Kulttuurisia moninaisuuksia

Kymmenen haastattelua on nyt tehty, ja vuorossa on niiden litterointi eli purkaminen tekstiksi äänitiedostoista. Työ on hidasta, eikä sitä mielellään tee koko päivää putkeen. Työtä hidastaa myös välillä se, että haastatteluissa nousevia kiinnostavia asioita alkaa miettiä, erityisesti niiden merkitystä hankkeen koulutuksille ja niiden sisällöille.

Tänään kuuntelin haastattelua, jossa opettaja kertoo useamman vuoden taikaisesta afgaanioppilaasta, joka ihmetteli, miksi Suomessa haukutaan ja halveksitaan sitä, joka tekee koulun eteen paljon työtä. Kuulemma käsitettä ”hikari” ei Afganistanissa tunneta. Ilmiöhän lienee tuttu jokaiselle, joka on Suomessa käynyt koulua.

Paikansin mielessäni ilmiön tietynlaisten nuorten pariin. Eivät kaikki halveksi opintomenestystä, vaikka hikariksi haukkumista esiintyy. Mietin, olisiko nostettava esille myös se, että opettaja tarvitsee nuorisokulttuurin tuntemista ymmärtääkseen sävyjä ja koodeja, joita esimerkiksi sanat ja eleet kantavat.

Ei ole uusi ajatus lähestyä nuorten maailmaa vieraana kulttuurina ja koulua aikuisten ja nuorten kulttuurin kohtaamisen paikkana. Monet opettajat aktiivisesti tekevätkin töitä asian eteen, eli seuraavat nuortensarjoja ja pysyttelevät nuorison kielenkäytöstä selvillä. Aloin kuitenkin kokeeksi testata ajatusta, että opiskelun ja työnteon halveksiminen olisi vain koululaisten kulttuuria. Nopeasti ymmärsin, että vaikka kulttuurissamme on paljon työntekoa korostavaa puhetta ja perintöä, meillä on ainakin iso liuta sankarihahmoja, jotka pärjäävät  ilman kouluja ja työntekoa vältellen. Rento elämänasenne ja kaiken liian hienon halveksinta yhdistävät näitä, ja tämä näkyy niin Tuntemattomassa sotilaassa kuin Uuno Turhapurossa. Vastassaan näillä sankareilla on tietysti sosiaalisessa hierarkiassa ylempiä, sivistyssanoja käyttäviä takakireitä jollei hysteerisiä hahmoja.

Tapaus on siis esimerkki monesta asiasta. Kosketuksissa toisiin kulttuureihin tulee tietoiseksi omaan kulttuuriin liittyvistä arvostuksista ja käsityksistä. Kulttuureissa on monia, vastakkaisiakin virtauksia, mikä yksilöllisten valintojen lisäksi selittää sitä, miksi todellisuus ei aina näytä julkilausuttujen normien ja arvojen mukaiselta.

Toiveikkaaksi lopuksi on kuitenkin sanottava myös, että kulttuurit ovat dynaamisia. Haastattelemani opettajan mukaan koulumenestyksen halveksiminen on vähentynyt hänen omista kouluajoistaan selvästi. Käsittääkseni monet voivat yhtyä tähänkin. Syitä voi varmasti etsiä monenlaisista kulttuurisista vaikutteista, kotimaisista ja ulkomaisista. Dynaamisuudesta puolestaan tulee mieleen se, että viime päivinä olen paljonkin miettinyt sitä, missä määrin ja millä ehdoin koulun pitäisi olla kulttuurin säilyttäjä ja missä määrin uudistaja. Vaatimus kulttuurisen moninaisuuden esillä pitämisestä kouluissa ei ole vastakkainen suomalaiseksi kulttuuriksi koetun säilyttämiselle, mutta kyllä se muuttaa sitä, minkälaiseksi koulun juhlat ja muut tilaisuudet on totuttu mieltämään. Ei ole ehkä myöskään yksimielisyyttä siitä, mitkä suomalaiset perinteet ovat niitä olennaisia ja säilytettäviä ja mitkä voisivat korvautua uusilla muodoilla. Mutta tämä onkin sitten jo oman kirjoituksensa aihe.

Anuleena