Kirjoittajan arkistot:Katja S Tuusinen

RUUTUAIKA – HYVÄ VAI PAHA?

Ruutuaika, tunteita ja eri mielipiteitä herättävä käsite – puolesta ja vastaan. Monenlaiset mediat ovat käsitelleet aihetta monesta eri näkökulmasta ja aiheen tiimoilta on tehty paljon eri tutkimuksia. Nykyään ruutuaika käsitteenä on vanhanaikainen, mutta onko se hyvä vai paha asia?

Elämme digitalisaation yltäkylläisessä länsimaisessa yhteiskunnassa, jossa monella lapsella on fantastiset oltavat verrattuna esimerkiksi 90-luvun lamavuosiin. Ruutuajan käyttö vaihtelee paljon perheittäin. On myös paljon lapsia matalan sosioekonomisen aseman perheissä, joille pienimpiä murheita on ruutuaika. Ei välttämättä ole olemassa edes mitään teknologisia laitteita kotona, koska niihin ei yksinkertaisesti ole varaa tai varat käytetään johonkin muuhun ns. tärkempään, esimerkiksi päihteisiin. On tehty tutkimuksia siitä, että peruskouluikäisten kaukonäkö on huonontunut liiasta digilaitteiden käytöstä, ei enää suunnata katsetta kauas; vaan lähelle, ruutuun. Lasten liikunta, mahdollisesti yöunet ja mielenkiinto leikkeihin sekä sosiaalinen vuorovaikutus kärsii ja vähenee, jos ollaan enemmän yksin ruudun ääressä, kuin perinteisellä tavalla yhdessä. Perinteiset arvot katoavat hiljalleen ja yhteiskunta ajautuu kohti digimaailmaa, jossa robotitkin korvaavat osan hyvistä eläkeikää lähestyvistä ihmistyöntekijöistä.

Varhaiskasvatuksessa digitalisaatio ei ole onneksi vielä vallannut kaikkea tekemistä. Tietysti digilaitteista on paljon hyötyä kouluissa ja varhaiskasvatuksessa, mutta henkilökunnan koulutukseen ja laitteiden laatuun tulisi satsata enemmän euroja, että digilaitteiden käyttö olisi tasa-arvoista, kehittävää ja monipuolista lasten kasvun sekä taitojen kehittymisen kannalta. Olen hieman kriittinen digilaitteiden käytöstä varhaiskasvatuksessa jo alle kolmivuotiaiden ryhmässä, mutta mielenkiintoni on herännyt tämän Kohti tutkivaa työtapaa-kurssin myötä.

Kaikki meidän ryhmästä ei jaa kanssani samaa ajatusmaailmaa digilaitteiden käytöstä. Omasta kokemuksestani omalle taiteelliselle 10-vuotiaalle lapselle parasta tekemistä digilaitteiden vastapainoksi on taide, luonnossa liikkuminen, muut liikuntapainotteiset harrastukset ja legoilla rakentelu sekä suunnittelu. Yhdessä tekeminen perheenä on kaiken hyvän lähde, vaikka yhteinen metsäretki tai hyvän elokuvan katseluhetki. Toki digilaitteet ovat läsnä arjessamme, mutta en halua niiden valtaavan liian suurta osaa meidän perheen elämän palapelissä. Meillä on ollut välillä kokeiluna kahden viikon mediakielto, kun esimerkiksi pelaaminen on vienyt lapsen mennessään ja aiheuttanut esimerkiksi levottomuutta sekä aggressiota. Eron huomaa selkeästi lapsen käytöksessä ja mielialassa, jos teknologialaitteiden käyttö pysyy kohtuuden rajoissa – silloin ei tarvitse kytätä ruutuaikaa, kun omatoimisesti lapsi tekee muutakin kuin rakastaa ruutua. Esimerkiksi pelaaminen pleikkarilla tai älypuhelimella addiktoi eri lapsia eri tavalla. Tämä kurssi on minulle myös henkisen kasvun ja kehittymisen paikka, mitä tulee digimaailmaan, laitteisiin ja teknologian kehittymiseen tässä meidän ”robotiikka-teknologia” väritteisessä yhteiskunnassa.

Katja Tuusinen. ? DIGITTÄJÄT, ryhmä 5.