä on yhteistä ja erillistä. Vaikka yhteistä on paljon, oppiaineita erottaa toisistaan “kaanon”, jonka Näre toivoo olevan jatkossakin esillä opetuksessa.
Kääriäisen mielestä yhdessä tekeminen on tärkeää. Oppiaineet eivät ole kaukana toisistaan, vaan päinvastoin sosiaalityö ja sosiologia ovat paljolti kytköksissä toisiinsa. Tutkimusta tehdään yhdessä ja moni sosiaalityötä opiskeleva moni sosiologi ja tutkimuskohteet yhteneväisiä.
Toikka toteaa käytännön tutkimuksen olevan hyvin yhteneväistä. Esimerkiksi ympäristöpolitiikan tutkimusryhmässä päivittäinen työ on hyvin samankaltaista kuin sosiologian tieteen- ja teknologian tutkimuksessa, focus on hieman erilainen.
Samalla mallilla asiat ovat sosiaalipsykologian kanssa. Yhteistyötä on ollut kuitenkin historiallisesti vähemmän, koska oppiaineet ovat tulleet eri suunnista. Samoja teorioita käytetään ilmiöiden yhteisten tutkimuskohteiden selittämisessä ja organisatorisen viitekehityksen lähentyessä toivottavasti vielä enemmän.
Lipponen nostaa esille teemat oikeudenmukaisuus ja monikulttuurisuus, joista jokaisessa neljässä oppiaineessa ollaan kiinnostuttu. Oppiaineiden sisällä ei kuitenkaan tunneta kovin hyvin muita alan tutkijoita, saati sitten muiden tieteenalojen tutkimuksia aiheista. Yhteisiä teemoja on paljon ja nyt onkin hyvä aika tarkastella mitä ne ovat. Näin oppiaineet voivat oppia toisiltaan opetuskäytäntöjä ja lähestymistapoja ilmiöiden ymmärtämiseen.
Miten opetus tulisi järjestää?
Lipposen mielestä neljän oppiaineen ei kannata järjestää neljää erillistä johdantokurssia, vaan pikemminkin pohtia yhteisiä teemoja joista tuotettaisiin yhdessä opetusta. Jos näitä teemoja on mahdollista löytää, oppiaineiden kontribuutio niiden opetuksessa tulisi ratkaista. Johdatus oppiaineisiin tapahtuisi ikään kuin sivussa. Oppiaineen säilyttäminen on tärkeää, koska “social sciences” ilman asiantuntemusta ei tarkoita (ulkomailla) yhtään mitään
Näre on huolissaan uudistuksen suunnasta kohti pääaineetonta mallia. Jos mietitään koulutuksellista pääomaa, tutkintojen markkinointia, osaamista ja jatkuvuutta, niin pahin mahdollinen ratkaisu on opiskella vähän kaikkea. Uudistusten tekeminen vaatisi paljon aikaa ja hyvää suunnittelua. Pirstaleinen kuva tieteenalasta voi johtaa hankalaan tilanteeseen esimerkiksi ulkomailla opiskeltaessa. Tieteenalojen oppihistorian tuntemus on erityisen tärkeä identiteetin muodostamisessa.
Toikka taas toivoo, että uudistusten yhteydessä saadaan toteutettua “digiloikka”, jota yliopistolta halutaan. Digitalisoimalla opetus jossa ei ole henkilöiden välistä vuorovaikutusta saadaan resursseja vapautettua pienryhmätyöskentelyyn, joissa voidaan rakentaa tieteenalaidentiteettiä ryhmäytymällä. Sisällöllisesti se tapahtuisi opiskelemalla vanhojen oppiaineiden mukaisia teemoja. Esimerkiksi global studies –moduulissa voisi olla enimmäkseen verkkoluentoja, joiden lisäksi pienryhmätyöskentelyä, missä tieteenalaidentiteetti rakentuisi.
Kääriäisen mukaan kandiohjelman opintopistemäärässä on riittävästi tilaa säilyttää oppiainespesifi opetus. Esimerkiksi sosiaalityön kohdalla se on välttämätöntä ammatinharjoittamislain takia. Samalla tavalla jokainen muukin oppiaine on erityinen, niillä kaikilla on jokin omalaatuisuus joka tulee säilyttää jatkossakin. Tämän lisäksi on riittävästi opintopisteitä yhteisille opinnoille. Yhteisillä kursseilla opettajat sekä opiskelijat voivat rikastuttaa toistensa ajatuksia. Opettajien on tehtävä yhteistyötä opintojen suunnittelun alkuvaiheessa, jotta he oppisivat tuntemaan mitä tehdään parhaalla mahdollisella tavalla.
Tallenteen voi kuunnella kokonaisuudessaan Sos opinto -facebook ryhmästä. Sieltä löydät myös kandiohjelman johtoryhmän viimeisimpiä kuulumisia ja muuta ajankohtaista informaatiota koulutusuudistuksesta.
