Koutsi-kuulumisia kesäisen Kaisaniemenpuiston kupeesta

Viime viikkojen merkkitapauksia Koutsin kannalta ovat olleet toinen tapaaminen tietoteknisen konsultin kanssa sekä konseptin esittely hankkeen ohjausryhmälle. Molemmat tapaamiset ovat osaltaan ryhdittäneet hankkeen etenemistä: konsultin kanssa vietetty parituntinen hahmotteli työjärjestyksen sekä antoi suuntaa-antavia hintalappuja verkkopalvelun toteutumiselle, ohjausryhmän tapaamisesta puolestaan jäi käteen sopivassa suhteessa sekä kannustusta että kyseenalaistamista.

Koutsilaiset ovat käyttäneet työtuntejaan myös ”uratarina”-työnimellä pitkään kulkeneen sisällön terminologiakysymysten ratkaisemiseen. Kritiikin kohteeksi joutuneen ”uratarina”-termin seuraajan löytymiseksi pystytettiin Yammeriin kehy-ryhmälle termitalkoot. Työnkuva, tehtäväpankki, tehtäväkuva, työnkuvaus, Minun työni, Tätä teen työkseni, Tässä työssä – talkoilu tuotti monta käyttökelpoista ehdotusta! Kehyläiset ovat päässeet kommentoimaan myös tarinoiden keräämiseen käytettävää lomaketta.

Seuraava suurempi edistysaskel projektissa taitaa olla tulevan verkkopalvelun olennaisten sisältöideoiden testaus käyttäjäraadeilla. Käynnissä onkin nyt kahden eri käyttäjäraadin rekrytointiprosessi, kun sekä opiskelijat että alumnit halutaan sisältöjen suunnitteluprosessiin mukaan.

Ohjausryhmän, tietoteknisen konsultin ja kehitysyhteisön kommenttien lisäksi onkin jännittävä päästä kuulemaan, mitä mieltä palvelun ensisijaiset käyttäjät ovat touhusta.

This entry was posted in koutsi-projekti. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *