Ensitapaamisen tunnelmia

Moikka kaikille!

Nyt on kaksi viikkoa yliopistoa takana, ja alkujännityksestä on selvitty. Yliopiston rytmiin ja luentoihin alkaa pikkuhiljaa tottua. Vaikka yliopisto onkin uusi ympäristö, tuntuu se jo aika kotoisalta. Eri kursseilla on syntynyt myös hyviä keskusteluja luennoitsijoiden puheenvuorojen ohella. On tärkeää, että keskustelunaiheita löytyy ja myös me opiskelijat saamme jakaa ajatuksiamme. Innolla siis odotamme, mitä tuleva tuo!

Tällä viikolla oli ensimmäinen Kohti tutkivaa työtapaa -luento. Mieleen jäi erityisesti Glorian puheenvuoro. Oli mielenkiintoista kuulla, kuinka hän on kiertänyt eri puolilla maailmaa tutkien samalla varhaiskasvatusta. Lisäksi Gloria kertoi, kuinka suomalaiset ovat hyvin vakavia. Kuitenkaan samaa ei voi sanoa lapsista. Tällaiset kulttuuriset tavat opitaan vasta myöhemmin iän myötä.

Luennolla jokainen sai itse päättää mielenkiintoisista tutkimusartikkeleista yhden, jota tällä kurssilla lähdetään ryhmässä työstämään. Meidän ryhmäläisiä kiinnosti eniten artikkeli “Tutkija varoittaa: Lapsia arvioidaan heidän oletetun kulttuurinsa perusteella.” Aihe herätti paljon keskustelua ryhmässämme. Aloimme heti pohtimaan, millaisilla tavoilla voisimme lähteä tutkimaan kyseistä aihetta. Lukuisten vaihtoehtojen jälkeen päädyimme kuitenkin kvantitatiiviseen tutkimukseen, jossa pohdimme esimerkiksi, vaikuttaako koulutusasema oletuksiin. Ryhmämme päätyi kahteen hypoteesiin: mitä korkeammin koulutettu, sitä avarakatseisempi, sekä mitä enemmän eroaa ulkonäöllisesti, sitä isommat oletukset.

Keskustelimme ryhmätunnilla aktiivisesti myös monikulttuurisuuteen liittyen, ja syntyi monia mielenkiintoisia näkökantoja asiaan. Edistyimme hyvin oppimistehtävän suhteen, ja pilkoimme myös ryhmämme vastaamaan tietyistä tehtävistä -vaikka tietysti ryhmänä työskennelläänkin. Kaiken kaikkiaan luennolta ja ryhmäosuudelta jäi hyvin positiivinen fiilis ja odotamme innolla tulevaa tutkijatenttiä!

 

Roosa, Sanna, Jonna, Lotta, Serafina, Lotta, Susanna, Laura, Maija ja Ronja

14 thoughts on “Ensitapaamisen tunnelmia

  1. Natalie

    Olette päätyneet tutkimaan mielenkiintoista, opinnoissamme ajankohtaista aihetta. Kasvatuksen filosofiset, kulttuuriset ja yhteiskunnalliset perusteet-kurssilla, Dervinin luennoillahan puitiin käsitettä ”Monikulttuurinen”. Bongasin heti luennoitsijan väitteen ”Suomalaiset ovat vakavia”, jonka voin ilomielin todistaa vääräksi jo seuraamalla sivusta meidän vuosikurssimme opettajaopiskeijoita. 🙂

    Vastaa
    1. Monikulttuuriset / Roosa

      Kiitos kommentista. Itseäni jäi mietityttämään Dervinin kommentti siitä, että suomalaiset eivät ole ujoja. Itse kuitenkin sanoisin, että suomalaiset ovat suhteelliset ujoja ja joskus vakaviakin. Tietysti löytyy myös ulospäinsuuntautuneempia ja positiivisempia.

      Vastaa
    2. Lotta E Lopes de Ponte

      Hei Natalie,
      kiitos kommentistasi! Gloriakin esitti puheenvuorossaan, että suomalaiset ovat vakavia ja ilmeettömiä. Eikö tämä nimenomaan ole stereotypian luomista, kuten Dervin luennollaan puhui? Me suomalaiset tiedämme itse, että tämä väite ei ole totta, voihan sen todistaa jo seuraamalla arkea yliopistolla.
      T: Monikulttuuriset

      Vastaa
  2. Petra

    Moikka
    Olitte hyvin pohtineet fiiliksiä enimmäisiltä kahdelta viikolta. Oli kiva kuulla, että olitte valinneet noin kiinnostavan aiheen. Hyvä, että olitte pohtineet ryhmäjakoa ja tehtäviä kullkekin omaksi, sillä näin varmasti tehtäväkin edistyy nopeasti. Toivottavasti tehtävä edityy hyvin ja keksitte hyvät kysymykset tutkijalle tulevaan tenttiin. Onnea ja menestystä!

    Vastaa
    1. Monikulttuuriset / Roosa

      Kiitoksia kommentista, olemme itsekin tyytyväisiä aiheeseemme. 🙂 Kysymysten keksiminen tutkijalle jännittää!

      Vastaa
    2. Lotta E Lopes de Ponte

      Moikka Petra,
      kiitos kommentistasi! Tapaamme tutkijan huomenna ja pääsemme keskustelemaan hänen kanssaan aiheesta ja hänen tutkimuksestaan. Aika jännää! Aiheemme on tosi kiinnostava ja keskustelua herättävä, kulttuurisuus-käsite on niin laaja ja näkökulmia on monia.
      T: Monikulttuuriset

      Vastaa
  3. Sari Heinonen

    Kiitos blogitekstistänne. Minulle jäi tutkijavierailusta myös positiivinen muisto. Keskustelimme erään toisen fuksin kanssa yleisesti, miten ihanasti yliopistolla tutkijat tuntuvat aivan tavallisilta ja inhimillisiltä olennoilta, vaikka heillä on niin uskomattoman paljon tietoa ja osaamista. Silti kynnys on matala, jos haluaa ilmaista oman, pelkkiin arkikokemuksiin perustuvan ajatuksen tai kysymyksen. Tunnelma yliopistolla on arvostava ja hyväksyvä. Samoin tutkijavieras, Gloria, oli puheessaan mukavan selkeä ja helposti ymmärrettävä, ikään kuin olisimme jo kaikki samaa tutkijaporukkaa, fuksit ensimmäisellä kurssillaan ja vuosikymmeniä tutkimuksia ympäri maailmaa tehneet professorit. Saadaan olla kyllä tosi tyytyväisiä itseemme, että olemme päässeet näin mahtavaan ympäristöön oppimaan. Kuten mainitsittekin, tuleva tutkijatenttikin lähestyy ja mietityttääkin jo, millaisia asioita pääsemme pureskelmaan kun noin mahtava tilaisuus siunaantuu näin opiskelujen alkuvaiheessa…

    Teillä on kiinnostava ja puhututtava aihe, olisi kiinnostavaa olla kärpäsenä katossa kuulemassa miten juttu luistaa! 🙂 Mahtaneeko olla vaikeaa pysyä asiassa?

    Sivuraiteilla/ Sari

    Vastaa
    1. Lotta E Lopes de Ponte

      Hei Sari / Sivuraiteilija,
      kiitos kommentistasi! Tunnelma yliopistolla tosiaan on rento ja innostava, alkaa haaveilla tutkijan urasta itsekin! Ryhmän keskustelut ovat tosiaan rönsyileviä ja hyvin pohdiskelevia, mutta kovin inspiroivia!
      T: Monikulttuuriset

      Vastaa
  4. Toni Miikka Roopertti Kirsikkapuu

    Hei,

    Minusta on hyvä että katsotte tutkimusongelmaa sekä ”katseen” kohdistajan että kohteen vinkkelistä. Mielenkiintoista on, että valitsitte koulutustason hypoteesiksi. Tukeeko aiempi tutkimus tätä? Arkiajattelussa olen monesti ajatellut näin.
    Miten ajattelitte mitata erilaisuutta?

    Toni / Arvotyhjiö

    Vastaa
    1. Lotta E Lopes de Ponte

      Hei Toni / Arvotyhjiö,
      kiitos kommentistanne ja kysymyksistänne. Mekin ajattelemme, että mitä korkeampi koulutus sitä vähemmän ihminen yleistää ja stereotypioi, tämän vuoksi tämä näkökulma kiinnosti. Huomenna tapaamme tutkijan ja selvitämme lisää hänen tekemästään tutkimuksestaan, jännää!
      T: Monikulttuuriset

      Vastaa
  5. Jutta K Karppinen

    Moi!
    Teillä on mielenkiintoinen aihe, joka on ajankohtainen. Olen monesti miettinyt tätä aihetta. On mielenkiintoista nähdä mihin suuntaa kehitätte lööppiä, ja miten käsittelitte arvioimista. Dervinin luentojen jälkeen “kulttuurin” käsitys on laajentunut, niin jään odottamaan teidän tutkimus suunnitelmaa ja näkemystä aiheeseen.

    Ja tosiaan, oli mielenkiintoista kuulla Glorian kokemuksista!

    T. Jutta / pedagogiikan hukkaamat

    Vastaa
    1. Lotta E Lopes de Ponte

      Moi Jutta / pedagogiikan hukkaamat,
      kiitos kommentistanne! Aihe on todella moninainen ja näkökulmia on monia. Varsinkin Dervinin luennon jälkeen silmät aukesivat ja kulttuuri-käsite laajeni joka suuntaan.
      T: Monikulttuuriset

      Vastaa
  6. Katja Tuusinen / Digittäjät

    Moi!

    Hieno blogiteksti, kiitos! Glorian vierailu jäi minullekin vahvasti positiivisena kokemuksena mieleen ensimmäisestä tapaamisesta. Väite, että suomalaiset olisi vakavia, ei kyllä mielestäni pidä täysin paikkaansa. Ulkopuolisen silmin voi vaikuttaa siltä, mutta monet meistä suomalaisista ovat vakavia. Mutta suojamuurin murruttua monet suomalaiset ovat iloisia, avoimia ja sosiaalisia olentoja. Lapsiin tämä ”vakava” väite ei päde kyllä ollenkaan! Teillä on mielenkiintoinen aihe ja se herättää paljon eri kysymyksiä ja ajatuksia. Dervinin luennoilta sai uusia näkemyksiä, jotka liittyy ”kulttuuriin”. Toivon teille intoa ja tsemppiä tulevaan tutkijatenttiin! 🙂

    Vastaa
    1. Lotta E Lopes de Ponte

      Moi Katja, kiitos kommentistasi! Kieltämättä aihe on kovin mielenkiintoinen ja herätti kovasti keskustelua ja pohdintoja. Dervinin luennon jälkeen pohdintoihin oli tullut kriittisempi ja kyseenalaistavampi sävy.

      T: Monikulttuurisuus-ryhmä

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Jutta K Karppinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *