Klassinen sosiologia ja postpostmoderni maailma
Teksti: Tuomas Hallamaa
Vuoden 2016 syksyllä tein asian, jota en olisi ikinä uskonut joutuvani tekemään – olin osoittamassa mieltäni puolalaisten naisten aborttioikeuden puolesta. Muutama vuosi sitten ajatus siitä, että liberaalissa Euroopassa keski-ikäiset konservatiiviukot kuvittelevat, että heillä on oikeus rajoittaa naisten määräysvaltaa omaan kehoonsa, tuntui täysin mahdottomalta. Tätä kirjoittaessani näyttäisi myös siltä, että vuoden 2016 itsenäisyyspäivänä mielenosoitukset kohdistuvat eliitin sijasta natseja vastaan. On aivan käsittämätöntä, miten vähän kriittistä mediahuomiota erilaiset äärioikeiston järjestämät tapahtumat ja mielenosoitukset ovat saaneet osakseen. Vielä käsittämättömämpää tämä on, kun aiempien itsenäisyyspäivien kuokka- ja kiakkovierasmielenosoitusten aiheuttamaa hysteriaa vertaa natsien ja ”kansallismielisten” soihtukulkueiden ja mielenosoitusten kohtaamaan hiljaisuuteen. Tänä itsenäisyyspäivänä poliisi on turvaamassa natsien soihtukulkuetta sen sijaan, että se kohdistaisi näihin rikollisiin samanlaisia repressiivisiä toimia kuin anarkisteihin. On ilmeisesti yhteiskunnallisesti vaarallisempaa kritisoida posthyvinvointivaltiollista epätasa-arvoa ja sukupuolittunutta vallankäyttöä, kuin vaatia huuhaarotuopeille perustuvaa totalitaarista vallankumousta ja tappaa kadulla ohikulkijoita vain sen vuoksi, että he eivät jaa sairasta rasistista maailmankuvaa.
Klassinen sosiologia tarkasteli yhteiselämän mahdollisuutta pitkälle differoituneessa modernissa yhteiskunnassa, jossa henkilökohtaiset suhteet olivat muuttuneet taloudellisiksi suhteiksi ja pitkälle kehittynyt työnjako ja siihen liittynyt yksilöllistyminen olivat kasvattaneet ihmisten välisiä eroja. Abstrakteihin taloudellisiin suhteisiin ja kylmiin byrokraattisiin järjestelmiin tukeutuva moderni uhkasi ihmisyyden perimmäisiä arvoja. Yksilöllistymisprosessi teki vanhoista yhteisön jaetuista arvoista toimimattomia, mutta uusia arvoja ei näyttänyt löytyvän. Durkheimin mukaan uhkana oli anominen tila, jossa vanhat normit eivät enää päde, mutta niiden tilalla ei ole uusiakaan.
Kylmän sodan jälkeisessä maailmassa vallitseva arvojärjestelmä on ollut uusliberalismi, joka korvasi klassisen liberalismin abstraktin ihmisarvon vielä abstraktimmalla taloudellisella arvolla. Liberalismin perinteeseen on aina kuulunut ongelmallinen ihmisten arvottamisen perinne. Nyt tämä tie on kuljettu loogiseen päätepisteeseen, jossa ihmisen arvo määräytyy enää yksinomaan sen mukaan, kuinka paljon hän voi hyödyttää muita ihmisiä taloudellisesti. Järjestelmän kyynisyys on nyt romahduttanut uusliberalismin hegemonisen aseman ja sen mukana ajatuksen ihmisten universaalista (mahdollisuuksien)tasa-arvosta. Tämä romahdus on tuottanut tai tuottamassa anomisen tilanteen, sillä korvaavia uusia arvoja ei ole löytynyt. Sen sijaan nykyään on kova pyrkimys palata vanhoihin autoritaarisiin ja patriarkaalisiin arvojärjestelmiin. Näiden sortavien ja hierarkkisten arvojärjestelmien varaan ei voi kuitenkaan rakentaa mitään pysyvää.
Mielestäni sosiologian tulisi nykytilanteessa palata juurilleen ja tarkastella ihmisten yhteiselon mahdollisuuksia pitkälle differoituneessa yhteiskunnassa, jossa ei ole hegemonista jaettua arvojärjestelmää. Durkheim piti mahdollisena jaettuun ihmisyyteen perustuvaa orgaanista solidaarisuutta, joka korvaisi ihmisten samankaltaisuuteen perustuvan mekaanisen solidaarisuuden. Nykyisestä anomisesta tilanteesta pääsemiseksi olisi tunnustettava, että taloudelliset arvot ovat aina välinearvoja, eivät koskaan itseisarvoja. Elämme ennenäkemättömän yltäkylläisyyden keskellä, mutta talouteen liittyvä keskustelu käydään aina puutteen kielellä. Tästä pääsemiseksi tulisi luopua abstraktista tasa-arvopuheesta ja tarkastella ihmisarvoisen elämän konkreettisia vaatimuksia. Ihmisten arvottamisen heidän taloudellisen potentiaalinsa perusteella on loputtava ja tulevaisuuden yhteiselämän tulee perustua ihmisten väliseen solidaarisuuteen, kunnioitukseen ja tasa-arvoon. Tämä ei vaadi kaikille yhteistä arvojärjestelmää, mutta se vaatii rohkeutta katsoa maailmaa toisen näkökulmasta ja ihmisille tyypillisestä nurkkakuntaisuudesta.
Parempaa vuotta 2017
Tuomas Hallamaa
