Professori Katriina Siivonen

Sinä kesänä, jolloin sain tietää päässeeni Turun yliopistoon opiskelemaan kansatiedettä, olin töissä kotikaupungissani Seurasaaren ulkomuseossa. Olin siellä Antin talossa, missä kudoin museokangaspuilla kopiota räsymatosta. Poissa ollessani mattoa kutoi Vuokko Ahlfors. Kutomamme matto on siitä lähtien ollut alkuperäisen paikalla Antin isäntäväen kamarin lattialla. Vuokko toimii tällä hetkellä Kansallismuseossa tekstiilikonservaattorina, minä Helsingin yliopistossa kansatieteen professorina. Ainakaan omalla kohdallani ei ole ollut ollenkaan itsestään selvää, että tieni on kulkenut tähän.

Käsin tekeminen on minulle edelleen elämän oleellinen osa, enkä olisi pannut pahakseni käsityöalalle päätymistä. Kansatieteen opiskelun aloitettuani innostuin kuitenkin siitä niin, että haave käsityöammatista jäi sivuun. Siirryin kutomaan sanoista kudelmia. Yritän tavoittaa niihin jotakin kulttuurista, joka ei kuitenkaan muuntelevana ja muuttuvana suostu jähmettymään mihinkään tekstiin.  Museoissa olen viihtynyt hyvin elämäni eri vaiheissa, tarkkailemassa pysäytettyjä kuvia menneestä. Mutta valmistuttuani kansatieteen maisteriksi, en ole ollut päivääkään töissä museoissa. Sen sijaan minut pyydettiin kesken kansatieteen väitöskirjan teon töihin Tulevaisuuden tutkimuskeskukseen, jonka innostava ilmapiiri ja puhutteleva ote muuttuvaan maailmaan imaisivat minut mukaansa noin kymmeneksi vuodeksi.

Tunnen itseni kokonaiseksi, jos pystyn pitämään vireillä kaikkia näitä ajattelun ja toiminnan ulottuvuuksia ja liikkumaan ajassa sekä menneessä, nykyisyydessä että tulevassa. Onnekseni kansatiede laaja-alaisena tieteenalana sallii tämän. Minulla, kuten kansatieteessä yleensäkin, asioiden havaitsemista ja jäsentämistä suuntaa ihminen. Kulttuuri on materian, toimien, taitojen ja tarinoiden jatkuvaa virtaa ihmisten käsien, koko kropan, tunteiden ja ajatusten kautta menneestä tulevaan. Tätä virtaa pitää yllä ja uudistaa vuorovaikutus ihmisten kesken ja ihmisen ja luonnon välillä. Yhtä lailla tämä virta pitää yllä ja uudistaa suhteita ihmisten kesken ja luonnon ja ihmisen välillä. Kuljen mielelläni sen osana tuottamalla siitä sekä tekstejä että tekstiilejä.

Molempien tuottamiseen tarvitaan taitoja. Taidoista aina jokin osa on sanattomassa muodossa tuntumina ja toimintoina. Ne ovat minusta kulttuurin kiehtovinta osaa. Ne haihtuvat olemattomiin, jollei niitä käytetä, omaksuta muilta ihmisiltä, jollei niihin oteta tuntumaa aineellisesta ja aineettomasta ympäristöstämme ja jollei niitä uudisteta. Ne eivät pysy yllä mekaanisesti toistamalla. Ne kuihtuvat, jolleivät niissä ole mukana sekä ihmisten kädet, kroppa, tunteet että ajatukset. Ja silloin jokainen tuo niihin oman ominaisen lisänsä, eivätkä ne suostu jähmettymään mihinkään aineellisen tai aineettoman kulttuurin ilmenemismuotoon. Niiden analysoiminen tekstiksi asti vaatii paitsi ajatuksia, myös tuntuman ja toiminnan kokemista.

Tästä näkökulmasta katsoen pidän taitojen vaalimista oleellisimpana kulttuuriperintötyönä. Se tarkoittaa jatkuvaa uuden omaksumista ja tuottamista ja taitojen välittämistä muille esimerkiksi käsityön alalla. Ja samaa tarvitaan myös kansatieteen alalla. Tätä kaikkea haluan ilolla tehdä edelleenkin!

Seuraavaksi kuukauden kansatieteilijäksi valitsen Laura Ekholmin, jolla on kiinnostava työkenttä Helsinki Think Companyssa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *