Lähiömysteeri podcast 24.2.2022: 6. Leppoinen kaupunki – Mitä se voisi olla? https://anchor.fm/lahiomysteeri/episodes/6–Leppoinen-kaupunki–Mit-se-voisi-olla-e1ero72
Pasila Podcast 1.4.2022 Tylsä mielenkiintoinen vai molempia – Itä-Pasila? https://rss.com/podcasts/pasilapodcast/
https://blogs.helsinki.fi/kopomaa/files/2013/04/Timo_Kopomaa_13_cityforcrisis.pdf (Tutkimustuotoksia 2011)
see also BOMB SHELTERS IN THE SUBURBS – A CASE STUDY AND SOME CONSIDERATIONS (2010). helda.helsinki.fi/handle/10138/17467
Mikäli höntsäpelit tunnistetaan ryhmäliikunnan edelläkävijöiksi, niin tulevaisuudessa maalipelejä pelataan paitsi ilman paitsiosääntöä, myös sekajoukkuein. Tämä on toteutunut jo esimerkiksi sekasählyssä ja osin harrastejalkapallossa. Taktisen pelaamisen uusi aikakausi seuraisi höntsäpelien viitoittamaa tietä pelin nopeuttamiseksi, ja näin suuren yleisön kiinnostuksen varmistamiseksi ja vahvistamiseksi. Höntsäpelit kasvattavat osaltaan sukupuolten välistä tasa-arvoa liikuntakulttuurissa ja yleisemminkin yhteiskunnassa, kun perushöntsä ideaalissa tilanteessa, mahdollisista miehiä suosivista evolutiivisista juuristaan huolimatta, on sekapeli.
Tulevaisuudessa korostunee harrastepelejä mahdollistavien tilojen merkitys, samalla kun uusimmat liikuntalajit saattavat hakeutua vielä kartoittamattomiin paikkoihin. Uusien liikuntateknologioiden käyttöönotto, kuten tekonurmikentät ja -jäät lisäävät osaltaan ympärivuotista ja turvallista höntsäilyä yhteispelien parissa. Höntsätyyppisissä peleissä vuodenaikoihin liitetyt sesonkilajit saavat jatkuvuutta uusissa tiloissa, harrastevuoroissa ja mukautetuin välinein vallitsevien sääolojen mukaan. Näin talvihöntsäilyä voidaan harrastaa lämpimään vuoden aikaan ja kesäkauden pelejä saatetaan harjoittaa läpi vuoden. Höntsätyyppisten urheilullisten käytäntöjen harrastamiselle voivat soveltua erilaiset tyhjiksi jäänet tilat, olivatpa kysymyksessä vanhat teollisuusrakennukset tai esimerkiksi hiljentyneet kauppakeskukset.
Tarvitaan liikuttamispolitiikkaa. Tällöin voidaan tarkastella koko liikuntakulttuuria, alueiden kehittämistä, kaupunkisuunnittelua ja miksei myös maabrändiämme höntsäilymahdollisuuksien vahvistamisen näkökulmasta.
Huoli on, että lasten ja nuorten höntsäilylle ei jää kilpailullisuutta painottavassa, kiireiseksi tunnistetussa, paikoin yliorganisoituneessa ja digitalisoituneessa yhteiskunnassa riittävästi aikaa ja tilaa. Höntsään ei kuitenkaan kuulu liiallinen yhteiskunnallisen ohjailun pyrkimys, pikemminkin hienovaraisen vaikuttamisen tarve ja mahdollisuus. Kiinnostavia ratkaisuja ovat olleet esimerkiksi, että on tarjottu nykysukupolvien välistä vuorovaikutusta tukevana toteutuksena perheille höntsävuoroja omaehtoiseen liikuntaa sekä, että on suunniteltu lapsille ja nuorille peliareenoita, joissa kiinnostuksen mukaan voi ulkoilmassa harjoittaa erityyppisiä joukkuepelejä.
(…) Historiallisesti yksi kaupungin keskeisimpiä tehtäviä on ollut suojan tarjoaminen asukkailleen. Uusien uhkakuvien äärellä toisaalta yksityistä arkiturvallisuutta varten hankitut, toisaalta poikkeusoloihin rakennetut varautumisjärjestelmät limittyvät nykymaailmassa toisiinsa. Turvallisuuskysymys yksityistyy myös valtion kannustaessa kansalaisiaan omatoimiseen varautumiseen ja suojautumiseen, samalla kun turvalaitteet ovat yleistyneet. Ihmisten suojelu ja sen tuotteistaminen on kasvava, ei vain tieteen ja tutkimuksen, vaan myös teollisuuden ala.
Nykymaailman epävarmuuden ajan ja tilan kuvaan kuuluu turvattomuuden tunne. Lähitulevan uhkakuvana voisi pitää vaarojen arkistumista. Väentungos ja vilkas liikkumisympäristö saattavat herättää pelkoa, kun aiemmin ehkä vain autiot paikat ovat olleet turvattomuuden tunnetta tuovia (…) Evakuointeihin on toki osattu valmistautua ihmisten kansoittamilla paikoilla (…)
Tuhoisan siviili-iskun aiheuttama luottamuskriisi järjestelmän ja järjestyksen turvallisuutta kohtaan ravistelee kaikkia huonojen uutisten vastaanottajia. Pelko ja suru ovat synnyttäneet uutta yhteisyyttä kaupunkilaisten välillä.
Merkit, jotka muistuttavat meille vaaroista, ovat aiemmin olleet ”hiljaisesti läsnä” arjessa, esimerkiksi turvareittien ohjeina, turvalaitteiden esittelynä, käyttöohjeina, turvaoppaina ja -ohjeina vaaratilanteiden varalle. Tässä lienee tapahtumassa muutos, varautuminen saanee ympärillämme näkyvyyttä – vaikka ehkä vain ajoittain (…)
Ymmärrys kaupunkeja uhkaavista vaaroista ja toteutuneista kriisitilanteista antaa valmiuksia ennakoida kaupunkielämää uhkaavia haasteita ja toimia kriisin hetkellä siten, että vähennetään huolta kaupunkilaisten turvallisuudesta.
Yhteiskunnalliseen kehitykseen, kollektiiviseen kokemukseen turvallisuuden tunteesta ja elämänlaadusta on vaikea lyhyellä aikavälillä vaikuttaa, siksi laajemmista kaupunkiyhteisöä vavisuttaneista onnettomuuksista olisi syytä kirjata talteen kokemukset sekä vaaroihin varautumisen näkökulmasta että kaupunkiyhteisön itseymmärryksen kartuttamiseksi.
(Yliopisto 4/2003, 17)
Joukkuelajit pitävät porukan mukana harrastuksessa ja estävät jäämästä tai jättäytymästä syrjään kaveruussuhteista. Leikkimieliseen peliporukkaan kuulutaan ilman huomattavia suoritus- ja kustannuspaineita. Höntsäily on useimmiten edullista harrasteurheilua. Leikki, yhteisöllisyys ja reiluus korostuvat höntsäliikunnan arvoina. Höntsä on luonnonmukainen luomutuote, jonka lajivalinnoissa harrastajat seuraavat vuodenkiertoa. Katukoris ja -sähly, tossulätkä ja pihafutis sekä muut pienpelit ja lasten väliset kisat vaihtuvat vuodenajan mukaan. Pelaillessa käsitys koetellun lajin luonteesta tarkentuu. Kisailun myötä kehittyvät niin taidot ja kunto kuin pelisilmä ja ymmärrys sovituista säännöistä.
Lasten vanhempien tehtäväksi jää tarjota puitteet leikkimieliselle pelailulle, mahdollisesti siihen itsekin osallistuen. Eri lajien ja harrastusten kirjo on nyt aiempia vuosia selvästi suurempi, samalla asuinnaapurustojen lapsimäärät ovat edeltäviä vuosikymmeniä pienempiä. Pihapelikulttuuria pitäisi suorastaan elvyttää. Näin peliporukan kokoon saaminen saattaa edellyttää sosiaalisen median hyödyntämistä talkoourheilun synnyttämiseksi, puulaakiryhmien perustamista tai kimpassa lasten roudaamista liikunta-aktiviteetien pariin.
Moderniin yhteiskuntaan viittaa erinäisten kaupunkitilojen haltuunotto ja niiden aktiivi käyttö, kaupunkilaisten osallistuminen. ”Tee-se-itse” eli DIY-toimintana höntsäpelit rakentavat tilan harrastetaiteelle ja vapaalle kansalaistoiminnalle, jossa pelailijat kohtaavat toisensa vapaina ja tasavertaisina yksilöinä. Oikeastaan kysymyksessä on DIT-eetos (Do-It-Together), ”tehdään kimpassa”, minkä varaan harrasteyhteisöt rakentavat harjoittamansa aktiviteetin.
Innostus pelaamiseen säilyy lapsella parhaiten, jos hänen ei tarvitse hakeutua pois kotikulmilta. Varsinainen kotietu toteutuu, kun läheinen ”kotiareena” kokoaa pelailun omatoimiporukan ja innostaa säännölliseen treenailuun. Vanhempien rooliksi tulee tällöin kenttämestareina toimiminen. Työsarkaa helpottaa, että itse kyhätyistä kenttäkalusteista on paikoin voitu siirtyä tehdasvalmisteisiin. Tarjolla on pelialustoja, maalikehyksiä ja kaukalon laitoja.
Pihapelit on hyvässä tapauksessa onnistuttu siirtämään seuraavalle sukupolvelle. Pakkastalvena isäporukat ovat tehneet jäätä paikallisille nuorille, ja ehkä vanhemmat ovat itsekin heittäytyneet lätkäpelien tiimellykseen. Mikä parasta isät ja aviomiehet ovat suorastaan nuortuneet lasten pihapeleissä. Kun on aikuinen, voi olla myös lapsi. Usein höntsäily merkitsee ikääntyneemmille pelailijoille nostalgista suunnistusta, jotakin, jonka on kokenut lapsuudessa tai nuoruudessa. Elinvoimaisuuden tunnetta aikuisilla vahvistaa nuorten kanssa pelaaminen ja pärjääminen.
Niin pojat kuin tytötkin ovat saaneet kannustusta peliharrastuksilleen paitsi vanhemmiltaan, myös sparraavilta veljiltä ja kavereilta. Pienemmät oppivat nopeasti, kun saavat pelata isompiensa kanssa. Kannustava aikuinen voi pallotellen aloittaa pienen lapsensa kanssa yksinkertaiset harjoitukset. Urheilusta kiinnostunut tyttö tulee tänä päivänä estoitta vanhempansa kanssa pelikentälle. Isovanhemmat voivat hekin olla mukana vaikka huoltojoukoissa.
Lapselle ja nuorelle pihapelit ovat kasvualusta sosiaalisille taidoille ja kulttuuriin kasvamiselle. Aikuisten ohjausta näissä peleissä on voitu vierastaa, mutta nyt koulussa on toiminut jopa liikuntaan erikoistunut traineri. Joukkuepelaajina tunnettujen mies- ja naisurheilijoiden vierailut kouluissa varmasti sytyttäisivät ja vahvistaisivat entisestään lasten liikuntainnostusta. Tähtiurheilu työntää nuoria harrastepelailuun ja muistuttaa pihapelien merkityksestä osana liikkuvan kaupunkilaisen elämänkaarta.
Nykykaupungissa ymmärretään, että kaikki paikat, joissa ihminen voi liikkua, ovat liikuntaympäristöä. Kuitenkin esimerkiksi kerrostalopihojen liikakunnostuksesta on tullut pihapelien haastaja. Paljas asfalttipiha on notkea tila ja valttikortti lasten pienpeleille, sillä avoimena se mahdollistaa ja innostaa nuoria moninaisiin takapihapeleihin ja -leikkeihin.
Kirjoittamani Äänilevyjen hoito-opas on tarkoitettu ”äänekkäitä ystäviämme”, äänilevyjä keräileville ja kuunteleville musiikin harrastajille. Julkaisussa kerrotaan, miten LP-levyistä ja niiden kansikoteloista tulee parhaiten huolehtia, miten niitä voi kotikonstein kunnostaa ja miten albumeita tulisi säilyttää. Vinyylilevyillä ja jopa originaaleilla C-kaseteilla on tänä päivänä rahallista arvoa niiden kunnon, sisällön ja keräiltävyyden perusteella. Monille vinyylilevyt edustavat leppoistamista, valittua kiireetöntä arjen rytmiä. LP:t on tehty kuunneltaviksi ja katseltaviksi.
Muista myös Suomirockin evoluutio (Kampus Kustannus, 2014).
paikalla oleville asukkaille talon muutostyöt osoittautuvat paikoin ennakoimattomiksi. Remonttiasioiden yhteenkietoutuminen ja niiden epälineaarinen muutosdynamiikka saattavat vahvistaa kokemusta sattumanvaraisuudesta ja tuottaa niin pienempiä kuin suurempiakin yllätyksiä. Asukasta kohdannut asumisen kriisi ei välttämättä passivoi, vaan päinvastoin aktivoi ja pakottaa osallistumaan suunnitteluun, mukautumaan ja suuntautumaan uudenlaisiin asumiskäytäntöihin. Vessa, ateriapalvelut ja oleskelutila saattavat löytyä esimerkiksi lähiravintolasta tai kahvilasta, jotka toimivat kodin laajentumatiloina.
Mitään suuria erityispoikkeusjärjestelyjä perheiden arjen pyörittäminen kotiympäristössä ei yleensä saneerauksen aikana edellyttänyt. Kesämökit ja saaristopaikat ovat totuttaneet suomalaiset siihen, että pärjätään myös alkeellisemmissa oloissa. Asumista remonttitalossa leimaavat retkiolot, ollaan ja eletään ikään kuin leirillä. Asukkaiden onneksi muun muassa sähkökatkot ovat yleensä olleet varsin lyhyitä eikä pitkäaikaisia lämmitysongelmia ole esiintynyt.
Kommentoi tai tiedustele lisää aihepiiristä.
Ks. http://www.vartija-lehti.fi/harmaan-ei-tarvitse-olla-ikaantymisen-perusvari/
Pop-musiikin myymisessä artisti- ja yhtyekuvat ovat tärkeä osa markkinointia. Tuotetun kuva-aineiston voi jakaa karkeasti kolmeen ryhmään. Soittotilannekuviin, poseerauksiin, joissa ei ole soittimia ja kolmanneksi valokuviin, joissa soitin tai soittimet ovat artistin mukana kuvassa. Rautalankakauden (1961-1963) valokuvissa soittotilanteet ovat olleet vähiten esillä. Konserttitilaisuuksia ja valokuvatallennuksen välineistöä oli tuolloin niukemmin tarjolla kuin myöhempinä vuosina. Niin kutsutun Beat-buumin aikana (1964-1966) puolestaan kuvissa suosittiin poseeraamista soitinten kera. Ehkä tunnettiin erityistä ylpeyttä omista soittimista, samalla kun esimerkiksi persoonallinen rock-pukeutuminen ei vielä ollut erotteleva tekijä yleisön suuntaan.
Siirryttäessä Bluesista progeen (1967-70) suomirockin alkusyntyvaiheessa ei artistikuvissa useimmiten ollut soittimia mukana, kun Suomirockin nousun vuosina (1970-1977) kuvissa tyypillisesti oli joko esiintyjä soittotilanteessa tai näytillä oltiin edelleen ilman soittimia. Punk-musiikin nousun kautena (1977-1980) tavanomaista oli, että yhtyevalokuvat oli kuvattu live-esiintymistilanteissa, keikalla tai yhtyeharjoitustilassa. Soitinten kanssa poseeraamista ei esiintynyt. Suomirockin etsiskelyn, Suuren nousukauden ja Konepopin vuosina (1980-1990) suurimmassa osassa kuvista artistit olivat näytillä ilman soittimiaan, mikä piirre vain korostui Konepop-kauden -yhtyekuvamateriaalissa.
Tällaisia havaintoja voimme tehdä kirjan Suomalaisen rockin historia (Bruun ym. 1998) kuvituksesta, kun läpikäytyjen valokuvien kokonaismäärä eli N oli 302 kuvaa.
University of Helsinki