Avioliitto kuuluu kaikille

AVIOLIITTO KUULUU KAIKILLE

Teksti: Inka Järvikangas

Marraskuun 28. päivä 2014 jäi suomalaisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuushistorian kirjoihin ja kansiin. Eduskunnan täysistunto äänesti tasa-arvoisen avioliittolain puolesta 105-92 ja arviolta noin 50.000 ihmistä juhli Helsingin Kansalaistorilla. Sosiaalinen media virtasi sateenkaaren väreissä ja käyttäjät muokkasivat profiilikuvaansa Tahdon2013-siluetin. Tätä kirjoitettaessa on varmaa, että samaa sukupuolta olevat ihmiset voivat solmia avioliiton 1.3.2017 lukien samoilla edellytyksillä kuin eri sukupuoltakin olevat parit.

Sukupuolineutraalilla avioliittolailla on kaksi tärkeää tehtävää: poistaa oikeustoimikelpoisiin ihmisiin kohdistuvaa suojelua heiltä itseltään, ja laimentaa seksuaalisen suuntautumisen merkitystä yhteiskunnallisessa elämässä. Nämä ovat itsestäänselvyyksiä, mutta ne ovat jääneet yllättävän pienelle huomiolle siinä yleisessä julkisessa keskustelussa, jota tämän aiheen ympärillä on käyty vuosikausia.

Tilastokeskuksen tilastoja tarkastelemalla käy ilmi, että vuonna 2015 ensimmäisen kerran avioliiton solmineiden naisten keski-ikä oli 31,2 ja miesten 33,4 vuotta. Ennen avioliiton solmimista kolmekymppiset ovat siis jo ehtineet kouluttautua ammattiin, työntää ainakin toisen jalan sisään työelämään, ostaa omistusasunnon ja osa on jo lisääntynytkin – isoja päätöksiä kaikki loppuelämän kannalta.  Uskon, että oikeustoimikelpoinen ihminen on kykenevä suoriutumaan itsenäisesti myös elämänsä tärkeimmästä rekrytoinnista, aviopuolisonvalinnasta ilman ulkopuolisten puuttumista asiaan.  Suomen perustuslain 6 §:n mukaan ”Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilön liittyvän syyn perusteella.”. Kauaksi on jäänyt aika, jolloin homoseksuaalisuus oli rikos ja sairaus, joten mikäli kaksi aikuista ihmistä haluaa solmia keskenään avioliiton, valtion tulee se heille suoda riippumatta puolisoiden sukupuolesta. Eivät aikuiset ihmiset tarvitse suojelua heiltä itseltään ja seksuaalisuudeltaan, ainoastaan lapset ja nuoret tarvitsevat seksuaalista koskemattomuutta aikuisten taholta, joka on edelleen säädetty laissa rangaistavaksi ja hyvä niin. Valtion tehtävä ei ole puuttua siihen, ketkä menevät naimisiin keskenään, vaan taata kaikille kansalaisille yhdenvertaiset mahdollisuudet avioliiton solmimiseen. Tämä toteutuu tasa-arvoisella avioliittolailla.

Laki rekisteröidystä parisuhteesta luotiin vuonna 2002 avioliittolain rinnalle, jotta homo- ja lesboparit pääsisivät nauttimaan lain suomista eduista, kuten perimisoikeudesta ja oikeudesta perheen sisäiseen adoptioon. Hyvällä tarkoituksella aiheutettiin kuitenkin kansalaisten jako ykkös- ja kakkosluokkaan, pelkällä rastilla viranomaiskaavakkeessa yksilö ilmiantoi yksityiseen elämäänsä kuuluvan seksuaalisen suuntautumisen valtiolle tai kunnalle. Useissa käytännön tilanteissa tällä tiedolla ei kuitenkaan ollut (tai ainakaan olisi pitänyt olla) mitään merkitystä – esimerkiksi erilaisia etuuksia haettaessa ja myönnettäessä on maksajan näkökulmasta samantekevää hakijan puolison sukupuoli eikä maksaja siksi tällaisella tiedolla mitään tee.  Toki välillisesti ihmisten seksuaalinen suuntautuminen tulee jatkossakin viranomaisten tietoon, mikäli puolison koko nimi paljastetaan. Tässä nimenomaan on tasa-arvoisen avioliittolain hienous, Antti voi olla naimisissa Annan tai Artun kanssa, mutta yhteiskunnan virallistamaa suhdetta ei alleviivata eri tavalla sen mukaan kumpaa sukupuolta puoliso sattuu olemaan. Uskon vakaasti tämän tyyppisen neutralisoinnin myös vähentävän homoseksuaalisuuteen kohdistuvia ennakkoluuloja ja syrjintää. Avioliitto kuuluu kaikille.

Tasa-arvoinen avioliittolaki ei ole kuitenkaan ihmelääke, joka voimaantullessaan poistaisi kaikki tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvät ongelmat. Merkittävin katvealueelle jäävä alue on transsukupuolisten oikeudet ja translaki. Ihmisoikeusjärjestöistä esimerkiksi Amnesty katsoo, että ”Suomi loukkaa juridisen sukupuolensa korjaavien ihmisten ihmisoikeuksia räikeästi pakottamalla heidät sterilisaatioon ja eroamaan aviopuolisostaan.” Valitettavasti Amnesty on oikeassa – Suomen nykyinen translaki sitoo sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen ja sukupuolen korjaamisen lääketieteellisen prosessin toisiinsa, juridisen sukupuolen ”vaihtaminen” viranomaisten rekistereihin ei siis käy ilmoitusluonteisesti. Törkeimmät transsukupuolisiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset ovat luonnollisesti vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ja suostumus avioliiton muuntamisesta rekisteröidyksi parisuhteeksi tai toisinpäin. Hyvässä vanhemmuudessa on kyse ennen kaikkea läheisen vuorovaikutussuhteen rakentamisesta lapseen, ei vanhemman sukupuolesta tai sukupuolisuuden kokemuksesta. Avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen transihmisen kanssa solminut on usein puolison korjausprosessin valmistuessa yhtä homo- tai heteroseksuaalinen kuin prosessin alkaessakin – ihmiset sitoutuvat toisiinsa, eivät sukupuoliin.

Published by

Oskari J Lappalainen

27 years old bachelor of social sciences. I've studied sociology, science and technology studies and computer science. I'm interested in how digitalization will affect the society.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *