tasa-arvo – Kontakti-blogi

Puheenjohtajan PS 2/2016

Käsitys Suomen tasa-arvoisuudesta on virheellinen

Tuomas Hallamaa (1)

Teksti: Tuomas Hallamaa

Yleinen käsitys siitä, että suomalainen yhteiskunta olisi tasa-arvoinen, ei pidä paikkaansa. On totta, että viime aikoina suomessa on saavutettu suurta edistystä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen aseman parantamisessa, mutta työ on vasta alussa. On esimerkiksi kyseenalaista, helpottaako tasa-arvoinen avioliittolaki sateenkaariperheiden lasten asemaa. Esimerkiksi on hyvinkin mahdollista, että lapsen ei-biologinen vanhempi joutuu jatkossakin käymään läpi perheensisäisen adoptioprosessin. Suomalainen translainsäädäntö polkee yhä törkeällä tavalla ihmisoikeuksia vaatiessaan henkilön pakkosterilointia hänen oikean sukupuolensa tunnustamisen ehtona.

Samanaikaisesti sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen aseman hienoisen kohenemisen kanssa on tasa-arvo rapautunut muilla alueilla. Suvi Vihavainen (2016) kirjoittaa maanantain 18.4. Helsingin Sanomissa pienten lasten äitien työllisyysasteen romahtamisesta vuoden 2008 54 prosentista 47 prosenttiin vuonna 2014. Tämän lisäksi pienten lasten äidit tekevät entistä enemmän osa-aikatyötä. Tämä kertoo karulla tavalla siitä, että naisten asema työelämässä on yhä vielä perustavalla tavalla huonompi kuin miesten. Työelämän syrjivät rakenteet työntävät nuoria äitejä joko kotiin hoitamaan lapsia tai osa-aikaisiin töihin ja pakottavat samalla miehet elättäjän rooliin. Vihavaisen haastattelema äiti kertoo, että hänen lapsensa isä ei kyennyt jäämään hoitovapaalle perheen taloudellisen tilanteen vuoksi, vaikka olisi halunnut. Työelämässä näyttää vallitsevan vastenmielinen noidankehä: käytännöt perustuvat totaalisen vanhentuneisiin ja epätasa-arvoisiin sukupuolirooleihin ja uusintavat jatkuvasti näitä rooleja. Tilannetta pahentaa suomalaisen ammattirakenteen hyvin voimakas sukupuolittuneisuus, ammatit ovat Suomessa segregoituneet hyvin voimakkaasti ”naisten ja miesten ammatteihin”.

Toinen valtava tasa-arvo ongelma nykysuomessa on syrjintä etnisiteetin perusteella. Suomessa romanien ja saamelaisten syrjimisellä on Suomessa pitkät perinteen. Nyt tämän rinnalle on noussut uussuomalaisten kohtaama avoin rasismi ja viha, sekä rakenteellinen syrjintä, jonka seurauksena Suomeen saattaa muodostua uusi perinnöllinen ”kantasuomalaisesta” poikkeavaan fenotyyppiin perustuva alaluokka. Vielä suurempi railo on aukeamassa kansalaisten ja ei-kansalaisten välille. Ajatus tasa-arvosta perustuu universalistiseen ihmiskäsitykseen, jossa jokaisella ihmisellä on hänen ihmisyytensä perusteella yhtäläinen luovuttamaton moraalinen arvo. Menossa oleva pakolaiskriisi on paljastanut eurooppalaisen ihmisoikeuspuheen onttouden. Ei-kansalaisilla ei ole oikeuksia, vaan heidän voi antaa hukkua Välimereen, tai lähettää diktaattorin kanssa tehdyn epämääräisen sopimuksen perusteella turkkilaiselle pakolaisleirille.

Tasa-arvo ei ole jatkumo, se joko on, tai ei ole. Niin kauan kuin kaikki eläimen ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, tasa-arvoa ei ole. Asioita on kuitenkin mahdollista muuttaa. Paras tapa ylläpitää epätasa-arvoista tilannetta on pitää yllä käsitystä jo saavutetusta tasa-arvosta. Suomessa monet asiat ovat toki paremmin kuin monessa muussa maassa, mutta tämä ei ole syy luopua kamppailusta tasa-arvon edistämiseksi.

Vihavainen, Suvi (2016) Pienten lasten äitien työllisyysaste laskee – monia kiinnostaa osa-aikatyö. Helsingin Sanomat 18.4.2016. http://www.hs.fi/paivanlehti/18042016/a1460862402543

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden parissa toimimisesta työelämässä

Alumnipalsta: Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden parissa toimimisesta työelämässä.

Aija Salo

aija salo 2

VTM

Ylitarkastaja, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto

1. Mitä työ tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymysten parissa sinulle merkitsee?

– Olen arvojani, koulutustani ja kokemustani varsin hyvin vastaavassa työssä, jossa päätehtävät ovat yhdenvertaisuuden edistäminen ja syrjintään puuttuminen. Työni on mielekästä, koska saan edistää tärkeinä pitämiäni asioita ja koska työnantajani tavoitteet ovat pitkälti samansuuntaiset henkilökohtaisten tavoitteideni kanssa. Saan myös tehdä työtä samanhenkisten ihmisten kanssa sekä työyhteisössäni että työhön liittyvissä verkostoissa. Toisaalta tästä seuraa myös se, että työn ja vapaa-ajan raja on usein häilyvä, koska samat asiat ovat minulle tärkeitä myös vapaa-ajalla ja olen osin tekemisissä samojen ihmisten kanssa vapaa-ajallakin. Tämä voi stressata. Työ saattaa olla myös “liian” tärkeää: voi tulla myötätuntouupumusta ja riittämättämyyden tunteita.

2. Mikä asia Suomessa vaatisi tällä hetkellä mielestäsi eniten työtä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden saralla?

Omien etuoikeuksien tiedostaminen. Se koskee jokaista. Erityisesti valkoisuus on silmiinpistävän vahva normi. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoajattelu saadaan valtavirtaistettua palveluihin ja päätöksentekoon vain, jos ihmiset laajemmassa mitassa alkavat tunnistaa erilaisten lähtökohtien aiheuttaman eriarvoisuuden ja sitoutuvat toimintatapojen muutokseen. Se voi merkitä joistain etuoikeuksista luopumista, kuten että enemmistöön kuuluva luovuttaa oman puhetilansa vähemmistöön kuuluvalle tai että ei koko ajan itse ymmärrä kieltä, jota yhteisissä tilaisuuksissa käytetään.

3. Millaisia eväitä sosiologian opinnot antoivat sinulle tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksiin liittyvän työn näkökulmasta?

– Kyky havaita merkityksiä ja rakenteita ihmisten toiminnassa sekä organisaatioidenkin käytännöissä ja kielessä. Valmius tarkastella näitä kriittisesti.

– Herkkyys valtarakenteiden, normien ja eriarvoisuuden havaitsemiselle (myös sosiologien tai laajemman akateemisen yhteisön omassa keskuudessa). Tätä tukivat myös sukupuolentutkimuksen (silloin naistutkimus), kehitysmaatutkimuksen ja saamentutkimuksen opinnot.

– Perusymmärrys kvantitatiivisista ja kvalitatiivisista yhteiskuntatieteiden tutkimusmenetelmistä. Taidot arvioida väitteiden todenperäisyyttä ja tutkimustiedon luotettavuutta kriittisesti.

– Reilusta yhteiskunnasta ja ihmisoikeuksista kiinnostunut feministinen kaveri- ja tuttavapiiri, joka monelta osin toimii verkostonani myös työelämässä.

– Valtio-opin sivuaineopinnoista sain lisäksi perusymmärrystä ja -tietoa poliittisesta järjestelmästä, mikä on tärkeää, jos haluaa vaikuttaa yhteiskuntaan.

Veronika Honkasalo

veronika honkasalo 1 rajattu

VTT

Tutkijatohtori, Nuorisotutkimusseura Ry

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja

Helsingin kaupunginhaltuuston jäsen

1. Mitä työ tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymysten parissa sinulle merkitsee?

Se on minulle peruslähtökohta kaikessa mitä teen, työssä, politiikassa ja henkilökohtaisessa elämässä. Olen saanut feministisen kasvatuksen jo pienestä pitäen, äitini oli aktiivinen tasa-arvoliikkeessä, kuten myös isänikin.

2. Mikä asia Suomessa vaatisi tällä hetkellä mielestäsi eniten työtä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden saralla?

Maahanmuuttopolitiikassa tehdään jatkuvasti ihmisoikeussopimusten vastaisia kiristyksiä, räikein esimerkki tästä on esimerkiksi perheenyhdistäminen, joka koskee erityisen raa’alla tavalla yksin maahantulleita alaikäisiä lapsia. Suuri haaste meillä on intersektionaalisen politiikan tekemisessä, siis siinä että esimerkiksi rasisminvastaiset ja feministiset kysymykset yhdistetään samalle agendalle.

3. Millaisia eväitä sosiologian opinnot antoivat sinulle tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksiin liittyvän työn näkökulmasta?

Sosiologian opinnot Ranskassa saivat minut innostumaan erityisesti Chicagon koulukunnasta ja sellaisista sosiologeista kuin Howard Becker. Ranskassa seurasin myös aktiivisesti mielenosoituksia rasismiin ja paperittomien oikeuksiin liittyen. Jatkoin näiden kysymysten parissa, kun palasin Suomeen ja tein aiheesta gradun ja myöhemmin väitöskirjan. Sosiologian opinnot yhdistettynä kansalaistoimintaan loi hyvän pohjan sille, mitä nykyään teen.

Opintotukileikkaukset uhkaavat meritokratiaa

Teksti: Oskari Lappalainen
Kuva: Sini Järnströn

Tämän hetken istuva hallitus on ehtinyt suurella innolla touhuta monenlaisia sittemmin kaatuneita projekteja talouskasvun auttamiseksi. Ainoaksi kestäväksi kärkihankkeeksi näyttävät jääneen leikkaukset koulutukseen ja opintotukiin. Tämä siitä huolimatta että kyseiselle projektille on varsin vaikea löytää kannattajia. Opintoleikkausten mahdollisia negatiivisia vaikutuksia onkin jo käsitelty monesta tulokulmasta. On kritisoitu niiden niin sivistystä kuin taloutta rapauttavia vaikutuksia. Tässä artikkelissa käsittelenkin aihetta vähemmän käsitellystä näkökulmasta eli koulutusleikkausten, tarkemmin opintotukileikkausten, vaikutuksesta meritokratian toteutumiseen.

Meritokraattisessa yhteiskuntaihanteessa ihmisten taidot, ei syntyperä tai muut henkilökohtaiset ominaisuudet, määrittävät yhteiskunnallisen aseman. Kuten hyvin monet muutkin asiat meritokratia on ideaali, josta ollaan varsin kaukana. Voidaan kuitenkin sanoa, että maa jossa vähävaraiset mutta kyvykkäät pääsevät opiskelemaan ja kehittämään taitojaan on lähempänä meritokratiaa kuin maa jossa näin ei ole.
Nyt vähävaraisten mahdollisuuksia osallistua opiskeluun ollaan heikentämässä. Opiskelijoiden opintoraha laskee 250,88 euroon 337 eurosta per kuukausi. Opintolainan valtiotakauksen märää kuitenkin nousee 650 euroon, eli opiskelusta halutaan tehdä velkavetoisempaa. Samaan aikaa tukikuukausin määrä vähenee 64 kuukaudesta 54 kuukauteen. Leikkauset tulevatkin todennäköisesti savustamaan vähävaraiset opiskelijat ulos järjestelmästä, tai ajavat opiskelijoita työskentelemään palkkatöissä opiskelun sijasta entistä enemmän.

Opintotuilla ja panostuksella koulutukseen on ollut meritokratiaa lisäävä vaikutus, sillä koulutuksen periytyvyys laski huomattavan paljon 1900-luvun varrella. Tässä valossa opintotukileikkausten perusteleminen koulutuksen periytyvyydellä on hyvin kummallista. Opintotukijärjestelmän osittainenkin purkaminen tuleekin väistämättä kasvattamaan koulutuksen periytyvyyttä entisestään.

Koulutuksen periytyvyyteen on liittynyt argumentti siitä, että opintotuet ovatkin vain investointi jo valmiiksi varakkaille. Opintotuet ovat kyllä investointi, ja osa opiskelijoista toki tulee varakkaista taustoista. Ennen kaikkea opintotuet ovat kuitenkin investointi meritokratian toteutumiseen. Vaikka jotkut toisin ajattelevat vanhempien varallisuus tuskin määrittää jälkikasvun taitoja.

Puutteellisellakin meritokratialla on valtava merkitys yhteyskunnan henkiselle tilalla ja yleiselle ilmapiirille. Opintoleikkauksilla annetaan viestiä siitä, että mikäli tule köyhästä taustasta niin sinun ei edes kannata yrittää kehittää itseäsi.

koulutustasaarvonedelltytys

Ei liene yllätys jos tämä viesti herättää tulevaisuudessa aina vain suurempaa turhautumista kansalaisten keskuudessa. Suomessa tyytymättömyyttä ehdittiin jo purkaa viime vaalien alla, mutta kansa ei tainnut aivan saada mitä se tilasi. Turhautumista onkin alettu ilmaista politiikan ulkopuolella. Tähän mennessä tyytymättömyys on purkautunut ennen kaikkea jo valmiiksi heikossa semassa olevia kohtaan. Ei kuitenkaan ole mahdotonta seuraavaksi vihan joutuisivat kohtaamaan hyvin toimeentulevat.
Eriarvoistumiskehitys ja meritokratian murentuminen saattaakin lopulta haitata jopa niitä henkilöitä jotka ovat siitä näennäisesti hyötyneet. Esimerkiksi Yhdysvalloissa politiikan mannerlaatat ovat järisseet vaalien alla järkyttävän nopeasti, ja vakiintuneita poliittisia asemia haastavat Donald Trump ja Bernie Sanders ovat saaneet paljon huomiota ja ääniä esivaaleissa. Trump vastustaa globaalia vapaakauppaa joka on hyödyttänyt talouden eliittiä, Sanders taas kutsuu itseään avoimesti sosialistiksi. Republikaanieliitti onkin erityisen tuskissaan Trumpin näkemysten kanssa.

Suurin uhka on kuitenkin lopulta pidemmällä tähtäimellä uhkaava, jos ei ihan kirjaimellinen niin henkinen ja sosiaalinen, sisäsiittoisuus. Miten yhteiskunta pystyisi sopeutumaan uusiin haasteisiin tai kehittämään uusia innovaatioita jos sen kaikki jäsenet ovat samasta puusta veistettyjä ja ennalta valmiisiin asemiin pakotettuja? Meritokratia on ollut länsimaiden menestyksen moottori, ja nyt se halutaan rikkoa.

Mikäli Suomen koulutusmenoissa haluttaisiin säästää niin se tulisi toteuttaa tavoilla jotka edesauttavat meritokratian toteutumista. Jos opiskelijoiden määrää pitää vähentää niin tiukennetaan pääsykoevaatimuksia. Jos tutkimuksen laatua halutaan parantaa, niin puretaan tohtoritehtailuun yllyttävät rahoitukselliset mekanismit ja ohjataan resursseja pienemmälle joukolle henkilöitä.

Ylipäätään valtion budjetin (54mrd€/v) keventämisen kannalta korkeakoulutus (3,2mrd €/v) on myös hyvin kyseenalainen kohde. Ainakin maassa, jossa kuntien tukeminen (9mrd €/v) on suurin yksittäinen menoerä samalla kun sote-alueiden määrä kasvaa kesken asian käsittelyn puolella. Myös se, että maataloustuet (1,86mrd €/v) ovat noin kaksinkertaiset opintotukiin (0,93mrd €/v) kertonee suomalaisten omalaatuisista prioriteeteistä. Toivokaamme siis että kuntasektori- ja biotalous työllistäisi tulevaisuudessa myös sosiologeja.

Avioliitto kuuluu kaikille

AVIOLIITTO KUULUU KAIKILLE

Teksti: Inka Järvikangas

Marraskuun 28. päivä 2014 jäi suomalaisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuushistorian kirjoihin ja kansiin. Eduskunnan täysistunto äänesti tasa-arvoisen avioliittolain puolesta 105-92 ja arviolta noin 50.000 ihmistä juhli Helsingin Kansalaistorilla. Sosiaalinen media virtasi sateenkaaren väreissä ja käyttäjät muokkasivat profiilikuvaansa Tahdon2013-siluetin. Tätä kirjoitettaessa on varmaa, että samaa sukupuolta olevat ihmiset voivat solmia avioliiton 1.3.2017 lukien samoilla edellytyksillä kuin eri sukupuoltakin olevat parit.

Sukupuolineutraalilla avioliittolailla on kaksi tärkeää tehtävää: poistaa oikeustoimikelpoisiin ihmisiin kohdistuvaa suojelua heiltä itseltään, ja laimentaa seksuaalisen suuntautumisen merkitystä yhteiskunnallisessa elämässä. Nämä ovat itsestäänselvyyksiä, mutta ne ovat jääneet yllättävän pienelle huomiolle siinä yleisessä julkisessa keskustelussa, jota tämän aiheen ympärillä on käyty vuosikausia.

Tilastokeskuksen tilastoja tarkastelemalla käy ilmi, että vuonna 2015 ensimmäisen kerran avioliiton solmineiden naisten keski-ikä oli 31,2 ja miesten 33,4 vuotta. Ennen avioliiton solmimista kolmekymppiset ovat siis jo ehtineet kouluttautua ammattiin, työntää ainakin toisen jalan sisään työelämään, ostaa omistusasunnon ja osa on jo lisääntynytkin – isoja päätöksiä kaikki loppuelämän kannalta. Uskon, että oikeustoimikelpoinen ihminen on kykenevä suoriutumaan itsenäisesti myös elämänsä tärkeimmästä rekrytoinnista, aviopuolisonvalinnasta ilman ulkopuolisten puuttumista asiaan. Suomen perustuslain 6 §:n mukaan ”Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilön liittyvän syyn perusteella.”. Kauaksi on jäänyt aika, jolloin homoseksuaalisuus oli rikos ja sairaus, joten mikäli kaksi aikuista ihmistä haluaa solmia keskenään avioliiton, valtion tulee se heille suoda riippumatta puolisoiden sukupuolesta. Eivät aikuiset ihmiset tarvitse suojelua heiltä itseltään ja seksuaalisuudeltaan, ainoastaan lapset ja nuoret tarvitsevat seksuaalista koskemattomuutta aikuisten taholta, joka on edelleen säädetty laissa rangaistavaksi ja hyvä niin. Valtion tehtävä ei ole puuttua siihen, ketkä menevät naimisiin keskenään, vaan taata kaikille kansalaisille yhdenvertaiset mahdollisuudet avioliiton solmimiseen. Tämä toteutuu tasa-arvoisella avioliittolailla.

Laki rekisteröidystä parisuhteesta luotiin vuonna 2002 avioliittolain rinnalle, jotta homo- ja lesboparit pääsisivät nauttimaan lain suomista eduista, kuten perimisoikeudesta ja oikeudesta perheen sisäiseen adoptioon. Hyvällä tarkoituksella aiheutettiin kuitenkin kansalaisten jako ykkös- ja kakkosluokkaan, pelkällä rastilla viranomaiskaavakkeessa yksilö ilmiantoi yksityiseen elämäänsä kuuluvan seksuaalisen suuntautumisen valtiolle tai kunnalle. Useissa käytännön tilanteissa tällä tiedolla ei kuitenkaan ollut (tai ainakaan olisi pitänyt olla) mitään merkitystä – esimerkiksi erilaisia etuuksia haettaessa ja myönnettäessä on maksajan näkökulmasta samantekevää hakijan puolison sukupuoli eikä maksaja siksi tällaisella tiedolla mitään tee. Toki välillisesti ihmisten seksuaalinen suuntautuminen tulee jatkossakin viranomaisten tietoon, mikäli puolison koko nimi paljastetaan. Tässä nimenomaan on tasa-arvoisen avioliittolain hienous, Antti voi olla naimisissa Annan tai Artun kanssa, mutta yhteiskunnan virallistamaa suhdetta ei alleviivata eri tavalla sen mukaan kumpaa sukupuolta puoliso sattuu olemaan. Uskon vakaasti tämän tyyppisen neutralisoinnin myös vähentävän homoseksuaalisuuteen kohdistuvia ennakkoluuloja ja syrjintää. Avioliitto kuuluu kaikille.

Tasa-arvoinen avioliittolaki ei ole kuitenkaan ihmelääke, joka voimaantullessaan poistaisi kaikki tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvät ongelmat. Merkittävin katvealueelle jäävä alue on transsukupuolisten oikeudet ja translaki. Ihmisoikeusjärjestöistä esimerkiksi Amnesty katsoo, että ”Suomi loukkaa juridisen sukupuolensa korjaavien ihmisten ihmisoikeuksia räikeästi pakottamalla heidät sterilisaatioon ja eroamaan aviopuolisostaan.” Valitettavasti Amnesty on oikeassa – Suomen nykyinen translaki sitoo sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen ja sukupuolen korjaamisen lääketieteellisen prosessin toisiinsa, juridisen sukupuolen ”vaihtaminen” viranomaisten rekistereihin ei siis käy ilmoitusluonteisesti. Törkeimmät transsukupuolisiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset ovat luonnollisesti vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ja suostumus avioliiton muuntamisesta rekisteröidyksi parisuhteeksi tai toisinpäin. Hyvässä vanhemmuudessa on kyse ennen kaikkea läheisen vuorovaikutussuhteen rakentamisesta lapseen, ei vanhemman sukupuolesta tai sukupuolisuuden kokemuksesta. Avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen transihmisen kanssa solminut on usein puolison korjausprosessin valmistuessa yhtä homo- tai heteroseksuaalinen kuin prosessin alkaessakin – ihmiset sitoutuvat toisiinsa, eivät sukupuoliin.

Samat mahdollisuudet – sama lopputulos?

Teksti: Heidi Ahola
Kuva: Sini Järnström

Tasa-arvo on sana, joka vilisee jatkuvasti yhteiskunnallisessa keskustelussa. Harva ympäristöään tarkkaileva ihminen välttyy ottamasta siihen joskus kantaa. Tasa-arvo tarkoittaa pelkistetysti ihmisten yhtäläisiä edellytyksiä saavuttaa asioita elämässä sukupuoleen, ihonväriin, etniseen taustaan ja seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Pohjimmiltaan on kyse yhteiskunnallisen hyvän – resurssien, hyvinvoinnin, vallan sekä varallisuuden – oikeudenmukaisesta ja tasaisesta jakautumisesta ihmisten kesken. Lähemmässä tarkastelussa kuitenkin paljastuu, että tasa-arvon käsite on jopa ongelmallisen monitulkintainen. Tasa-arvoajattelua hallitsee vahvasti hyvin vakiintunut jaottelu mahdollisuuksien tasa-arvon ja lopputulosten tasa-arvon välillä. Nämä kaksi tasa-arvoa palvelevat erilaisia poliittisia intressejä ja niiden vastakkainasettelu aiheuttaa huomattavia jännitteitä julkisessa keskustelussa. Mahdollisuuksien tasa-arvo hallitsee suurimmassa osassa länsimaisia yhteiskuntia vaihtelevin painotuksin. Lopputulosten tasa-arvo on huomattavasti monimutkaisempi asia.

Mitä nämä kaksi tasa-arvoa sitten ovat ja miten ne poikkeavat toisistaan? Mahdollisuuksien tasa-arvo tarkoittaa yksilöiden yhtäläisiä mahdollisuuksia tavoitella samoja asioita taustoistaan riippumatta. Käytännössä mahdollisuuksien tasa-arvo kattaa vain lakiin kirjatut yksilöiden juridiset oikeudet sekä yksilöiden yhtäläiset poliittiset oikeudet. Esimerkiksi yhtäläinen äänioikeus ja yhtäläinen oikeus kouluttautua ovat mahdollisuuksien tasa-arvoa. Lopputulosten tasa-arvo taas keskittyy lähtökohtaisten oikeuksien lisäksi myös toiminnan lopputulokseen – siihen, että vapaiden yksilöiden toiminta synnyttäisi mahdollisimman paljon onnellisuutta kaikille, joita toiminta koskee. Käytännössä lopputulosten tasa-arvon toteutuminen edellyttää yhteiskunnallisen eriarvoisuuden tasaamista esimerkiksi tasaisella tulonjaolla ja valtion väliintuloilla.

HISTORIAA
Pohdittaessa tasa-arvon käsitettä on hyvä vilkaista egalitarismin ja filosofisen ajattelun historiaan. Egalitarismi on poliittisen filosofian suuntaus, jonka mukaan tietyssä yhteisössä elävien yksilöiden tulisi olla keskenään tasa-arvoisia tietyin tavoin – se, millä tavoin tasa-arvo toteutuu, on määrittelykysymys. Egalitarismin taustalla on moraalinen ajatus kaikkien inhimillisten olentojen perimmäisestä samanarvoisuudesta. Tämä ajatus puhkesi kukkaan liberaalin ajattelun kehittyessä Euroopassa 1600-luvulla. Olennainen vaikutin oli yhteiskunnallinen murros: feodalismista siirryttiin teollisuusyhteiskuntiin. Keskiössä oli uusi ajatus ihmisestä yksilönä, jolla on pysyviä oikeuksia lain edessä. Toisin kuin feodaalisessa järjestelmässä, jossa ihmisen syntyperä määritteli tämän tulevaisuuden, uudenaikaisessa yhteiskunnassa haluttiin, että jokainen yksilö on syntymässään vapaa ja että jokaisen vapaan yksilön oikeudet lain edessä ovat yhtäläiset. Liberaaliin ajatteluun vaikutti erityisesti filosofi John Locke. Locken ajatus ihmisestä yksilönä, jolla on oikeus omaan ruumiiseen, omaan elämään, vapauteen ja omaisuuteen, oli omana aikanaan täysin radikaali ja ennenkuulumaton. Locke nimitti näitä ihmisen moraalisia perusoikeuksia luonnollisiksi oikeuksiksi. Tämä Locken individualistinen ja liberaali oikeuskäsitys loi pohjan mahdollisuuksien tasa-arvon ideaalille ja on kaikkien nykyäänkin vallitsevien tasa-arvokäsitysten pohjalla.

Mielenkiintoista on, että mahdollisuuksien tasa-arvoon kuuluu yksilöiden yhtäläinen mahdollisuus kouluttautua – edellyttäen, että opiskelija kykenee maksamaan lukukausimaksut ja muut opiskelusta koituvat kustannukset. Ideaalissa tasaisten mahdollisuuksien yhteiskunnassa kaikilla on mahdollisuus hakeutua opintoihin ja parhaat hakijat saavat opiskelupaikan. On kuitenkin hyvin kyseenalaista, menevätkö opiskelupaikat kaikista lahjakkaimmille opiskelijoille, jos koulutus on maksullista. Opiskelijat valikoituvat tällöin todennäköisemmin perityn sosioekonomisen aseman kuin osaamisen perusteella. Useissa maissa yhtäläisten mahdollisuuksien toteutumista on pyritty lisäämään tarjoamalla kansalaisille ilmaista koulutusta eri koulutusasteilla. Maksuton koulutus jakaa mielipiteitä libertarististen ajattelijoiden keskuudessa – ei ole harvinaista, että ihminen kannattaa tasa-arvoa ja samaan aikaan vastustaa koulutuksen maksuttomuutta.

Ajatus lopputulosten tasa-arvosta kehittyi huomattavasti myöhemmin kuin lockelainen mahdollisuuksien tasa-arvon ihanne. Yhteiskunnallisen toiminnan lopputulokseen alettiin keskittyä 1800-luvulla utilitaristisen ajattelun myötä. Utilitarismi kehittyi ennen kaikkea filosofi John Stuart Millin vaikutuksesta. Pähkinänkuoressa yhteiskunnallinen utilitarismi tarkoittaa sitä, että yksilöiden toimintaa arvotetaan sen perusteella, kuinka paljon onnellisuutta toiminnan seuraukset tuottavat ihmisille – eli mikä on toiminnan lopputulos. Utilitarismissa teon seurauksena syntyvä onnellisuus ei ole vain toimijan omaa onnellisuutta, vaan kaikkien niiden onnellisuutta, joita toiminta koskee. Toisin kuin mahdollisuuksien tasa-arvossa, keskiössä ei ole yksilö, vaan yhteisö. Joskus toiminta, joka ei tuota välitöntä onnellisuutta toimijalle itselleen, tuottaa lopputuloksena onnellisuutta sille yhteisölle, johon toimija kuuluu. Lopputulosten tasa-arvossa siis keskitytään yhteiskunnalliseen lopputilaan, joka seuraa tiettyjen periaatteiden mukaan toimimisesta. Esimerkiksi keräämällä veroja yksilöiltä estetään vahingon aiheuttaminen niille ihmisille, jotka eivät syntyjään ole yhtä hyvässä sosioekonomisessa asemassa, ja välillisesti tämä lisää koko yhteiskunnan hyvinvointia.
Mahdollisuuksien ja lopputulosten tasa-arvon suhteet valtioon poikkeavat merkittävästi toisistaan. Libertaristisessa ajattelussa valtion tehtävä on ainoastaan olla puuttumatta yksilön luonnollisiin oikeuksiin ja samalla varjella näitä oikeuksia lainsäädännöllä. Valtion puuttuminen yksilön toimintaan nähdään yksilönvapauden vastaisena ja sen katsotaan myös heikentävän mahdollisuuksien tasaista jakautumista.
Milliläisessä utilitaristisessa ajattelussa taas valtio on yksilön oikeuksien varjelemisen lisäksi velvollinen mahdollistamaan yksilöiden hyvän elämän vaikuttamalla näiden valintoihin ja ohjailemalla näiden toimintaa yhteisen hyvän nimissä. Juuri suhde valtioon asettaa libertaristisen ja utilitaristisen ajattelun yhteensovittamattomaan ristiriitaan keskenään. Tämän vuoksi tasa-arvolla saatetaan toisinaan perustella keskenään täysin vastakkaisia poliittisia päämääriä. Utilitaristisessa ajattelussa esimerkiksi veronkanto nähdään positiivisena asiana, sillä se edistää lopputuloksen tasa-arvoa. Libertaristisessa ajattelussa se puolestaan nähdään räikeänä yksilön perusoikeuksien polkemisena ja tasavertaisten mahdollisuuksien heikentäjänä.

sipilanaamari

TOIMII TEORIASSA – ENTÄS KÄYTÄNNÖSSÄ?
Tehdään ajatusleikki: miten täydellinen mahdollisuuksien tasa-arvo ja lopputuloksen tasa-arvo oikein toimisivat puhtaimmillaan, ideaalimuodoissaan? Puhtaasti mahdollisuuksien tasa-arvolle perustuva, ilman valtion väliintuloa toimiva yhteiskunta on raaka järjestelmä, jossa varallisuus periytyy sukupolvelta toiselle ja jossa kaikkein varakkaimmat saavuttavat kaikista korkeimman aseman, sillä heillä on eniten varaa kouluttautua ja hankkia kulttuurista ja sosiaalista pääomaa, jota vaaditaan yhteiskunnallisen hierarkian korkeimmille paikoille etenemiseksi. Pääoman ja aseman periytyminen myös ruokkii hierarkkisuutta. Voi asettaa kyseenalaiseksi, onko tällainen yhteiskunta todella tasa-arvoinen – omaisuuden ja arvoasemien periytyessä sukupolvelta toiselle tilanne muistuttaa enemmänkin feodalismia. Libertaristisen yhteiskunnan perimmäinen ongelma on resurssien epätasainen jakautuminen juridisilta oikeuksiltaan tasavertaisten yksilöiden välillä. Jos yhtäläiset oikeudet taataan lailla, kenellä on oikeus ja valta määrittellä, millaisia meriittejä ihmiseltä vaaditaan arvovallan saavuttamiseksi ja miten ja millaisesta kyvykkyydestä pitäisi palkita? Tuleeko palkinto tuloissa, resursseissa, vallassa vai hyvinvoinnissa? Jos valtio ei puutu yksilön valintoihin, päädytään helposti tilanteeseen, jossa yhteiskunnallisen hyvän jakautumista sääntelee vapaa markkinatalous. Tällainen libertaristinen järjestelmä on ankara niille, jotka eivät pärjää kilpailussa, ja yksilöiden sosiaalinen liikkumavara on kapea.

Teoriassa puhdas mahdollisuuksien tasa-arvo kukoistaa meritokratiassa ja vapaassa markkinataloudessa. Meritokraattisessa yhteiskunnassa arvoasemasta toiseen etenemisen pitäisi perustua ainoastaan yksilön kykyihin ilman ulkoisten ominaisuuksien (esimerkiksi sukupuoli tai ihonväri) vaikutusta. Vapaassa markkinataloudessa taas ne yksilöt, jotka valjastavat osaamisensa ja kykynsä parhaiten palvelemaan tuottavuutta, menestyvät teoriassa parhaiten ja saavat suurimmat palkkiot ponnistuksistaan. Käytännössä asiat eivät kuitenkaan mene näin, sillä yhteiskunnalliset rakenteet vaikuttavat markkinatalouden ja meritokratian toimintaan. Lain edessä tummaihoisilla on yhtäläiset mahdollisuudet hakeutua puoluepolitiikkaan kuin valkoisilla, ja naisilla on yhtäläiset mahdollisuudet hakeutua pörssiyhtiöiden johtotehtäviin kuin miehillä. Lopputulokseen vaikuttavat kuitenkin sellaiset yhteiskunnalliset rakenteet (esimerkiksi hyvä veli –verkostot) ja asenteet (esimerkiksi rotuun perustuvat ennakkoluulot), joiden seurauksena valkoiset hallitsevat puoluepolitiikkaa ja miehet hallitsevat pörssiyhtiöiden johtoa. Mahdollisuuksien tasa-arvon ongelma onkin sen kyvyttömyys tunnistaa sosiaalisia rakenteita.

Yhdenvertaisuus lain edessä ei yksin riitä takaamaan todellista tasa-arvoa, vaan yksilön toimintaa on ohjailtava yhteisesti suotuisana pidettyyn suuntaan, jotta vältetään vahingon aiheuttaminen yhteiskunnalle – tähän tarvitaan lopputulosten tasa-arvoa. Vaan onko täydellisen tasainen tulonjako ja puhdas lopputuloksen tasa-arvo realistista – tai oikeudenmukaista? Mitkä olisivat seuraukset, jos yhteiskunnallinen hyvä jakautuisi täydellisen tasaisesti ihmisten kesken? Täydellinen lopputulosten tasa-arvo voi äkkiseltään tuntua utopistiselta. Voimakas sääntely valtion taholta voi herättää ihmisissä niin suurta vastenmielisyyttä, että se kääntyy itseään vastaan. Tämä tosin riippuu yhteiskunnasta: esimerkiksi Pohjoismaissa valtioon toimijana suhtaudutaan lähtökohtaisesti myönteisemmin kuin Yhdysvalloissa. Lopputulosten tasa-arvon saavuttaminen esimerkiksi kiintiöiden, tulonjaon tasoittamisen ja sääntelyn avulla on haastavaa, sillä ne sotivat vahvasti hallitsevaa yksilön vapautta korostavaa eetosta vastaan – sitä eetosta, johon koko tasa-arvon käsite alun perin nojaa. Tapausesimerkkinä voidaan pohtia vaikkapa vuonna 2016 Suomessa käyttöön otettavia korkeakouluhakujen ensikertalaiskiintiöitä. Kiintiöillä pyritään tasoittamaan lopputulosta – pyrkimyksenä on, että yhä useampi suomalainen nuori saisi yhden opiskelupaikan sen sijaan, että pääsykokeissa parhaiten menestyvät opiskelijat haalivat itselleen monta eri opiskelupaikkaa heikommin suoriutuvien jäädessä ilman mahdollisuutta opiskella. Tulevia kiintiöitä on jo parjattu epäoikeudenmukaisuudesta ja siitä, että ne heikentävät aloittavien opiskelijoiden osaamistasoa. On hyvä pohtia, millaiseen yhteiskunnalliseen lopputulokseen kiintiöt lopulta johtavat – lisääntyykö kaikkien hyvinvointi, kun yhä useampi saa teoriassa paremman mahdollisuuden päästä opiskelemaan, vai heikkeneekö opiskelijoiden taitotaso ja herättävätkö kiintiöt ihmisissä katkeruutta? Lopputulos nähdään vasta käytännössä. Ensikertalaiskiintiöihin kiteytyy lopputulosten tasa-arvon ikuinen ongelma: on vaikeaa määritellä suuntaviivoja sille, kuinka paljon lopputulosta halutaan ja voidaan tasata.

Ideologisesta ristiriidasta huolimatta mahdollisuuksien ja lopputulosten tasa-arvo ovat käytännössä riippuvaiset toisistaan. Ilman mahdollisuuksien tasa-arvoa ei voi olla lopputulosten tasa-arvoa, sillä ilman yksilöiden yhtäläisiä oikeuksia lain edessä hyvinvoinnin jakautuminen tasaisesti on mahdotonta. Jotkin liberaalit ajattelijat kannattavat mahdollisuuksien tasa-arvoa mutta vastustavat lopputulosten tasa-arvoa. Tutkimusten mukaan mahdollisuuksien tasa-arvo kuitenkin toteutuu parhaiten yhteiskunnissa, joissa tuloeroja tasataan merkittävästi esimerkiksi verotuksella. Samaten suurten tuloerojen yhteiskunnissa yksilöiden mahdollisuudet tavoitella parempaa elämää ovat vähemmän tasaiset. Käytännössä mahdollisuuksien ja lopputulosten tasa-arvo esiintyvät kumpikin harvoin (jos koskaan) puhtaimmassa muodossaan; suurimmassa osassa länsimaisia yhteiskuntia todellisuus on tasapainottelua libertaristisen ja utilitaristisen ajattelun välillä. Se, kuinka paljon lopputulosta tasoitetaan, riippuu yhteiskunnasta ja on lopulta poliittisten päättäjien käsissä. Selvää on, että tasa-arvon käsitettä viljellään politiikassa antaumuksella oikeuttamaan mitä erilaisimpia päämääriä.

Yhdenvertaisuussuunnitelma 2016

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016

Kontaktin tarkoituksena on järjestää monipuolista ja jäsenistönsä laajasti tavoittavaa toimintaa, johon kaikkien on tasapuolisesti helppoa ja turvallista osallistua. Kontaktin tasa-arvovastaavat yhdessä muun hallituksen kanssa pyrkivät aktiivisesti luomaan turvallista ja tasa-arvoista pohjaa Kontaktin toiminnalle. Tämä tapahtuu ennaltaehkäisevän, jatkuvan ja arvioivan toiminnan kautta.

Alkoholittomat tapahtumat

Kontakti järjestää riittävästi alkoholittomia tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntatapahtumat, pullaperjantait sekä alkoholittomat illanvietot. Myös alkoholillisten tapahtumien, kuten sitsien, järjestämisessä tarjotaan alkoholittomia vaihtoehtoja. Mikään Kontaktin toiminta ei velvoita juomaan alkoholia.

Hinnoittelu

Kontaktin jäsenyys pysyy maksuttomana. Osallistumismaksut tapahtumiin, kuten vuosijuhliin, pysyvät kohtuullisena. Mahdollisuuksien mukaan Kontakti pyrkii maksamaan osan kulttuuritapahtumien osallistumismaksuista. Myös täysin ilmaisia tapahtumia järjestetään.

Tiedotus

Tapahtumista tiedotetaan laajasti niin, että jäsenistö saa kuulla niistä hyvissä ajoin. Tämä tapahtuu esimerkiksi Kontaktin sähköpostilistojen, sosiaalisen median sekä nettisivujen kautta. Tapahtumista tiedotetaan myös englanniksi, ja englanninkielisissä versioissa kerrotaan, keneltä voi kysyä lisätietoa. Kontaktin kansainvälisyysvastaava on erityisesti yhteydessä kansainvälisiin opiskelijoihin, ja pyrkii edistämään näiden osallistumisaktiivisuutta sekä tutustuttamaan suomalaiseen opiskelijakulttuuriin.

Toiminnan läpinäkyvyys

Kontaktin toiminta on läpinäkyvää ja avointa. Kaikilla jäsenillä on oikeus ja mahdollisuus osallistua hallituksen kokouksiin tai lukea jälkikäteen kokouspöytäkirjoja. Tapahtumien järjestämisessä kuullaan jäsenistön mielipiteitä ja toiveita, sekä pyritään tarjoamaan laajasti osallistumismahdollisuuksia myös toiminnan järjestämiseen.

Esteettömyys

Tapahtumista tiedotettaessa mainitaan, onko tapahtumapaikalle esteetön pääsy. Erityisesti Uudella ylioppilastalolla järjestettävien tapahtumien yhteydessä tämä on tärkeää. Ilmoittautumislomakkeissa on erikseen kohta, jossa kysytään, tarvitseeko osallistuja erityisjärjestelyjä. Kontaktille nimetään oma esteettömyysvastaava, joka saa asianmukaista koulutusta.

Vuosikurssien huomioiminen

Kontakti ottaa toiminnassaan huomioon eri vuosikurssien opiskelijat. Vanhemmat ja pidemmälle opinnoissaan edenneet opiskelijat huomioidaan muun muassa erilaisten työelämäaiheisten tapahtumien, kuten ekskursioiden ja työelämämentoroinnin lisäämisenä, sekä alumnitoiminnan kehittämisenä. Ensimmäisen vuoden opiskelijat pyritään ottamaan aktiivisesti mukaan toimintaan toimivan tiedotuksen avulla. Tämä onnistuu esimerkiksi hallitukseen nimetyn fuksivastaavan toimesta.

Erityisruokavaliot

Kontakti pyrkii mahdollisimman monipuolisesti huomioimaan jäsenistön erikoisruokavaliot. Tapahtumissa tarjottavat kasvis-, vegaani-, laktoosittomat- ja gluteenittomat vaihtoehdot ovat laadukkaita. Kontakti hyväksyy myös aatteelliset perusteet erityisruokavaliolle.

Sukupuoli ja seksuaalisuus

Kontaktin toiminnassa ketään ei syrjitä hänen sukupuolensa tai seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Kontakti pyrkii minimoimaan sukupuolittuneet käytännöt perinteisistä tapahtumista, kuten sitseistä. Kenenkään sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista ei oleteta, eikä kysytä tarpeettomasti.

Turvallinen tila

Kontakti noudattaa kaikissa tapahtumissaan Kannunvalajien turvallisen tilan periaatetta. Tämän periaatteen mukaan esimerkiksi yksilöistä ei tule olettaa mitään, toisia kohtaan tulee olla kunnioittava, kaikille tulee antaa tilaa, ketään ei saa häiritä ja ongelmatilanteisiin tulee pyytää ja saada apua. Olettamatta tulee jättää henkilön identiteettiin, elämänkokemukseen ja mielipiteisiin liittyvät piirteet. Toisen erilaisuutta ei tule kyseenalaistaa. Kaikkien tulee antaa tulla kuulluksi. Kaikenlainen fyysinen ja henkinen häirintä on ehdottomasti kiellettyä. Ongelmatilanteissa jäsenistö voi ottaa nimettömänä tai nimellisenä yhteyttä Kontaktin tasa-arvovastaaviin häirintälomakkeen kautta.

Yhteistyö

Kontaktin tasa-arvovastaavat pyrkivät edistämään hallituksen sisäistä, eri järjestöjen hallitusten välistä sekä hallituksen ja jäsenistön välistä yhteistyötoimintaa yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Tavoitteena on tuoda tasa-arvonäkökulmaa kaikkeen Kontaktin toimintaan. Myös jäsenistön ajatuksia tasa-arvosta tullaan kuulemaan. Kontakti osallistuu ja edistää aktiivisesti muita tiedekunnan alaisia aiheeseen liittyviä kanavia.

Kontaktille on tärkeää, ettei ketään syrjitä tai häiritä ikänsä, sukupuolensa, taustansa, vakaumuksensa tai suuntautumisensa perusteella. Tasa-arvovastaavat arvioivat kuukausittain tämän tavoitteen toteutumista.

kuvitus5

Tasa-arvovastaavan terveiset

Teksti: Anna Lemström

Tasa-arvovastaava. Se ”jämätitteli”, joka nakitetaan vastahakoiselle uudelle hallituslaiselle, koska sitten HYY antaa ainejärjestölle rahaa. Titteli, jota kukaan ei suuremmin halua, muttei suuremmin vastustakaan. Titteli, jonka tehtävänä on kirjoittaa se yksi yhdenvertaisuussuunnitelma, jossa vakuutetaan, ettei me syrjitä, ja se siinä. Loppu vuoden voikin sitten keskittyä oikeisiin hallitushommiin.

Jo hakiessani Kontaktin hallitukseen ilmoitin, että haluan uudeksi tasa-arvovastaavaksi. Olin kyllästynyt siihen, että niin järjestö-, yritys- kuin opiskelumaailmassa tasa-arvokysymyksiä hoidetaan liian usein viimeisenä. Sitten jos tärkeämpien asioiden jälkeen ehtii.

Tasa-arvo sinänsä on mielestäni varsin latistunut sana. Nykypäivänä harva muotoilisikaan olevansa tasa-arvoa vastaan. Siksi tasa-arvoa onkin erinomaista käyttää politiikan välineenä. Siihen vedottaessa jokaisen tulisi olla samaa mieltä. Sen sijaan keinot tasa-arvon toteuttamiseksi voivat olla monen mielestä radikaaleja. Sanat kuten feminismi, pasifismi tai vegetarismi ovat yhteiskunnassamme yhä vahvasti latautuneita. Tunnummekin kaikki kannattavan illuusiota yhdestä kollektiivisesta tasa-arvon ideaalista, vaikka todellisuudessa tasa-arvon dilemma ei ehkä olekaan niin yksinkertainen.

Minulle tasa-arvo merkitsee yhtäläisiä oikeuksia, mahdollisuuksia ja resursseja toteuttaa näitä mahdollisuuksia. Yleistä, itsestään selvää ja latteaa. Tiedän; mutta silti tärkeää.

Vuosi on pyörähtänyt käyntiin kiireisenä. Suuret opintouudistukset, kevään vuosijuhlat, lukemattomat ekskursiot ja uudistuvat verkkosivut ovat vaatineet hallituslaisilta lukemattomia tunteja. Aiheet ovat todella tärkeitä ja on upeaa, että niiden parissa toimii osaavia opiskelijoita. Olen silti myös ylpeä siitä, miten paljon Kontakti on tänä vuonna jo saanut aikaan myös tasa-arvon saralla. Olemme tämä vuonna Emmi Rantasen kanssa uudistaneet Kontaktin tasa-arvosuunnitelman kattavammaksi kuin koskaan. Olemme etsineet ja löytäneet useita kehittämiskohtia tasa-arvoisemman Kontaktin puolesta. Sitsien skoolauskäytännöt on irrotettu sukupuolirooleista, laululäpysköjen sanoituksien seksuaalikuvastoa on monipuolistettu, alkoholittomien vaihtoehtojen määrää on lisätty kaikissa tapahtumissa ja on myös järjestetty täysin alkoholittomia tapahtumia. Olemme käyneet ekskursiolla mm. ajatuksia herättäneessä teatteriesityksessä, parantaneet esteettömyystiedotusta ja pitäneet huolta myös ulkomaalaisia opiskelijoita palvelevista englannin kielisistä tiedotteista. Kun tasa-arvon nostaa esiin muiden vastuualueiden piilosta, paljonkin voi siis tapahtua.

Järjestötoiminta on mielestäni ihan mahtavaa. Olen saanut tutustua ihaniin uusiin ihmisiin niin Kontaktin sisällä kuin muistakin ainejärjestöistä. Olen saanut nauraa, itkeä, saunoa ja juhlia. Olen saanut konkreettisesti vaikuttaa asioihin, joihin uskon. Kontaktista on muovautunut minulle toinen perhe, joiden kanssa saan jakaa ilot ja surut. Suosittelenkin lämpimästi varsinkin syksyn fukseja lähtemään rohkeasti mukaan Kontaktin toimintaan. Otamme teidät avosylin vastaan!

Olen ylpeä saadessani sanoa olevani kontaktilainen. Olen ylpeä saadessani sanoa olevani tasa-arvovastaava.

kuvitus2