Jalkoihin jäivät sosionomit

Sivuraidejengi polkaisi blogaamisen käyntiin raflaavasti ensimmäisessä postauksessaan. Luettuani ensin muutaman muun ryhmän melko geneerisiä, mutta sitäkin polveilevampia kuvauksia ruokalan jonoista ja luennoitsijoiden svengaavasta retoriikasta, Sivuraide sivalsi raikkaalla avokämmenellä saaden minut esittämään mielessäni ajallemme varsin tyypillisen kysymyksen: ”MITÄ MÄ JUST LUIN?” Järkytystäni syvensi parilla asteella tieto siitä, että olin kuin olinkin tuon ryhmän tasa-arvoinen tutkijajäsen.

Ensimmäinen ajatukseni oli antaa näppäimistöni laulaa välittömästi: MITEN kukaan voi väittää, että paitsi vanhan, myös hiljattain uudistetun varhaiskasvatuslain  (75. pykälä) mukaan täysin pätevä, korkeakoulutettu opettaja (joskin sosionomi) olisi vähemmän, kuin varhaiskasvatuksen asiakas ansaitsee? KUINKA ammattiryhmän, jota julkisessa keskustelussa pidetään arvoasteikolla kutakuinkin metron siivoajista seuraavana, SISÄLLÄ lähdetään arvottamaan tulevan kollegan osaamista koulutustaustan perusteella? MIKSI tällaista on julkaistu MEIDÄN ryhmämme nimellä? ENTÄ KUN MÄ OLEN ERI MIELTÄ?!?

Vaikka purinkin kynteni lähes niveleen asti ja teepaitani tuntui kaulan kohdalta vähintään kaksi kokoa liian pieneltä, hillitsin itseni ja lähestyin ensin tutkijatovereitani whatsappissa ryhmäkurin nimissä: vaikka pyytämättä ja yllättäen, olin joka tapauksessa ainakin teoreettisessa vastuussa julkaisun sisällöstä itsekin. Nostin tietysti käteni virheen merkiksi: en ollut paikalla tapaamisessa, jossa teksti oli ammuttu eetteriin. Postauksessa hyvän maun raja silti mielestäni rikottiin, enkä voinut vaieta!

Kaikki ryhmän jäsenet eivät kuitenkaan suhtautuneet pyrkimyksiini suopeasti, ja lukijoilta saadut kommentit tukivat näiden tovereiden linjaa: kukaan ei ollut noussut puolustamaan mielestäni vääryydellä poljettua sosionomipohjaisen varhaiskasvatuksen opettajan ammattikuntaa, vaan postausta kiiteltiin värikkäänä keskustelunavauksena. Sitä se toki olikin, enhän voinut itsekään olla purkautumatta tutkijaryhmälleni edes lauantai-iltana, vaikka julkisesti jouduinkin suuni suitsimaan. Istahdin siis käsieni päälle ja toivoin, että joku raivoisan oikeamielinen opiskelijatoveri vielä lukisi tekstin minun silmälaseillani ja antaisi kommenttikentän sauhuta häshtägillä someraivo.

Ajalla on kuitenkin helpotuksekseni loppumattomasti dimensioita: samalla, kun se asettaa paineita muun muassa tiettyjen annettujen tehtävien täyttämiseen, voi sen kuluminen suojella tehokkaasti niinkutsutulta ”kärpäsestä härkänen” -ilmiöltä. Kun koitti ryhmämme seuraavan tapaamisen aika, löytyi yhteinen nuotti tekemiseen kaikesta huolimatta nopeasti, teepaitani istui jälleen kaulankin kohdalta ja viikonlopun wapissa käydyt keskustelut nostivat ryhmämme tärkeiden aiheiden ääreen: miten julkaisut allekirjoitetaan, kuka ne hyväksyy vai hyväksyykö? Kuka saa julkaista ja kenen nimissä? Ollaan Hilpön & Lipposen (2019) päämäärien ytimessä; ryhmämme on ajautunut tutkimaan tutkijaryhmän etiikkaan menetelmistä perinteisimmällä, yrityksen ja erehdyksen kautta. Tavoite siis saavutettiin, juuri niin kuin pitikin. Osa ryhmästämme oppi ehkä hillitsemään itseään julkisessa ilmaisussa, osa taas tarkistamaan faktoja ja arvioimaan konteksteja. Nämä taidot ovat akateemisessa maailmassa olennaisia, eikä tutkijan etiikasta voida puhua, ennen kuin ne ovat räpylässä.

Jalkoihin jäivät sosionomit, mutta joskus olen kuullut ilmauksen ”to take one for the team”. Ryhmässämme virinnyt keskustelu varmasti muistutti jokaista työtoverin ammatillisesta arvostamisesta koulutustaustasta huolimatta. Arvokkaana voidaan pitää tätä opetusta myös muiden kuin sen saaneiden tulevaisuuden vakaopejen näkökulmasta: opettaja johtaa tiimiään, eikä itsensä nostaminen sen yläpuolelle ole kestävä tie hedelmälliseen yhteistyöhön. Pedagogiikka, sivuraiteilla tai ei, on opettajan vastuulla, mutta sen jalkauttamiseen kokopäiväiseksi tarvitaan koko yhteen hiileen puhaltavan tiimin ponnistus.

Analyyttista alkavaa työviikkoa toivottaen,

Mirva/ Sivuraiteilla

6 thoughts on “Jalkoihin jäivät sosionomit

  1. Erja-Liisa Hämäläinen

    ”Pedagogiikka, sivuraiteilla tai ei, on opettajan vastuulla, mutta sen jalkauttamiseen kokopäiväiseksi tarvitaan koko yhteen hiileen puhaltavan tiimin ponnistus.” – Voisiko asiaa paremmin kuvata? Työelämässä koko tiimin panostusta tarvitaan – jokaisella on annettavaa ja kortensa tuotavana yhteiseen kekoon – yhdessä lasten kanssa. On todellakin hyvä pysähtyä miettimään tiimijäseniä ja antaa tilaa – kuunnella – niin itseä kuin toisia. Yhdessä – koko päiväkodin henkilökunnan kanssa – on hyvä rakentaa ja tavoitella jatkuvaa ammatillista kasvua ja kehitystä. Ja todellakin niin kuin kirjoittaja kuvaa elävän värikkäästi, on hyvä aina pysähtyä miettimään ajatuksia ja sitä mitä mahdollisesti on juuri lukenut tai kuullut – ja mikä on mahdollisesti ajatusten tai kommenttien takana, ennen kuin heittää palloa takaisin.
    Erja-Liisa/Ryhmä 11

    Vastaa
  2. Sofia Saukkonen

    Kiinnostava näkökulma aiheeseen!

    Voisiko ajatella, että keskustelu varhaiskasvatuksen opettajan ammattiin johtavista koulutuksista ja niiden välisistä eroista juontaa juurensa pidemmän ajan koulutuspoliittisista linjauksista? Näin ollen käyty keskustelu ei pohjimmiltaan olisi kahden ammattilaisen arvottamista tai vertaamista, vaan nimenomaisesti koulutusohjelmien painotusten vertaamista lapsen varhaisvuosien pedagogiikka mielessä pitäen. Ehkä keskustelussa olisikin syytä pitää esillä se, että sosionomista tai varhaiskasvatuksen opettajasta puhuessa, itse asiassa puhutaankin sosionomikoulutuksen ja varhaiskasvatuksen opettajan koulutuksen sisällöistä ja painotuksista. Niissä kun kuuluukin olla eroa, jotta molemmat koulutukset löytävät paikkansa korkeakoulukentällä.

    Varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteeseen on otettu kantaa esimerkiksi Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaamassa selvityksessä (Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017–2030, http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-487-0), missä työryhmä ehdotti muutoksia silloiseen nykytilanteeseen. Ehdotus perustui tutkimukseen sekä uuden varhaiskasvatuslain sisältämiin ammatillisiin osaamisvaatimuksiin. Pohjaa ja perusteita käydylle keskustelulle siis on myös tutkimuksen valossa, mutta ehkä keskustelu on saanut välillä hieman värittyneitä tulkintoja ja jopa kärjistynyt eri ammattiryhmien arvottamiseen tai vertailuun.

    Ehkä meidän tulevien opettajien on syytä tiedostaa alalla vallitseva muutostilanne, ja pitää toisia kunnioittaen mielessä oman koulutuksemme tuomat vahvuudet. Tämä tietysti tarkoittaa myös muiden ammattiryhmien vahvuuksien tiedostamista ja arvostamista. Ja kuten jo totesit, niin jospa sieltä sivuraiteilta voidaan kääntyä pääraiteelle sillä paljon puhutulla moniammatillisella yhteistyöllä.

    Sofia /Ilmiöoppijat

    Vastaa
    1. Mirva

      Kiitos tästä varsin relevantista kommentista Sofia! Nimikkotutkijaksemme paljastui Eeva-Leena Onnismaa, ja tarkastelemme artikkelia Koulutuspoliittisen paradoksin jäljillä http://elektra.helsinki.fi/oa/1797-2299/11/3/koulutus.pdf . Koulutustaustojen arvottamisella on pitkät juuret, mutta henkilökohtaisesti kannan huolta erityisesti opettajan retoriikasta: vaikka toinen puhuisi aidasta ja toinen sen seipäästä, ei todelliselta kasvatusalan ammattilaiselta lipsahda asenteellisuutta oman alan ammatillisuutta kommentoitaessa.

      Vastaa
  3. Ilmari V Lappalainen

    Hieno kirjoitus!

    Minua harmittaa nykyisessä debatissa, kuinka kentän kulmakivi, hoitajat, jäävät täysin paitsioon. En minä sillä, etteikö opettajat ansaitsisi parempaa palkkaa ja varsinkin nykyistä enemmän arvostusta. Minun mielestäni varhaiskasvatuksen kentän kaikki toimijat tarvitsivat niitä! Kentällä työskennellään tiimissä ja jokainen tiimin jäsen on äärimmäisen tärkeä. Siksi luen surulla kentän jakautunutta tilannetta. Sosionomeja varmasti harmittaa, mutta ei jätetä hoitajia yksinään nurkkaan leikkimään.

    Olen opiskellut jo tovin, ja opintovuosien alkupuolella olin töissä ammattiliitolla. Jo tällöin keskustelu yliopistolla oli hyvin värittynyttä nykyiseen suuntaan, vaikka lakiuudistus oli vain pilke silmäkulmassa. Omissa fantasioissani oli järjestää tapahtumia, joissa eri oppilaitosten alan opiskelijat voisivat tavata toisiaan, oppia toisiltaan ja oppia ymmärtämään toisiaan jo ennen kentän tulehtuneeseen ilmapiiriin saapumista. Fantasiat tietenkin ovat fantasioita syystä.

    Toivottavasti siis pikkuhiljaa päästäisiin keskustelussa eteenpäin tilaan, jossa ei luoda alan kolmijakoa vaan yhteen hiileen puhaltamalla kasvatettaisiin alan arvostusta kokonaisuutena. Olemme kaikki valinneet maailman tärkeimmän alan ja se jos mikä on merkki viisaudesta — opinahjosta riippumatta.

    Ilmari/Digittäjät

    Vastaa
    1. Mirva

      No juuri näin, Ilmari! On vaikea nähdä, kuinka oman ammattikunnan arvostusta lisäisi toisen ammattilaisen lyttääminen, varsinkaan, kun yhteiskuntamme on hänen pätevyytensä lakiinkin kirjannut. Kuinka asiallinen on lain sisältö on toinen keskustelu, mutta toistaiseksi näillä mennään. Sivuraiteen blogi puhuu paljolti juuri näistä aiheesta, pysyhän siis kanavalla 🙂

      Vastaa
  4. Jasmin Ketola

    Mahtavaa, että aihe on nostettu esille!

    On surullista nähdä miten oma ammattiylpeys saattaa peittää alleen sen, että meidän jokaisen olisi kunnioitettava kolleegojamme kokonaisvaltaisesti eikä ainoastaan ammattinimikkeellä.

    Saukkonen nostit myös esille tärkeän seikan tässä keskustelussa, että täytyisi enemmän korostaa koulutusohjelmien painotusten vertaamista eikä kahden ammattilaisen välistä aliarvioimista. Ymmärtääkseni niin on myös yritetty tehdä, mutta tähän nykyiseen tilaan se on kuitenkin ajautunut. Miten voisimme edistää molempien ammattikuntien arvostamista latistamatta ketään? Kuten Ilmarikin mainitsi, myös lastenhoitajiakin aliarvioidaan. Sen sijaan, että pyrkisimme osoittamaan sormella miten muiden tulisi toimia, voisimme näyttää esimerkkiä koko yhteiskunnalle ja maailmalle olemalla avoimia ja arvostavia kaikkia ammattiryhmiä kohtaan.

    Ja yksi askel on nyt tehty nostamalla asia rohkeasti esille. Kiitos!

    Jasmin / Hilipitapit

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Mirva Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *