Tervehdys litteältä pallolta!

Uuden kurssin alkaessa vapaus ja vastuu läsähtävät vasten opiskelijoiden kasvoja. Aivan mahtavaa! Kurssi ei toteutukseltaan seuraakaan luentojen perinteistä kaavaa, vaan aktivoi meitä oikeasti oppimaan ryhmätyön ja itsereflektion kautta. Pääsemme tutkimaan niin mitä mielenkiintoisempia aiheita kuin itseämme ja sitä kautta kehittämään ajatteluamme. Ja mikä olisikaan viisastumista ihanampaa!

Ryhmätyöskentelystä tulikin kurssin taikasana, jota oikein käyttämällä tulisimme oppimaan vielä paljon. Tiimiläisten erilaiset ideat pistävät väistämättä omat ajatukset uuteen järjestykseen ja antavat uusia mitä mahtavampia näkökulmia. Toki haasteita tulevat aiheuttamaan eri asioissa joustaminen ja kompromissien löytyminen. Aikataulut tulevat menemään ristiin eikä omaa roolia ryhmässä tunnu löytyvän. Vastuu ja vapaus on näissäkin annettu meille ja uskomme kykyihimme valjastaa ryhmätyö voimaksi.

Ryhmämme kokoontui ensimmäistä kertaa lounaan jälkeen – ja tämä olikin viisas päätös.
10 ihmisen ajatukset, suunnitelmat ja mielipiteet olisi ollut todella paljon vaikeampaa puristaa kasaan tyhjällä vatsalla.
Lähestyimme annettua tehtävää ja valitsemaamme aihetta todella innokkaasti. Keskustelimme avoimesti ja hyvin erilaisista näkökulmista. Näin jälkikäteen ajateltuna tämä innokkuus ja avoimuus keskustelussa heti alkuun auttaa meitä varmasti ryhmänä tulevaisuudessa. Tosin tämä taktiikka johti siihen, että itse tehtävä ja sen kanssa eteneminen otti meistä vähän etäisyyttä.
Toisaalta pysyimme koko ajan aktiivisena ja pystyimme helposti keskustelemaan näkemyksistämme avoimesti. Lopulta ryhmätyön idea, tarkoitus ja tehtävä sisäistettiin hyvin, koska vähitellen löysimme yhteisen sävelen ja pääsimme lähemmäs kohti haluttua lopputulosta.

Koko kurssin ajan, ja toivottavasti myös kaikilla muillakin ryhmätyötä vaativilla kursseilla, haluamme säilyttää joustavan työskentelytavan. Tämä vaatii sen, että jokainen tietää, mitä ollaan tekemässä. Sovitaan ja tehdään yhdessä, ollaan joustavia ja osataan ottaa vastuuta.
Emmekä tietenkään voi jättää mainitsematta itse kurssia! Ryhmätyöskentelyn ohella kehittyminen kohti tieteellisempää ajattelua sekä tieteellisen tutkimuksen periaatteiden oppiminen on jokaisen henkilökohtainen tavoite.

Tutkivin terveisin,

Ryhmä 8: Jyrki, Suvi, Katriina, Elli, Vieno, Vilhelmiina, Roosa, Taru, Samu ja Mikko.

4 thoughts on “Tervehdys litteältä pallolta!

  1. Ainu

    Heippa!

    Tekstistä huokuu innostus ryhmätyötä, sekä kurssia kohtaan. Osaatte ihanasti ajatella haasteet mahdollisuutena oppia uutta. Meillä kävi hieman samallalailla, että aluksi juttelimme paljon ja vaihdoimme ajatuksia aiheesta, emmekä heti keskittynyt täysin tehtävän tekemiseen. Uskon, että tämä oli tärkeää ryhmäytymisemme kannalta. Toivottavasti myös teillä 🙂

    Minua jäi vielä mietityttämään, että mikä aiheenne/lööppinne oli? Olisi ollut myös mielenkiintoista kuulla konkreettisia esimerkkejä teidän eriävistä mielipiteistänne.

    Terkuin Ainu/Sivuraiteilla

    Vastaa
    1. Vieno Kolsi

      Hei!

      Lööppimme otsikko kuului: ”Opiskelijat hämmentyneitä tutkijan väitteestä: Maa ei sittenkään ole pallo!”
      Jokainen ymmärsi tehtävän hieman omalla tavallaan, osa lähti pohtimaan sitä, millaisen kokeen voisimme itse asiasta toteuttaa. Osa olisi tutkinut taas sitä, miten tämä lööpissä mainittu tutkija oli päätynyt tulokseen maapallon muodosta (lähdekritiikki).

      Vastaa
  2. Inkeri M Hyry

    Hei litteän pallon tallustajat,

    Teidän blogitekstin lukeminen tarjosi suoranaista viihdettä. Ryhmätyön vaiheiden, haasteiden ja saatujen elämysten kuvailu vastasi paljon omiakin kokemuksiani tämän kurssin alussa. Minua nauratti erityisesti kohta, jossa itse tehtävä ja sen eteneminen otti teistä etäisyyttä. Miten hienosti muotoiltu. Vilkas keskustelu voi tosiaan johtaa juuri tähän tilanteeseen. Joustavuus ja hyvä suunnittelu työnjaossa ovat varmasti avainasemassa ryhmätyön teossa, kuten sanoitte.
    Teidän aihe oli kaikista lööpeistä ehkä abstraktein, ja olin itse sen kohdalla hyvin hämmentynyt ryhmien jaon aikana. Odotan todella, miten olette lähteneet tutkimaan aihetta ja millaisen näkökulman valitsette. Ehkä jollain tasolla olin lukevinani tekstistänne, että jonkinlaiset taikavoimat ovat käsillä tämän aihepiirin käsittelyssä kuin myös ryhmätyön valjastamisessa voimaksenne, mikä oli hieno tavoitteenasettelu.
    T.Inkeri

    Vastaa
  3. Niina

    Hei!
    Teidän kirjoituksenne suorastaan hehkuu intoa. Otsikkokin on suorastaan provosoiva ja herättää mielenkiintoa.
    Jouduin kuitenkin kysymään Ainun tavoin, mikä olikaan aihe ja lööppi? Jään mielenkiinnolla seuraamaan mitä kaikkea tästä vielä löytyykään =)

    T. Niina / Digittäjät

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *