Teksti: Petra Vatanen
Lapsuuden kotini on maalla, järvenrannalla. Pihasta löytyy puuliiteri, aitta, kota, huvimaja, trampoliini ja paljon muuta. Lähimmät naapurit, jotka asuvat kilometrin päässä, eivät liiemmin elämää häiritse. Maalla ei tarvitse kuntosalijäsenyyttä, bussikorttia tai Uber – sovellusta. Kuntosalina toimii kodin eteinen peileineen; tarvitaan vain jumppapallo, käsipainot ja hiukan mielikuvitusta. Bussikortti ilman busseja on turha. Uber-kuskina toimii se, ken sattuu joutilaana autoilemaan. Kyytipalvelu toimii ”tarjoa sitten kahvi ensi kerralla” –periaatteella. On sanomattakin selvää, että elämäntyyli on hyvin erilainen maalla kuin kaupungissa.
Muutin itse lukiosta päästyäni Helsinkiin. Vaikka opiskelupaikka ei heti auennut, lähteminen tuntui järkevältä. Maaseudun syrjässä olo alkoi tuntumaan liian syrjäiseltä. Huolimatta siitä, että ensiasuntoni oli kaksoissiskoni kanssa jaettu 30 neliön yksiö, elämä tuntui kaupungin huminassa suorastaan elegantilta. Kun on asunut sekä maalla että kaupungissa, ymmärtää parhaiten elämäntyylien kirjon näiden välillä. Maaseudulla eläminen vaatii luovuutta. Siinä missä kaupungissa haetaan unohtunut maito vastapäätä olevasta Alepasta, maalla sitä pyydetään lainaan naapurilta. Kun kaupungin kouluissa tarvitaan sijainen, se hankitaan vuokratyöfirman kautta. Maalla sijaisuutta tulee hoitamaan joku oppilaiden vanhemmista. Kaupunkilaisen vaatteet korjaa ompelija, kodin korjaustyöt talonmies ja auto viedään pesulaan. Maaseutu-asuja on toisena päivänä talonmies ja toisena ompelija. Tai ainakin kuvittelee olevansa. Olipa hoidettava asia mikä tahansa, maaseudulla kukaan ei ainakaan epäröi selviytymästä tehtävästä kuin tehtävästä.
Kaupunki kasvattaa eri tavalla kuin maaseutu, niin hyvässä kuin pahassa. Väitän, että kaupungissa kouluttautumiseen kannustetaan eri tavalla kuin maaseudulla. Kaupungissa nuorille kerrotaan monipuolisemmin koulutusvaihtoehdoista. Koulut ovat henkilömäärältään suurempia kuin maalla ja tämä tarkoittaa usein kovempaa opiskeluntasoa. Uskon, että kaupungissa nuoret ymmärtävät aiemmin kouluttautumisen merkityksen. Annetaanpa esimerkiksi kieltenopiskelu. Kaupungissa on arkipäivää kuulla ja puhua vieraita kieliä. Lapsi saatetaan viedä pienestä pitäen kielikylpyyn, vieraskieliseen päiväkotiin ja kouluun. Toisin on maalla, missä kielitaidon tarvitseminen omassa arjessaan on hyvin harvinaista. Ja jos kieltä ei tarvitse, sitä ei välttämättä ymmärrä perin totisesti opiskella. On kuitenkin syytä muistaa, että heikosta kielitaidosta ei voi syyttää yksin asuinympäristöään. Oppiminen on kyllä mahdollista missä vain, mutta toisaalla se vaatii kovempaa tahtoa ja motivaatiota itseltään.
Kaupunkiasujan elämää on pyritty helpottamaan monin eritavoin. Älypuhelimet tarjoavat valtavan määrän erinäisiä applikaatioita, joiden avulla asioiden hoitaminen on helppoa ja nopeaa. Mietitään vaikka Reittiopas -sovellusta, joka on monen paikallisen (ja paikalle tulevan) raamattu. Oppaan avulla on helppo katsoa millä kulkuvälineellä pääsee paikasta A paikkaan B. Opas ehdottaa suorinta reittiä ja näyttää vielä kaupan päälle sen, kuinka kauan matkaan tulee varata aikaa. Ainoa sovelluksen miinuspuoli kaupunkia ei niin hyvin tuntevalle on, ettei se kerro kummalla puolella katua bussia on odotettava. Usein saman numeroiset bussit kulkevat kumpaankin suuntaan. Jos ei omista suuntavaistoa, vaarana on lähteä juuri päinvastaiseen suuntaan, minne oli tarkoitus. Kokemusta on.
Se kuka sanoikaan että opiskelu on ihmisen parasta aikaa, oli sata prosenttisesti oikeassa. Oma fuksivuoteni starttasi käyntiin reilu kuukausi sitten ja elämä onkin ollut alusta lähtien yhtä juhlaa; sanan varsinaisessa merkityksessä. Valtiotieteelliseen pääsy tuntui vielä viisi vuotta sitten maalla asuessa kaukaiselta haaveelta, mutta Helsinki uusine tuttavuuksineen on myötävaikuttanut omaan sisäänpääsyni pelkästään positiivisesti.
Kiitos Helsinki, että olet. Kiitos Valtiotieteellinen, että olet vihdoin totta.
Millaisessa naapurustossa haluaisit asua? Missä et mielelläsi liikkuisi pimeällä yksin? Miten päätetään, kuka tilaa saa käyttää? Pitäisikö Helsinkiin tulla Guggenheim-museo, ja millä tavoin se tulisi rahoittaa? Miksi kaupungin eri osat eriy- tyvät huono-osaisten ja hyväosaisten asuinalueiksi, ja mitä asialle on tehtävissä? Mitä mieltä meidän tulisi olla lähiöistä – millaisia ylipäätään ovat lähiöt? Kaupunki on välitön asuinympäristömme ja sen vuoksi sosiologille antoisa tutkimuskohde.