Helppoa ja nopeaa kasvissafkaa kahdelle

Ruokaohjeet: helppoa ja nopeaa kasvissafkaa kahdelle

Teksti ja kuvat: Inka Järvikangas

Kesäkurpitsa- aglio et olio

kesäkurpitsa aglio olio kuva

2 annosta

Tarvitset:

2 kesäkurpitsaa

valkosipulia

oliiviöljyä

Parmesan- juustoa tai vastaavaa vegaanista Prosocianoa

Basilikaa

Suolaa

Pippuria

(pinjansiemeniä)

Kuori kesäkurpitsat ja katkaise ne keskeltä kahtia. Leikkaa kesäkurpitsanpuolikkaat pitkittäin ohuiksi siivuiksi. Kuori ja paloittele sopiva määrä valkosipulia.

Paista kesäkurpitsaviipaleita kuumalla pannulla reilussa oliiviöljyssä muutama minuutti. Ne saavat pehmetä vähän. Lisää paloitellut valkosipulit, kun kesäkurpitsat näyttävät melkein valmiilta. Rouhi päälle mustapippuria ja suolaa ja sekoita.

Nostele valkosipuli-kesäkurpitsat kahdelle lautaselle. Revi annosten päälle reilusti basilikanlehtiä ja raasta sopiva määrä juustoa lautasille. Jos opintotuki on juuri tullut, kruunaa ateria pinjansiemenillä.

Paistettuja vihanneksia ja tofua

2 annosta

Kylmäsavutofua

Parsakaali

Herkkusieniä

Sipulia

Sitruunaa

Chiliä

Korianteria

Voita tai oliiviöljyä paistamiseen

Pese ja paloittele parsakaali ja herkkusienet. Paloittele sipulit ja sopiva määrä chiliä.

Paista parsakaalia ja herkkusieniä pannulla öljyssä tai voissa muutama minuutti. Kun ne näyttävät vähän pehmenneiltä, mutta edelleen rapeilta, lisää sipulit ja chili. Kun sipulit ovat kuullottuneet, purista sitruunan mehu ja kaada se kasvisten joukkoon, sekoita hyvin.

Viipaloi tofu neljään osaan ja lisää viipaleet pannulle. Kasvikset voivat olla pannun toisella reunalla kun paistat tofut. Nostele valmiit tofut ja vihannekset kahdelle lautaselle ja revi tuoretta korianteria annosten päälle.

Parsarisotto

parsarisotto kuva

4-6 annosta

Nippu parsaa (450-500g)

Sitruuna

Salottisipulia tai kevätsipulia

Valkosipulia

Risottoriisiä

Voita tai oliiviöljyä

Kasvisliemikuutio

1 prk ranskankermaa, tai vegaanista vastaavaa, esim. Oatly iMat fraichea

(valkoviiniä)

Parmesania, tai vegaanista vastaavaa Prosocianoa

Pese parsat ja napsauta varren alaosan puinen osa pois. Kuori parsojen varret. Leikkaa parsat kolmeen tai neljään osaan. Paloittele sipulit ja halutessasi valkosipulit. Pese sitruuna ja raasta sen keltainen kuori. Purista sen jälkeen sitruunan mehu.

Kuullota parsoja voissa tai oliiviöljyssä pannulla hetki, kunnes ne pehmenevät vähän. Lisää sipulit (ja valkosipulit), ja kuullota ne. Ota parsat ja sipulit pois pannulta.

Keitä 9-10 dl vettä. Laita kuumalle levylle tyhjään kattilaan nokare voita tai oliiviöljyä ja n. 5 dl risottoriisiä. Lisää keittämääsi, kuumaa vettä vähitellen sekoitellen riisin joukkoon niin, että annat aiemmin lisäämäsi veden välillä imeytyä riisiin. Lisää sopivassa välissä kasvisliemikuutio, ja halutessasi korvaa osa vedestä kuivalla valkoviinillä. Anna riisin kiehua n. 15 minuuttia.

Kun kaikki nesteet on lisätty ja riisi on valmis, lisää joukkoon parsat, sipulit, raastettu sitruunankuori ja sitruunan mehu sekä ranskankerma. Sekoita hyvin.

Tarjoile raastetun parmesan-juuston tai vastaavan vegaanisen prosocianon kanssa.

Fuksisanasto

Fuksisanasto

Teksti: Emmi Rantanen

Minulla ei juuri ollut vanhempia yliopistotuttuja aloittaessani opintoni Helsingin yliopistossa ja Kontaktissa. Monet asiat ja käytännöt tulivat siis täysin uusina, tuntemattomina ja – varauksetta. Yksi totuttelemista vaatinut asia oli opiskelijaelämään liittyvä sanasto, eräänlainen “yliopistoslangi”. Tietenkin luennoilla ja tenttiaineistoa lukemalla oppii jatkuvasti uusia akateemisia sanoja, mutta tarkoitan nyt lähinnä muuhun opiskelijaelämään liittyvää sanastoa. Itseäni ainakin enemmän hämmensi juurikin luentosalien ulkopuolinen yliopistoslangi – tuntui että olin puolen aikaa fukfisyksystä pihalla siitä, mistä puhutaan. Mikä excu? Mikä Edari? Mitkä vujut?  Ajattelin, että voin nyt olla se ihana puuttuva yliopisto-isosisko, joka selittää sanat fukseille etukäteen ettei kenenkään tarvitse olla täysin ulapalla. Samalla sivuutan hieman kampusalueen tapahtumapaikkoja: niin opiskeluun kuin vapaa-aikaan tarkoitettuja. Fukseillakin pitää olla tasavertaiset puitteet uuteen lukukauteen  –  myös  heidän tulee tietää tämä mystinen sisäpiirin yliopistoslangi!

Alina = Alina-sali. Uuden ylioppilastalon A-rapun 3. kerroksessa oleva oleellinen tapahtumapaikka. Monien sitsien ja jatkojen kotipaikka. Kts. Uusi.
Allu = Oppimiskeskus Alexandria. Osa Helsingin yliopiston kirjastoa. Paljon tietokoneita, tulostus- ja skannausmahdollisuudet sekä ryhmätyötiloja.
Alumni = (Yleensä maisteriksi) valmistunut, työelämään siirtynyt ja yliopiston jo taakse jättänyt henkilö.


Casa = Casa Academica. Osakuntia ja tapahtumapaikka, jossa järkätään esim. sitsejä.
Domma= Domus Academica. HYY:n opiskelija-asuntola. Kts. HYY.
Domus Gaudium= Kolmantenakin ylioppilastalona tunnettu rakennus, jossa kerhotiloja ja kattosauna Sivistys.
Edari= HYY:n ylintä päätösvaltaa käyttävä 60-jäseninen edustajisto. Kts. HYY.
Excu = Ekskursio. Vierailu yritykseen, teatteriin tai vastaavaan. 


FTK = Fuksitoimikunta. Jokaisesta ainejärjestöstä valitaan 1 fuksi toimikuntaan. FTK hankkii kaikille haalarit ja järkkää bileitä sekä sitsejä.
Fuksi = Ensimmäisen vuoden opiskelija.
Halloped = Hallinnon opintoedustaja. Opiskelijoita, jotka HYY valitsee edustamaan erilaisiin yliopiston toimielimiin. Kts. HYY.


HOPS= Henkilökohtainen opintosuunnitelma, jonka jokaisen pitää tehdä (mielellään ensimmäisen vuoden aikana 😉 ).
HY = Helsingin yliopisto.
HYY = Helsingin yliopiston ylioppilaskunta.
Kaisa = Kaisa-talo. Helsingin yliopiston pääkirjasto.
Kannu = Kannunvalajat. Valtsikan tiedekuntajärjestö.


Kannuklusteri= Kannunvalajien ja sen alaisten järjestöjen omistamia tiloja Uuden ylioppilastalon A-rapun kolmannessa kerroksessa. 

Klixi= Kts. U35.
Kopo = Koulutuspolitiikka.
Kuppala = Kannunvalajien omistama legendaarinen biletyspaikka. Nimi tulee kuppa-sukupuolitaudista, sillä tilat kuuluivat vielä 1990-luvulle asti Lääketieteelliselle tiedekunnalle ja sukupuolitauteihin erikoistuneelle erikoisyksikölle.


Kv- = Kansainvälis-, kansainvälisyys-
Metsis = Metsätalo. Luentosaleja ja UniCafe.
Noppa= Opintopiste.
PMF = Paskan Musan Festarit. Kontaktin legendaarisimmat bileet, järjestetään joka syksy.

Portsu = Porthania. Luentosaleja, UniCafe ja UniSport.
Proffa = Professori.

Pääkkäri = Päärakennus. Luentosaleja ja UniCafe.
Sillis = Silliaamiainen. Vuosijuhlia seuraavana aamuna kokoonnutaan yhteen syömään aamiaista. Mahdollisesti silliä mukana. Kts. vujut.
Sitsit = Akateeminen pöytäjuhla. Syödään, juodaan ja lauletaan yhdessä pitkissä pöydissä.
Snellu = Snellmania, kts. U37.
Speksi = Interaktiivinen musiikki/tanssitäyteinen opiskelijateatteri. Monilla tiedekunnilla omansa, Valtsikalla myös.


Synnäri = Aka synnytyshuone, Kontakti ry:n kerhohuone. Sijaitsee U35:ssa. Kts. U35.
Tedari = Tiedekuntatentti. Tiedekunnan useiden aineiden samanaikainen tentti, jossa ko. aineiden kirjatenttejä on mahdollista suorittaa.
TVT= Tieto- ja viestintätekniikka.
Uusi = Uusi Ylioppilastalo. Ainejärjestöjen, osakuntien ja kerhojen tiloja. Sekä A että B rappu. Mannerheimintie 5 A & B.

U35= Unioninkatu 35. Aka Klixi. Sosiologian oppiaineen henkilökunnan tilat sekä synnäri ovat täällä. Myös muutama opetustila. Hyvä ja tilava aulatila jonne voi myös mennä opiskelemaan.
U37= Unioninkatu 37. Aka Snellmania. Valtiotieteellisen tiedekunnan päärakennus.
Valtsika, valtsikka = Valtiotieteellinen tiedekunta.
Vaihtari = Vaihto-oppilas.


Vanha/Wanha = Vanha ylioppilastalo.
VTK, VTM ja VTT = Valtiotieteen kandidaatti, maisteri ja tohtori.
Vujut = Vuosijuhlat. Ainejärjestön syntymäpäivät. Yleensä normaalia hienommat sitsit, tasavuosia täyttäessä todella hieno tapahtuma.

Väikkäri = Väitöskirja.
Yolo, jolo = Ylioppilasaukion UniCafe.

Opintovastaavien palsta 2/2016 – Sosiaalitieteiden koulutusohjelma

Sosiaalitieteiden koulutusohjelma – tieteenalojen uusi liitto?

Teksti: Mika Sallantaus

Sosiaalitieteiden oppiaineiden opintovastaavat järjestivät 6.4. yhteistyössä “Sosiaalitieteiden iltaman” teemalla sosiaalitieteilijän tulevaisuus. Kutsuimme paikalle oppiaineiden edustajia ja opiskelijoita keskustelemaan uudesta koulutusohjelmasta ja oppiaineiden asemasta siinä. Uudistus on aiheuttanut paljon huolta ja epätietoisuutta samaan aikaan käynnissä olevien hallinnon reformien ja koulutusleikkausten kanssa.

Uudessa kandiohjelmassa sosiologia, sosiaalipsykologia, sosiaalityö ja yhteiskuntapolitiikka yhdistyvät yhdeksi hakukohteeksi. Jokaisesta oppiaineesta saapui edustaja kertomaan ajatuksiaan. Panelisteina olivat Lena Näre (sosiologia), Jukka Lipponen (sosiaalipsykologia), Aino Kääriäinen (sosiaalityö) ja Arho Toikka (yhteiskuntapolitiikka).

Ensimmäiseksi panelisteja pyydettiin kertomaan omasta oppiaineestaan.

Mulle tulee mieleen Allardt ykkösenä”, vastaa sosiologian apulaisprofessori Lena Näre. Sosiologia on yleinen ja erityinen yhteiskuntatiede. Sosiologia yhtäältä tutkii yhteiskunnan mahdollisuutta, yhteiskunnallisia rakenteita, sekä hyvin laajasti instituutioita ja organisaatiota. Toisaalta sillä on paljon erityisaloja, joiden johdosta sosiologia tulee muiden tieteenalojen alueelle. Sosiologialla on yhteinen kieli ja kaanon. Helsingin yliopistolla erityistä on väestötieteen opetus osana sosiologiaa.

Kysyttäessä oman tieteenalan keskeisimpiä käsitteitä Näre nostaa lapun, johon hän on kirjoittanut sanan “yhteiskunta”.

“Sosiologia tutkii yhteiskunnallisia ilmiöitä, prosesseja ja instituutiota. Yhteistä näille on yhteiskunnan toiminta ja mahdollisuus” -Näre pohtii.

Panelisteilta kysyttiin kolmea ajankohtaista kysymystä, joihin saatuja vastauksia olen tiivistänyt ja muotoillut uudelleen pääkohdat säilyttäen. Vastaukset kokonaisuudessaan voi kuunnella paneelikeskustelun tallenteesta.

Mitä tarkoittaa sosiaalitieteet ja minkälaiseksi tulevaisuuden sosiaalitieteilijän identiteetti muodostuu?

Toikan mukaan tuleva sosiaalitieteiden koulutusohjelma Helsingin yliopistolla tulee olemaan tiedettä, jossa tarkastellaan vuorovaikutusta sääntöjen, eli instituutioiden määrittelemässä pelissä. Se peli on yhteiskunta.

Kääriäisen mielestä sosiaalitieteille on taas valtava tilaus lähitulevaisuudessa. Sosiaalitieteilijöiden keskeinen tehtävänä on tuottaa yhdessä merkityksellistä tietoa ihmisten arkisesta toiminnasta yhteiskunnassa.

“Minun ajattelussa valtio on yhtä hyvä sen kansalaiset, ja tällä hetkellä meidän kaikki kansalaiset eivät voi hyvin.” -Kääriäinen toteaa. Siksi sosiaalitieteilijöillä on velvoittava tehtävä rakentaa kattavaa ymmärrystä ja tietoa yhteiskunnasta. Tähän ei yksittäinen oppiaine pysty.

Näre lähestyy asiaa käännöksen kautta. Käsite sosiaali aukeaa arkiajattelussa moneen suuntaan, mutta siitä jää puuttumaan linkki yhteiskuntaan. Englanninkielisessä muodossa (social sciences) sosiaali viittaa nimenomaan yhteiskunnalliseen, joka nyt jää puuttumaan.

Sosiaalitietelijän identiteetti ei voi olla vaan brändi, vaan sen täytyy pohjautua historiaan. Sen tulisikin pohjautua tieteenaloihin. Tieteenalojen traditiot ovat yhteinen kieli, jonka pohjalle identiteetti voidaan luoda.

Googlettamalla “bachelor of social sciences” löytyy Lipposen mukaan jopa hotelli- ja ravintola-alan koulutusta. Määrittelemällä ohjelman nimi ja sisältö neljää nykyistä oppiainetta kuvaavaksi voidaan erottautua muista saman nimisistä koulutusohjelmista.

Lipponen muistuttaa nimen olevan vielä muutettavissa. “Nimikilpailu pystyyn

Nykyisten oppiaineiden suhde uuteen sosiaalitieteiden (kandi-)ohjelmaan?

Nären mielestä oppiaineilla on paljon yhteistä. Vielä on varhaista miettiä yksittäisten oppiaineiden annettavaa koulutusohjelmalle. Tärkeää on miettiä opetuksen järjestämistä yhteistyössä eri aloilla, kuten menetelmäopinnoissa. Käytännön järjestämisen kautta löydetään se mikä on yhteistä ja erillistä. Vaikka yhteistä on paljon, oppiaineita erottaa toisistaan “kaanon”, jonka Näre toivoo olevan jatkossakin esillä opetuksessa.

Kääriäisen mielestä yhdessä tekeminen on tärkeää. Oppiaineet eivät ole kaukana toisistaan, vaan päinvastoin sosiaalityö ja sosiologia ovat paljolti kytköksissä toisiinsa. Tutkimusta tehdään yhdessä ja moni sosiaalityötä opiskeleva moni sosiologi ja tutkimuskohteet yhteneväisiä.

Toikka toteaa käytännön tutkimuksen olevan hyvin yhteneväistä. Esimerkiksi ympäristöpolitiikan tutkimusryhmässä päivittäinen työ on hyvin samankaltaista kuin sosiologian tieteen- ja teknologian tutkimuksessa, focus on hieman erilainen.

Samalla mallilla asiat ovat sosiaalipsykologian kanssa. Yhteistyötä on ollut kuitenkin historiallisesti vähemmän, koska oppiaineet ovat tulleet eri suunnista. Samoja teorioita käytetään ilmiöiden yhteisten tutkimuskohteiden selittämisessä ja organisatorisen viitekehityksen lähentyessä toivottavasti vielä enemmän.

Lipponen nostaa esille teemat oikeudenmukaisuus ja monikulttuurisuus, joista jokaisessa neljässä oppiaineessa ollaan kiinnostuttu. Oppiaineiden sisällä ei kuitenkaan tunneta kovin hyvin muita alan tutkijoita, saati sitten muiden tieteenalojen tutkimuksia aiheista. Yhteisiä teemoja on paljon ja nyt onkin hyvä aika tarkastella mitä ne ovat. Näin oppiaineet voivat oppia toisiltaan opetuskäytäntöjä ja lähestymistapoja ilmiöiden ymmärtämiseen.

Miten opetus tulisi järjestää?

Lipposen mielestä neljän oppiaineen ei kannata järjestää neljää erillistä johdantokurssia, vaan pikemminkin pohtia yhteisiä teemoja joista tuotettaisiin yhdessä opetusta. Jos näitä teemoja on mahdollista löytää, oppiaineiden kontribuutio niiden opetuksessa tulisi ratkaista. Johdatus oppiaineisiin tapahtuisi ikään kuin sivussa. Oppiaineen säilyttäminen on tärkeää, koska “social sciences” ilman asiantuntemusta ei tarkoita (ulkomailla) yhtään mitään

Näre on huolissaan uudistuksen suunnasta kohti pääaineetonta mallia. Jos mietitään koulutuksellista pääomaa, tutkintojen markkinointia, osaamista ja jatkuvuutta, niin pahin mahdollinen ratkaisu on opiskella vähän kaikkea. Uudistusten tekeminen vaatisi paljon aikaa ja hyvää suunnittelua. Pirstaleinen kuva tieteenalasta voi johtaa hankalaan tilanteeseen esimerkiksi ulkomailla opiskeltaessa. Tieteenalojen oppihistorian tuntemus on erityisen tärkeä identiteetin muodostamisessa.

Toikka taas toivoo, että uudistusten yhteydessä saadaan toteutettua “digiloikka”, jota yliopistolta halutaan. Digitalisoimalla opetus jossa ei ole henkilöiden välistä vuorovaikutusta saadaan resursseja vapautettua pienryhmätyöskentelyyn, joissa voidaan rakentaa tieteenalaidentiteettiä ryhmäytymällä. Sisällöllisesti se tapahtuisi opiskelemalla vanhojen oppiaineiden mukaisia teemoja. Esimerkiksi global studies –moduulissa voisi olla enimmäkseen verkkoluentoja, joiden lisäksi pienryhmätyöskentelyä, missä tieteenalaidentiteetti rakentuisi.

Kääriäisen mukaan kandiohjelman opintopistemäärässä on riittävästi tilaa säilyttää oppiainespesifi opetus. Esimerkiksi sosiaalityön kohdalla se on välttämätöntä ammatinharjoittamislain takia. Samalla tavalla jokainen muukin oppiaine on erityinen, niillä kaikilla on jokin omalaatuisuus joka tulee säilyttää jatkossakin. Tämän lisäksi on riittävästi opintopisteitä yhteisille opinnoille. Yhteisillä kursseilla opettajat sekä opiskelijat voivat rikastuttaa toistensa ajatuksia. Opettajien on tehtävä yhteistyötä opintojen suunnittelun alkuvaiheessa, jotta he oppisivat tuntemaan mitä tehdään parhaalla mahdollisella tavalla.

Tallenteen voi kuunnella kokonaisuudessaan Sos opinto -facebook ryhmästä. Sieltä löydät myös kandiohjelman johtoryhmän viimeisimpiä kuulumisia ja muuta ajankohtaista informaatiota koulutusuudistuksesta.

 

 

Kontaktin ekskursio Suomen Unicefille

KONTAKTIN EKSKURSIO SUOMEN UNICEFILLE

Teksti: Senja Peltola

Aurinkoisena maaliskuun päivänä noin kaksikymmentä sosiologian opiskelijaa suunnisti Sörnäisiin UNICEFin toimistolle. UNICEF ei usein ota vastaan ryhmiä, joten Kontaktin työelämävastaavien järjestämä ekskursio oli hieno mahdollisuus. Paikalla meidät otti vastaan viestintätehtävissä työskentelevä Petteri Numminen, joka oli lupautunut kertomaan järjestön toiminnasta sekä työllisyysmahdollisuuksista.

UNICEF on YK:n lastenjärjestö, jonka tavoitteena on taata kaikille maailman lapsille perusoikeudet, eli oikeus terveyteen, koulutukseen ja suojeluun. UNICEF tekee ohjelmatyötä 155 maassa. Suomen UNICEF on niin sanottu kansallinen komitea, eli sen tehtävänä on kerätä varoja sekä tehdä vaikuttamistyötä Suomessa. Suomen UNICEFilla työskentelee vakituisesti noin kuusikymmentä työntekijää.

Nummisen kerrottua järjestön toiminnasta hän kannusti läsnä olevia esittämään kysymyksiä. Keskustelua ekskursiolla herätti esimerkiksi Suomen UNICEFin tulevaisuus hallituksen toimeenpanemien kehitysavun leikkausten jälkeen. Nummisen mukaan hallituksen leikkaukset kehitysavusta osuvatkin kipeästi järjestöön. Suomen yleistuesta leikataan noin 70 % vuonna 2016. Tämä onkin ristiriidassa hallituksen asettamien painopisteiden, lasten ja naisten aseman parantamisen, kanssa. Tähän mennessä kuukausilahjoitukset ovat kuitenkin estäneet sen, ettei järjestön työntekijöitä ole tarvinnut irtisanoa.

Toisena keskustelua herättäneenä teemana oli pakolaiskriisi. Ensimmäistä kertaa moneen kymmeneen vuoteen Euroopan sisällä on tarvittu hätäapua lapsille. Useat eurooppalaiset UNICEFin toimistot ovatkin Suomen tapaan kansallisia komiteoita, jotka ovat keskittyneet vaikuttamis- ja varainhankintatyöhön. UNICEF on kuitenkin ottanut aktiivisesti kantaa pakolaiskriisiin ja yhteistyössä UNHCR kanssa perustanut tukikeskuksia pakolaisten reittien varrelle. Kuitenkin reagoiminen kriisin on paikoin ollut hidasta, kuten monilla muillakin tahoilla.

Ekskursion aikana puhe kääntyi tyypillisesti opiskelijoita kiinnostavaan aiheeseen: työllistymiseen. Nummisen mukaan erilaisten projektien tiimoilta Suomen UNICEFiin haetaan harjoittelijoita ja vaihtuvuus työntekijöissä on melko suurta. Kuitenkin myös hakijoita löytyy paljon ja taso on korkeaa. Toinen vaihtoehto on hakeutua harjoitteluun tai töihin ulkomaille. Tyypillisesti tätä on rajoittanut vaatimus englannin lisäksi toisen YK:n virallisen kielen osaamisesta. Kuitenkin työ- tai harjoittelupaikkana UNICEF sopisi varmasti monelle sosiologian opiskelijalle.

inaidstackUNICEFblk-blue

 

Tieni Kannunvalajien puheenjohtaksi

Tieni Kannunvalajien puheenjohtajaksi

Haastattelu Juuli Hilskan kanssa

Teksti ja kuva: Jenni Tuhkanen

juuli_kuva

RAKKAUDESTA JÄRJESTÖTOIMINTAAN

Kannunvalajien hallituksen puheenjohtajana toimii vuonna 2016 Juuli Hilska, joka opiskelee toista vuotta sosiologiaa. Lappeenrannasta kotoisin oleva ystävällinen ja lämminhenkinen Juuli toimi viime vuonna Kannunvalajien suhdevastaavana, kunnes hänet vuodenvaihteessa valittiin tiedekuntajärjestön uudeksi puheenjohtajaksi.

”Sain toteuttaa itseäni viime vuonna ollessani Kannunvalajien suhdevastaavana, sillä järjestin silloin ensimmäistä kertaa Yhteiskuntatieteilijäpäivät, joka oli yksi Kannunvalajien suurimmista projekteista koskaan. Saimme kyseisen projektin suhteen silloisen virkistysvastaavan (nykyisen varapuheenjohtajan) Rosa Smolanderin kanssa varsin vapaat kädet, ja projektin aikana kehittyminen sekä siinä onnistuminenkin veivät minua kohti puheenjohtajuutta”, Juuli taustoittaa päätöstään hakea Kannunvalajien puheenjohtajaksi. Myös laaja aiempi järjestö- ja johtamiskokemus Suomen Lukiolaisten Liiton Kaakkois-Suomen piirissä kannustivat häntä tavoittelemaan puheenjohtajan paikkaa tiedekuntajärjestössä. Järjestöissä toimiminen onkin ollut osa hänen elämäänsä jo useiden vuosien ajan, sillä ensimmäisen kosketuksensa järjestöön kuulumisesta hän sai jo lukiossa ollessaan mukana oppilastoimikunnassa.

”Olen vuosien saatossa huomannut, että mie toteutan itseäni parhaiten järjestötoiminnassa”, hän kertoo. Erityisesti järjestötoiminnan jatkuva kehittäminen on hänestä palkitsevaa, ja sen vuoksi hänestä onkin tärkeää tuoda järjestöihin jotain uutta.

”Pidän järjestötoiminnasta hyvin paljon. Luultavasti olisin erilainen ihminen, jos en olisi viettänyt näitä vuosia järjestötoiminnassa mukana”, Juuli naurahtaa. Hänen mukaansa järjestöissä toimiminen on opettanut erityisesti tiimityöskentelytaitoja, itsensä tuntemista sekä esiintymistaitoja. Lisäksi hän on oppinut toiminaan uudenlaisten tahojen kanssa esimerkiksi yritysyhteistyön tiimoilta.

JOHTAMISESTA

”En ole todellakaan koskaan ajatellut, että olisin millään tavalla syntynyt johtamaan. Päinvastoin, olen ollut varsin ujo enkä totisesti kovinkaan dominoiva persoona. Johtamiseen kuitenkin oppii, ja se onkin itsensä haastamista joka päivä”, Juuli kuvailee tuntemuksiaan liittyen puheenjohtajuuteen. Hän kertoo aikoinaan puntaroineensa, olisiko hänestä johtotehtäviin, mutta kokeiltuaan hän onkin huomannut pitävänsä siitä.

”Mielestäni kukaan ei synny johtamaan ja ylipäätään perinteinen johtamiskuva on jokseenkin väärä.”

Hänen mielestään Kannunvalajien puheenjohtajan rooli ei muistuta niinkään voimakkaaseen auktoriteettiin perustuvaa yrityksen toimitusjohtajaa, vaan hän näkee sen ennen kaikkea ainejärjestöjen yhteistyökumppanina ja ystävänä, joka rakentaa niiden välille vertaistukeen perustuvia siteitä. Hän on 17 hengen Kannunvalajien hallitusta johtaessaan huomannut, että eri hallituksen jäsenet kaipaavat erilaista johtajaa ja sen vuoksi puheenjohtajan täytyykin osata sopeutua erilaisiin tilanteisiin. Johtaminen pitää ajatella yhteistyönä.

YHDENVERTAISUUS VALTSIKAN OPISKELIJAYHTEISÖN TÄRKEIMPÄNÄ ARVONA JA VAHVUUTENA

Juulin mukaan yhdenvertaisuus on valtsikan opiskelijayhteisön sekä Kannunvalajien kaikista tärkein arvo, joka on todellinen voimavara yhteisölle.

”Valtsikassa jokainen voi olla oma itsensä, eikä opiskelijoiden tarvitse mahtua johonkin ennaltamäärättyyn muottiin. Se on ehdottomasti meidän rikkaus”, Juuli kuvailee valtsikan opiskelijayhteisöä. Hänen mukaansa päästäkseen mukaan porukkaan ei tarvitse olla tietynlainen, vaan yhteisömme koostuu erilaisista persoonista ja ihmisistä, joista jokainen sopii yhtä hyvin valtsikaan.

”Se on se meidän juttu”, Juuli toteaa tyytyväisenä. Yhdenvertaisuuden lisäksi hän pitää erityisesti avoimuutta, lämminhenkisyyttä ja yhdessä tekemistä valtsikan tärkeimpinä arvoina.

Kannunvalajien hallituksessa toimii yhdenvertaisuusvastaava, joka on tänä vuonna sosiologian fuksi Heidi Ahola. Yhdenvertaisuusvastaava laatii muun muassa yhdenvertaisuussuunnitelman Kannunvalajille ja johtaa Kannunparannustoimikuntaa.

TERVEISET UUSILLE FUKSEILLE

Juuli haluaa muistuttaa niin syksyllä aloittavia fukseja kuin myös vanhempienkin vuosikurssien kontaktilaisia siitä, kuinka tärkeää on olla valmis toimimaan myös oman mukavuusalueen ulkopuolella, koska silloin ymmärtää oman potentiaalisuutensa ja saa todennäköisesti mahdollisuuden myös hyödyntää sitä.

”Miun mielestäni olisi todella tärkeää, että myös kaikki todella ujot tyypit haastaisivat itseään ja olisivat pelkäämättä epäonnistumista, niin miekin tein”, hän kannustaa.

”On myös hyvin tärkeää ympäröidä itsensä kannustavalla ystäväpiirillä. Ystävät tsemppaavat suorituksiin, joihin itse ei ehkä ajattelisi olevansa valmis.”

Juuli toivoo syksyn tuovan useita kohtaamisia uusien fuksien kanssa ja haluaakin toivottaa heidät lämpimästi tervetulleeksi valtsikan opiskelijayhteisöön.

”Ihanaa, että olette valinneet sosiologian ja valtsikan! Miun kanssa saa tulla juttelemaan missä ja milloin tahansa ja toivonkin, että tällaisia kohtaamisia tulee paljon. Toivon, että otatte ajastanne yliopistossa kaiken irti. Pitää muistaa opiskella, mutta ei myöskään saa unohtaa kokea opiskelijayhteisössä toimimista ja uusiin ihmisiin tutustumista. Se on ollut miulle parasta, mitä olen saanut valtsikassa kokea.”

 

Raportti Jyväskylän Sosiologipäivistä

Raportti Jyväskylän Sosiologipäivistä

Teksti: Oskari Lappalainen
Kuvat: Sini Järnström ja Oskari Lappalainen

Yksi kolmasosa Kontaktin päätoimituksesta lähti suorittamaan osallistuvaa havainnointia Sosiologipäiville.

Matkani Sosiologipäiville alkoi keskiviikkona noin puolenpäivän aikaan Helsingistä. Olin päättänyt suosia rautateitä bussikyydin sijasta. Junailussa on tunnelmaa, eikä hinta hävinnyt kovin merkittävästi bussivaihtoehdolle alennusten jälkeen. Junamatkalla tajusin pitkästä aikaa, kuinka harvaan asuttu maa Suomi on. Noin muutoin matkan alkupuoli ei virittänyt kovin paljoa sosiologista mielikuvitustani. Tilanne kuitenkin muuttui noin kahden ja puolen tunnin istuskelun jälkeen.

Koska en ollut ikinä asioinut ravintolavaunussa päätin poistua junareissulta yhtä kokemusta rikkaampana. Ravintolavaunussa nauttiessani pullaa ja kaakaota vaunuun saapui Petri Ylikoski, eräs päivien pääpuhujista. Olin ollut joillain Ylikosken vetämillä kursseilla, ja olin ilmeisesti jäänyt hänelle mieleen. Päädyimme juttelemaan loppumatkan mitä erinäisimmistä teemoista kuten omista tieteellisen kiinnostuksemme kohteista sekä Ruotsin yhteiskunnan henkisestä tilasta. Saavuttuani Jyväskylään siirryin varsin ripeästi erään kaverini asunnolle, jossa myös yövyin päivien ajan. Retropelien lumot veivät uuvuttavan junamatkan jälkeen voiton varjo-ohjelmasta ja kulttuuriravintola Ylä-Ruthin tarjonta jäi itselleni mysteeriksi.

Itse päivät alkoivat torstaina armollisen myöhään ja rekisteröinti jatkui kello kahteentoista asti. Olin varsin varhain liikenteessä ja kävelin Jyväskylän yliopiston kampukselle. Jyväskylän keskusta oli varsin kompakti ja moderni. Paikalliset tuttuni olivat antaneet kaupungista ehkä hieman turhankin pikkukaupunkimaisen kuvan. Agora-rakennuksen löytäminen osoittautui haastavaksi, ja kaupungin ilmeisen autokeskeinen liikennesuunnittelu sekoitti pakkaa entisestään. Jouduin ottamaan sosiaalista kontaktia paikallisiin ja he osoittautuivat varsin avuliaiksi ja puheliaiksi. Massiivinen kahden henkilön otos ei kuitenkaan anna minulle oikeutta tehdä suuria päätelmiä jyväskyläläisten kansanluonteesta.

väkijoukko

Agorassa oli jo täysin vilinä päällä sinne saapuessani. Rekisteröitymisen yhteydessä sain oloni hyvin viralliseksi saavan nimikyltin lisäksi paperikassillisen, jossa oli ohjelmiston lisäksi mm. kynä ja suomenkielisen Le Moden Diplomatiquen numero. Löydettyäni helsinkiläiset kanssasosiologit siirryimme lounaalle, jossa totesimme Jyväskylän opiskelijaruokatarjoilun Helsinkiä paremmaksi! Sijoitin itse hieman ylimääräistä rahaa, ja nautin paistopisteen(!?) antimista: herkullisista karitsanmurekepihveistä. Ravintolatason annos vitosella! Aterioinnista ja ravitsemuksellisesta kateudesta selvittyäni siirryin kirjakojujen tarjonnan pariin. Vastapainon tarjonnasta tarttuikin mukaani ostoksena Verkostot yhteiskuntatutkimuksessa-niminen kirja. Sosiologipäivät ovatkin erinomainen (tai kamala) tilaisuus kuluttaa rahaa itsensä sivistämiseen sillä paikalla oli hyvin laaja kattaus sosiologeja varmasti kiinnostavaa kirjallisuutta.

Aloituspuheenvuoron aikana tuli pääasiallisesti ilmi se, että Jyväskylän yliopiston rehtori ei oikein ymmärtänyt sosiologisen mielikuvituksen käsitettä. Hän ei liene ainoa, ja syynä ei välttämättä edes ollut hänen luonnontieteellinen tausta. Tämä viritti osallistujat jonkinlaiseen itsepohdintaan, joka pulpahteli pinnalle muiden esitysten kommenttien aikana.

Ensimmäisenä pääesiintyjänä ollut Brooke Harrington piti eräänlaisen laadullisen tutkimuksen puolustuspuheen ja kertoi määrällisen tutkimuksen mahdollisista sokeista pisteitä. Harrington oli itse tehnyt varsin kiinnostavaa tutkimusta ihmisistä, joita hän nimitti vaurasmanagereiksi, harvalukuiseksi globaaliksi ammattikunniksi jonka vastuulla on verojen kiertäminen. Harrington oli tutkimustaan varten itse kouluttautunut vaurausmanageriksi, ja pääsi tätä kautta heidän piireihinsä. Hänen esittelemänsä tutkimus avasi globaalin tulonjaon ja veroparatiisien teemoja todella kiinnostavasta perspektiivistä.

Toisena pääesiintyjänä ollut Marja Ylönen kertoi riskienhallinnasta, ja siitä, kuinka riskienhallinta kaipaisi depolitisoiviksi koettujen käsitteiden sijasta enemmän sosiologista otetta. Monet riskienhallinnassa käytetyistä tulevat termit kun ovat lähtöisin insinööritieteistä, ja niiden soveltamista ihmisyhteisöjen toimintaan ei ole ehkä mietitty loppuun asti. Tässä vaiheessa rohkaistuin, ja kysyin häneltä tarvitsisimmeko kenties jonkinlaista kriisien tai katastrofien sosiologiaa. Minua oli viime sosiologipäiviltä jäänyt kalvamaan se, etten ollut uskaltanut kysyä kysymyksiä esiintyjiltä. Nyt en antanut tilaisuuden lipua ohitseni. Sosiologiahan on pitkälti kiinnostunut jonkinlaisesta rutiininomaisesta yhteiskunnan toiminnasta tai melko hitaista muutoksista. Ylösen mielestä emme kuitenkaan tarvitsisi varsinaista kriisien sosiologiaa.

Kolmantena esiintyjänä oli Petri Ylikoski, joka esitteli analyyttistä sosiologiaa sekä tietokonesimulaatiota. Ylikoski toivoi, että mekanismien selittämisen kautta voisimme välttää tilanteen, jossa sosiologian tulokset ovat liian vaikeaselkoisia. Lisäksi huomion suuntaaminen mekanismeihin saattaisi yhdistää sosiologiaa ja luoda yhteyksiä muihin tieteenaloihin. Nyt sosiologian kenttä on hyvin hajanainen, ja paluuta vanhan ajan suuriin teorioihin ei ole. Samaan aikaan pitäisi kyetä ottamaan huomioon muiden tieteenalojen tulokset. Tietotekniikkaa voidaan käyttää apuna näiden sosiaalisten mekanismien toiminnan simuloinnissa ja hahmottamisessa.

aloitusluento2

 

Älyllisesti stimuloivista pääpuheista oli hyvä hajaantua työryhmiin. Työryhmissä niihin esiintyjiksi ilmoittautuneet ja valitut esittelevät tutkimuksiaan, ja yleisö pääsee tutustumaan uusiin tutkimuksiin sekä esittämään kysymyksiä. Itse päätin suosia yhden työryhmän strategiaa, enkä katunut valintaani. Valitsin ryhmäksi Muotoiltu yhteiskunta-työryhmän, joka oli sijoitettu liikuntatieteellisen laitokselle. Matka ylikasvaneen liikuntasalin oloisen kompleksin läpi oli itselleni hyvin uusi kokemus.

Työryhmää piti samanniminen tutkijaverkosto, jonka kiinnostuksen kohteena on ihmisen ja materian välinen yhteiselämä. Työryhmässä oli yhteensä viisi esitystä. Mikko Jauho oli tutkinut henkivakuutusten, vielä tarkemmin vakuutuslomakkeiden, yhteiskuntaa muotoilevaa voimaa. Henkivakuutukset olivat vieneet lääkäreiltä autonomiaa, mutta tuoneet tuottavan, joskin byrokraattisen tulonlähteen. Vanha systeemi joka perustui vakuutuksen hakijoiden maineeseen ja lääkäreiden lausuntoihin ei enään toiminut kun hakemusten määrä alkoi kasvamaan. Katri-Maria Järvinen pohti kyselymittarin roolia toimijaverkostona, sekä määrällisen tutkimuksen taustalla olevia mahdollisia piileviä ongelmia.

Kaisa Kuurne (ent. Ketokivi) oli tutkinut hyvän elämän edellytyksiä kolmella eri asuinalueella Suomessa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa. Maantieteellisesti erillään olevilta alueilta löytyi yllättäviä yhtenäisyyksiä, ja joitain mekanismeja jotka ajoivat yhteen ”hyvän elämän ideologiaa” kannattavia ihmisiä gentrifikaation läpikäyneille asuinalueille. Riikka Matala pohti puettavan teknologian roolia ihmisten toimijuuden muokkaamisessa. Merja Kinnunen esitteli toimistotilojen muutoksia vuosikymmenten varrella, ja sitä kuinka nämä muutokset olivat muokanneet työntekijöiden käytöstä.

Olimme Kontaktin hallituksen kanssa sopineet, että käymme piipahtamassa tiedekunnan vastaanotolla ennen kuin siirrymme varjo-ohjelman sitseille. Matkalla törmäsin akatemiaprofessori Mianna Meskukseen, jonka kursseja olin suorittanut, ja jolta olin pyytänyt lyhyttä näkemystä sosiologian tulevaisuudesta Kontaktin viime numeroon. Päädyimme keskustelemaan Sosiologipäivistä noin yleisesti. Ilmeisesti sosiologien piirit ovat pieniä ja pitämällä itsestään (fiksua?) ääntä luennoilla jää mieleen. Vastaanotto oli yliopiston avarassa, modernissa ja miellyttävässä Ruusupuisto-rakennuksessa. Eteläisten rannikkoseutujen viikinkeinä kävimme ruokatarjoilun kimppuun hyvin nopeasti – tämän voisi käsitteellistää osallistuvaksi tutkimukseksi kehtaamisesta.

Tarjoilut olivat herkullisia, mutteivät niin herkullisia ettemme olisi siirtyneet sitseille. Valitettavasti jyväskyläläinen sitsikulttuuri rangaistuksineen ei oikein vakuuttanut itseäni ja hintaan kuuluneen pitsan syötyäni painelin takaisin kaverin kämpille. Päätökseen vaikutti myös se että joutuisin perjantaina heräämään aikaisin. Matkalla kohti keskustaa onnistuin eksymään ja päädyin näkemään siivun keskustan ulkopuolista Jyväskylää.

Perjantaina siirryin havainnoinnista osallistumiseen. Olin pitämässä alustusta Digitaalinen yhteiskunta-työryhmässä. Tämä oli itselleni aivan uusi ja varsin voimauttava kokemus. Suosittelen kaikkia sosiologeja rohkeasti ylittämään pelkonsa ja tuomaan itseään esille! Automaatioteknologian vaikutuksia työmarkkinoihin vuosien 1980-2015 välillä käsitellyt esitykseni sai kiinnostuneen vastaanoton. Digitaalinen Yhteiskunta-työryhmä oli todella antoisa myös kuuntelija roolissa, ja oli hienoa, että siellä oli myös uusia tutkimusmenetelmiä hyödyntäviä tutkijoita. Aika ei vain meinannut riittää kaikille esityksille!

ikkunasta

Lounaalla Otin Kontaktia™ työryhmässä mukana olleeseen tamperelaiseen opiskelijaan, ja vaihdoimme näkemyksiämme mm. kaupunkiemme sosiologian skenestä. Sosiologipäivät olivat tässä vaiheessa vienyt veronsa ja istuin Westermarck-seuran vuosikokouksen ja noin puolet Sosiologia ja maahanuutto-paneelikeskustelusta puolitehoilla. En ollut kuitenkaan ehkä aivan yhtä poikki kuin jotkut muista osallistujista sillä osalla oli ollut ilmeisen riehakas ilta sitsien jälkeen.

Päätin kuitenkin nuokkumisen sijasta painua kaverini luokse. Lähtö takaisin Helsinkiin odotti jo saman päivän iltana, ja halusin alkaa valmistautua lähtöön ajoissa. Jaksoin kuitenkin colajuomien voimin tavata vielä kahta paikallista kaveriani kevyen kaljoittelun merkeissä ennen astumista S94-pendoliinoon ja paluumatkaan Helsinkiin.

Sosiologipäivistä jäi mielikuva erinomaisena tilaisuutena päästä käsiksi siihen, mikä on sosiologiassa juuri nyt tärkeää ja pinnalla. Lisäksi päivillä on mahdollista tutustua uusiin kiinnostaviin tyyppeihin, mikäli uskallus riittää. Päivät voivatkin olla asiasta kiinnostuneille erinomainen tilaisuus verkostoitua. Lisäksi kyseisen verkostoitumisen voi hoitaa juhlavien bileiden tai opiskelijaohjelman yhteydessä. Olisi kuitenkin tärkeää pitää huolta omasta jaksamisestaan, sillä kaksipäiväinen suhteellisen tiivis tapahtuma saattaa käydä yllättävän raskaaksi ilman kreisibailaustakaan. Päiviltä löytyy aivan varmasti jokaiselle sosiologiasta kiinnostuneelle jotain, ja niille osallistuminen kannattaakin aivan ehdottomasti.

Gradupalsta 2/2016 – Liina Junna

Graduplasta 2/2016 – Liina Junna

Teksti: Liina Junna

Ilmoittauduin graduseminaariin hädässä keväällä 2015. Olin juuri aloittanut harjoittelun THL:ssä ja sopinut, että käyttäisin talon aineistoja; mikään muu ei ollutkaan selvää. Ilmoittautumisen yhteydessä pyydettiin tutkimussuunnitelman luonnosta. En halunnut jatkaa kandiaiheeni parissa, mutta uuttakaan aihetta ei vielä ollut. Pakersin puolivillaisen kyhäelmän. Ahdistuin.

Minulla oli tilastotiede sivuaiheena, joten kvantigradu tuntui luontevalta valinnalta. Elin kuitenkin harhaisessa uskossa, että tutkimussuunnitelma on suurin piirtein avioliittoon verrattavissa oleva sitoumus. Lisäksi kuvittelin, että gradun aiheen keksiminen on kuin löytäisi Jeesuksen. Että jossakin vaiheessa opiskeluja taivaasta tippuu aihe joka on minulle Se Oikea. Ei tippunut. Terveyssosiologia kiinnosti kyllä, mutta mistään suuresta sielunpalosta ei voi puhua rehellisesti. Ahdistuin lisää.

Nyt kun istun tässä jälkiviisastelemassa, niin viime kesän tärkein opetus oli, että vaikka on hyvä olla valmistautunut ja sitoutunut aiheeseensa ennen semman alkua, niin gradun saa kyllä määräajassa aikaiseksi muutoinkin.

Nyt pitkälle edennyt graduni käsittelee itse arvioidun terveyden pohjaa. Menetelmänä on multinominaalinen logistinen regressio, jonka avulla vertailen Terveys2000 aineiston lääkärintarkastusten dataa potilaiden omaan arvioon terveydestään. Testaan lisäksi, modifioiko koulutus indikaattoreiden välistä suhdetta. En ole siis keksinyt pyörää, vaan jatkan olemassa olevaa tutkimusperinnettä. Menetelmän ja aihepiirin takia istun väestötieteen semmassa. Käytän työssäni Stataa.

Aineiston käyttölupaan liittyvä prosessi oli jähmeä. Terveys2000:ta koskevat tutkimussuunnitelmat menevät arviointilautakunnan kautta, mikä tarkoittaa käytännössä luonnosten pallottelemista edestakaisin. Sitten seuraa aineiston tilaamisen vaihe, jonka yhteydessä esimerkiksi osa hakemuksistani hukkui bittiavaruuteen. Muun säätämisen ohessa graduaiheeni vaihtui kesken seminaarin aineistoon liittyvien ongelmien takia. Pääsin kokonaiseen dataan käsiksi vasta loppusyksystä 2015, joten nykyistä graduani olen kirjoittanut vajaat 6kk.

Itse kirjoitustyö on ollut graduprojektin nautinnollisin osa. Enää ei ahdista. Teen kahta työtä joten olen paikoin joutunut taukoilemaan, mutta samalla olen oppinut aikatauluttamista. Ainakin itseltäni menee hetki aikaa orientoitumiseen kun avaan gradun, joten yritän varata säännöllisesti useamman tunnin gradusessioita. Joskus aikaa ei kuitenkaan vain ole, joten käyn taustoittavia artikkeleita läpi ihan aakkosjärjestyksessä yksi illassa töiden jälkeen tai aamuisin bussissa. Vähän on aina parempi kuin ei mitään ja sivu kerrallaan graduni etenee kohti maaliviivaa.

Olen suhtautunut graduun kuin työhön: se on vaan tehtävä. Kun motivaatio ja luovuus ovat hukassa, pakertelen teknisten seikkojen kanssa, esimerkiksi kirjoitan ajoja tai selvitän käyttämieni biomarkkereiden ja terveysindikaattorien lääketieteellistä taustaa. Semma on ollut valtava apu. En ole niinkään käyttänyt sitä tieteellisen esittämisen harjoittelemiseen, vaan tuulettanut pokkana patoumiani ja hakenut apua editoinnin ja umpikujien kanssa. Kiitos opponenteille ja semman pitäjille tästä mahdollisuudesta!

Mitä muuta opin? Viitteidenhallintaohjelma on ystäväsi. Ole systemaattinen, eli päätä joka päivälle mitä aiot tehdä ja pysy suunnitelmassasi. Älä märehdi pitkään yksin jos on vaikeaa, vaan kysy semmassa tai graduohjaajaltasi, luetuta gradu opiskelijakaverilla. Ja lopuksi: jos ei aineistoon liittyvää byrokratiaa lasketa mukaan, gradun tekeminen on itse asiassa kivaa.

Mistä opiskelija saa apua?

Mistä opiskelija saa apua?

Teksti ja kuvat: Jenni Tuhkanen

Helsingin yliopistolla on tarjolla erilaisia palveluita, joiden tarkoituksena on tukea opiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Esittelemme kaksi keskeistä apua tarjoavaa toimijaa, joiden puoleen yliopistomme opiskelijat voivat kääntyä tarpeen vaatiessa. Älä jää yksin omaa hyvinvointiasi varjostavan asian kanssa, vaan hakeudu avun piiriin Opiskelijoiden tukikeskus Nyytin ja Helsingin yliopiston opintopsykologien palveluiden kautta.

Nyyti ry. Opiskelijan tukikeskus

Nyyti edistää ja tukee korkeakouluopiskelijoiden henkistä hyvinvointia ja elämänhallintakykyä. Yhdistys tarjoaa palveluita, jotka auttavat opiskelijoita oman henkisen hyvinvoinnin sekä elämänhallintataitojen parantamisen sekä ylläpitämisen kanssa. Nyytin toiminta pyrkii edistämään opiskelijoiden mielenterveyttä ja vähentämään yksinäisyyttä.

Nyytin palveluihin kuuluu vuorovaikutteinen verkkotoiminta, johon sisältyy vertaistukeen perustuvat keskustelufoorumi, chat ja suljetut nettiryhmät. Vertaistuen lisäksi kyseisissä verkkopalveluissa on mukana aina ammattitaitoinen ohjaaja, Nyytin työntekijöiden lisäksi myös ohjaajia esimerkiksi Väestöliitolta. Keskustelufoorumilla voi keskustella avoimesti kaikista omaa henkistä hyvinvointia askarruttavista asioista, ja suljetuissa nettiryhmissä idea on sama, paitsi että niihin haetaan (helposti sähköisesti) ja ne järjestetään yksityisinä siten, että keskustelut näkyvät vain pienryhmän jäsenille sekä ryhmän ohjaajalle. Esimerkiksi vuoden 2016 keväällä pidetään ainakin kaksi suljettua nettiryhmää, joista ensimmäinen käsittelee perheellisyyden ja opiskelun yhdistämisen haasteita, ja jälkimmäinen puolestaan jännittämiseen liittyviä haasteita niin opiskelun kuin myös muidenkin elämän osa-alueiden kannalta.

Teemallisia ryhmächatteja järjestetään torstai-iltaisin, ja niissä on paikalla keskustelemassa aina ammattitaitoisia ohjaajia, joilta voi kysyä apua teeman puitteissa. Tänä keväänä chattien teemoja ovat muun muassa opiskelu ja ADHD, sukupuolen moninaisuus, raha-asioiden ongelmat, seksuaaliterveys ja syömiseen liittyvät ongelmat.

Nyyti järjestää myös elämäntaitokursseja sekä kasvokkain että verkossa. Elämäntaitokurssilla tarjotaan apua ja neuvoja arjessa jaksamiseen, stressin- ja tunteidenhallintaan, itseluottamuksen parantamiseen, omannäköisen elämän rakentamiseen sekä moneen muuhun. YTHS on mukana järjestämässä Nyytin elämäntaitokursseja, ja kasvokkain pidettäviä kursseja järjestetään keväällä 2016 ainakin Turun, Tampereen, Vaasan, Oulun ja Rovaniemen YTHS:n toimipisteissä.

-> https://www.nyyti.fi/

IMG_4966

Helsingin yliopiston opintopsykologit

Helsingin yliopiston opintopsykologit tarjoavat ryhmä- ja yksilöohjausta perustutkinto-opiskelijoille. Yksilöohjauksessa opiskelija voi kehittää opiskelutaitojaan, miettiä omia tavoitteitaan tai käsitellä muita oppimiseen, jaksamiseen tai opiskeluympäristöön liittyviä asioita, esimerkiksi motivaatio-ongelmia, tenttiahdistusta, ajankäyttöä sekä gradun tai kandin teossa ilmeneviä vaikeuksia.

Opintopsykologit esittävät, että mikäli vastaat kyllä johonkin alla olevista kysymyksistä, kannattaa sinun varata aika opintopsykologin vastaanotolle.

Stressi vaivaa, uupuminen uhkaa?

Jännittäminen haittaa opiskelua?

Paluu yliopistolle askarruttaa?

Syrjintää tai kiusaamista?

Mikään ei riitä?

Oppimisvaikeus esteenä?

Opiskelutaidot hukassa?

Ajankäytön ongelmia?

Motivaatio kateissa?

Gradu/kandi tökkii?

Opintopsykologien sähköinen yhteydenottolomake löytyy Flammasta. E-lomakkeella voi varata yksilöohjausajan sekä ilmoittautua pienryhmäohjaukseen. Odotusaika yksilöohjaukseen on keskimäärin 6-8 viikkoa. Kesäisin ohjausta ei järjestetä, ja yhteydenottolomake tulee jälleen käyttöön viimeistään syyskuun alussa. Opintopsykologi ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä yksilöohjauksen varanneeseen ja pienryhmäohjaukseen kutsu tulee puolestaan viikkoa ennen ensimmäistä tapaamista.

joki

Opintotukileikkaukset uhkaavat meritokratiaa

Opintotukileikkaukset uhkaavat meritokratiaa

Teksti: Oskari Lappalainen
Kuva: Sini Järnströn

Tämän hetken istuva hallitus on ehtinyt suurella innolla touhuta monenlaisia sittemmin kaatuneita projekteja talouskasvun auttamiseksi. Ainoaksi kestäväksi kärkihankkeeksi näyttävät jääneen leikkaukset koulutukseen ja opintotukiin. Tämä siitä huolimatta että kyseiselle projektille on varsin vaikea löytää kannattajia. Opintoleikkausten mahdollisia negatiivisia vaikutuksia onkin jo käsitelty monesta tulokulmasta. On kritisoitu niiden niin sivistystä kuin taloutta rapauttavia vaikutuksia. Tässä artikkelissa käsittelenkin aihetta vähemmän käsitellystä näkökulmasta eli koulutusleikkausten, tarkemmin opintotukileikkausten, vaikutuksesta meritokratian toteutumiseen.

Meritokraattisessa yhteiskuntaihanteessa ihmisten taidot, ei syntyperä tai muut henkilökohtaiset ominaisuudet, määrittävät yhteiskunnallisen aseman. Kuten hyvin monet muutkin asiat meritokratia on ideaali, josta ollaan varsin kaukana. Voidaan kuitenkin sanoa, että maa jossa vähävaraiset mutta kyvykkäät pääsevät opiskelemaan ja kehittämään taitojaan on lähempänä meritokratiaa kuin maa jossa näin ei ole.
Nyt vähävaraisten mahdollisuuksia osallistua opiskeluun ollaan heikentämässä. Opiskelijoiden opintoraha laskee 250,88 euroon 337 eurosta per kuukausi. Opintolainan valtiotakauksen märää kuitenkin nousee 650 euroon, eli opiskelusta halutaan tehdä velkavetoisempaa. Samaan aikaa tukikuukausin määrä vähenee 64 kuukaudesta 54 kuukauteen. Leikkauset tulevatkin todennäköisesti savustamaan vähävaraiset opiskelijat ulos järjestelmästä, tai ajavat opiskelijoita työskentelemään palkkatöissä opiskelun sijasta entistä enemmän.

Opintotuilla ja panostuksella koulutukseen on ollut meritokratiaa lisäävä vaikutus, sillä koulutuksen periytyvyys laski huomattavan paljon 1900-luvun varrella. Tässä valossa opintotukileikkausten perusteleminen koulutuksen periytyvyydellä on hyvin kummallista. Opintotukijärjestelmän osittainenkin purkaminen tuleekin väistämättä kasvattamaan koulutuksen periytyvyyttä entisestään.

Koulutuksen periytyvyyteen on liittynyt argumentti siitä, että opintotuet ovatkin vain investointi jo valmiiksi varakkaille. Opintotuet ovat kyllä investointi, ja osa opiskelijoista toki tulee varakkaista taustoista. Ennen kaikkea opintotuet ovat kuitenkin investointi meritokratian toteutumiseen. Vaikka jotkut toisin ajattelevat vanhempien varallisuus tuskin määrittää jälkikasvun taitoja.

Puutteellisellakin meritokratialla on valtava merkitys yhteyskunnan henkiselle tilalla ja yleiselle ilmapiirille. Opintoleikkauksilla annetaan viestiä siitä, että mikäli tule köyhästä taustasta niin sinun ei edes kannata yrittää kehittää itseäsi.

koulutustasaarvonedelltytys

Ei liene yllätys jos tämä viesti herättää tulevaisuudessa aina vain suurempaa turhautumista kansalaisten keskuudessa. Suomessa tyytymättömyyttä ehdittiin jo purkaa viime vaalien alla, mutta kansa ei tainnut aivan saada mitä se tilasi. Turhautumista onkin alettu ilmaista politiikan ulkopuolella. Tähän mennessä tyytymättömyys on purkautunut ennen kaikkea jo valmiiksi heikossa semassa olevia kohtaan. Ei kuitenkaan ole mahdotonta seuraavaksi vihan joutuisivat kohtaamaan hyvin toimeentulevat.
Eriarvoistumiskehitys ja meritokratian murentuminen saattaakin lopulta haitata jopa niitä henkilöitä jotka ovat siitä näennäisesti hyötyneet. Esimerkiksi Yhdysvalloissa politiikan mannerlaatat ovat järisseet vaalien alla järkyttävän nopeasti, ja vakiintuneita poliittisia asemia haastavat Donald Trump ja Bernie Sanders ovat saaneet paljon huomiota ja ääniä esivaaleissa. Trump vastustaa globaalia vapaakauppaa joka on hyödyttänyt talouden eliittiä, Sanders taas kutsuu itseään avoimesti sosialistiksi. Republikaanieliitti onkin erityisen tuskissaan Trumpin näkemysten kanssa.

Suurin uhka on kuitenkin lopulta pidemmällä tähtäimellä uhkaava, jos ei ihan kirjaimellinen niin henkinen ja sosiaalinen, sisäsiittoisuus. Miten yhteiskunta pystyisi sopeutumaan uusiin haasteisiin tai kehittämään uusia innovaatioita jos sen kaikki jäsenet ovat samasta puusta veistettyjä ja ennalta valmiisiin asemiin pakotettuja? Meritokratia on ollut länsimaiden menestyksen moottori, ja nyt se halutaan rikkoa.

Mikäli Suomen koulutusmenoissa haluttaisiin säästää niin se tulisi toteuttaa tavoilla jotka edesauttavat meritokratian toteutumista. Jos opiskelijoiden määrää pitää vähentää niin tiukennetaan pääsykoevaatimuksia. Jos tutkimuksen laatua halutaan parantaa, niin puretaan tohtoritehtailuun yllyttävät rahoitukselliset mekanismit ja ohjataan resursseja pienemmälle joukolle henkilöitä.

Ylipäätään valtion budjetin (54mrd€/v) keventämisen kannalta korkeakoulutus (3,2mrd €/v) on myös hyvin kyseenalainen kohde. Ainakin maassa, jossa kuntien tukeminen (9mrd €/v) on suurin yksittäinen menoerä samalla kun sote-alueiden määrä kasvaa kesken asian käsittelyn puolella. Myös se, että maataloustuet (1,86mrd €/v) ovat noin kaksinkertaiset opintotukiin (0,93mrd €/v) kertonee suomalaisten omalaatuisista prioriteeteistä. Toivokaamme siis että kuntasektori- ja biotalous työllistäisi tulevaisuudessa myös sosiologeja.

Avioliitto kuuluu kaikille

AVIOLIITTO KUULUU KAIKILLE

Teksti: Inka Järvikangas

Marraskuun 28. päivä 2014 jäi suomalaisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuushistorian kirjoihin ja kansiin. Eduskunnan täysistunto äänesti tasa-arvoisen avioliittolain puolesta 105-92 ja arviolta noin 50.000 ihmistä juhli Helsingin Kansalaistorilla. Sosiaalinen media virtasi sateenkaaren väreissä ja käyttäjät muokkasivat profiilikuvaansa Tahdon2013-siluetin. Tätä kirjoitettaessa on varmaa, että samaa sukupuolta olevat ihmiset voivat solmia avioliiton 1.3.2017 lukien samoilla edellytyksillä kuin eri sukupuoltakin olevat parit.

Sukupuolineutraalilla avioliittolailla on kaksi tärkeää tehtävää: poistaa oikeustoimikelpoisiin ihmisiin kohdistuvaa suojelua heiltä itseltään, ja laimentaa seksuaalisen suuntautumisen merkitystä yhteiskunnallisessa elämässä. Nämä ovat itsestäänselvyyksiä, mutta ne ovat jääneet yllättävän pienelle huomiolle siinä yleisessä julkisessa keskustelussa, jota tämän aiheen ympärillä on käyty vuosikausia.

Tilastokeskuksen tilastoja tarkastelemalla käy ilmi, että vuonna 2015 ensimmäisen kerran avioliiton solmineiden naisten keski-ikä oli 31,2 ja miesten 33,4 vuotta. Ennen avioliiton solmimista kolmekymppiset ovat siis jo ehtineet kouluttautua ammattiin, työntää ainakin toisen jalan sisään työelämään, ostaa omistusasunnon ja osa on jo lisääntynytkin – isoja päätöksiä kaikki loppuelämän kannalta.  Uskon, että oikeustoimikelpoinen ihminen on kykenevä suoriutumaan itsenäisesti myös elämänsä tärkeimmästä rekrytoinnista, aviopuolisonvalinnasta ilman ulkopuolisten puuttumista asiaan.  Suomen perustuslain 6 §:n mukaan ”Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilön liittyvän syyn perusteella.”. Kauaksi on jäänyt aika, jolloin homoseksuaalisuus oli rikos ja sairaus, joten mikäli kaksi aikuista ihmistä haluaa solmia keskenään avioliiton, valtion tulee se heille suoda riippumatta puolisoiden sukupuolesta. Eivät aikuiset ihmiset tarvitse suojelua heiltä itseltään ja seksuaalisuudeltaan, ainoastaan lapset ja nuoret tarvitsevat seksuaalista koskemattomuutta aikuisten taholta, joka on edelleen säädetty laissa rangaistavaksi ja hyvä niin. Valtion tehtävä ei ole puuttua siihen, ketkä menevät naimisiin keskenään, vaan taata kaikille kansalaisille yhdenvertaiset mahdollisuudet avioliiton solmimiseen. Tämä toteutuu tasa-arvoisella avioliittolailla.

Laki rekisteröidystä parisuhteesta luotiin vuonna 2002 avioliittolain rinnalle, jotta homo- ja lesboparit pääsisivät nauttimaan lain suomista eduista, kuten perimisoikeudesta ja oikeudesta perheen sisäiseen adoptioon. Hyvällä tarkoituksella aiheutettiin kuitenkin kansalaisten jako ykkös- ja kakkosluokkaan, pelkällä rastilla viranomaiskaavakkeessa yksilö ilmiantoi yksityiseen elämäänsä kuuluvan seksuaalisen suuntautumisen valtiolle tai kunnalle. Useissa käytännön tilanteissa tällä tiedolla ei kuitenkaan ollut (tai ainakaan olisi pitänyt olla) mitään merkitystä – esimerkiksi erilaisia etuuksia haettaessa ja myönnettäessä on maksajan näkökulmasta samantekevää hakijan puolison sukupuoli eikä maksaja siksi tällaisella tiedolla mitään tee.  Toki välillisesti ihmisten seksuaalinen suuntautuminen tulee jatkossakin viranomaisten tietoon, mikäli puolison koko nimi paljastetaan. Tässä nimenomaan on tasa-arvoisen avioliittolain hienous, Antti voi olla naimisissa Annan tai Artun kanssa, mutta yhteiskunnan virallistamaa suhdetta ei alleviivata eri tavalla sen mukaan kumpaa sukupuolta puoliso sattuu olemaan. Uskon vakaasti tämän tyyppisen neutralisoinnin myös vähentävän homoseksuaalisuuteen kohdistuvia ennakkoluuloja ja syrjintää. Avioliitto kuuluu kaikille.

Tasa-arvoinen avioliittolaki ei ole kuitenkaan ihmelääke, joka voimaantullessaan poistaisi kaikki tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvät ongelmat. Merkittävin katvealueelle jäävä alue on transsukupuolisten oikeudet ja translaki. Ihmisoikeusjärjestöistä esimerkiksi Amnesty katsoo, että ”Suomi loukkaa juridisen sukupuolensa korjaavien ihmisten ihmisoikeuksia räikeästi pakottamalla heidät sterilisaatioon ja eroamaan aviopuolisostaan.” Valitettavasti Amnesty on oikeassa – Suomen nykyinen translaki sitoo sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen ja sukupuolen korjaamisen lääketieteellisen prosessin toisiinsa, juridisen sukupuolen ”vaihtaminen” viranomaisten rekistereihin ei siis käy ilmoitusluonteisesti. Törkeimmät transsukupuolisiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset ovat luonnollisesti vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ja suostumus avioliiton muuntamisesta rekisteröidyksi parisuhteeksi tai toisinpäin. Hyvässä vanhemmuudessa on kyse ennen kaikkea läheisen vuorovaikutussuhteen rakentamisesta lapseen, ei vanhemman sukupuolesta tai sukupuolisuuden kokemuksesta. Avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen transihmisen kanssa solminut on usein puolison korjausprosessin valmistuessa yhtä homo- tai heteroseksuaalinen kuin prosessin alkaessakin – ihmiset sitoutuvat toisiinsa, eivät sukupuoliin.