Mitä tapahtuu?

Aloitimme tehtävän kokoontumalla yhteen ja avaamalla tutkimusaihettamme ”Onko oppimisympäristö päiväkodissa lasta varten?” Ensimmäisessä tapaamisessa käytimme paljon aikaa määrittelemällä käsitteitä ja kysymyksiä, joista jokaisella oli vähän omanlaisensa näkemys. Tavoitteenamme oli päästä yhteisymmärrykseen tehtävän ideasta ja ymmärtää käsitteet samalla tavalla.

Ensin eksyimme ajattelemaan asiaa ainoastaan leikkiympäristön näkökulmasta. Keskustelimme esimerkiksi leikin kestosta ja päivärakenteen vaikutuksista leikkiympäristöön. Sitten oivalsimme, että oppimisympäristö on paljon muutakin kuin leikkiä. Esille nousi erityisesti lapsen kokema fyysinen oppimisympäristö, jota lähdimme sitten tarkemmin pohtimaan.

Jakauduimme kahteen ryhmään, joista toinen on vastuussa ensimmäisestä blogikirjoituksesta ja toinen PowerPoint -esityksestä. Perustimme myös WhatsApp -ryhmän, jossa voimme jatkossa yhdessä suunnitella työprosessia. Tehtävän idea jäi vielä vähän epäselväksi, koska hyppäsimme aiheeseen syvästä päästä. Siksi varmistimme vielä opettajilta tehtävänantoa, jonka jälkeen kokonaiskuva alkoi kirkastua.

Tästä se lähtee!

Ryhmä: Ympäristöönsä vaikuttava lapsi

Tietoa kirjoittajasta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *