Kumppanuusmaataloutta kotitarveviljelyn ohella

Kevättöitä Metsärinteen puutarhalla. Kuva: Antti Luomala

Antti Luomala viljelee Metsärinteen puutarhaa vanhan rintamamiestalon yhteydessä. Noin kahdentuhannen neliömetrin alasta puolet on vihannesviljelmiä. Aiemmin puutarhassa harjoitettiin pienimuotoista kotitarveviljelyä, mitä Luomala on nyt kehittämässä tuottavampaan suuntaan. Tänä kesänä 2021 puutarhan satoa on ensimmäistä kertaa tarjolla kumppanuusmaatalouden kautta.

Pysyviin penkkeihin perustuvan vihannesviljelmän lisäksi Metsärinteellä on pieni hedelmätarha. Tulevaisuudessa aiotaan perustaa myös kotikanala. Tuottavuuden kehittämisen tarkoituksena on ruokkia omaa perhettä mahdollisimman laadukkaalla ruoalla – ja samalla tuottaa hieman ylijäämää niin, että myytävääkin olisi. Kesällä 2021 tämä tavoite on jo toteutumassa kahden harjoitusvuoden jälkeen.

Satokasseissa vihanneksia ja omenoita – myös perunoita tuottajayhteistyön kautta

Tilan vihanneksia ja omenoita myydään nyt ensimmäistä kertaa kumppanuusmaatalouden kautta. Sato-osuuksia on tarjolla noin kaksikymmentä. Yhteen osuuteen kuuluu satokaudella noin 13–16 satokassia viikon (pääsatokaudella) tai kahden viikon välein noudettuna. Tarjolla on myös puolikkaita sato-osuuksia.

Perunoita ei Metsärinteellä viljellä, koska peltoalaa ei ole tarpeeksi. Onneksi läheltä on löytynyt perunanviljelijä, jonka kanssa solmitun kumppanuuden kautta Metsärinteen asiakkaat saavat osuuteensa perunoitakin. Kun kotikanala on saatu perustettua, asiakkaille halutaan tarjota myös kananmunia.

Kumppanuusmaatalouden etuna läheiset asiakassuhteet

Luomalaa kumppanuusmaataloudessa kiinnostavat läheiset asiakassuhteet, joiden myötä myynti yksinkertaistuu. Aiemmin ylijäämää myytiin lähikauppaan ja REKO-piireissä. Nyt sato-osuudet ovat ostettavissa tilalta.fi-verkkopalvelusta ja haettavissa suoraan Metsärinteeltä, joka sijaitsee sopivasti alueen pääväylien läheisyydessä.

Metsärinteen puutarhan esimerkki osoittaa, ettei kumppanuusmaatalouden tarvitse olla suurta ja että alkusysäys kumppanuustilan perustamiseen saattaa syntyä muista oman elämän tarpeista. Toimiessaan kumppanuusmaatalous voi olla mielekäs ja aikaa säästävä lisä, joka täydentää muita myyntikanavia. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan Metsärinteen ensimmäisen kumppanuusmaatalousvuoden kokemuksia.

Teksti on kirjoitettu KUMAKKA-hankkeessa Antti Luomalan haastattelun pohjalta.