“Sellainen lähiöhelvetti. Ei siellä voi kasvattaa lapsia”

Teksti ja kuva: Jenni Tuhkanen

Lähiö, jossa lapsi kasvoi, sijaitsee Vantaanjoen varrella. Ulko-ovesta pääsi suoraan joenuomaan ja kaupungin unohtamaan talousmetsään, jotka tarjosivat mielikuvitusrikkaan leikkiympäristön. Parasta ajanvietettä oli valmistaa omaa hajuvettä luonnonkukista ja käydä omena- ja karviaisvarkaissa läheisessä siirtolanpuutarhassa. Silloinen naapuri myös uskoi dalmatialaisensa pienelle lapselle, joka vaelsi koiran kanssa ympäri asuinaluetta. Ei pieni lapsi kuitenkaan tiennyt, että oman kodin viereisellä kerrostaloalueella ympyrää neuroottisesti kävelevä mies odotti huumekauppiasta saapuvaksi. Tai oikeastaan hän jollain tasolla tiesi. Kuten hän tiesi myös sen, että ystävän kotona jääkaapissa loisti usein vain valo, ja pahimpina päivinä tuo valo ei loistanut ollenkaan ja patterit lakkasivat lämmittämästä.

Kerran lapsi näki erään toisen ystävänsä isän kyyhöttämässä lähikaupan edustalla. Mies näytti rähjäiseltä ja pelottavalta, haisi pahalta. ”Mitä jos minun isäni olisi tuossa?”, lapsi mietti. Koulussa ystävä oli alati levoton, pahoinvoiva ja vihainen. Lapsi ei tiennyt tarkalleen, mitä kaverin kotona tapahtui, mutta toisaalta hän tiesi taas. Ja koska hän tiesi, hän ymmärsi kaveria eikä koskaan kummaksunut sitä, miksi tämä käyttäytyi niin kuin käyttäytyi.

Erään lapsen parhaimmista ystävistä juuret olivat Pohjois-Afrikassa. Lapsesta oli siistiä, että kaverilla oli mahtava tumma kiharapehko, ja että tämä pelasi jalkapalloa paremmin kuin kukaan muu koko koulussa. Hienoa oli myös se, että kaveri sai poistua pitkästyttäviltä matematiikan tunneilta rukoilemaan. Lapsi tiesi, että kaveri oli vaihtanut koulua jo useamman kerran muutaman vuoden sisällä. Hän ei koskaan kysynyt miksi, mutta jälleen kerran hän jollain tasolla tiesi. Eräänä päivänä hän huomasi jotain outoa tapahtuvan välitunnilla. ”Vitun muslimi!”, kaikui huuto, sen seurauksena räkäinen naurunremakka. Seuraavaksi lapsi näki, kuinka hänen tähän asti aina niin rauhallinen ystävänsä kävi kiusaajan kimppuun raivon vallassa. Välikohtauksen jälkeen ystävästä tuli etäinen, mutta lapsella ei ollut vielä keinoja ymmärtää ihmissuhteita niin hyvin, että olisi voinut auttaa. Hiljalleen kaverit erkaantuivat, ja koulun loputtua lapsi ei nähnyt eikä kuullut kaveristaan sen koommin.

lahiohelvetti

Joku voisi ajatella puolustavansa taantuvia lähiöitä sanoessaan, etteivät ne ole lapsille sopivia paikkoja kasvaa aikuiseksi. On kuitenkin eri asia olla huolissaan alueellisesta eriytymisestä kuin todeta, että jollain alueella ei voi kasvattaa lapsia. Eli lapset, jotka kyseisellä alueella kasvavat kohti aikuisuutta, ovat…

kyvyttömämpiä? epäonnistuneempia? heikompia?

Ajatteliko se, joka päätti, että siellä ei voi kasvattaa lapsia! sitä, millaiseen asemaan väite asettaa lähiöhelvetissä kasvavan lapsen?

Lapsen, joka uskoo omiin ja kaverinsa mahdollisuuksiin.

Ei käy kiistäminen, etteikö mahdollisuuksien tasa-arvoon olisi matkaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Kaikki lapset eivät saa yhtäläisiä eväitä siihen, miten tavoitella itseään kiinnostavaa koulutusta ja työpaikkaa sekä tasapainoista elämäntapaa. Siten ei ole yhtäläisiä eväitä onnellisen ja merkityksellisen elämän tavoitteluun. Ongelmat periytyvät sosiaalisesti, omasta taustasta tulee kuin itseään toteuttava ennustus. Lasten ja nuorten annetaan myös ymmärtää, että koska te olette kotoisin lähiöhelvetistä, olette erilaisia kuin ne lapset ja nuoret, joita vanhemmat kuskaavat neljä kertaa viikossa ratsastustunnille. Joille maksetaan valmennuskurssi lääkikseen. Jotka saavat työpaikan isän lakitoimistosta.

”Ehkä minä en ansaitse sitä”, lapsi mietti. ”Ehkä minä en pysty siihen.”

Kukaan ei kuitenkaan huomaa, millaisen lahjan tarinan lapsi saa kasvaessaan yhteisössä, joka ei ole keskiluokkainen, vitivalkoinen ja sosiaalisista ongelmista vapaa. Hän saa koko loppuelämäkseen eväät ymmärtää erilaisuutta ja huono-osaisuutta – hänet siunataan ymmärtävällä sydämellä tuomitsevan katseen sijasta. Hänelle köyhyys ei ole kyvyttömyyttä tai laiskuutta, eikä addiktio yksilön henkilökohtainen epäonnistuminen. Hän on seurannut pahoinvointia liian läheltä, eivätkä sosiaaliset ongelmat olekaan hänelle pelkkiä tabuja, joita tapahtuu tuolla jossain. Sellaisissa lähiöhelveteissä. Eikä se ymmärtävä sydän muuta vaatinut kehittyäkseen, kuin että tilanteet saivat tutut kasvot.

Käytämme toisinaan lapsuudenystäväni kanssa toisistamme nimitystä lähiörotta. Lempinimeen kätkeytyy roimasti itseironiaa ja myös keskinäistä solidaarisuutta. En osaa tarkalleen sanoa, mitä se minulle merkitsee, mutta huomaan sisäisen lähiörottani nostavan toisinaan päätään astetta hienommissa ravintoloissa käydessäni. Kai se on jonkinlaista alemmuudentuntoa, jota matkan varrella on kehittynyt. Mielestäni ne, jotka kutsuivat kotiseutuani lapsille sopimattomaksi asuinalueeksi, tekivät sen ylemmyydentunnossaan ja tuomiten. Eikä se ole oikea tapa lähestyä alueellisen segregaation ongelmaa.

Published by

Oskari J Lappalainen

27 years old bachelor of social sciences. I've studied sociology, science and technology studies and computer science. I'm interested in how digitalization will affect the society.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *