Pedagoginen laatu vaatii pedagogista johtajuutta 2

Tapasimme jälleen Minerva-torilla. Kaikki meistä alkoivat tutustua akatemian arviointilomakkeeseen ja nimikkotutkijamme tutkimustekstiin. Sovimme myös, että Mari ja Jenni pitäisivät siitä vielä tällä tapaamiskerralla ryhmälle alustuksen, jonka yhteydessä pohtisimme tutkimuskysymystämme kriittisessä valossa ja antaisimme ideoiden lentää vapaassa akateemisessa hengessä. Syntyisikö hedelmällistä keskustelua? Tarkentuisiko tutkimuskysymyksemme, pysyykö se ennallaan vai joudummeko kenties vielä tarkentamaan aihiota? Johanna, Anni ja Pauliina saivat tehtäväkseen sopia tapaamisen tutkijan kanssa. Jan ja Paula kirjoittivat tätä blogia. Lisäksi kaikki ryhmän jäsenet saivat vielä tehtäväkseen tutustua nimikkotutkijan sekä kurssin koko materiaaliin sekä pohtia mm. tutkimuskysymyksen relevanssia suhteessa oppimateriaaliin. Tunnelmat olivat jälleen aluksi jopa hektiset, mutta tehtäväjako kuitenkin selkeytti toimintaa ja kaikille riitti hyvin puuhaa. Ryhmän kesken sovittiin myös, että kommentoimme säännöllisesti sekä oman että toisten ryhmien blogeja.