Tekijä: Maija A Leermakers

Julkaistu

Uusi minimalismi

Minimalistinen elämäntapa sekä pyrkimys yksinkertaiseen ja pelkistettyyn ovat muodostaneet viime vuosina alati suosiotaan kasvattavan trendin, joka leviää muun muassa sosiaalisen median avulla. Ilmiön voidaan nähdä ulottuvan useille elämänalueille aina sisustuksesta muotiin ja ajatusmaailmasta kulutuskäyttäytymiseen – määritelmiä on monia. Minua erityisesti kiinnostava pukeutumisen minimalismi on monisyinen ja lähemmän tarkastelun arvoinen tutkimuskohde.

Mikä ihmeen minimalismi?
 
Historiallisessa kontekstissa minimalismi on usein yhdistetty taiteeseen, musiikkiin ja arkkitehtuuriin, mutta nykyään käsitteen määritelmä on laajempi. Minimalismia ei enää nähdä ainoastaan visuaalisena määreenä, vaan myös elämäntapana, jossa pyritään poistamaan turha omaisuus ja elämään mahdollisimman vähällä. (Heger 2016, 2.) Minimalismin kasvavan suosion on arveltu liittyvän massakulutuksen vastareaktioon, kestävään kehitykseen sekä elämän kompleksisuuteen ja tätä kautta yksinkertaisuuden kaipuuseen (Obendorf 2009). Yksi syy kasvaneelle mielenkiinnolle minimalismia kohtaan on varmasti ilmiön kyky muuttua ja löytää paikkansa modernissa maailmassa.
 

Minimalistinen pukeutuminen on saanut viime vuosina paljon näkyvyyttä median eri kanavoissa. Muodin minimalismi on nähdäkseni ilmiönä luonteeltaan kahtalainen, sillä se voidaan ymmärtää pääasiassa kahdella eri tavalla. Vaatteet voivat yhtäältä olla tyyliltään minimalistisia, jolloin niissä korostuvat selkeät linjat, huomaamattomat värit ja keskittyminen materiaaliin erinäisten koristeiden sijaan. Toisaalta vaatekaappi voi olla materiaalisesti minimalistinen sisältäen ainoastaan tarvittavat vaatekappaleet – huolimatta niiden tyylistä tai väristä. (Karg 2015, 6.)

Muodin minimalismia
 
Ensimmäisen kerran termiä capsule wardrobe (suomeksi kapselivaatekaappi tai -puvusto) käytti amerikkalainen vaatesuunnittelija Claire McCardell vuonna 1956. Hän kirjoittaa teoksessaan What Shall I Wear, että matkustavien naisten näppärä vaatekokoelma, joka on muokkautunut lentokoneiden painorajoitusten mukaiseksi, on käytännöllinen esikuva myös kotona pysytellessä. (Lindell 2014.) Termin ydinajatus on pysynyt samana tähän päivään asti; kapselivaatekaappi on kausittain päivittyvä ja rajallisen kokoinen puvusto, jonka vaatteet sopivat keskenään yhteen (Lappalainen 2017). Kapselivaatekaappia koskevia malleja on useita, mutta pääsääntöisesti yksi puvusto sisältää 30-40 vaatekappaletta. Kauden puvustoon kuulumattomat vaatteet säilötään näkymättömiin, kunnes niitä taas tarvitaan. Joka kolmas kuukausi, vuodenajan vaihtuessa, luodaan uusi kapselivaatekaappi, joka muodostuu osittain edellisen kapselin vaateista, osittain säilössä olleista vaatteista ja osittain uusista ostoksista (Heger 2016, 3). Uusien vaatteiden ostaminen on sallittua vain uuden kauden alkaessa, kapselipuvuston suunnitteluprosessin aikana. Tietyn kauden kapselipuvuston suunnitteluun käytetään usein paljon aikaa ja apuna saatetaan käyttää esimerkiksi aikakauslehdistä, blogeista ja sosiaalisesta mediasta saatuja inspiraatiokuvia kauden asukokonaisuuksista.
 

Corinna Kargin vuonna 2015 haastattelemat minimalistisen elämäntyylin omaksuneet bloggaajat kertovat, että kapselivaatekaappi on käytännöllinen, ajaton ja monipuolinen; lisäksi vähäinen tavaramäärä luo yksilölle onnellisuuden tunteen. Day in my dreams -blogissa kuvaillaan minimalistiseen pukeutumiseen siirtymistä ”valaisevana kokemuksena, menneisyyden taakoista luopumisena ja uuden merkityksen päästämisenä elämään – se on vanhan ylittämistä ja puhtaamman itsen löytämistä”.

Sosiaalinen media minimalismin sanansaattajana
 

Sosiaalisella medialla, esimerkiksi Youtubella, Instagramilla ja blogeilla, on keskeinen rooli trendien synnyssä ja ennen kaikkea leviämisessä. Minimalismin ilmiön tunnettavuus on kasvanut merkittävästi viime vuosina – epäilemättä juuri sosiaalisen median ansiosta. Sosiaalisessa mediassa jaetaan esimerkiksi kuvia kapselivaatekaapin asukokonaisuuksista, vinkkejä minimalistisen elämän aloittamiseen ja omia kokemuksia ilmiöön liittyen. Esimerkiksi Instagramissa tunnisteella ”#minimalism” varustettuja kuvia on noin 11,8 miljoonaa ja tunniste ”#capsulewardrobe” on yhdistetty noin 225 000 kuvaan (16.9.2018). Facebookissa ja Twitterissä minimalismin ympärille rakentuneilla sivuilla on sadoista tuhansista jopa yli miljoonaan seuraajaa (16.9.2018). Myös Youtube pursuaa minimalismiin ja kapselivaatekaapin konseptiin liittyviä videoita, mutta alusta ei enää näytä käyttäjilleen hakutulosten lukumäärää. Voidaan kuitenkin todeta, että ilmiö on kerännyt sosiaalisessa mediassa itselleen paljon näkyvyyttä.

Pukeutumisen minimalismin ympärille on muodostunut yhteisö, jonka jäsenten kohtaamispaikkoina toimivat sosiaalisen median kanavoiden lisäksi erilaiset muoti-, minimalismi- ja lifestyle-blogit. Blogit luovat alustan uudenlaiselle kommunikaatiotavalle, joka on verrattavissa ”word-of-mouth” -kommunikointiin (Karg 2015, 5). Suomessa voidaan puhua esimerkiksi puskaradiosta tai suusanallisesta viestinnästä. Tällainen kommunikaatio luo erityisen yhteyden bloggaajien ja lukijoiden välille; yhteydellä on usein suuri merkitys esimerkiksi mielipiteiden muodostumisessa, arvojen muokkautumisessa ja uusien elämäntapojen omaksumisessa. Anna Kajander (2015, 75) viittaa kirjoihin ja lukemiseen liittyvään toimintaan kirjoittaessaan, että online- ja offline-toiminnan erottaminen voi olla vaikeaa, jopa tarpeetonta, sillä ne ovat sidoksissa toisiinsa niin monilla tasoilla. Kajanderin sanoja voidaan soveltaa myös minimalistisen käyttäytymisen tarkasteluun; voidaan sanoa, että verkossa tapahtuva toiminta – kokemusten jakaminen ja seuraaminen – on erottamaton osa nykypäivän minimalismia.

 
Kulttuurintutkimuksellisia viitekehyksiä
 
Minimalistista pukeutumista ja kapselivaatekaapin toimintamallia voidaan tarkastella useista eri teoreettisista näkökulmista. Esimerkiksi ihmisten suhde vaatteisiin esineinä kertoo paljon siitä materiaalisesta kulttuurista, jossa elämme – tai ainakin siitä materiaalisen kulttuurin ulottuvuudesta, jonka minimalismin filosofia tunnistaa omakseen. Esineille annetut merkitykset heijastelevat yksilön ja laajemmin koko yhteiskunnan arvoja, asenteita, odotuksia ja identiteettejä. Materiaalinen kulttuuri taas on aktiivinen tekijä kulttuurin rakentumisessa yleensä. (Rauhala 2017.) Nähdäkseni pukeutumisen minimalismin tarkastelu materiaalisesta näkökulmasta ja vaatteiden näkeminen esineinä voi siis avata näkymän muuallekin kulttuuriseen ympäristöön ja kertoa siitä jotakin arvokasta. Esineiden karsiminen, selkeyteen pyrkiminen ja pelkistettyjen kokonaisuuksien, kuten kapselivaatekaapin, luominen kielivät kompleksisuuden ja omistamisen kulttuurista, josta halutaan eroon.
 
Myös Konsta Kajander (2017) puhuu esineiden merkityksestä viitaten Ilmari Vesterisen käsitykseen esineiden kanssa pelattavasta pelistä. Vesterisen mukaan esineiden merkitys saadaan selville, kun katsotaan, minkälaista peliä niiden kanssa pelataan. Millaisia funktioita, symboleja ja muistoja esineisiin liittyy? Millaiset normit, säännöt ja tilanteet niiden käyttöä säätelevät? (K. Kajander 2017.) Kapselipuvusto rikkoo jossakin määrin vaatekaapin sisältöön perinteisesti liitettyjä normeja, mutta toisaalta luo uudenlaisia, joskus tiukkojakin, pukeutumissääntöjä. Vaatteiden funktionaalisuus arvotetaan usein minimalistisen vaatekaapin tärkeimmäksi määreeksi; tällöin esimerkiksi vaatteiden tunnearvo ja niihin liittyvät muistot jäävät taka-alalle. Vanhoista vaatteista, joilla ei ole enää muistojen ulkopuolella funktionaalista arvoa, pyritään pääsemään eroon, jotta kapselivaatekaappi säilyttäisi symbolisen merkityksensä minimalistisen elämäntavan konkretisoitumispaikkana.
 
Un-Fancy -blogin kirjoittaja Caroline Rector tiivistää minimalistisen pukeutumisen ja kapselivaatekaapin merkityksen upeasti. Hänen mukaansa kapselivaatekaapin avulla säästää rahaa unelmia ja muiden auttamista varten sekä tuntee olonsa tyytyväisemmäksi ja onnellisemmaksi. ”Minulle kapselivaatekaappi edustaa enemmän aikaa ja energiaa niille asioille, joilla on todella merkitystä.” (Rector 2014)

 

 

 

Maija Leermakers
Julkaistu

Yksi puolueeton verkkoympäristö, kiitos

Etsimme internetistä tietoa päivittäin; missä on lähin kahvila, mikä on Puolan pääkaupunki, miten rasvatahran saa puhdistettua. Rajattujen faktojen löytäminen on suhteellisen helppoa ja yksiselitteistä. Lähimpiä kahviloita on vain yksi, ellei samalla etäisyydellä ole useampia eri kahviloita, ja Puolan pääkaupunkikin pysyy aina Varsovana. Rasvatahran poistamiseen on kuitenkin monia eri keinoja, joista minkään ei voida sanoa olevan se ainut oikea. Yksi vannoo maissijauhon nimeen, toinen ylistää astianpesuainetta ja kolmas väittää sappisaippuan olevan paras aine hommaan. Puolueettoman ja neutraalin tiedon löytäminen ei siis aina ole helppoa, ehkei mahdollistakaan. Hakukone antaa kyllä vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen, mutta voiko vastaukseen aina luottaa? Kuka päättää, mitkä artikkelit, kuvat ja blogit nousevat hakutulosten kärkeen? Kuka luo verkon toimintaperiaatteet?

Ihminen tietysti.

 

Ihminen hallitsee internetiä

Hakutulosten hallitseminen on itseasiassa suhteellisen helppoa. Kun kuvahakuun kirjoittaa ”Beyoncé”, Google nostaa esille kuvia, joiden tiedostonimessä tai kuvatekstissä esiintyy haettu sana. Jos tarpeeksi moni ihminen ryhtyisi julkaisemaan verkossa kuvia joulukuusista, nimeämään kuvat ”beyoncé.jpg” ja kirjoittamaan kuvatekstiksi ”Beyoncé”, ilmestyisi artistin nimellä tehdyn kuvahaun tuloksiin ennen pitkää kuvia joulukuusista. Niin on itseasiassa tapahtunutkin, mutta kyseessä ei ollut Beyoncé. Jos Googlen kuvahakuun syötti syksyllä 2011 nimen Anders Breivik, sai tulokseksi kuvia sekä norjalaisen joukkosurmaajan kasvoista että koirankakasta. Suuri ihmisjoukko oli päättänyt protestoida terroritekoa vastaan julkaisemalla kuvia Breivikin nimeä kantavasta koirankakasta ja onnistunut manipuloimaan hakutuloksia.

Ihmisellä on kaikki valta. Tavallinen tallaaja ei ehkä pysty vaikuttamaan hakutuloksiin, mutta tarpeeksi suuri määrä tallaajia pystyy. Todellisen vallan voidaan kuitenkin sanoa olevan Googlella; maailman ylivoimaisesti suosituin hakukone voi muokata hakutuloksia manuaalisesti täysin mielensä mukaan. Esimerkiksi koirankakkakuvatkin olisi voitu poistaa, mutta niin ei tehty. Google käytti valtaansa ja päätti, että terroristin kuvahaussa saa näkyä kuvia koiran ulosteesta.

Hakutulosten takana piilevät siis aina ihmisten henkilökohtaiset uskomukset, ennakkoluulot ja arvot. Viestinnän professori Safiya Umoja Noblen mukaan nykyisen verkon sisältö edustaa lähinnä valkoisten länsimaalaisten miesten arvoja; naisten ja vähemmistöjen äänet kuuluvat huomattavasti vähemmän. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Googlen IT-työntekijöistä (tech employee) vain 20% on naisia, 1% mustia ja 4% latinoja (2017). Toisaalta aasialaiset muodostavat IT-työntekijöistä yli kolmanneksen. On mielenkiintoista pohtia, kuinka hakutulokset ja verkkoympäristö muuttuisivat, jos naisten ja vähemmistöjen osuus algoritmien luojista kasvaisi.

Mitä nyt?

Olemmeko nyt sitten siinä tilanteessa, ettö koodaajien inhimillisyys pilaa internetin neutraalin toimintaperiaatteen? Voisiko tekoälyn hyödyntäminen auttaa? Yksinkertaisesti sanottuna ei. Safiya Umoja Noble selittää, että tekoäly toimii datalla, joka on jo puolueellisesti ja uskomusten pohjalta tehty. Ihminen opettaa tekoälyn toimimaan haluamallaan tavalla, joten sen ei voida sanoa olevan ratkaisu ongelmaan. Inhimillinen kosketus tulee siis aina näkymään verkon toimintaperiaatteissa ja esimerkiksi juuri hakutuloksissa. Siksi meidän tulisikin sitoa teknologia ja humanismi yhteen. Molempien alojen ymmärryksen ja tietämyksen yhdistäminen on ruotsalaisen toimittajan Andreas Ekströmin mukaan tässä tilanteessa absoluuttinen välttämättömyys.

 

Maija Leermakers

Julkaistu

Tutkimuskohteena sosiaalinen media — uhka vai mahdollisuus?

Heräät aamulla ja tarkistat välittömästi puhelimesi ilmoitukset; oletko saanut uusia viestejä, tykkäyksiä, kommentteja tai kutsuja? Kenellä on syntymäpäivä tänään? Kuka on lisännyt Instagram Storyyn ensimmäistä kertaa? Päivän mittaan jaat kenties kuvan kahvikupistasi Instagramissa, saat kaksoisleukaselfien parhaalta ystävältäsi Snapchatissa, twiittaat paljon puhuttavasta aiheesta ja klikkaat olevasi kiinnostunut Facebook-tapahtumasta. Et välttämättä tee kaikkea tätä. Ehkä teet vielä paljon enemmän. Kiistämätöntä on joka tapauksessa se, että sosiaalinen media on vahvasti läsnä arjessamme. Mitä se meistä kertoo?

Helpommin sanottu kuin tehty

Sosiaalinen media on suhteellisen tuore, erittäin kiinnostava ja samalla kiistelty tutkimuskohde, jolla ei oikeastaan ole vakiintunutta määritelmää. Sen voidaan ajatella olevan ihmisten mielipiteiden ja ajatusten selvittämistä tai erilaisten alustojen käytön mittaamista. Se voi myös olla digitaalisten jalanjälkien, esimerkiksi klikkausten, tykkäysten ja uudelleentwiittausten, tutkimusta. Ainoastaan muutaman yksittäisen kommentinkin perusteella voi tehdä kokonaisen tutkimuksen. Rajojen vähäisyys ja vaihtelevat määritelmät mahdollistavat monenlaisten innovatiivisten tutkimusten teon, mutta myös vaikeuttavat tutkimuskentän hahmottamista.

Sosiaalisen median tutkimuskentän rajaamisesta vaikeaa tekee itse tutkimuskohteen laajuus ja uskomattoman nopea kehitys. Perinteisen median ja sosiaalisen median välinen raja on häilyvä; sen voidaan jopa sanoa katoavan kovaa vauhtia. Nykyään kaikkea voi kommentoida, kaiken voi jakaa ja kaikesta voi tykätä — oli kyseessä sitten uutinen, verkkokaupan vintage-farkut tai vaikkapa soittolista. Osa sosiaalisen median tutkimuksista onkin vanhentuneita jo julkaisuvaiheessa, sillä alustat ja käyttäjät muuttuvat niin nopeasti.

Tutkimukseen parhaiten soveltuvista tutkimus- ja analyysimenetelmistä ei olla päästy yhteisymmärrykseen. Big Data, eli laajojen ja jatkuvasti kasvavien tietomäärien kerääminen ja analysointi, on tällä hetkellä kenties eniten pinnalla oleva trendi sosiaalisen median tutkimuksessa. Se mahdollistaa nimensä mukaisesti suurien tietomäärien hyödyntämisen, mutta jää usein hyvinkin tilastolliselle tasolle. Syvempää analyysiä datan alla piilevistä merkityksistä, tulkinnoista, kokemuksista ja arvoista ei yleensä oteta tutkimuksessa huomioon. Perinteisemmät sosiologiset metodit, kuten haastattelut, havainnointi ja kyselyt, jäävät usein taka-alalle, mutta eivät toki ole täysin menettäneet merkitystään. Sen lisäksi, että mittaamme, mitä ihmiset tekevät sosiaalisessa mediassa, on myös tutkittava, miksi he toimivat juuri niin.

Eettiset ongelmat ovat suuri puheenaihe sosiaalisen median tutkimuskentällä. Esimerkiksi käyttäjien oikeudesta yksityisyyteen keskustellaan kiivaasti; saako yksityishenkilön julkaisemia kuvia, kommentteja ja muuta sisältöä käyttää tutkimuksessa täysin vapaasti? Voidaan ajatella, että kaikki sosiaalisessa mediassa julkiseksi asetettu sisältö on juuri sitä — julkista — ja siksi kaikkien vapaasti käytettävissä. Toisaalta tutkimuseettisten käytäntöjen mukaan kaikilta tutkimuksessa osallisina olevilta ihmisiltä on saatava lupa tutkimuksen tekoon. Sosiaalisen median käyttäjien ei periaatteessa voida olettaa automaattisesti hyväksyvän kaikenlaisen sisällön hyödyntämisen tutkimustarkoitukseen.

Mahdollisuuksia ja potentiaalia

Sosiaalisen median tutkimuksella on haasteensa, mutta se voi myös tarjota arvokasta tietoa asioista, joita ei muuten välttämättä voisi tutkia. Media-alustoja tutkimalla voidaan tutustua esimerkiksi ihmisten tiedonhakukäyttäytymiseen; mitä käyttäjät tietävät, mihin he kiinnittävät huomiota, mistä he etsivät tietoa? Sosiaalista mediaa tutkimalla voidaan myös saada viittauksia käyttäjien mielipiteistä ja reaktioista esimerkiksi tiettyihin teemoihin, puheenaiheisiin ja tapahtumiin. Mitkä hashtagit ovat suosittuja Twitterissä juuri tänään? Mistä puheenaiheesta käydään kiivaimmat väittelyt?

Aineistonkeruun helppous on ehkä yksi sosiaalisen median tutkimuksen parhaista puolista. Ensinnäkin, se on halpaa verrattuna perinteisen otantaan perustuvan tutkimuksen tekoon. Verkossa aineisto voidaan myös kerätä ja analysoida suhteellisen nopeasti verrattu melkeinpä mihin tahansa muuhun aineistonkeruutapaan.

Sosiaalinen media on kietoutunut niin tiiviisti elämäämme, että se kertoo meistä paljon. Se kertoo, mitä ajattelemme ja mistä olemme kiinnostuneita. Se kertoo päivärytmistämme ja suurimmista huolistamme. Vielä ei kuitenkaan olla yhtä mieltä siitä, miten sosiaalista mediaa kannattaa tutkia ja miten todenmukaisimmat tulokset saadaan. Siksi tarvitaan lisää tutkimusta, kehittyneempää teknologiaa ja ennen kaikkea pohdintaa siitä, mikä sosiaalisessa mediassa todella on julkista ja mikä yksityistä.

Maija Leermakers