Helsingin yliopisto
KuKaS-hankkeen tapauskeskustelumenetelmää koskeva tutkimusartikkeli on äskettäin julkaistu. Se on avoimesti luettavissa täällä.
Tapauskeskustelumenetelmä on hankkeessa kehitetty opettajankoulutusta tukeva pienryhmätyöskentelyn muoto, jonka tarkoituksena on silloittaa kokemus- ja teoriatietoa sekä lisätä opettajan reflektiivisyyttä tilanteissa, joissa hän kohtaa kulttuurista moninaisuutta. Menetelmää voi soveltaa kuitenkin eri ammattien perus- ja täydennyskoulutuksessa, jos vain työ sisältää kohtaamisia kulttuurisen moninaisuuden kanssa – ja toki muunkinlainen työn ja työotteen kehittäminen edellyttää reflektiivisyyttä. Menetelmän käyttöön on julkaistu opas.
Menetelmämme keskeinen työväline on tapauskeskusteluarkki, jossa on keskellä käsiteltävä tapaus eli kertomus tilanteessa, jossa tapahtuu jonkinlaista kohtaamista kulttuurisen tai katsomuksellisen moninaisuuden kanssa. Teimme hankkeessa tutkimusta analysoimalla tapauskeskusteluarkkeja, jotka oli täytetty järjestämissämme tapauskeskustelutyöpajoissa keväällä 2018. Osa tutkimuksen tuloksista on jo kuvattu lyhyesti täällä. Luokittelimme reflektion kohteita sen mukaan, miten laajasti erilaisia tekijöitä oli pohdittu ja miten kriittisesti erilaisiin oletuksiin ja periaatteisiin suhtauduttiin.
Lisäksi voisi sanoa muutaman sanan siitä, miten tapauskeskusteluarkin sisältö näytti vaikuttavan reflektion tasoon ja sisältöön.
Ensinnäkin pienryhmien välillä oli isoja eroja siinä, millaista reflektiota keskustelu tuotti – tai mitä päätyi artikuloituna paperille. Toiseksi opettajat näyttivät varsin vahvasti suuntautuneilta käytänteiden reflektioon: iso osa paperille kirjatuista asioista koski sitä, mitä opettaja teki tai mitä opettajan tai koko koulun yhteisönä tulisi tehdä vastaavissa tapauksissa. On kuitenkin tärkeää tiedostaa myös tulkintatapojen vaikutus valittuihin toimenpiteisiin, ja siksi tapauskeskustelun onkin tarkoitus tarjota tilaisuus tapauksen moninäkökulmaiseen tarkasteluun ennen sen ratkaisemista.
Kolmanneksi tapauskeskusteluarkin sisältämät apukysymykset johtivat hyvin erilaisiin keskusteluihin. Esisimerkiksi käytänteitä saatettiin pohtia kohdassa, jossa oli pyydetty listaamaan tapauksen herättämiä kysymyksiä, käytänteiden ongelmia saatettiin pitää syynä tapauksen tilanteelle (mikäli se oli haastava), minkä lisäksi käytänteitä pohdittiin myös kohdassa, jossa sitä erikseen pyydettiin. Myös kriittistä pohdintaa saattoi olla monessa eri paikassa. Erityisen tärkeä huomio on, että tapauksen herättämien kysymysten ja tunteiden keksiminen olivat osallistujille helppoja tehtäviä. Kysymysten tekeminen usein johti oletusten ja periaatteiden kriittiseen tarkasteluun, ja tunteiden tarkastelu itsereflektioon.
Neljänneksi erilaiset tapaukset tuottivat erilaista reflektiota. Ymmärrettävästi jos tapauksessa suoraan viitattiin johonkin uskonnolliseen katsomukseen tai kulttuuriin, osallistujat toivat esiin katsomus- ja kulttuuritietoaan tai tekivät niihin liittyviä kysymyksiä. Tapaus, jossa opettaja oli vuosien luottamuksen rakennuksen jälkeen saanut somalitaustaiselle oppilaalleen luvan jäädä vuosittaiselle yöpymisretkelle, kirvoitti periaatteiden ja oletusten kriittistä tarkastelua: vaikka tunnistettiin luottamuksen rakentamisessa tapahtuneet myönteiset asiat, pohdittiin sitä, millä perusteella pitäisi tavoitella yöpymisretkiä kaikille. Toisaalta tapauksessa, jossa Jehovan todistaja jätti tulematta koulun itsenäisyysjuhlaan, arvioitiin hyvin vähän kriittisesti itsenäisyysjuhlinnan muotoja suomalaisissa kouluissa. Kenties tässä kohdattiinkin jonkinlainen sokea piste opettajien ja opettajaksi opiskelevien ajattelussa.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että opettajat ovat tottuneet nojaamaan työssään tiettyihin periaatteisiin kuten opetussuunnitelmiin ja yhdenvertaisuuteen. Kulttuurinen moninaisuus kuitenkin haastaa pohtimaan kriittisesti, millaisia kulttuurisia oletuksia opetussuunnitelma sisältää ja mitä ongelmia on siinä, jos yhdenvertaisuuden katsotaan tarkoittavan samoja sääntöjä kaikille. Tapauskeskustelulla hyvin purettuna on mahdollisuus nostaa jännitteet keskusteluun ja sitä kautta tuottaa harkitumpia käytäntöjä kouluihin.