Digitaitojen kiitokset

Kohti tutkivaa työtapaa- kurssi alkaa olla lopussa, ja olemme ryhmämme kanssa oppineet hurjasti kahden kuluneen periodin aikana. Erityisesti ryhmämme hyvä yhteishenki nousi puheenaiheeksi koonnissa: meidän ryhmän jäsenillä oli hyvin vähän hankausta keskenään ja tapaamisilla kaikki keskittyivät oleelliseen. Koimme myös, että ryhmämme hyvä yhteishenki mahdollisti mielipiteen ilmaisun ilman pelkoa, että joku ryhmän jäsenistä lyttäisi ideaa. Vahvuutenamme koko kurssin ajan oli yhteen hiileen puhaltaminen ja kannustaminen, että kyllä tästä selvitään. Toisten tekemää panostusta arvostettiin myös kovasti ryhmämme keskuudessa ja kaikki olivat tasa-arvoisessa asemassa.

Hyvästä ryhmähengestä huolimatta, ryhmän koko jäi kaiverruttamaan mieliämme: valtava ryhmäkoko koettiin ryhmässämme haasteeksi ja osittain jopa stressaavaksi. Ryhmän jäsenten suuren määrän takia, oli tutkijatentti vasta ensimmäinen ryhmätapaaminen, jossa kaikki jäsenet olivat paikalla. Ajattelimme kuitenkin, että joskus oli ehkä helpompaakin, kun kaikki eivät olleet paikalla: pienemmässä ryhmässä oli helpompaa saada oma ääni kuuluville. 10 hengen ryhmätyö aiheutti osalla vähän väliä motivaation laskemista, koska koettiin ettei kaikille riittänyt tekemistä.

Koko kurssi huipentui tutkijatenttiin, joka meni meidän mielestämme hyvin. Saimme hyvin ajoitettua kysymyksemme: ehdimme kysymään haluamamme kysymykset ja keksimme myös tentissä pari spontaania kysymystä. 30 minuuttia oli sopiva aika, sillä siinä ehti hyvin paneutua kysymyksiin ja vastauksiin. Koimme myös omat kysymyksemme onnistuneiksi ja kriittisiksi positiivisella tavalla.

Varjoryhmältä saimme positiivista, mutta rakentavaa palautetta. Olisi ollut mukava saada palautetta myös omalta tutkijaltamme heti tentin jälkeen. Toiselle ryhmälle oli haastava toimia varjoryhmänä, sillä ei itse tuntenut tarkasti toisen tutkimusta. Silloin on vaikea arvioida, onko kysymykset kriittisiä, sillä ei tiedä, esiintyvätkö asiat millä tavoin alkuperäisessä artikkelissa.

Pohdimme ryhmässä, mitä olisimme voineet tehdä toisin? Olisimme voineet antaa kaikille hieman selkeämmän työnjaon, jotta kaikki olisivat saaneet yhtä paljon vastuuta osallensa. Ehkä työtkin olisivat sujuneet hieman kivuttomammin, jos jokainen olisi ollut tietoinen toisen ryhmäläisen tekemisistä. Kokonaisuus kurssista omalta osaltamme on kuitenkin mielestämme onnistunut. Alun haastavuuden selätettyä, pääsimme vauhtiin ja saimme kiinni tutkimuksestamme. Isossa roolissa onnistumista on myös mahtava tutkijamme, Satu Valkonen, joka jaksoi päivittää meille tutkimuksen uusia vedoksia ja avata meille innokkaasti sähköpostilla mieltämme askarruttavia asioita.

Jos nyt voisimme painaa samanlaista hymynaama- arvostelua kuin Olivian ruokalassa, antaisimme ryhmällemme toisiksi parhaimman hymynaaman. ?

Tietoa kirjoittajasta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *