Opintotukileikkaukset uhkaavat meritokratiaa
Teksti: Oskari Lappalainen
Kuva: Sini Järnströn
Tämän hetken istuva hallitus on ehtinyt suurella innolla touhuta monenlaisia sittemmin kaatuneita projekteja talouskasvun auttamiseksi. Ainoaksi kestäväksi kärkihankkeeksi näyttävät jääneen leikkaukset koulutukseen ja opintotukiin. Tämä siitä huolimatta että kyseiselle projektille on varsin vaikea löytää kannattajia. Opintoleikkausten mahdollisia negatiivisia vaikutuksia onkin jo käsitelty monesta tulokulmasta. On kritisoitu niiden niin sivistystä kuin taloutta rapauttavia vaikutuksia. Tässä artikkelissa käsittelenkin aihetta vähemmän käsitellystä näkökulmasta eli koulutusleikkausten, tarkemmin opintotukileikkausten, vaikutuksesta meritokratian toteutumiseen.
Meritokraattisessa yhteiskuntaihanteessa ihmisten taidot, ei syntyperä tai muut henkilökohtaiset ominaisuudet, määrittävät yhteiskunnallisen aseman. Kuten hyvin monet muutkin asiat meritokratia on ideaali, josta ollaan varsin kaukana. Voidaan kuitenkin sanoa, että maa jossa vähävaraiset mutta kyvykkäät pääsevät opiskelemaan ja kehittämään taitojaan on lähempänä meritokratiaa kuin maa jossa näin ei ole.
Nyt vähävaraisten mahdollisuuksia osallistua opiskeluun ollaan heikentämässä. Opiskelijoiden opintoraha laskee 250,88 euroon 337 eurosta per kuukausi. Opintolainan valtiotakauksen märää kuitenkin nousee 650 euroon, eli opiskelusta halutaan tehdä velkavetoisempaa. Samaan aikaa tukikuukausin määrä vähenee 64 kuukaudesta 54 kuukauteen. Leikkauset tulevatkin todennäköisesti savustamaan vähävaraiset opiskelijat ulos järjestelmästä, tai ajavat opiskelijoita työskentelemään palkkatöissä opiskelun sijasta entistä enemmän.
Opintotuilla ja panostuksella koulutukseen on ollut meritokratiaa lisäävä vaikutus, sillä koulutuksen periytyvyys laski huomattavan paljon 1900-luvun varrella. Tässä valossa opintotukileikkausten perusteleminen koulutuksen periytyvyydellä on hyvin kummallista. Opintotukijärjestelmän osittainenkin purkaminen tuleekin väistämättä kasvattamaan koulutuksen periytyvyyttä entisestään.
Koulutuksen periytyvyyteen on liittynyt argumentti siitä, että opintotuet ovatkin vain investointi jo valmiiksi varakkaille. Opintotuet ovat kyllä investointi, ja osa opiskelijoista toki tulee varakkaista taustoista. Ennen kaikkea opintotuet ovat kuitenkin investointi meritokratian toteutumiseen. Vaikka jotkut toisin ajattelevat vanhempien varallisuus tuskin määrittää jälkikasvun taitoja.
Puutteellisellakin meritokratialla on valtava merkitys yhteyskunnan henkiselle tilalla ja yleiselle ilmapiirille. Opintoleikkauksilla annetaan viestiä siitä, että mikäli tule köyhästä taustasta niin sinun ei edes kannata yrittää kehittää itseäsi.
Ei liene yllätys jos tämä viesti herättää tulevaisuudessa aina vain suurempaa turhautumista kansalaisten keskuudessa. Suomessa tyytymättömyyttä ehdittiin jo purkaa viime vaalien alla, mutta kansa ei tainnut aivan saada mitä se tilasi. Turhautumista onkin alettu ilmaista politiikan ulkopuolella. Tähän mennessä tyytymättömyys on purkautunut ennen kaikkea jo valmiiksi heikossa semassa olevia kohtaan. Ei kuitenkaan ole mahdotonta seuraavaksi vihan joutuisivat kohtaamaan hyvin toimeentulevat.
Eriarvoistumiskehitys ja meritokratian murentuminen saattaakin lopulta haitata jopa niitä henkilöitä jotka ovat siitä näennäisesti hyötyneet. Esimerkiksi Yhdysvalloissa politiikan mannerlaatat ovat järisseet vaalien alla järkyttävän nopeasti, ja vakiintuneita poliittisia asemia haastavat Donald Trump ja Bernie Sanders ovat saaneet paljon huomiota ja ääniä esivaaleissa. Trump vastustaa globaalia vapaakauppaa joka on hyödyttänyt talouden eliittiä, Sanders taas kutsuu itseään avoimesti sosialistiksi. Republikaanieliitti onkin erityisen tuskissaan Trumpin näkemysten kanssa.
Suurin uhka on kuitenkin lopulta pidemmällä tähtäimellä uhkaava, jos ei ihan kirjaimellinen niin henkinen ja sosiaalinen, sisäsiittoisuus. Miten yhteiskunta pystyisi sopeutumaan uusiin haasteisiin tai kehittämään uusia innovaatioita jos sen kaikki jäsenet ovat samasta puusta veistettyjä ja ennalta valmiisiin asemiin pakotettuja? Meritokratia on ollut länsimaiden menestyksen moottori, ja nyt se halutaan rikkoa.
Mikäli Suomen koulutusmenoissa haluttaisiin säästää niin se tulisi toteuttaa tavoilla jotka edesauttavat meritokratian toteutumista. Jos opiskelijoiden määrää pitää vähentää niin tiukennetaan pääsykoevaatimuksia. Jos tutkimuksen laatua halutaan parantaa, niin puretaan tohtoritehtailuun yllyttävät rahoitukselliset mekanismit ja ohjataan resursseja pienemmälle joukolle henkilöitä.
Ylipäätään valtion budjetin (54mrd€/v) keventämisen kannalta korkeakoulutus (3,2mrd €/v) on myös hyvin kyseenalainen kohde. Ainakin maassa, jossa kuntien tukeminen (9mrd €/v) on suurin yksittäinen menoerä samalla kun sote-alueiden määrä kasvaa kesken asian käsittelyn puolella. Myös se, että maataloustuet (1,86mrd €/v) ovat noin kaksinkertaiset opintotukiin (0,93mrd €/v) kertonee suomalaisten omalaatuisista prioriteeteistä. Toivokaamme siis että kuntasektori- ja biotalous työllistäisi tulevaisuudessa myös sosiologeja.