Teksti: Oskari Lappalainen
Kuvat: Ursula’s Cartridges, Oskari Lappalainen, tuntemattomat tekijät
Vaporwave on musiikkigenre/netti-ilmiö/meemi/jotain täysin ennennäkemätöntä. Se on ilman fyysistä sijaintia esiin noussut kulttuurillinen ilmiö, jonka luovat ovat pysyneet ja pysytelleet suhteellisen anonyymeinä. Se on niin nettikeskeinen ilmiö, että siitä kirjoittaminen paperilehteen tuntuu lähes absurdilta.
Vaporwaven voi oikeastaan jakaa kahteen osaan. Yksi osa vaporwavea on musiikkia, toinen taas visuaalista. Ilmiön molempaa puolta yhdistää sille ominainen estetiikka (tai ａｅｓｔｈｅｔｉｃｓ, kuten ilmiön harjoittaja asian ilmaisisi). Tämä estetiikka on sekoitus surrealismia, 1980- ja 1990-luvun nostalgisointia ja olemassaolevan kulttuurin kollaasinomaista jälleentulkintaa.
Ääniä usvasta
Musiikkina vaporwave vie samplauksen sen äärirajoille. Monet kappaleista ovat koostettuja lähes yksinomaan hidastetuista pätkistä 1980- ja 1990-luvun musiikkia. Tämä luo genrelle ominaisen matelevan, usvaisen ja nostalgisen soundin. Vaporwave on kuin virttynyt VHS-kasetti.
Tunnelman luominen on keskeistä, ja kappaleet ovat välillä ikään kuin hissimusiikkimaisia. Jopa silloin kun samplet eivät ole kirjaimellista hissimusiikkia. Tai ostoskeskusten muzakia. Tai säätiedotusten taustanauhoja. Vaporwave-artistit ovatkin kyltymättömästi tulkinneet uudelleen nostalgista ja banaalia musiikkia. Genren lähestymistapa ikään kuin anonymisoi olemassaolevaa musiikkia.
Samplauksen keskeisyydestä johtuen vaporwavella on maine laiskana musiikin genrenä. On kuitenkin todettava, että monet genren artistit laittavat myös paljon omaa musiikkiinsa. Uusi rytmejä, äänimaailmoja ja melodioita. Jotkut artisteista jopa tekevät täysin itse musiikkia jonka on vain tarkoitus kuulostaa, noh, vaporwavelta. Vaporwavea on myös yhdistelty muihin genreihin, ja se on jo alkanut hajota eri alagenreiksi. Venynyt äänimatto hiphop-biitin taustalla istuu kuin tomaattikastike pizzaan. Vaporwavesta on myös kehitetty tanssittavampi alamuoto, jota kutsutaan nimellä future funk.
Surrealistista nostalgisuutta
Vaporwave on musiikin genrenä niin visuaalinen, että koenkin oikeutettuna puhua siitä oikeastaan 50/50 audiovisuaalisena ilmiönä. Visuaalinen puoli ammentaa 1980- ja 1990-lukujen kuvastosta, primitiivisistä tietokonegrafiikoista, räikeästä värimaailmasta, mainoksista, yritysten sisäinen viestinnän stock photo-kuvastosta, tuotelogojen uudelleentulkinnasta, animesta ja, hämmentävintä kaikista, klassisesta veistostaiteesta.
Jos tämä lista vaikuttaa tuottavan melkoisen sekamelskan niin lukijan intuitio on oikeassa. Vaporwaven estetiikka on ristiriitaista kollaasia. Välillä tuotemerkkien kustannuksella irvailu menee lähelle vastamainoksia. Taustalla lienee kuitenkin enemmän internetin kuvanmuokkauskulttuurista ponnistava loputon ironian tavoittelu kuin mikään varsinainen laajempi poliittinen projekti.
Vaporwaven esteettinen ja musiikillinen puoli yhdistyy omintakeisella tavalla siinä, että internetin jälkeen yleisin julkaisumuoto vaporwave-musiikille on C-kasetti. Lähessoikoon kuolleen formaatin käyttö tuottaa uusnostalgisia ja himoittuja esteettisiä keräilyesineitä. Pienet kasettipainokset myydään rutiininomaisesti loppuun erittäin nopeasti. Kattava kasettikokoelma onkin alan harrastajalle ylpeyden aihe.
Oman mainintansa ansaitsee genren tekstuaalinen puoli. Usein kappaleiden ja albumien nimet ovat lähes käsittämättömiä erikoismerkkien ja japanin kielen kirjoituksen sekoitelmia, tai artistit käyttävät fontteja jotka matkivat varhaisia tietokonejärjestelmiä. Poikkeuksia löytyy, paljonkin, mutta yleensä vaporwave tavoittelee absurdiutta, nostalgisuutta ja anonyymisyyttä joka rintamalla.
Monitulkintainen vaporwave
Vaporwaven surrealismi, synty vailla fyysistä keskusta ja kytkös anonyymiin nettikulttuurin on saanut monet pitämään sitä vitsinä tai meeminä. Toisille se on kuitenkin varsin vakava kulttuurillinen ilmiö, ja osalla artisteista on voimakkaan antikonsumeristisia mielipiteitä. Heille vaporwave on satiirin muoto, keino venyttää konsumeristinen estetiikka hajoamispisteeseen. Toiset ovat pyrkineet kaivamaan esille kulutusyhteiskunnan unohdettuja utooppisia visioita. Genren nimi viittaakin termiin vaporware, jolla tarkoitetaan tuotetta, joka ei ikinä pääse kehityssyklinsä loppuun, vaan jää täyttämättömäksi lupaukseksi. Toisille genren nostalgia on vähemmän haikeaa, enemmän keino tulkita uudelleen lapsuuden ja nuoruuden ääniä ja näkyjä.
Ja kyllä. Joillekin se on vain vitsi ja hassu meemi.
Mutta kenties vaporwave kysyykin sen kuuntelijalta ja katselijalta, että eikö loppujen lopuksi kaikki kulttuuri ole yhtä meemiä, vanhojen ajatusten uudelleenkierrättämistä tai uusia, räikeitä ja erikoisia rinnastuksia?
Vai olisiko sen keskeinen sanoma sittenkin 90-luvun internetin lupauksien lunastaminen? Vaporwave-skenehän on globaali, paikaton, vapaan informaation ja kulttuurillisen ilmaisun temmellyskenttä. Se tekno-utoopikkojen maailmankylä joka on sittemmin korvautunut vahvasti henkilöityneellä ja kuplautuneella sosiaalisella medialla.
Tai ehkäpä vaporwaven ydinolemus on sen monimuotoisuus ja tulkinnan vaikeus. Eikö se silloin kuvastaisi hämmentävää 2010-lukua juuri täydellisesti? Tämä tekisi vaporwavesta eräänlaisen aikalaisdiagnoosin.
Jos emme tajua vaporwavea se tarkoittaa vain sitä, että emme enää tajua maailmaa missä elämme.
Kenties on parasta luovuttaa sosiologisten spekulaatioiden kanssa, ja puhua aiheesta todellisen asiantuntijan kanssa. Oppaanamme vaporwaven ihmeelliseen maailmaan toimii Ursula’s Cartridges eli Pekka Lavia, jyväskylässä asuva vaporwave-artisti.
Syväluotaus vaporwaveen – Haastattelu: Ursula’s Cartridges
Moro! Mitä Jyväskylän metropoliin kuuluu?
Ihan hyvää. Tympäisee vaan, kun lumet sulaa ja vettä sataa.
Miten selittäisit vaporwaven henkilölle joka ei ole koskaan kuullutkaan koko ilmiöstä?
Vaporwave on jonkinlainen nostalginen paluu 80-90-luvun aikaiselle snobikulttuurille, jossa sen aikainen teknologia, taide ja viihde kävelevät käsi kädessä. Tällä aikakaudella syntyneiden nuorten näkemys ja kokemukset heijastuvat vaporwave-estetiikkaan, missä lapsuuden nostalgiat elävät jossain kylmän sodan lopun aikaisessa maastossa. Vaporwave-musiikki ottaa vaikutteita vanhoista kasari -ja ysäriaikakauden musiikista ja tekee siitä uudenlaisen kokonaisuuden yhdistämällä eri teoksia yhteen joko sämpläämällä, muuttamalla nopeutta, lisäämällä uusia instrumentteja ja/tai muuten vaan luomalla jotain retrofuturistista.
Mikä olisi hyvä keino aloittaa tutustuminen tähän ilmiöön?
Hyvä ajatus olisi se, ettei ottaisi mitään ennakkoluuloja vaporwavesta. Se joko kiinnostaa tai ei kiinnosta. Hyvin moni joko rakastaa tai vihaa 80-90-lukua. Vaporwave-musiikkiin pääsee helposti käsiksi eri musiikkisivustojen kautta, joista Bandcamp ja SoundCloud ovat ne helpoimmat ykköslähteet. Lisäksi moni Bandcampin nettilabel jakaa musiikkiaan ilmaiseksi digitaalisina versioina ja julkaisee jopa fyysisiä versioita, tosin rajallisina määrinä. C-kasettien kysyntä on noussut suosioon vaporwaven ansiosta, koska kasetit ovat esteettisiä, tosin vanhoja kapistuksia.
”Estetiikka” (aesthetics) on hyvin keskeinen käsite vaporwave-piireissä, mutta mitä tämä estetiikka oikeastaan on?
Henk. koht. sanottuna estetiikka vaporwaven alkutaipaleella oli juuri sitä mikä teki vaporwavesta vaporwaven. Räväkkäys ja yliaistillinen (nostalginen) viestintä, joilla sai kuluttajan huomion. Nykyään sana “estetiikka” tuntuu hiukan ylikäytetyltä fraasilta jonka forumpaskapostaus ja turhat perseilymeemit tuhosi lähes kokonaan. Ehkä internet on loppuunpalanut vaporwave-skenestä tai sitten ihmisten viestinnän laatu johtuu jostain muusta.
Miten ajauduit vaporwaven pariin?
Ensikokemus taisi olla jossain Macintosh Plus:n ja Seapunk-skenen välimaastossa. Tarkkaa vuotta en muista, sillä vaporwave ei sinänsä vielä kiinnostanut. Vähän myöhemmin genre alkoi ilmestyä tietoisuuteni vähän enemmän ja sellaiset artistit, kuten Chuck Person, Eyeliner ja MediaFired iskivät mukavasti makuhermoon. Kesällä 2014 hyppäsin skeneen mukaan vähän puolivitsillä, mutta kunnianhimo kasvoi ja aloin tekemään musiikkia vakavammalla otteella.
Mikä inspiroi sinua?
Erilaiset säännöistä poikkeavat asiat ovat aina olleet kiinnostavia. Lisäksi sanoisin, että lapsuusaika oli onnellista aikaa ja eri elämänkokemukset tärkeitä. Luonto on myös erittäin inspiroivaa. Mitä enemmän on tullut ikää, sitä enemmän on tullut arvostettua luonnon läheisyyttä.
Vaporwave-musiikkin liittyy todella vahvasti omintakeinen visuaalinen puoli. Kerro jotain oman musiikkisi visuaalisesti puolesta?
Olen huomannut, että länsimaalainen värimaailma oli värikästä vielä -90-luvun ajan, mutta 2000-luvun alussa ajat muuttuivat syystä tai toisesta ja muoti ja jopa kulttuuri siirtyivät tummempisävyisiksi. Nykyään tuntuu, että kaikki on mustaa ja värikkyyttä vältetään. Itse pidän väreistä. Kaikenlainen kasari-science fiction ja cyberpunk on värikästä ja uniikkia. Cyberpunk-teemaa tuntuu esiintyvän omassa kansitaiteessa yllättävän usein.
Millaista on hyvä vaporwave? Entä huono?
Hyvä vaporwave on sitä, mistä itse tykkää. Sen ei tarvitse olla “kaavoihin kangistunutta” vaan siitä on myös luotu lukuisia eri variaatioita. On tanssittavampaa, ambienttimaisempaa, jopa noisempaa ja discompaa. Makunsa kullakin. Kaikenlainen turha loukkaavamielisyys ja rasistisuus tekee loppupeleissä vain hallaa.
Joidenkin mielestä vaporwave on laiskaa, jopa jonkinlaista epämusiikkia, koska samplaus on niin keskeistä tässä genressä. Mitä mieltä olet tästä väitteestä?
Sämpläykseen liittyvää sanaharkkaa käytiin jo 80-luvulla hip-hopin ja 90-luvun dj-artistien kanssa. Ilmiö ei ole mikään uusi, sillä nykyään iso osa nykymusiikista ammentaa/lainaa yhtäläisyyksiä muista teoksista. Tuloksena saadaan luotua jotain täysin uutta, mikä voi avartaa musiikin ulottuvuuksia. Mutta mitä musiikki sitten on, jos se on “epämusiikkia”? Sanotaan, että musiikki on ääntä. Onko kaikki ääni siiten musiikkia vai vain ääniaaltoja sekoitettuna ilmaan?
Joillakin vaporwave-artisteilla on poliittisia ja kantaaottavia ajatuksia taiteensa takana. Onko sinulla? Onko vaporwave ylipäätään poliittista?
Poliittisuus ja kantaaottavat ajatukset vaporwavessa eivät kuulosta mitenkään mahdottomalta ajatukselta, mutta kunhan muistaa, että rajansa kaikella. Mitä omaan tuotokseen tulee, olen miettinyt asiaa, mutta yritän itse olla sitoutumaton.
Millainen vaporwave-skene on siinä mukana olevien ihmisten osalta?
Kiinnostavia ihmisiä tekemässä omanlaista musiikkitaidetta joiden kanssa kommunikointi käy moitteetta nykyviestinnän toimesta. Yhteistyö pelaa ja moni artisti tekee yhteistyötä monen muun artistin kanssa. Live-esityspuolella skene ei taida vieläkään olla kovin yleistä, mutta live-striimaus käy vaivattomammin Youtuben ja Twitchin kautta. Toivoisin vain, että turhilta draamoilta vältyttäisiin ja kaikki tulisivat toimeen toistensa kanssa.
Onko vaporwave meemi?
Paskooko Paavi metsään?
Lisäys: Bandcamp valitsi Ursula’s Catridgesin Escape to New York-albumin yhdeksi vuoden parhaista vaporwave-albumeista. Torille!
