Ryhmä 6
Tapasimme tutkija Alisa Alijoen 2.10. Kaisa-talon kahvilassa. Tapaaminen oli mukava ja rento, ja kysymyksiä esitettiin vastavuoroisesti. Alijoki tutki muun tutkimusryhmänsä kanssa temperamentin ja tuen tarpeiden merkitystä lapsen kognitiiviseen suoriutumiseen integroiduissa ja erityisryhmissä. Saimme vastauksia kysymyksiimme, jotka olivat askarruttaneet mieltämme. Esittelimme hänelle myös ryhmämme ajatuksia ja lähtökohtia tutkimuksen toteuttamiseen, jotka myös esittelimme lähitapaamisissa. Näin pääsimme vertailemaan toteutettua tutkimusta oman hypoteettisen tutkimuksemme kanssa. Ehkä isoimpana kriittisenä kysymyksenä meille nousi poikien suuri lukumäärä erityisryhmissä ja tutkimuksessa. Heitimme ilmoille kysymyksen, onko todella niin että pojilla ilmenee enemmän tuen tarpeita kuin tytöillä. Ja kyllä se tässä kyseisessä tutkimuksessa oli näin. Tutkijoiden mukaan poikia diagnosoidaan enemmän, pojilta siedetään vähemmän huonoa käytöstä kuin tytöiltä ja tytöillä erityistuen tarpeet näkyvät enemmän hiljaisuutena ja syrjäänvetäytyvyytenä. Oli myös mielenkiintoista saada tietää, että Alijoen tutkimus on osa isompaa tutkimushanketta. Tämä antaa meille laajemman näkökulman tutkimuksen ja sen tarkoituksen tarkastelemiseen.
Tutkijatapaamisen jälkeen syvennyimme pohtimaan varsinaisen tutkimuksen toteutusta ja keskeisimpiä käsitteitä. Tutkimuksessa oli selkeästi esillä kolme tärkeää käsitettä: kognitiiviset toiminnot, temperamentti ja tuen tarpeet. Pohdimme lisäksi vielä tutkimuksen teoreettista näkökulmaa, käsitteiden muokkausta havainnoitavaan muotoon sekä näkökulman rajausta. Teoreettinen näkökulma meinasi aiheuttaa meille vähän harmaita hiuksia, mutta löysimme sen pienen etsinnän jälkeen. Tässä tutkimuksessa se keskittyi erityistuen tarpeessa olevien lasten kognitiiviseen suoriutumiseen.
Viime kerralla oli mielenkiintoista päästä katsomaan ja kuuntelemaan muiden esityksiä. Esitykset olivat mielenkiintoisia ja monipuolisia, ja opetuskerralla saatiin aikaan paljon rakentavia keskusteluja. Mielestämme konferenssimainen järjestely toimi hyvin, ja oli mukavaa saada kiertää huoneesta toiseen kuuntelemassa erilaisia esityksiä. Oli myös mielenkiintoista pohtia, miten voisimme soveltaa omaa nimikkotutkimustamme muiden ryhmien aihepiireihin. Se avasi silmät sille, miten monesta eri näkökulmasta näitäkin ilmiöitä olisi mahdollista lähestyä.
Ryhmässämme on mahtavaa osaamista ja kaikki ovat olleet täysillä mukana alusta saakka. Tehtävät on hoidettu yhteistyöllä ja jokaisen panos on ollut tärkeä. Välillä jopa intoudumme ylianalysoimaan asioita. Varsinkin temperamentti ja sen tutkiminen tuntuu kiinnostavan meitä kaikkia hyvin paljon. Innostavan aiheen ja hyvän ryhmähengen ansiosta on ollut mukava opiskella tämän porukan kanssa. Asioita tehdään hymyssä suin, sopivan leikkimielisellä asenteella, mutta kuitenkin kunnolla ja ahkerasti.
Kuitenkin kymmenen hengen ryhmässä on välillä sekaannuksia liittyen tutkimuksen käsitteisiin ja tehtävänantoihin. Tehtävien selkeä delegoiminen on ollut paikoittain haastavaa varsinkin, kun yhteisiä tekstejä on muokattu kotoa käsin. Haasteista huolimatta ryhmämme on pysynyt kasassa ja tehtävät on suoritettu ajoissa.
Anni Ilkka, Jenna Lepistö, Ella Halkosalmi, Rosa Schmelzer, Tuula Vilva, Jasmiina Heikkinen, Saara Kekkonen, Julia Lind, Vilma Rissanen, Jonna Kaffka
Hei!
Teidän aiheenne vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja erityisesti minun huomioni herätti tuo, että poikia diagnosoidaan enemmän kuin tyttöjä. Olisi tuosta aiheesta kiinnostavaa tietää enemmän, että jäävätkö tytöt juuri tuon syrjäytymisen vuoksi sitten diagnosoimatta vai mistä kyseinen ero todella johtuu. Ihana kuulla, että teillä noin mahtava ilmapiiri ja voin hyvin kompata tuota ryhmän koon tuomaa haastetta delegoidessa tehtäviä.
Tsemppiä jatkoon!
-Iida/ryhmä 14
Hei!
Mukava kuulla, että olet kiinnostunut aiheestamme. Ryhmänä itsekkin pidämme aihetta tärkeänä ja usein keskustelemme siitä, miten voisimme olla mahdollisimman hyvin saada tietoa hyödynnettyä tulevassa työssämme. Meillä on keskusteluissa korostunut hyvin ajatus ”tutkivasta opettajasta”, joka olisi aina valmis oppimaan uutta ja tutkimaan ympäristöään. Myös ajatus siitä, että uusiin tutkimuksiin perehtyminen kannattaa läpi uran, jottei vanhoihin tapoihin pinty.
Tyttöjen syrjään jääminen voi johtaa diagnosoimattomuuteen, mutta tämän tiedon avulla opettajat voisivat juuri kiinnittää enemmän huomiota niihin oppilaisiin ja tarvittaessa ottaa asian esille, tarvitseeko lapsi tutkimuksia ja lisää tukea opiskeluun. Kuitenkin syitä varmasti on monia muita, mutta tutkija koki, että syrjään jääminen on yleisin syy, miksi lasta ei diagnosoida.
Tsemppiä myös teidän ryhmälle tulevaan!
Hei!
Tutkijatenttiin saimme teidän ryhmän varjoryhmäksi ja lähdimme sen perusteella tutustumaan blogiteksteihinne ja syventymään muutenkin teidän aiheeseen.
Tässä tekstissä heräsi mieleen kysymys juuri poikien ja tyttöjen erilaisista tuentarpeista. Olittekin jo todenneet pojilla ilmenevän enemmän tuen tarvetta kuin tytöillä. Jäimme pohtimaan mitkä asiat ovat johtaneet tähän tulokseen. Tekstissä mainitsette, että pojilta siedetään tyttöjä vähemmän huonoa käytöstä, pohjautuuko tämä vanhankansan ajatukseen siitä, että pojat ovat villejä ja tytöt hiljaisia? Vai löytyykö tälle selkeä perustelu nimikkotutkimuksestanne?
Ryhmä 1 / Tavallaan ylipainoiset
Hei!
Mukava kuulla, että lähditte innokkaasti etsimään tietoa ryhmämme tutkimuksesta. Varmasti paremmin tentissä pääsee sisälle keskusteltaviin aiheisiin, kun on perehtynyt hieman aiheeseen.
Poikien ja tyttöjen välisistä eroista keskustelimme hieman tapaamisessa ja sellaisen kuvan saimme ryhmänä, että juuri vanhat ja hieman ”pinttyneet” ajatusmallit ohjaavat sitä, että poikien huonoa käytöstä ei siedetä yhtä herkästi, kuin tyttöjen. Tutkija vielä mainitsi, että tytöillä hiljaisuutta ei pidetä mitenkään poikkeavana tai huonona asiana, joten tuen tarvetta ei osata huomata. Selkeää perustelua ei löydy tutkimuksestamme, mutta varmasti tutkimuksia aiheesta löytyy. Nykyään tiedetään jo suhteellisen hyvin, että esimerkiksi häiriökäyttäytyminen voi kieliä erityisestä tuen tarpeesta.
Ryhmä 6