Esseeohjeet

Essee on yksi yliopisto-opinnoissa yleisesti käytettävistä suoritusmuodoista, jonka tarkoituksena on tarkastella tiettyä aihetta tutkimuskirjallisuuden avulla. Esseelle on ominaista pohtiva ote, erilaisten näkökulmien esitteleminen sekä niiden kriittinen ja analyyttinen arvioiminen. Tässä mielessä essee eroaa tyyliltään ja muodoltaan esimerkiksi referaatista, jossa selostetaan käytetyn kirjallisuuden pääkohtia ytimekkäästi ilman omia päätelmiä.

Esseen tulee osoittaa, että kirjoittaja hallitsee asiakokonaisuuden, pystyy erottamaan keskeiset asiat ja kokoamaan niistä tiiviin ja jäsennellyn kokonaisesityksen. Vaikeaselkoinen teksti tai runsas sivistyssanojen käyttö ei ole ansio; selkeä ja ymmärrettävä teksti antaa lukijalle kuvan kirjoittajan kyvystä ilmaista ajatuksiaan. Essee on tieteellisen tekstintuottamisen harjoitus, ja siksi sen tarkoitus ei ole viihdyttää tai saarnata. Vaikka on tärkeää, että kirjoittajan oma näkökulma välittyy tekstistä, argumentaation tulee rakentua tutkimustiedon varaan; omien näkemysten esittäminen yksinomaan mielipiteiden tai subjektiivisten kokemusten pohjalta ei kuulu tieteelliseen esseeseen.

Essee ei valmistu yhdeltä istumalta, vaan se vaatii paljon ajatustyötä, suunnittelua, lukemista, kirjoittamista ja uudelleenkirjoittamista. Jos kurssin suoritusmuotona on essee, prosessi kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, vaikka palautuspäivä häämöttäisikin vasta viikkojen päässä.

Essee kirjoitetaan selkeällä asiatyylillä ja siinä noudatetaan yleisiä akateemisen kirjoittamisen muotovaatimuksia sekä asianmukaista viittaustekniikkaa.

Tutkimustehtävä

Joskus esseen aihe ja mahdollisesti myös käytettävä kirjallisuus on ennalta määritelty osana tehtävänantoa. Jos näin ei ole, aihe ja tutkimuskysymys pitää miettiä itse. Esseen kirjoittamisen tärkeimpiä vaiheita onkin yleensä tutkimustehtävän määrittäminen. Tutkimustehtävä muotoillaan yleensä jonkin tarkkaan rajatun kysymyksen ympärille, jolloin esseen tehtävänä on pohtia erilaisia näkökulmia kysymykseen vastaamiseksi.  Selkeän tutkimuskysymyksen asettaminen on tärkeää, koska se ohjaa aiheen käsittelyä: jos kysymys on liian laaja, aiheen käsittely voi jäädä pintapuoliseksi, kun taas liian yleinen kysymys harvoin tarjoaa aineksia kriittiselle pohdinnalle tai uuden tiedon tuottamiselle. Jos tuntuu, että sopivan kysymyksen löytäminen tai rajaaminen on hankalaa, kannattaa pyytää rohkeasti apua opettajalta.

Tutkimuskysymykseen vastaamisessa apuna on tutkimuskirjallisuus, josta pyritään löytämään tutkimustehtävän kannalta merkityksellistä tietoa. Kirjallisuuteen perehtyminen auttaa hahmottamaan aihepiirin kannalta tärkeimpiä teemoja sekä arvioimaan erilaisten tutkimusnäkökulmien lähtökohtia ja perusteluita. Olennaisista tekstikohdista otettu tieto merkitään esseeseen joko suorina lainauksina tai muilla viitteillä, joista käy selvästi ilmi, milloin esseessä esitetyt ajatukset ja näkemykset ovat kirjoittajan omia ja milloin ne perustuvat muiden tutkijoiden tulkintoihin. Muista, että kirjallisuuden hyödyntämisen tulee olla tarkoituksenmukaista, eli sen täytyy palvella esseessä muotoiltua tutkimustehtävää. Viitteisiin ei siis kannata haalia kaikkea mahdollista kirjallisuutta, joka jollain tavalla liittyy aiheeseen, vaan keskittyä sellaisiin tutkimuksiin, joista on oman argumenttisi ja näkökulmasi kannalta hyötyä.

Jäsennys

Esseen alkuun tulee kansilehti, josta ilmenee esseen otsikko sekä opiskelijan nimi, opiskelijanumero, suorituksen opintojakson koodi (esim. KUKA-USxxx) ja opintopistemäärä. Laita alimmaiseksi esseen vastaanottajan nimi. Otsikko kirjoitetaan sivun keskikohdalle ja opiskelija- ym. tiedot sivun oikeaan alareunaan allekkain.

Pitkään esseeseen on suositeltavaa tehdä numeroitu sisällysluettelo, joka seuraa kansilehteä ja josta lukija saa käsityksen kirjoitelman sisällöstä, lukujen jaosta sekä käsittelyjärjestyksestä. Esseessä käytetään sivunumerointia pituudesta riippumatta.

Esseessä on kolme osaa: johdanto, pääluvut ja loppuluku. Alun johdannossa esitellään taustaa ja johdatetaan lukija aiheeseen ja näkökulmaan. Tämän tarkoituksena on herättää lukijan mielenkiinto ja antaa tietoa tulevasta. Älä kuitenkaan kerro kaikkea heti alussa, jotta lukijan mielenkiinto säilyy loppuun asti.

Johdannon jälkeen alkavat pääluvut, joissa aihetta varsinaisesti käsitellään. Etene asiasta toiseen loogisesti asiakokonaisuus kerrallaan. Kirjoita niin kuin kertoisit asiasta jollekin. Jäsennelty teksti on selkein hyvän kirjoittajan tuntomerkki. Ranskalaiset viivat eivät kuulu esseeseen. Tekstin pituudesta riippuen pääluvut voi olla hyödyllistä jakaa lisäksi alalukuihin. Silloin pää- ja alalukujen erottelussa voi käyttää myös numerointia (1.1, 1.2 jne.).

Loppulukuun kirjoitetaan tiivistelmänomainen yhteenveto esseen sisällöstä. Sen tarkoituksena on sulkea johdannossa aloitettu ympyrä ja muodostaa kirjoitelmasta mielekäs kokonaisuus. Kokoavan katsauksen lisäksi esitetään johtopäätöksiä ja pohditaan niiden merkitystä laajemmin, esimerkiksi tutkimuksen tulevaisuuden kannalta. Tässä on mahdollista myös yrittää sitoa ilmiötä lähemmäksi lukijan arkea. Muista, että esseesi on osa tieteellistä keskustelua. Siksi on oleellista, että käsittelet aihettasi nimenomaan oman tieteenalasi kannalta.

Hyvä loppuluku on yhtä tärkeä osa esseetä kuin johdantokin. Lattea päätös pilaa helposti vaikuttavankin tekstin. Älä siis lopeta panostusta heti viimeisen pääluvun jälkeen vaan muista, että tekstin huipennus on hyvä sijoittaa loppuun.

Esseen loppuun tehdään luettelo lähteistä ja kirjallisuudesta, joihin tekstissä on viitattu. Kirjallisuusluettelosta lukija löytää viitteessä mainitun kirjoittajan ja teoksen aakkosjärjestyksessä. Kirjallisuuden merkitsemistapoja on monia, mutta oleellista on noudattaa valitsemaansa linjaa ja pyrkiä selkeyteen. Kirjallisuusluetteloon ei merkitä sellaista kirjallisuutta tai muita lähteitä, joita olet prosessin aikana lukenut, mutta joihin ei ole viitattu.