Verkostoituminen – arkipäivästä muoti-ilmiöksi

Ihmisen menestykseen lajina on vaikuttanut älyllisen kehityksen ja kielen lisäksi myös laumassa toimiminen. Vanhan viisauden mukaisesti ryhmässä on voimaa. Ihmiset ovat aina muodostaneet ympärilleen verkostoja tahtomattaankin. Ne ovat voineet ja voivat edelleen koostua niin perheestä, työyhteistöistä, harrastuspiiristä, seurakunnasta, poliittisesta järjestöstä kuin siitä sekalaisesta ryhmästä, jonka kanssa kohtaamme aamuisin samalla bussipysäkillä aina samaan aikaan. Siellä missä ylipäänsä kokoonnutaan, muodostuu enemmän tai vähemmän tiivis verkosto.

Kollektiivisesti yhdessä

Perinteisesti verkostolla tarkoitetaan lähinnä kollektiivisen verkostoitumisen muotoa, joka muodostuu pääpiirteissään yhteisöllisyydestä, henkilökohtaisesta osallistumisesta, jäsenyydestä ja kuulumisesta. Tällainen osallistuminen nähdään usein pitkäkestoisena, kantaaottavana ja ihmistä määrittävänä tapana toimia. Ajattelemme helposti agraariaikaa, jolloin sosiaalisen verkoston muodostivat suku, kirkko, kyläyhteisö ja mahdolliset siteet muihin lähialueiden kyliin. Nämä verkostot olivat kulttuurisesti jäsentyneitä, niiden valtarakenne ja hierarkia olivat selviä ja usein yksilön aseman määritteli syntymässä saatu sosiaaliluokka ja tehtävä. Kollektiivista verkostoitumista löydetään nykypäivänä selvästi yhteisöissä, joiden olemassa oloa määrittelee fyysinen kohtaaminen ja voimakas sitouttamisen kulttuuri.

Konnektiivisesti yhdessä

Kollektiivisen verkostoitumisen rinnalle on digitalisaation, medialisaation ja globalisaation myötä noussut konnektiivinen osallistuminen. Siinä, missä ennen näitä vaikutuspiiri ulottui lähinnä fyysisen kantaman sisälle, on etenkin internet avannut uusia tapoja verkostoitua ja vaikuttaa. Verkostoista on tullut ajasta ja paikasta riippumattomia ja helposti saavutettavia. Ne eivät myöskään sido osallistujan fyysisiä tai psyykkisiä voimavaroja samalla tavoin kuin vanhat yhteisöllisyyden muodot.

Osallistumisen periaatteet ovat muuttuneet lyhyen ajan sisällä huomattavasti. Individualistisen maailmankuvan myötä henkilökohtaisen politiikan harjoittamisesta on tullut arkipäivää ja usko institutionaalisiin ja jäyheisiin koneistoihin on hiipunut. Halu osallistua ja vaikuttaa itselle tärkeiksi koettuihin asioihin kevyen sitoutumisen muodossa on nostanut suosiotaan. Verkkomaailman yhteisöllisyydestä on tullut tärkeä osa länsimaisen yhteiskunnan jäsenen identiteettiä. Tarve valita itse ja tarvittaessa muuttaa mielipidettä koetaan usein tärkeämmäksi kuin esimerkiksi poliittisen puolueen luoman ja määrittelemän yhteisöllisyyden ylhäältä ohjatut tavat ajatella ja muodostaa kollektiivisia mielipiteitä.

Verkosto – aikamme sosiaalinen pääoma

Siinä missä agraariyhteisön jäsen oli sidoksissa samoihin verkostoihin yleensä läpi koko elämänsä, postmoderni yksilö surffaa kevyesti verkostojen aalloilla, solmii uusia tuttavuuksia ja hylkää mahdollisesti maailmankuvaansa tarpeettomat tai haitalliset osaset. Enää ei ole vaakakupissa kollektiivinen maine, menestys tai onni, joihin yhteisön jäsenen toiminnot ennen suoraan vaikuttivat. Yksilöllisyydestä ja laaja-alaisuudesta on tullut itsessään hyve – aikamme muoti-ilmiö, jonka verhoon puetaan kaikki sosiaalinen toiminta. Tehokas ja hyvä ihminen verkostoituu, vaikka unissaan. Näkyvyydestä, mieleen jäämisestä ja itsensä brändäämistä on tullut sosiaalista valuuttaa, jonka arvosta on nyky-yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla tehty mielikuvallisesti kultaakin kalliimpaa. Sanotaanhan sosiaalisesta mediasta itsensä poistamistakin ”sosiaaliseksi itsemurhaksi”. Verkostojen ulkopuolelle jättäytyminen nähdään mahdollisuuksien hylkäämisenä ja merkkinä hylkiöitymisestä.

Konnektiivisen verkostoituminen internetissä ei ole sidoksissa maantieteellisiin tekijöihin vaan samanhenkiset yksilöt voivat kokea yhteisöllisyyttä globaalissa paikallisuudessa, glokaalisti. Nopea tiedonsiirto, näennäisen kevyt ja piilossa oleva valtarakenne ja helppo tavoitettavuus voivat aikaansaada suuriakin verkostoja ja ilmentyä esimerkiksi samanaikaisina ja saman asian ympärillä toimivina fyysisinä mielenosoituksina useassa paikassa ympäri maailmaa. Konnektiivinen verkosto auttaa luomaan illuusion maailmankansalaisuudesta perinteisen ja rajallisen kyläyhteisön tai vaikka kansallisvaltion sijaan – ja kaikki tämä omalta kotisohvalta vaikka keskellä yötä!

Riikka Karppinen

Yksi puolueeton verkkoympäristö, kiitos

Etsimme internetistä tietoa päivittäin; missä on lähin kahvila, mikä on Puolan pääkaupunki, miten rasvatahran saa puhdistettua. Rajattujen faktojen löytäminen on suhteellisen helppoa ja yksiselitteistä. Lähimpiä kahviloita on vain yksi, ellei samalla etäisyydellä ole useampia eri kahviloita, ja Puolan pääkaupunkikin pysyy aina Varsovana. Rasvatahran poistamiseen on kuitenkin monia eri keinoja, joista minkään ei voida sanoa olevan se ainut oikea. Yksi vannoo maissijauhon nimeen, toinen ylistää astianpesuainetta ja kolmas väittää sappisaippuan olevan paras aine hommaan. Puolueettoman ja neutraalin tiedon löytäminen ei siis aina ole helppoa, ehkei mahdollistakaan. Hakukone antaa kyllä vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen, mutta voiko vastaukseen aina luottaa? Kuka päättää, mitkä artikkelit, kuvat ja blogit nousevat hakutulosten kärkeen? Kuka luo verkon toimintaperiaatteet?

Ihminen tietysti.

 

Ihminen hallitsee internetiä

Hakutulosten hallitseminen on itseasiassa suhteellisen helppoa. Kun kuvahakuun kirjoittaa ”Beyoncé”, Google nostaa esille kuvia, joiden tiedostonimessä tai kuvatekstissä esiintyy haettu sana. Jos tarpeeksi moni ihminen ryhtyisi julkaisemaan verkossa kuvia joulukuusista, nimeämään kuvat ”beyoncé.jpg” ja kirjoittamaan kuvatekstiksi ”Beyoncé”, ilmestyisi artistin nimellä tehdyn kuvahaun tuloksiin ennen pitkää kuvia joulukuusista. Niin on itseasiassa tapahtunutkin, mutta kyseessä ei ollut Beyoncé. Jos Googlen kuvahakuun syötti syksyllä 2011 nimen Anders Breivik, sai tulokseksi kuvia sekä norjalaisen joukkosurmaajan kasvoista että koirankakasta. Suuri ihmisjoukko oli päättänyt protestoida terroritekoa vastaan julkaisemalla kuvia Breivikin nimeä kantavasta koirankakasta ja onnistunut manipuloimaan hakutuloksia.

Ihmisellä on kaikki valta. Tavallinen tallaaja ei ehkä pysty vaikuttamaan hakutuloksiin, mutta tarpeeksi suuri määrä tallaajia pystyy. Todellisen vallan voidaan kuitenkin sanoa olevan Googlella; maailman ylivoimaisesti suosituin hakukone voi muokata hakutuloksia manuaalisesti täysin mielensä mukaan. Esimerkiksi koirankakkakuvatkin olisi voitu poistaa, mutta niin ei tehty. Google käytti valtaansa ja päätti, että terroristin kuvahaussa saa näkyä kuvia koiran ulosteesta.

Hakutulosten takana piilevät siis aina ihmisten henkilökohtaiset uskomukset, ennakkoluulot ja arvot. Viestinnän professori Safiya Umoja Noblen mukaan nykyisen verkon sisältö edustaa lähinnä valkoisten länsimaalaisten miesten arvoja; naisten ja vähemmistöjen äänet kuuluvat huomattavasti vähemmän. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Googlen IT-työntekijöistä (tech employee) vain 20% on naisia, 1% mustia ja 4% latinoja (2017). Toisaalta aasialaiset muodostavat IT-työntekijöistä yli kolmanneksen. On mielenkiintoista pohtia, kuinka hakutulokset ja verkkoympäristö muuttuisivat, jos naisten ja vähemmistöjen osuus algoritmien luojista kasvaisi.

Mitä nyt?

Olemmeko nyt sitten siinä tilanteessa, ettö koodaajien inhimillisyys pilaa internetin neutraalin toimintaperiaatteen? Voisiko tekoälyn hyödyntäminen auttaa? Yksinkertaisesti sanottuna ei. Safiya Umoja Noble selittää, että tekoäly toimii datalla, joka on jo puolueellisesti ja uskomusten pohjalta tehty. Ihminen opettaa tekoälyn toimimaan haluamallaan tavalla, joten sen ei voida sanoa olevan ratkaisu ongelmaan. Inhimillinen kosketus tulee siis aina näkymään verkon toimintaperiaatteissa ja esimerkiksi juuri hakutuloksissa. Siksi meidän tulisikin sitoa teknologia ja humanismi yhteen. Molempien alojen ymmärryksen ja tietämyksen yhdistäminen on ruotsalaisen toimittajan Andreas Ekströmin mukaan tässä tilanteessa absoluuttinen välttämättömyys.

 

Maija Leermakers