Leikkiminen on keskeinen varhaiskasvatuksen opettajan perustehtävä

Ryhmämme lööppi esitti väitteen ”Lapsiryhmässä leikkiminen on yksi keskeinen varhaiskasvatuksen opettajan perustehtävä”. Jaoimme ensin omia ajatuksia ja keskustelimme niistä yhdessä. Keskustelu oli aluksi vähän siellä sun täällä, emmekä saaneet heti kiinni tehtävänannosta. Luettuamme ohjeet muutamaan otteeseen tehtävän idea alkoi selkeneen ja saimmekin lopulta hyviä ajatuksia siitä, miten lööpin väitettä voisi lähteä tutkimaan parhaiten. Pääsimme siis hyvin alkuun, ja ensi kerralla aloitamme jo powerpoint- esityksen työstämisen. Ryhmässämme oli hyvä meininki ja jokaisen mielipide otettiin huomioon. Teimme myös whatsapp- ryhmän, jotta kommunikointi olisi helpompaa ja voisimme sopia tulevat tapaamiset sitä kautta.

Tietoa kirjoittajasta

Yksi ajatus koskien aihetta “Leikkiminen on keskeinen varhaiskasvatuksen opettajan perustehtävä”

  1. Hienoa huomata, että ryhmätyöskentelynne on lähtenyt hyvin käyntiin. Mietimme mitä mieltä olette, onko varhaiskasvatuksen opettajan keskeinen tehtävä leikkiminen? Jäämme innolla odottamaan teidän tutkimuskysymystä. Intoa yhteisiin työhetkiin 🙂
    T. Johanna ja Tytti/Pedagoginen johtajuus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *