Positiivista energiaa

Meidän fiilikset tästä ekasta tehtävästä oli ainakin alkuun vähän pelokkaat, ei vielä ihan tajunnut mitä tuolla haetaan, mutta sitten kun alkoi selkenemään, niin tykkäsimme, että pohditaan ryhmässä kunnolla, miten se tutkimus voitaisiin toteuttaa ja oli rakentavaa keskutelua, että kaikki saivat puhua ja otimme muut hyvin huomioon ja yhdessä saimme uusia näkökulmia mitä ei olisi ajatellut”

Ryhmässämme vallitsee mukava ilmapiiri. Ensimmäinen ryhmätyöskentely tuntimme sujui mainiosti. Pääsimme hyvin alkuun ja ideointia tuli jokaiselta ja keskustelu oli tasapuolista. Uuden aloittaminen uusien ihmisten kanssa on aina haastavaa, mutta tuntuu että tässä porukassa homma sujuu hyvin. Aihe kiinnostaa meitä kaikkia, joka helpottaa työn toteutumista.

Odotamme innolla kurssin jatkumista ja sitä, mitä yhteistyömme saa aikaan.

Ryhmä 14, Katri, Julia, Laura, Juulia, Susanna, Julia, Camilla, Iida, Anna, Kaisa

3 thoughts on “Positiivista energiaa

  1. Erja-Liisa H Hämäläinen

    Samoissa tunnelmissa oltiin ryhmässä lähtökuopissa ensimmäisellä tapaamiskerralla ja jokainen tahollaan ennen kurssin alkua. Tutkimuksen tekoa ja ajatusta yhteisestä matkasta kohti tutkivaa työtapaa asetelma uuden ja tuntemattoman edessä on kysymyksiä ja monenlaisia tunteita herättävää.

    Ryhmässänne kokemus yhdessä keskustelemisesta, pohtimisesta, eri näkökulmien esittämisestä mukavassa ilmapiirissä, ideoinnista, tasapuolisuuden sääntöä noudattavasta keskustelusta, uuden aloittamisen haasteiden kanssa kiinnostavan aiheen äärellä voisi olla kuvaus tieteellisen ajattelun ja tutkimuksen tekemisestä – tietyn viitekehyksen sisällä ja sen rajaamin ehdoin tapahtuvaa toimintaa ja kaiken voiman lähteenä kiinnostus saada tietoa jostain määrätystä ja rajatusta aiheesta – innokkaasti ja yhteistyössä – tutkimusryhmänä. Hienoa!!! Kuulostaa siltä että olette lähteneet yhteiselle tutkimusmatkalle yhdessä meidän muiden ryhmien kanssa. Jäämme odottamaan yhteistyönne hedelmiä ja löytämiänne ratkaisuja. Työn iloa!
    Erja-Liisa/Ryhmä 11

    Vastaa
  2. Vilhelmiina Kuusisto

    Hei,

    Meidän ryhmällämme oli alkuun samanlaisia tuntemuksia. Tehtävänanto oli avoin, joka aluksi tuntui vaikealta, mutta antoi myös paljon vapautta. Alun ahdistuksen jälkeen meidänkin ryhmässämme keskustelu ja ideat lentelivät. Hienoa, että teidänkin ryhmätyöskentelynne sujui hyvin ja kaikki saivat kertoa omia ajatuksiian ääneen. Ryhmätöitä tehdessä positiivinen energia on tärkeää, varsinkin uusien tuttavuuksien kanssa. Odotan innolla, mitä tuleman pitää.

    Odottavin terveisin,
    Vilhelmiina/ryhmä 8

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *